kivinen pelto

90 cm x 115 cm

(Ks. Luostarinen 2005; Klusteritaiteen ja taiteen klusterin manifesti, s. 26., Luostarinen,M. & Yli-Viikari,A. 1997. Maaseudun kulttuurimaisemat. Rural Landscape in Finland, Luostarinen 2004, Innovatiostrategia ja kapasiteetti – Ekologinen klusteri)

Materiaali: Kivi, kimberkiitti, marmori, puu (kääpä), pellavakomposiitti, öljyväri

 

Palaa

 

Agraarisen Suomen kuvaaminen tauluna liittyy erityisesti itsenäisyytemme alkuvuosiin ja ns. taiteemme kultaisiin vuosiin jo hieman aikaisemmin. Jylhistä pittoreskeista suomalaisen maiseman idylleistä ja kansallismaisemistamme siirryttiin yksityiskohtaisempaan arkielämän kuvaukseen. Taustalla oli toki edelleen kansallistunne ja sen herättämät aiheet sekä usein kalevalainen aiheisto agraarin ohella. Taustalla vaikuttivat Pariisissa oppinsa saaneet nuoret radikaalit, joille realismi ja ulkomaalaus oli tuttu kokemus (Gallen,Berndston, Järnefelt, Edefelt, Westerholm, Stigell, Vallgren, Wikström jne.). Vanhaa idealistista maailmankuvaa nakersi myös Suomessa keskustelut  darwinismista, ateismista, naisemansipaatiosta sekä työväen asemasta. Taiteet olivat nuoren sivistyksen voimannäyttöä, jossa Gallen ratkaisi maailman syviä arvoituksia yhdessä Mikko Slöörin, Robert Kajanuksen ja Jean Sibeliuksen kanssa. Kansainvälisen taustan hankkineet taiteilijat loivat oman erilliskulttuurinsa, jonka hintana oli usein henkinen yksinäisyys ja maailmantuska kulttuurissa, joka ei heitä ymmärtänyt.

Agraarisen suomen ja työn kuvaaminen tauluna ei ole mielestäni maisemallinen idylli tai pittoreski köyhyyttä estetisoiva maisemamaalaus. Maaseudun suuri historia ja sen talonpoikainen kulttuuri on kertomus, jonka parhaiten ovat onnistuneet kuvaamaan Suomessa Hugo Simberg kesyttäessään  hallan ja pirun jopa sympaattisiksi hahmoiksi. Tai Tyko Sallinen tavalla, jonka jopa talonpoikainen kansa kykeni vastaanottamaan ja hyväksymään sen uudesta esitystavasta ja esteettisesti poikkeavasta tyylistä huolimatta. Sosiaalisessa pääomassamme kuitenkin kultaisen kauden kuvataiteilijat esittivät maaseutua ja sellaista agraaria unelmaa, jonka varaan myöhempi kansallisuusaate ja sen monet idealistiset kalevalaiset mielikuvamme myöhemmin rakentuivat. Tärkeitä olivat niin ikään Rissasen, Simbergin, Enckelin, Thesleffin jne. nabistiset ja Gaguin maalauksista tietoiset symbolimin keskeiset pyrkimykset. Simberg oivalsi parhaiten etenkin sveitsiläisen koulukunnan (Böcklin) tuotannon merkityksen suomalaisessa tuon ajan todellisuudessa ja kansallisessa muistissamme, sen peloissa,  siirtäen arvostamansa sveitsiläisen näkemyksen kulttuuriimme kuvataiteen kautta kokonaan uutena ideana ja voimavarana. Syntyi integroitu ympäristö, jossa yhdistyi samaan aikaan boheemi yksilöllisyys ja emotionaalisuus, liberalismi sekä symbolisimin mukanaan tuoma sisäsyntyinen individualismi ja toisaalla Kalevala romantiikka.  Ehkä innovatiivisin ja myös impressionismille avoin oli kosmopoliitti Vallgren, jonka töissä näkyy etenkin Rodinin ilmaisema sisäinen tunne.

