Journal

Welcome to the official weblog of Clusterart.org

keskiviikko, kesäkuu 18, 2008

 

Mediamyllerrys

Kyllä kansa tietää

Lähetin eilisen blogitekstini myös Hesarille hieman tiivistäen. Hesari vaatii formaatin, joka on kuin pikku lapsen peppu. Täysin sileä ja särmätön, vailla turhaa karheutta. Näkökulman on oltava sille sovelias. Se imee kaiken kuin norsun kärsä ja liioittelee tolkuttomasti. Siinä liioittelussa menee median uskottavuus.

Pääkirjoitussivulle Hesari lainasi tekstistäni sen ytimen. Tehtiin uutinen, jossa kerrottiin kepun joutuneen liki populistiseen vaiheeseen ja siirtyneen takaisin aitovarsille kolmesta suuresta metropolistamme. Samalla kirvelevän tappion kokivat lehden mukaan uusliberaalit ja kuntaministeri, puolueen kärki kohti näitä metropoleja. Uutisen voi tehdä niin monella tavalla ja painotuksella, asenteilla ja arvostuksilla. Hesarin voi arvata jo edellisenä päivänä. Sinne voi tehdä vain yhden silmän juttuja. Sama koski aiemmin myös kirjallisuutta. Vain yksi tuhannesta yhden silmän käsikirjoituksesta julkaistiin. Muita plagioitiin surutta. Suomessa se oli luvallista jopa lääkkeiden kohdalla.

Syntyy mielikuva maaseudusta, joka kampailee kaupunkeja ja suuria metropolejamme vastaan nyt kuten 1970-luvulla. Metropolien kutsuun ei osata vastata, väittää Hesarin pääkirjoitus ja yhdistää sen kepun puoluekokoukseen. Outo yhdistelmä maaseudulta, jossa asuu jokaisen puolueemme kannattajia, mutta yhä vähemmän Hesarin lukijoita.

Entäpä jos maaseutu alkaisi taas Juhannuksen korvilla houkutella, metropolit tyhjetä ja asenteet muuttua. Entäpä jos uutisen ja tapahtuman tulkitsisi toisin kuin Hesarin toimittaja. Entäpä jos maaseutu ei eläkään jälkiomaksujan populistista vaihetta vaan on jo edennyt ohi metropolien massakuluttajan hörhöilyn? Ei venäläinen tai virolainen vieras, matka Tallinnaan tee ihmisistä erityisen monikulttuurisia ja sofistikoituja suomalaisia.

Olen asunut näissä metropoleissa. En usko kaikkeen mihin Hesari uskoo tai pyrkii lukijaa johdattelemaan. Sen sijaan Lauri Tarasti on järkevä ihminen viemään uutta vaalilakia muotoon, jossa ei painoteta politiikan siirtymistä kohti lakitupaa vaan pikemminkin mahdollisimman avointa linjaa ja läpivalaistuja rahoituslähteitä. Tätä kautta kansanvalta voisi siirtyä jopa uuteen vaiheeseen. Ei kuitenkaan liioitellen vaan pienin askelin ja kohti verkostodemokratian sääntöjä ja uusmedian lainalaisuuksia. Suomi on tässä muuta maailmaa jäljessä ja yksi syy ovat nämä kolme metropolia, eksyminen Espoon korpiin ja Turussa siirtolaisten slummeihin. Kehnosti rakennettua metropolia ei voi yhdyskuntana hoitaa kovin fiksuilla ratkaisuilla.

Ei voi olla lohduttomampaa näkyä kuin Sonkajärveltä Itä-Helsinkiin eksynyt taiteilija Miina Äkkijyrkkä vihamielissä ympäristössään. Haisevaa merenlahtea ja sen luontoa kutsutaan suojelualueeksi, liki kansallispuiston maineella. Sellainen on raiskion ja kaatopaikan nimi nykyisin Itä-Helsingissä Vuosaaren maisemissa.

Galluppien mukaan demarit ovat nyt pienin kolmesta puolueesta. Ennen vaalirahoituskohua ja mediakuohuntaa se ehätti suurimmaksi. Jos vaalit olisivat nyt, demarit olisi taas oppositiossa. Eikö mediakohulla pyritty päinvastaiseen, opposition voittoon ja tukemiseen? Demarit selviävät kyllä vihollisistaan, mutta Luoja varjele ystävistä, median maaseutua haukkuvasta toverijoukosta.

