Journal

Mihin katosi Oulun yliopiston innovointi - Kollajan altaaseenko?

Kun lukee tuoreinta yliopistot ja niiden ainelaitokset listaavaa tutkimusta (Kivinen, Hedman, &Peltoniemi) suomalaisista yliopistoista kärjessä komeilevat Jyväskylä, Turku ja Helsinki. Heikoimmat laitokset taas löytyvät Oulusta, Vaasasta ja Kuopiosta. Entisenä Oulun ja nykyisenä Turun yliopiston kasvattina ja opettajana oudoksuttaa, mikä romahdutti Oulun yliopiston ainelaitosten korkean innovaatiotason pohjamutiin jopa Suomessa saati kansainvälisesti? Ovatko Kollajan ja Vuotoksen altaat vuorotellen rakentaen ainoat hengenjättien innovaatiot?

Panostettiinko Oulussa liikaa tasapäisyyteen vai haettiinko ehkä luonnontieteisissä sovelluksia liian ahnaasti ja huipputiede katosi, kaivo kuivui?

Selitys ei tunnu uskottavalta. Jyväskylä ja Turku panostavat sovelluksiin samalla mitalla ja Helsinki on innovaatioyliopistoineen sekä Viikin tiedepuistoineen toki Oulun veroinen tieteen taloudellinen soveltaja innovaatioiden monialaisessa käytössä. Syy Oulun romahdukseen täytyy löytyä muualta.

Kun Oulun yliopiston pienet ainelaitokset elivät kukoistustaan, syntyi kansainvälisestikin tunnettu pohjoinen Oulu -ilmiö. Sitä alettiin imitoida Suomessa ja ymmärtäen siihen liittyvät vaarat, isolaatiomekanismit. Menestystekijöiden suora plagiointi ei tahdo onnistua ja niiden korjaamiseen käytettiin Jyväskylässä ja Turussa oikeaoppisia menetelmiä. Innovaatio määriteltiin uudella tavalla ja oululaisen prosessin rinnalle tuotiin yhteiskuntatieteinen ja humanistinen näkökulma. Innovaatio ei ollut vain teknologiaa tai luonnontieteiden sovelluksia. Jopa 1990-luvun porterilainen klusteri jouduttiin korjaamaan vastaaman uuden vuosituhannen vaatimuksia. Parhaiten siinä onnistuivat tutkimuksen mukaan Jyväskylän yliopisto ja molemmat yliopistot Turussa Helsingin ohella. Peräti yhdeksän Turkulaista laitosta komeilee kansallisessa kärjessä kun Oulussa ei löydy yhtään menestyjää. Sen sijaan useita kansallisia peränpitäjiä Oulun yliopisto on onnistunut rakentamaan vajaan parin vuosikymmenen aikana myös vahvimmilla alueillaan luonnontieteissä.

Oulussa innovaatio ja sen prosessit määriteltiin sen omilla ja omahyväisillä pohjalaisilla ehdoilla ja samalla byrokratia kasvoi tukemaan tätä syntynyttä oululaista koulukuntaa. Se täydensi portinvartija professuureja omin ehdoin ja omilla nimityksillään luottaen vanhaan ja koettuun, varoen uusia tuulia ja oli äärimmäisen herkkähipiäinen kritiikille. Kriittinen tiede ja tutkija sai hakea toimeentulonsa muualta. Innovaatioprosessille välttämätön kriittinen ja oppositiohenkinen luovuus sekä poikkitieteiset rakenteet kadotettiin. Kaikki todella uudet ja yhteiskunnallisesti merkittävät muut kuin tekniset innovaatiot olivat konvention vastaisia ja kävi kuin kärppälaumalle takavuosina. Alkoi pitkä korpivaelluksen aika. Vasta aurikokunigas Juhani Tamminen palautti prosessin kansallisesti oikeaan aikaan oululaisessa jääkiekossa.

Kilpailu pienten laitosten huipulla on äärimäisen kovaa kansainvälisesti ja kehnot rekrytoinnit näkyvät kauan. On äärimmäisen vaikeaa löytää samaan aikaan intohimoista tutkijaa, innostavaa opettajaa ja tiiminsä ylläpitävää sosiaalista rahoituksen järjestäjää ja verkottajaa. Kun Oulua alettiin kopioida, avainosaajat ostettiin muualle. Se on hyvin tyypillistä ja korvaavat kouluttajat alkavat toistaa vanhaa jo oppimaansa. Toistava tutkija tai opettaja ei vie innovaatioprosessia mihinkään suuntaan, vaan pysäyttää sen ja pelkää muutosta turvautuen byrokratian tukeen.

Innovaatio vaatii syntyäkseen omalaatuisen persoonallisuuden. Sellaista Oulussa alettiin kavahtaa byrokratian kasvaessa. Isolaatiomekanismeissa ja innovaatioiden vastaanotossa tällä organisaation jähmettymisellä on oma nimensä. Se estää jopa uuden imitoinnin ja saapumisen yliopistokampukselle. Irralleen jäävät imitoijat pyrkivät kyllä kokeilemaan uutta, mutta epäonnistuvat yhtenään. Pienet osaamisen yksityiskohdat puuttuvat. Uusi globaali innovaatiomekanismi on jäänyt entisen menestyksen taustalle ja uudet eroavat imitoijan omista vanhoista resursseista. Näin ajan lisäksi aletaan hukata myös vääriä resursseja ja oikeita käytetään väärin. Alkaa syntyä kitkaa, joka näkyy lopulta pahoinvointina työpaikoilla, josta Oulussa on paljon esimerkkejä. Ikävimmät jäljet näkyvät kuitenkin Limingan ja Kempeleen, Oulujokivarren ja Haukiputaan, Kiimingin ja kohta myös Ylikiimingin pelloilla uskomattoman rumina yhdykuntarakenteen raiskioina, tornitaloina keskellä ei mitään.

Lohtuna on, ettei oululaiseen innovaatioon, Kollajan altaaseen, voi hukkua edes sepalus auki.

Hyvää juhannusta! Sepalus kiinni jos liikutte muualla kuin Kollajan ja Vuotoksen altailla.

posted by Matti Luostarinen  # 4:13 PM