Journal

Welcome to the official weblog of Clusterart.org

maanantai, helmikuu 12, 2007

 

Lähtiessämme länteen otamme suunnan itään (John Steinbeck)

Luonnolliset rajat kunniaan

Forssan lehdessä on ollut pakkasviikolla 6 lukuisia kirjoituksia, koskien talousalueen yhteistyötä länteen ja lounaaseen. Samalla on herätelty keskustelua kulttuurista monialaisena kulttuurin yhteisenä klusterina. Näin vanha rakennuskanta säilyisi ja löytäisi järkevää, alueen omaan identiteetiin rakentuvaa käyttöä tukien yhteistä sosiaalista muistiamme ja pääomaa. Käsitettä klusteri ei toki ole vielä mainittu sitten kuvataidenäyttelyni keväällä 2005.

Toki se Googlen hakukoneelta löytyy (Cluster Art). Havaintoja on nyt jo yli 30 miljoonaa. Jonain päivänä joku huomaa sen Helsingissä taiteiden yön pimeinä hetkinä, kolmen konventionaalista tiedettä tekevän instituutin yhteisessä innovatiivisessa ytimessä.

Kakkostietä tai Loimijokea myöten se ei sinne etene. Vielä vähemmän Hämeenlinnan kautta ja kolmostietä. Se ei ole innovaation etenemissuunta Suomessa ja Hämeessä. Maaseutu ei meillä innovoi. Se voi vain ottaa innovaatioita vastaan. Näin hallinto on sen päättänyt hierarkisessa rakenteessa ja hierarkisessa mediassa. Tieto on siellä yksisuuntaista.

Blogi voidaan lukea globaalisti, mutta ei Forssan lehteä tai Hesaria. Molemmat ovat rajoihin ja kulttuuriin sidottuja medioita. Kumpaakaan ei käännetä suurille kielialueille luettavaksi. Edes lehtien blogeja ei lueta kuin oman maakunnan alueella.

Molemmat Alpo Suhosen esittämät asiat ovat hyviä ja kannatettavia, mutta eivät aivan uusia ideoita. Uusia ne toki voivat olla esittäjälleen jääkiekkovalmentaja Alpo Suhoselle. Uutena forssalaisena Suhonen ei tiedä kuinka talousalue on aina ollut menossa vuoroin länteen ja itään riippuen suhdanteista. Ilmiö on yhtä vanha kuin Yhtiönkadun jatke. Ikuinen turhan puhumisen aihe pakkaspäivinä.

Suomalaisille tyhjän puhuminen vastaa jatkosodan puhdetöitä muun puuhan puuttuessa. Tämän Suhonen tietysti tietääkin. Suhosessa on poliitikon ainesta teatraalisena ihmisenä ja myös puolisonsa kautta. Jääkiekko on tertaalinen, hysteeristen miesten laji, siinä missä Suhosen kyky ohjata ja johtaa myös teatteria. Forssa on pumpulienkeleineen Suomen teatraalisin kaupunki. Siinä sen imago, sosiaalinen pääoma ja viehätys. Harakka tervatulla katolla, helvetin tulirotko.

Vain hysteeriset ihmiset keksivät esitellä kaupunkiaan näin ja kadottavat omaleimaisen kulttuurinsa juuret. Forssa on täynnä turhautuneita, jousipyssyn ja ikiliikkujan kanssa kulkevia Tuntemattoman Sotilaan Honkajoen tapauksia. Tarmo Manni sopi siihen rooliin hyvin. Kun sota muuttuu paikallaan pysyväksi asemasodaksi, alkaa kivien pyörittely poluille ja Honkajoet alkavat yleistyä. Toria kivetään, kadunpätkästä tulee ikiliikkuja.

Loimijokiohjelmaa vetäessäni 1990-luvun alussa kävimme läpi kaikki talousalueen taloudet kyselylomakkein ja maatilat haastatellen. Jostain kummallisesta syystä virkamiesten ja poliitikkojen kanssa lähdimme aina itään kun kuului lähteä länteen. Loimijoki näyttikin laskevan Riihimäen ja Hämeenlinnan kautta Lahteen ja sieltä kohti Kymijoen vesistöä ja Saimaan kanavaa.