Tehtiinkö nyt täsmälleen sama virhe kuin viime vaalien alla. Oletettiin kansan elävän väärällä vuosikymmenellä, 1970-luvun taitteessa. Aliarvioitiinko ihmisiä näin julmasti tyhmiksi ja uskottiinko kansan olevan mainostoimiston lukemalla tasolla. Syntyikö virhearvio perinteisen median tuotteena ja innovaation myöhäisenä jälkiaaltona. Entäpä jos toimittaja Helsingissä kävisi Juhannuksen pyhinä avoimin silmin tutustumassa tämän päivän Suomeen eikä harhailisi metropolien slummeissa, perussuomalaisten maisemissa, lähiökapakoissa, yhtenään bussia ja metroa vaihtaen.

Suuren mediatalon on vaikea uudistua ja olla uskottava. Hetki sitten se teetätti tutkimuksen, jonka mukaan yli 90 % ihmisistä luotti painettuun sanaan ja etenkin paikalliseen mediaan. Vain muinaisessa Neuvostoliitossa saatiin näin korkeita lukuja ja niille hurrattiin. Hieman aiemmin tehtiin puolueeton tutkimus, jossa Hesariin luotti enää 60 % suomalaista ja iltalehtiin 15 %. Lukijalla ei uskottu olevan perinteiseen mediaan ja sen sanomaan minkään maailman valtaa. Se oli siirtynyt tutkimuksen mukaan omistajalle ja lehden rahoittaville ilmoittajille. Kuten muidenkin konserniemme kohdalla omistaja määrää marssin tahdin. Moraali ja hyvä elämä, usko parempaan maailmaan ei sitä rasita. Olisiko perustettava onnellisuuden puolue?

Miksi syntyy näin tolkuttoman suuria eroja kahden samaan aikaan tehdyn mediatutkimuksen välillä? Ketä perinteinen media haluaa pettää? Itseäänkö vai rahoittajiaan tai vaikkapa puolueita, jotka toimivat tietämättä onko ilmoitukselle enää perinteisessä mediassa mitään katetta? Entäpä jos se kääntyykin jo itseään vastaan. Näkyvä ostettu julkisuus ja prostituutio ihmisenä, uusliberaalina Suomena, alkaa oksettaa. Uutiset joissa tulkinnat ovat kohtuuttoman asenteellisia tai vanhakantaisia, viihteellistä roskaa, alkavat tehdä tehtävänsä. Ihmiset muodostavat itse mielikuvansa maailmasta yhdistäen uusmedian runsasta materiaalia. Tiedon asenteellinen tuputtaminen ”analyysinä” on perinteisen median syntejä ja digitaalisessa uusmediassa mahdotonta hyväksyä. Pääministeri Matti Vanhanen analysoi globaaleja uusmedian ja yhteiskuntamme ilmiöitä isänsä professori Tatu Vanhasen tapaan.

Viestisikö Vanhasen ja Korhosen voitto uusmedian sisäänmarssista ja alueista, joista emme nyt tiedä yhtään mitään. Ehkä vastakkainasettelu onkin perinteisen median kokema ainut selviämiskeino ylläpitämään konsernilupausta ja vanhaa sosiaalista pääomaa, josta se ei tahdo päästä irti uutisoimalla juttunsa ilmoitusten välille vauvan peppua muistuttavalla tavalla ilman pienintäkään itsekritiikkiä ja paikallistuntemusta, substanssiosaamista ja uusmedian riemuvoittoa koko maassa.






<< Home

Archives

03/01/2006 - 04/01/2006   05/01/2006 - 06/01/2006   06/01/2006 - 07/01/2006   07/01/2006 - 08/01/2006   08/01/2006 - 09/01/2006   09/01/2006 - 10/01/2006   10/01/2006 - 11/01/2006   11/01/2006 - 12/01/2006   12/01/2006 - 01/01/2007   01/01/2007 - 02/01/2007   02/01/2007 - 03/01/2007   03/01/2007 - 04/01/2007   06/01/2007 - 07/01/2007   07/01/2007 - 08/01/2007   11/01/2007 - 12/01/2007   12/01/2007 - 01/01/2008   01/01/2008 - 02/01/2008   02/01/2008 - 03/01/2008   03/01/2008 - 04/01/2008   05/01/2008 - 06/01/2008   06/01/2008 - 07/01/2008  

This page is powered by Blogger. Isn't yours?