Journal

Myanmaria poikkitaisella mailalla

Seurasin viime yönä Suomen ja Yhdysvaltain jääkiekkopeliä Kanadan mm-kisojen välisarjan otteluna. Seuraan toki ne kaikki itsekin joskus Iisalmen Pelikarhuissa ja Oulun Kärpissä maalivahdin painavat varusteet päälleni pukeneena. Lentopallo on joukkopelinä kyllä fiksumpi ja vähintäänkin yhtä vauhdikas. Vaan ei niin tapahtumarikas maalilta katsoen tai passarin paikalta torneja ruokkien. Maalilla seisominen hikoillen litratolkulla muutamassa hetkessä ja tornien ruokkiminen on sama stressaava ammatti urheilussa. Kumpaakaan ei yleensä kesken pelin vaihdeta. Muut levätkööt.

Suomalaiset voittivat oltuaan pitkään 2-0 tappiolla omituisen ensimmäisen kavennusmaalin jälkeen. En ole ennen nähnyt maalia, joka livahtaa verkkoon tolpan väärältä puolelta. Tolpan väärällä puolella oli verkossa reikä. Turvallisella hansakäden puolella. Sellainen on maalivahdille inhottava yllätys ja vaikuttaa takaraivossa pitkään. Pelaajat käyvät kuumana. Videotarkastusta ei edes tehty. Niin komeasti olivat verkot maalin takana tötteröllä. Musta aukko Yhdysvaltain puolustuksessa oli kohtalokas.

Kun Suomi teki voittomaalinsa jenkkien jää suli ja ystävyyttä hierottiin luuvitosilla. Se on hyvin jenkkimäinen tapa turhauman hoidossa ja sopii suomalaisille kuin nyrkki silmään. Sympatiat kulkivat suomalaisen nyrkin puolella ja mielessäni heitin hanskani jäähän ja iskin omasta ja kansakunnan puolesta, ihan vain vanhasta muistista kaukalossa hikoilleena. Se on symboliteko ja sellaisena vaaraton. Yksin peliä katsoen en kehdannut kiroilla. Raja symboliteoillakin. En ole koskaan oikein ymmärtänyt katsomon huutajia itse pelissä mukana olleena. Omaa adrenaliinitasoa se toki lisäsi

Kaveria ei siinä pelissä jätetä ja joukkuehenki ratkaisee. Nyt se on suomalaisilla entistäkin lujempi nujakoinnin seurauksena. Sen takaa verinen nenä ja Teemu Selänteen isälliset puheet kuin suoraan Tuntemattoman sivuilta Koskelan sanomana. Ja tuossa pelissä maalivahtipeli ja erikoistilanteet ovat kaiken a ja o. Hyvä maalivahtipeli pelastaa huononkin kenttäpelin ja joskus tekee mahdottomasta mahdollisen. Latvian maalivahti oli tehdä sellaisen Suomelle. Joka kahdeksas laukaus tulisi livahtaa maaliin. Ei joka viideskymmenes. Kertoi Alpo Suhonen esitellen edellisenä iltana jääkiekosta tehtyä kuvataidetta. Suhonen ja Aurinkokuningas Juhani Tamminen osaavat draaman viihteelliset ainekset. Antero Mertaranta ei kerro enää Juha Jokisen tapan kuinka Suomen maalilla on sekava tilanne Venäjä johtaessa 11-0. Ajat ovat muuttuneet. Ihanaa, ihanaa leijonat.

Videopelit ovat samaa pelien maailmaa. Olennaista ei ole niiden joskus väkivaltainen sisältö vaan peleihin käytetty aika. Tutkimusten mukaan pojat, jotka pelaavat runsaasti eivät suinkaan ole riskiryhmä, vaan ne jotka eivät pelaa lainkaan. Selitys on hyvin ymmärrettävä. Valtaosa pojista pelaa videopelejä ja viettää runsaasti aikaa internetissä. Se on osa heidän yhteistä sosiaalista maailmaa. Siitä pois jääminen eristää ja tekee ongelmalliseksi ymmärtää kaveripiirin puheet ja symboliteot. Kunta joka ei kerää internetissä kunnallisvaalien kärkinimiään, on jo kummajainen. Se ei kykene enää edes symbolitekoihin. Sellaisia kuntia Suomesta löytyy parisataa. Kuntina ne ovat vain symboleina kartalla. Tervetuloa Humppilaan. Kiitos kun kävitte. Lasitehtaamme on lopettanut. Annamme vain näytöksiä. Lentokenttä on symbolitekona vaaraton.