Se toi mieleeni John Steinbeckin romaanin matkalla Yhdysvaltain halki ennen kuolemaansa. Häntä luonnehdittiin silloin Yhdysvaltain amerikkalaisimmaksi kirjailijaksi. Monelle sellainen stereotyyppi ei kerro tänään yhtään mitään. Ei siitä ainakaan olisi erityisen imarreltu Euroopassa.

Oma käsitykseni oli joen juoksusta sama kuin Helsingistä tulevan pääväylämme. Se löytyy kissojen ja koirien kanssa hakien Turunväylän suunnalta. Siinä mainitaan Pori kuin ohimennen. Sen ohi ajaa ellei ole erityisen valpas.

Oli siis mentävä kohti Loimaata ja Kokemäenjoen kautta Satakuntaan ja Poriin. Savolainen ei ole tottunut kääntämään selkäänsä vieraalle. Vieraalla voi olla kättä pitempää ja laukkuryssäksi esittäytyvä onkin aseistettu.

Idän ja lännen välissä kasvaneet heimot ymmärtävät joen kulun ja tietävät mistä kauppiaat tulevat ja mistä viholliset. Missä ovat ystävät ja missä vastustajat. Mitä on ymmärtää luonnolliset maantieteelliset alueet ja talousalueet erona byrokratiaan ja poliittisiin rajoihin, miekalla piirrettyihin.

Edelliset säilyvät ja vahvistuvat, jälkimmäiset eivät. Edelliset ovat osa ikimuistoista muistiamme, jälkimmäiset nuorta vallankäyttöä ja unohdusta.

Helsingistä katsottuna koko läntinen Häme, Loimaan seutu ja Satakunta ovat kadonneet. Auto viedään kuin väkisten joko Pirkanmaan suuntaan tai Turkuun sekä nelostielle. Kakkostie on jossain ulkopuolella Suomen kartan. Kuka kadotti kokonaisia maakuntia ja niiden pääväylät, rautatien Forssaan ja Loimaalle?

Ministeri Kääriäinen on epäluuloinen savolainen. Niin on myös puhemies Lipponen. Epäluuloisuus on suomalaisen hengissä säilymisen elinehto. Ei sinisilmäinen hölmöily ja diplomatian puute. Me luotamme inhorealisteihin siksi, että he ovat oikeassa.

Kakkostie taas näytti kulkevan Karkkilan kautta Someron ohi ja Satakuntaan sekin. Helsingistä Riihimäen ja Hämeenlinnan läpi näytti kulkevan kokonaan toinen moottoriliikennetie Tampereelle ja siitä pidettiin huolta monen ministerin toimesta kolmostien varrella. Jostakin syystä nämä eivät olleet erityisen kiinnostuneita Loimijoesta tai Satakuntaan menevästä pääväylästämme ja henkireiästä Helsinkiin. Kuitenkin juuri näiltä haettiin tukea. Miksi?

Ystävät ja tukijat löytyvät sieltä, missä maantieteelle ei voi mitään. Vuoret ja joet säilyvät, ikimuistoinen tapamme käyttä luonnonvaroja ja muistaa juuremme. Tuskin kukaan puhui siitä niin paljon kuin edesmennyt teollisuusneuvos Matti Aaltonen ja hänen isänsä. Mihin tämä muisti on kadonnut? Matti Aaltonen jaksoi olla mukana miltei jokaisessa alueen yhteisessä riennossa ja omaan lehteen kirjoittaminen ei ollut vierasta.

Käsite alueelisesta identiteetistä, kotiseudusta ja kotiseututyöstä, yhteisöllisyydestä, ei ole voinut jäädä kenellekään vieraaksi. Mitä pelättävää Loimaan ja Someron suunnalla on sellaista, jota Hämeenlinna ei ole jo Forssalta vienyt?

Kyselyn mukaan 1990-luvun alussa lounaishämäläisten kiinnostus hajosi neljään ilmansuuntaan ja vaaleissakin ääniä annettiin omille ehdokkaille vain puolet siitä, mitä väkiluku olisi edellyttänyt. Läpi meni vain kaksi kansanedustajaa, kun olisi kuulunut mennä neljä.

Forssan lehden esittelemällä uudella aluerakenteella ministerin salkkujakin tulisi saada enemmän kuin Hämeenlinnan talousalueineen.

