Kansainvälinen naistenpäivä
International Women’s Day
Ensimmäiset naistenpäivän globaaleiksi luonnehditut tapahtumat pidettiin jo 1900-luvun alkupuolella mutta kesti lukuisia vuosikymmeniä ennen kuin Kansainvälisestä naistenpäivästä tuli myös virallinen yleiskokouksen julistuksen myötä tunnustettu YK:n teemapäivä vuonna 1975. Maaliskuun 8. päivänä vietetyn naistenpäiväksi lisäksi samana vuonna vietettiin myös YK:n kansainvälistä naisten teemavuotta, jota seurasi naisten vuosikymmen 1976-1985 sekä useita naisten maailmankonferensseja. Sukupuolten välinen tasa-arvo tosin tunnustettiin jo YK:n peruskirjassa vuonna 1945, joten naisten oikeudet ovat olleet vahvasti Yhdistyneiden kansakuntien ideologiaan kytkeytynyt arvo sen perustamisesta lähtien.
Epätasa-arvo on yhä 2000-luvullakin suuri globaali ongelma, vaikka skandinavisessa arvomaailmassa moinen voikin tuntua kummalliselta ja vieraalta ajatukselta. Esimerkiksi vuoden 2013 naistenpäivän teemana oli lupausten pitäminen, koska naisten joukkoraiskaukset olivat puhuttaneet laajalti ympäri maailmaa ja aikaansaaneet suurta epäuskoa, raivoa ja ymmärrystä siitä, että kansainvälisessä yhteisössä on tehtävä edelleen väsymättömästi, jotta läheisemme naiset saavat elää turvallisempaa elämää, niin usein rauhallisiksi kokemissamme kotimaissamme kuin myös usein etäisimmiksi jäävillä konfliktialueilla. YK pyrkiikin naistenpäivänä saamaan kampanjoinnilleen yhä vahvempaa näkyvyyttä ja yhä enemmän tukijoita, jotta vallitsevat epäkohdat jäävät niiden vastustajien väsymättömän vastarinnan alle, kertoo netin naistenpäivää kuvaava teksti ja Wikipediasta voi hakea lisää.
Naistenpäivän blogin on oltava luonnollisesti naislukijoille tarkoitetun. Siis kielellisesti ja rakenteeltaan mutkikkaampi ja pitkä sekä sisältäen ainakin kolme kohtaa ja nämä yhteen nivoen piilottaen sinne narratiivisen kertomuksen, jonka vain nainen kykenee avaamaan. Miestenpäivänä riittäisi muutama lause ja mieluiten vielä lyhyitä. Ei mitään useamman tarinan taakse piilotettuja viestejä. Mies kun ei ole verbaalinen eläin ensinkään. Toisin kuin nainen kielen käyttäjänä. Se on vaativa lähtökohta ja haaste kenelle tahansa kirjoittajalle miehenä.
Oletko ikinä nähnyt luonnossa ahmaa? Ahma on harvinainen suurpeto ja liikkuu nyt Itä-Helsingissä. Joku on nähnyt sen jäljen ja kuvannut lehteenkin. Se etsii puolisoa ja luonnollisesti ruokaa. Ruokansa se saa vaikkapa liikenteen tuottamista raadoista tai pyydystämällä peuran. Ilpo Kojola Luonnonvarakeskuksesta pitää hangessa nähtyä jälkeä ilman muuta ahman jälkenä. Lähin puoliso voisi löytyä Karstulan ja Kannonkosken tienoilta Jyväskylän pohjoispuolelta.
Ahma on kulkenut metropolipolitiikan haistamana ja haastamana liian etelään tai on ensimmäisiä pohjoisen luonnon asukkaita hakien toimeentulonsa kaupunkiahmana pääkaupunkiseudulta. Kaikkea se maakuntamalli ja sote teetättääkin luonnossamme, pohtii savolainen kirjoittaja hakien mallia Juhani Ahon lastuista. Blogi kun on mennen maailman lastu.
Ahmoja on Suomessa 200-250 kappaletta ja olen toki biologina sellaisen luonnossa tavannutkin Sompion Lapissa. Haastattelin siellä 1970- ja 1980-luvulla Sompion allasevakkoja mutta kaavoitimme myös suunnittelumaantieteilijöitten kanssa pohjoisen jokilaaksoja.
Haimme uusia työnsaantimahdollisuuksia etenkin matkailusta vanhojen ammattien kadotessa lohijokien patoamisen jäljiltä. Samalla nuoret oppivat tavoille, jossa työtä tehdään yhdessä ja tietokoneita käyttäen. Ihmisiä ei ole syytä pelätä vaikka olisivat poliitikkoja tai vieraan kulttuurin edustajia maailmalta.
Kieliä nyt oli syytä oppia ja luonnontieteitten osaaminen oli avuksi kaikessa. Yhteiskunta- ja valtiotieteet, ihmisen käyttäytyminen psykologina heitä tarkkaillen, auttoi sekin. Mediayhteiskunnassa oli syytä kiinnostua kirjoitustaidosta ja muiden kuuntelusta, lukemisesta. Maantiede taas aloitti aina siitä mihin muut tieteet olivat lopettaneet. Se rakensi myös synteesin. Kaikella kun on aina dimensio alueelle, jossa se tapahtuu, oli se sitten mitä tahansa. Maantieteen professorina olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan, olin sitten missä tahansa.