Tutkimusten mukaan videopelit eivät lisää väkivaltaa vaan niiden täydellinen välttely ja kieltäminen pojilta. Peleissä puretaan paineita ja aggressioita. Kun opettaja ottaa päähän peli auttaa. Se on yhtä hyödyllistä kuin kaukalon laidalla huutaminen. Kaveria ei pidä ampua hengiltä eikä iskeä neniin, kuten jenkki teki suomalaiselle. Vai olikohan se päinvastoin? Oleellista on, että oma itsetunto tai kansallinen itsetunto kasvoi ja hyvin turvallisella tavalla viihteen välinein ja hyvien näyttelijöiden toimesta. Elämme ”ihanaan, ihanaa leijonat -aikaa”. ”Sekava tilanne Suomen maalilla” -sukupolvi jää eläkkeelle ja purkaa valtion ja kuntien byrokratiaa lopputyönään alivaltiosihteeri Juhani Turusen ja projektipäällikkö Jaakko Kuuselan toimesta. Tavoite tuottavuusohjelmassa on 15 000 työpaikkaa pois valtion laitoksista vuoteen 2015 mennessä

Helsingin Sanomien juttusivulla (12.5) miehet nauravat työlleen ja kuvataan tekoreippaiksi 62 -vuotiaiksi. Kun Ulf Sundqvist nauroi väärässä paikassa televisiossa takavuosina, hän oli saada linnatuomion ja 56 miljoonan korvausvaateet. Lisäksi hän oli liian aristokraattisen näköinen ja muistutti Ruotsin Olof Palmea habitukseltaan. Sellainen ei hyvää luvannut. Sundqvistin syöpäsairaus on ehkä riittävä rangaistus ja järkyttää tuoreen väitöskirjan (Florence Schmitt) mukaan koko perheen, kansallisen syntipukin kohdalla koko kansan. Syöpäpotilaista joka kolmannes kärsii masennuksesta. Masennuksesta kärsivät myös syöpäpotilaan läheiset. Syöpä on hoidettavana pienempi paha kuin masennus.

Videopelien GTA-sarjan maailmassa nuoret voivat liikkua vapaasti ja toteuttaa itseään joutumatta sen kummempaan koukkuun kuin jääkiekossa tai lentopallossa. Toki liika on liikkaa vaikka sauvakävelyä, sellon soittoa tai öljyvärimaalausta, vieraiden kielten opiskelua. Poliisin pakeneminen on tutkijoiden mukaan kuitenkin peleissä parasta, oli kyseessä lapset tai varttuneet aikuiset. Oikeassa elämässä poliisia ei paeta eikä heitä oikeastaan tavatakaan muuten kuin avustustehtävissä ja valvomassa liikennettä. Heihin luotetaan virkamiehinä. Videopelien maailmaa on valtavasti liioiteltu. Hyödyt löytyvät vikkelistä sormista ja päästä. Sukkien kutominen tai pitsin nypläys toisi ehkä saman taidon ja henkisen tuotteen, persoonallisuuden.

Kirjallisuudessa ihmisen hulluus ruokitaan palkintoraadein. Etenkin Yhdysvalloissa palkittu proosa ei kosiskele vaan pyrkii tyrmäämän. Jo James Joyce osasi 1920-luvulla Odysseuksessaan yhdistää taitavasti rahvaanomaiset rivoudet artistisen vuodatuksen tolkuttomaan kohtuuttomuuteen, ihmisen laitapuoliseen mielettömyyteen. Millaista on olla ihminen, jonka ruumiissa on kaksi tai useampia sieluja, kiehtoo aina. Ja lukijat ovat usein kilttejä kotiäitejä, akateemisia rillipäitä opettajia tai heidän stereotyyppejään mielikuvissamme. Oikeasti nämä kirjan tekstin elämään saavat naiset ovat joko neroja tai hulluja, kuinka vaan. Lukevat tosi hävyttömiä kaksimielisyyksiä ja rivouksia punastelematta. Sama pätee seksivideota tai pelejä hakeviin poikiin. Heitä ei näe kadulla tappelemassa, ei kapakasta palaavien joukossa riitelemässä taksijonoissa ja nakkikioskeilla. Romaanin lukijat ja videoiden pelaajat, netin surffailijat, ovat eri porukkaa kuin kapakoiden aivonsa juoneet örveltäjät. Romaanin lukeminen olisi örveltäjältä melkoinen työnnäyte.