Kirjallisuudessa maaseudun maisema kuvattiin uudelleen ja uudesta näkökulmasta kansalaissodan jälkeen  sotien muuttaessa idealistiset ja innovatiiviset kuvataiteen pyrkimykset. Parhaiten tässä onnistuivat Väinö Linna, Kalle Päätalo ja kansakouluaikojeni opettaja Eino Säisä ”Kukkivissa Roudan Maissa”. Yläsavolaisen maaseudun idea on sen yksityiskohdissa. pienissä kaskiajan jälkeen syntyneissä vaaraviljelmissä ja rantaniityissä, ankarassa elämässä talvisin metsissä ja kesäisin ”idyllissä”, johon liittyi idän ja lännen jatkuva vuoropuhelu ja tuolloin 1960-luvulla Ruotsin siirtolaisuus. Vuodenaikoja oli jo syksyisin toimeentulon rytmittäen useita ja niiden oikullisuutta lisäsi pelko vainolaisista milloin idän ”laukkuryssinä” tai ryöstäjinä, milloin lännestä tehtynä kostoretkenä ja käännytystyönä, vainovalkeina ja alkavana herravihana. Syntyi kivestä, puusta ja turpeesta veistetty ihminen,  jonka diplomatia sai topeliaanisen kuvauksen heimosta ja savolaisuudesta ”sanan pyörittäjänä” erona hämäläiseen ”kivenpyörittäjien” heimoon. Savolaisuus jätti geeneistään pois kokonaan kielteiset ilmaisut, kuten britit parhaimmillaan jättävät ja puheen tulkinta jäi vastaanottajalle. Se oli hengissä säilymisen ehto pohjalaisten ja itäisten Karjalan heimojen välillä. Hallan ja kivisten peltojen ohella oli kesytettävä myös ihminen, Simbergin oivaltamalla tavalla.

Ympäristöön sidotusta ihmisestä tuli ympäristönsä näköinen. Niin fyysisessä taistelussa luonnon antimista kuin sosiaalisena ja kulttuurisena prosessina. Lähiympäristöön sidottu paikkaidentiteetti ja sen pienpiirteiset ja moni-ilmeiset elämykset olivat pääosin luonnosta saatuja. Lähiympäristö ja sen rikas luonto oli syvintä itseämme ja lähteen kaltainen. Se oli kansallisen environmentalismin ja pragmatismin perusta yhdessä etenkin Yhdysvalloista tulleen opettajakoulutuksessa käytetyn pragmaattisen filosofisen kirjallisuuden kanssa (Luostarinen 2005; Ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka). Paljon etäämpänä olivat ne kaukoympäristön tuomat opit ja koulutus, johon Aleksisi Kivi tuotantonsa  aikanaan perusti ja veljesten taistelun oivallisesti kuvasi. Etäältä tuotu oli muualta annettu ja vain sepitteellinen osa tulevaa identifikaatiotamme niin kansakuntana kuin maakuntahenkinäkin maakuntakirjallisuuden, kouluopetuksen ja lehdistön muokatessa sen mieleisekseen. Aluksi se ei ollut sisäsyntyinen ja ympäristöpsykologinen saati kansainvälinen ja globaali prosessi, jollaisena kuvataiteilijat ja etenkin Simberg ja Vallgren sen oivalsivat. Tämän saman prosessin kohtaamme nyt suoraan ja vailla näitä  ”välittäjiä”, instituutioita ja näkijöitä, yhteisön suodattavaa suojaa, jollaista  nämä edustivat vielä muutama vuosikymmen ja vuosisata sitten.

Kovin monet kuvataiteilijat, kirjailijat, tutkijat ovat oman aikansa tuotteita. Taiteesta ja tieteestä toimeentulonsa saavat ovat oman aikansa lapsia ja sen konvention orjallisia toteuttajia. Innovaattoreita ja uuden ajan airuita meistä on vain vajaa pari prosenttia. Vain harva taiteen tekijä ymmärsi vallankumouksen ja sodan tuulet, kansakunnan ytimen ja pelon sekä toistuvat vainot. Tähän kaikkeen liittyvän hallan ja pirun todellisen olemuksen, vieraan välttelyn idän ja lännen välissä tasapainoillen. Tämä työ on omistettu näille ymmärtäjille