Suomalainen painajainen

Heräsin painajaiseen. Nimeni mainittiin Tiitisen listassa. En ole ikinä käynyt muinaisessa DDR:ssä enkä tunne yhtään tuon ajan suomalaista poliitikko, vakuutin unessa. Ei auttanut vakuutteluni. Ei edes soitto Olli Rehnille. Hänkään ei kuulu ystäviini. Tiitisen lista on suomalaisten jokakesäinen painajainen ja sen ilmestyminen medioihin kertoo sydänkesän alkaneen. Nyt on aika päästää irti Rukolahden leijonat ja Liekki-sonnit.

Painajainen jatkui hiihtoladulla tai oikeammin avoimella lettosuolla. Olin pudonnut rimpinevan silmäkkeeseen sukset jalassa ja katkoin epätoivoisesti sauvojani. Vierelläni kulki Kari-Pekka Kyrön oloinen mies kantaen raskasta taakkaa kuin koko suomalaisen hiihtourheilun valoisaa menneisyyttä. Suomalainen tarusto oli saamassa hänestä uuden kalevalaisen herooisen sankarilaulajan uhoten minut nyt yhä syvemmälle suohon.

Painajainen jatkui työhuoneeni kautta ateljeeni siunattuun rauhaan. Joku oli anastanut viimeiset tauluni ja veistokseni, möi niitä kilpaa latomaalausten kopioiden kanssa vaalityönsä tukiverkostolle vuoroin Vuotoksen ja Kollajan altailla, Siuruan ja Kemihaaran maisemmissa Pudasjärvellä ja Pelkosenniemellä. Taustalla näkyi Ounasjoen vapaat kosket valjastettuina, Iijoen latvat ja Kalle Päätalon maisemat altaiksi muutettuina, Pallas-Yllästunturin kansallispuiston korpihotelliketjut silmänkantamattomiin ulottuen. Vain Levitunturin laki näkyi saarekkeena merestä, jossa uiskenteli muinaisen Sompiojärven tutka, Lokan ja Porttipahdan allastilat ostanut veijari, Kuusamon koskisotien veteraaneja roikkuen olemattoman lauttani tuhdolla ja tukirakenteissa, ostaen muinaisella Lapin markalla paikkaa arkkiini, jossa Nooakin olisi ollut ylipainoa.

Katsoin olematonta ja kuihtuvaa salkkuani, jossa oli Kemiran, Finnairin, Uponorin, Keskon, Huhtamäen, Cramon, SRV Groupin, Lemminkäisen, Atrian ja HK:n, Spondan osakkeita. Kaikkien arvo oli romahtanut vajaan vuoden aikana 50-75 %. Taustalla oli näky muinaisista suomalaisista pankeista, painajaisesta 1990-luvun alussa. Silloin puhuttiin lamasta, nyt siitä vaiettiin eikä uusia tulosvaroituksia annettu. Nokian Renkaat näytti plussaa. Nokia oli tekemässä elämänsä kauppaa ostamalla Symbian ja säätiöimällä sen kaikkien yhteiseksi hyväksi sekä lyömällä kuvitellun kilpailijansa Googlen. Mikä tahansa painajainen rauhoittuu tuollaisesta tiedosta. Uskoni palasi tarustoon, jossa työpaikat menevät sellunkeittäjiltä, lihanleikkaajilta, jotta osakkeeni arvo säilyisi.

Uneni jatkui suomalaisten kansojen parissa Siperian Komien, Marin ja Mordvan, Udmurdian tasavalloissa, Hanti-Mansian, Nenetsien ja Taimyrin piirikunnissa. Ikirouta oli sulamassa kansojen alta ja maya-kansan, inkojen ennusteet joulun 2011 viimeisistä tapahtumista olivat toteutumassa kirjoittamani kirjan vanhatestamentillisessa helvetissä. Arctic Babylon oli päässyt irti ja tuoksui metaanille. Presidentit Tarja Halonen ja Dmitri Medvedjev keskustelivat unessani puhuen omituisia kieliä, alkuperäiskansojen suomalais-ugrilaista tai ehkä kanadalaisten inuiittien kieltä. Uni muistutti kaupallisesta roskasta puhdistettua dokumenttia, jota ohjasi Al Goren kaltainen julistaja Michael Mooren ja Leonardo DiCaprion sekä Madonnan, Jude Lawn tukemana. Painajainen vaihtui näistä kuvista Danten kuvaamaan suureen päivään ”The Day After Peace” Afganistanissa. Lech Walesa paljastui siinä Puolan salaisen poliisin urkkijaksi. Roskaruoka ja nälkä jakoivat maailman kahtia. Toisessa asui vanhuksia ilman hoitoa, ilman hoitavaa nuorta, toisessa nuoria ilman ruokaa ja koulutusta, ilman vanhuutta.

posted by Matti Luostarinen  # 8:52 PM