Ihminen on tarkoitettu ajattelemaan. Matemaatikko, fyysikko ja filosofi Blaise Pascal totesi aikanaan kuinka ihmisen ainut arvokkuus tai velvollisuus on opiskelu ajattelemaan oikein. Pascal eli 1600-luvulla 39 -vuotiaaksi. Se oli hyvä vuosisata filosofeille. Valtaosa ihmisistä ei ajattele ajattelemista vaan arkipäivän asioita. Pascalin mukaan tavalliset filosofisesti kouluttamattomat ihmiset eivät kuitenkaan ole tyhmiä, kuten usein filosofit väittävät tai olettavat. Usein suuret filosofit ja ajattelijat ovat pieniä ihmisinä. Heihin kannattaa tutustua myös ihmisinä, ei vain ajattelijoina. Se panee asiat kohdalleen myös vallankäyttäjien maailmassa. Uudelta medialta vallankäyttäjä ei pääse nykyisin oikein enää piiloon ihmisenäkään. Ja meitä kiinnostaa demokratiassa juuri ihminen vallankäyttäjänä. Monelle puolueella on tässä ongelmia. Ei vain demareilla, joilla keski-ikä alkaa olla yli 70 vuotta. Puheenjohtajataistossa läpimurtoa odotetaan nyt joukon nuorimmalta naiselta. Mikä hänen nimensä nyt olikaan? Onkohan ”taisto” hieman liian voimakas ilmaisu? Paavo Lipponen (67) sitä on ainakin pyrkinyt virittelemään. Voiko kaikilla puolueilla olla puheenjohtajana keski-ikäinen nainen? Eivätkö miesten äänet enää kelpaa? Entä hieman vanhempien ja eläkeikäisten, joita on heitäkin yli1.2 miljoonaa ja aktiivisia äänestäjiä kaikki.

Matti Vanhasen isä Tatu Vanhanen julkaisi aivan luettavan kirjan globaalista evolutionarismista. Mahtaakohan Tatu Vanhanen olla maailmalla poikaansa tunnetumpi tulevaisuudessa? Emeritusprofessori kun tunnetaan muustakin kuin vain älykkyystesteistään. Patsaita veistävä Tatu voisi hieman lisätä teostensa analyysien uskottavuutta tutustumalla lisää globaaliin internetiin ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin suurien aineistojen tilastollisessa tulkinnassa. Tilastolliset tulkinnat eivät ole vain omien ajatusten tukemiseksi tarkoitettuja, olivat ne miten hyviä tahansa. Webympäristö vaatii valtavat aineistot ja niiden reaaliaikaiset tulkinnat evolutionarismin tutkimiseen.

Otava on tehnyt komean kokoelman ”Suuret filosofit II” yli 700 -sivuisena järkäleenä. Mukana ovat Pascalin lisäksi vaikkapa Spinoza, Lockle, Berkeley, Voltaire, Hume, Schopenhauer, Heidegger, Popper ja Derrida. Kaikki toki vain lyhyehkönä viitteenä ja hieman heidän ajatteluaan sivuten. Voiko olla turhempaa kirjaa kuin yli 700 sivua vanhoja ajattelijoita ja näiden mietteitä aikana, jolloin jo kirjan takakannen esittelyn lukeminen riittää monelle kertomaan, mitä kirja sisälsi?

Myanmar tuli mustasta aukosta tietoisuuteemme. Kovaonnisella sotilasjuntan hallitsemalla maalla on ollut harvinaisen huonoa tuuria. Maantieteilijänä ei voi olla surematta komean kulttuurin takavuosina ja vuosisatona hankkinutta valtiota.

Myanmarilla on ainutlaatuinen tuhatvuotinen kulttuuri, huikea arkkitehtuuri, musiikki ja tanssitaide. Jostakin syystä pelon maantiede on kuvannut maan vain tummin ja kielteisin värein. Burmalaiset saivat aikanaan kulttuurinsa ytimen theravadabuddhalaisuudesta. Toki mukana on myös hindulaisuutta ja ikiomaa animismia, kuten missä tahansa kulttuurissa. Luostarilaitos on ollut aina keskeinen, kuten missä tahansa maailmalla. Luostarilaitos on alku monen sivistyksen synnylle, koulujen ja yliopistojen taustalla, sosiaalityön ja terveydenhuollon ytimessä, uskontojen ja maalisen kulttuuriin kohtauspaikoissa. Kyse ei ole vain eristäytymisestä tai hiljentymisestä meidän kokemuksena Valamon tapaan. Pikemminkin luova ja innovatiivinen, joskus myös verinen ja vallankumouksellinen liike.