Miksi lounaishämäläiset eivät luota omiin edustajiinsa tai ehdokkaisiin? Pitävätkö ehdokkaat liian tiukasti kiinni omasta vallastaan ja sen rajoista? Minkä hinnan lounaishämäläiset ovat valmiina maksamaa tästä vallasta ja se rajoista? Eikö uutta poliittista sukupolvea ja kilpailua ole päästetty syntymään? Hajottaako Hämeenlinna nytkin lounaishämäläisten voimat? Onko sellaisen median valta vahvempi, jonka tausta on perinteisessä puolulehdistössämme? Aika näyttää median kilpailun kiristyessä. Purevatko forssalaiset itse omaan nilkkaansa? Onko kyseessä niinkin arkipäiväinen ilmiö kuin suomalainen kateus?

EU:n esitellessä ensimmäisen kerran taloudelliset tukialueemme, pyrimme hakemaan yhteistyöaluetta, joka noudatteli Forssan lehden kaavailemaa "triangelia" vuonna 2007 ja EU:n tahtoa leader-alueelta vuonna 1995. Se kaatui poliittisen rakenteen vähäiseen mielenkiintoon ja hankkeet kaadettiin myös alueen sisältä. Brysselissä alueemme näytti luonnolliselta, mutta poliitikot ja omat byrokraatit olivat eri mieltä. Puhuimme silloin agropolis -alueesta.

Vaalipiiriraja oli ja on samalla talousalueraja ja Loimijoki kääntyy siinä itään, kakkostie Tampereelle. Se on kova hinta kahdesta valtion virasta. Niiden täyttö ei jaksa lounaishämäläisiä kohta juurikaan kiinnostaa. Toisaalta Pirkanmaa ja Tampere ei kaipaa infrastruktuuriinsa tukeamme. Toisin on Someron, Loimaan talousalueen ja Satakunnan laita. Maantieteelle ne eivät voi siellä mitään ja tarvitsevat tukeamme. Ovat toki valmiina muuhunkin kuin luopumaan jätteistään Forssan kaatopaikan hyväksi.

Apu on haettava aina sieltä mistä sen saa. Ei sieltä mistä sitä mahdollisesti luvataan vaalien lähestyessä. Tässä maailmaa nähneen jääkiekkovalmentajan ja kulttuurin klusterin oivaltavan Alpo Suhosen tapa ajatella on pragmaatikolle tyypillinen ja Yhdysvaloissa koulittu. Omani on taas tutkijan ja aluetieteilijän, yhdyskuntasuunnittelijan, maantieteen professorin.

Luonnollisia rajoja ja omaa identiteettiä ei pidä kääntää päälaelleen vain siksi, että poliittinen tarkoituksenmukaisuus näin vaatisi vaalien alla. Se ei muuta Loimijoen juoksua, ei karkkilalaisten, somerolaisten ja satakuntalaisten tapaa liikennöidä pääkaupunkiseudulle.

Loimijoen ylälatvoille syntyneen yhdyskunnan ja sen talousalueen on haettava tukensa ymmärtäen ylläpitää omien asukkaittensa vuosisataista identiteettiä, sosiaalista pääomaa ja alueellista muistia. Se muisti ei voi olla Päijät-Hämeen vesistöalueilla vaan Kokemäenjoen ja Satakunnan sekä Vakka-Suomen suunnalla. Luonnollisia maantieteellisiä alueita ja niiden kulttuurisia rakenteita ei pidä pirstoa keinotekoisilla rajoilla ja yhteistyökumppaneilla, joiden intressit eivät suuntaudu omalle talousalueellemme.

Vain niissä tapauksissa, joissa intressit ovat yhteisiä, on syytä huolehtia lounaishämäläisten eduista ja edunvalvonnasta yli luonnollisten talous- ja luonnonmaantieteellisten rajojemme. Byrokraattisia ja poliittisia rajoja on aina mahdollista muuttaa, mutta ei Loimijoen juoksua.



12.2.2007
Matti Luostarinen





<< Home

Archives

03/01/2006 - 04/01/2006   05/01/2006 - 06/01/2006   06/01/2006 - 07/01/2006   07/01/2006 - 08/01/2006   08/01/2006 - 09/01/2006   09/01/2006 - 10/01/2006   10/01/2006 - 11/01/2006   11/01/2006 - 12/01/2006   12/01/2006 - 01/01/2007   01/01/2007 - 02/01/2007   02/01/2007 - 03/01/2007  

This page is powered by Blogger. Isn't yours?