Parhaiten tunnetaan ehkä Baganin rauniokaupunki temppeleineen ja tuhansista monumenteista koostuva huippunähtävyys. Yksi maailman todellisista ihmeistä yli 1000 vuoden takaa. Unesco on pyrkinyt suojelemaan kohteet maanjäristysten ja tsunamin vaurioilta. Nyt tuli taas uutta suojeltavaa ihmiskunnan kulttuuriperintöön.

Aluemaantieteen Aasian talouden seminaareissa luennoin joskus Burmasta brittien tuottoisana kulkuväylänä ja innovaatioiden leviämiskeskuksensa Intiasta kohti toista Imperiumia Kiinaa. Kirjoitin aiheesta jonkun kolumnin ja pamfletin. Kerroin kuinka kaiken tämän seurauksena, geopoliittisesta asemasta ja evoluutiosta johtuen, oli poikkeuksellisen vaikea siirtomaakausi. Toisen maailmansodan aikana puupalatsit ja luostarilaitokset palvelivat brittien tukikohtina ja komeimmat upseerikerhoina. Arvokkaat aarteet ryövättiin, tuhottiin ja lopuksi pommitettiin ja poltettiin. Se oli kuin poikittainen maila läntisen kulttuurin lahjana kaukalossa. Siitä olisi kuulunut viheltää jäähy ja pelikielto.

Juntta on yrittänyt rekonstruoida Bagalin temppeleitä. Niiden rakennuttaminen ja kunnostaminen hieman yli länsimaisen rekonstruointitavan tuottaa meille ja mediallemme pahaa meiltä, mutta heille hyvää karmaa. Juntta on ottanut käyttöön samalla alkuperäisiä nimiä. Burma muuttui Myanmariksi, pääkaupunki Rangoon Yangoniksi, Pagan Bakaniksi. Intian muuttaessa omia nimiään kolonialimuodosta, muutos hyväksyttiin mukisematta. Kiina voi käsitellä Tiibetiä toisin kuin jos olisi köyhä Myanmar. Myanmar ei tule järjestämään olympialaisia lähivuosina. Nyt ei löydy sellaista mustaa aukkoa Yhdysvaltain maalista.

Vaikka Myanmarissa on nyt väärä hallitus, emme saisi vaieta kuoliaaksi vanhaa kulttuuria, kovia kokeneen kansan juuria ja identiteettiä, hädässä olevia ihmisiä. Maapallolla ei ole enää mustia aukkoja, joihin ei päästetä katastrofiapua. Ei sellainen ole oikeasti enää mahdollista. Jos maassa olisi ollut satamäärin läntisen maailman turisteja, tilanne olisi toki nyt kokonaan toinen.

Myanmarille läntisen avun vastaanotto on vaikeaa etenkin Yhdysvalloista. Burmalainen sosialismi kun korostaa omavaraisuutta ja riippumattomuutta, kykyä tulla toimeen ilman apua. Siinä on jotain samaa kuin Suomen tavassa suhtautua omaan riippumattomuuteen, vapauteen ja itsemääräämisoikeuteen imperiumin kahleista vapauduttuaan. Kehen siinä luottaisit? Virossa tämän kuulee paljon tuoreempana.

Kenraaleiden valta ei salli nyt vahvaa ulkopuolista tukea, mahdollista kansanousua. Se johtaisi teloituksiin, vallasta luopumiseen joka tapauksessa. Tulvakatastrofi tuli pahimpaan mahdollisen aikaan ja Myenmarin musta aukko pysyy suljettuna tai avautuu tipottain syvän draaman elkein. Kuka tämä julman pelin voittaa?

Arvostetun munkkiyhteisön suurmielenosoitukset eivät aikanaan johtaneet mihinkään. Entä nyt kun apu joudutaan ottamaan vastaan? On aika lukea Burman brittiläisen siirtomaapoliisin virkailijan Eric Blairin kirjoja. Eric Blair ryhtyi myöhemmin kirjailijaksi ja otti taiteilijanimen Georg Orwell. Kitkerä siirtomaaromaani ”Burmene Days” on Orwellin kirjoittama. Orwell seikkailee odotetusti kirjassani ”Arctic Babylon 2011”. Arktinen Babylon etenee tipottain ja odotetusti. Aina löytyy kiekon mentävä musta aukko.

posted by Matti Luostarinen  # 4:44 PM