Sompion Lapissa, Samuli Paulaharjun maisemissa, porot ovat ahmalle sopivaa riistaa. Norjassa tiedetään ahman vaeltaneen yli tuhat kilometriä Tromssan seudulta Oslon lähettyville. Niin tekevät ihmisetkin ja usein hiihtäen. Se selittää heidän lahjojaan olympialaisissa mittelöissä.
Vuorokauden aikana ahma voi vaeltaa hyvinkin parikymmentä kilometriä. Ihminen voi hiihtää saman matkan Norjassa parissa tunnissa vuonoja kierrellen. Norjassa hiihtäjät viihtyvät luonnossa ja elävät siellä eväineen ahman tapaan ja puettuina norjalaiseen villapaitaan. He eivät ole arkoja kuten ahmat. Lyöttäytyvät helposti keskusteluun ja tarjoavat eväitään ventovieraallekin. Sekin selittää heidän menestystään maailmalla. Ovat kovin sopeutuvia ja sosiaalisia nämä viikinkien jälkeläiset. Savolainen sanankääntäjä tulee heidän kanssa Juice Leskisen tapaan hyvin toimeen. Juankoski ja norjalainen villapaita lämmittävät tänäänkin naistenpäivänä.
Helsingin Sanomat ja sen kulttuurisivu käynnistää lukuelämyksensä naistenpäivänä taistelevilla muumeilla. Anandah Kononen syyttää Kenneth Greveä plagioinnista. Molemmat ovat tehneet muumeista balettia. ”Muumipeikko ja pyrstötähti” nähtiin jo vuonna 2015 ja Japanissa esitettiin taas baletti nimeltä ”Muumipeikko ja taikurin hattu” vuonna 2017. Se sopi hyvin itsenäisyytemme juhlavuoden aiheeksi juuri Japanissa.
Toimittaja kysyykin meiltä, mikä taiteessa on kopiointia ja mikä innoituksen saamista. Lähtemättä kulkemaan toimittaja Laura Hallamaan johdattelemia polkuja, teen ahman tapaan omat jälkeni lumeen. Puhtaalla lumella ei ole ensin jälkiä lainkaan ja sitten sinne ilmestyi Tove Janson ja loppu onkin sitten historiaa mukeineen ja oopperoineen, monine lapsille näyteltyine animaatioelokuvineen jne. Joku joutuu tekemään elokuvansa jopa salanimellä vainottuna kotimaassaan, kuten Dalton Trumbosta muistamme Oscarien voittajana. Omina oppi-isinä pidän Mika Waltarin kaltaisia salanimen käyttäjiä.
Eilen joku varmaan katsoi myös hänestä, Dalton Trumbosta, tehdyn elokuva Ylen teemalta. Moni tietää mitä on olla Suomessa kiusattu ja vainottu, etenkin naisena, ihan vain pelkkää kateutta tai sisällisotamme muistoina. Parempi kun ei muistele liian vaikeita asioita kansakunnan sosiaaliselle pääomalle ja sitä peitteleville valheille. Mukana on oltava ainakin peiteltyjä sanakäänteitä ja ahman jäljet lumessa. Kyllä jokainen suomalainen oman ahmansa tuntee.
Muumi (ruots. mumin) on suomenruotsalaisen kirjailijan ja taiteilijan Tove Janssonin luoma satuhahmolaji. Yksi tunnetuimmista muumihahmoista on Muumipeikko, joka asuu huolettoman ja seikkailunhaluisen perheensä kanssa Muumitalossa Muumilaaksossa. Jansson kirjoitti ruotsiksi lukuisia Muumi-kirjoja, jotka ovat suosituinta ja käännetyintä suomalaista lastenkirjallisuutta.
Samalla hän käytti peittyjä hahmojaan tarinansa kerronnassa, kuten Walt Disney ankkoja ja muita eläinmaailman otuksiaan. Monen suomalaisen maailmankuva muotoutui Aku Ankan ympärille jo varhain lapsena. Aapinen ja Raamattu tulivat myöhemmin jos koskaan. Ja jos tulivat kaikki sanan viljely loppuikin sitten siihen.
Mistä sitten löytyisi alkuperäinen muumimme? Muumikirjoja on käännetty yli 50 eri kielelle, ja niistä on tehty kirjojen ja sarjakuvien lisäksi muun muassa animaatiosarjoja, interaktiivisia kirjasovelluksia, lukuisia näytelmiä ja ooppera. Nyt siis myös kaksi balettiakin. Muumien nousu maailmanmaineeseen perustui merkittävästi myös Tove ja Lars Janssonin Muumi-sarjakuviin, joita julkaistiin 1954 alkaen ensin The Evening News -lehdessä Lontoossa ja myöhemmin 40 maassa 20 miljoonalle lukijalle. Erityisen suosittuja muumit ovat olleet Pohjoismaissa ja Japanissa. Onkohan nämä plagioitu Tove Janssonin tuotannosta?
Herää epäily, että näin olisi todellakin käynyt. Oleellista on, että ahman jäljet lumessa Itä-Helsingissä ovat sen aitoja jälkiä, ensimmäisiä nähtynä, ja myöhemmin tulevat ovat jo ehkä jonkun muun ahman tuotantoa. Ahmojen valtaama reviiri pääkaupunkiseudulla on aikaan sidottu ja siis historiallinen tapahtumasarja. Ei sen ihmeellisempää olkoonkin, että joku on kulkemassa ladun avaajana ja kaupunkiahmojen invaasio ilmiönä tutkijalle uusi.
Ahma on arka eläin ja sen näkeminen on harvinaista eikä kukaan voi mennä takuuseen etteikö pääkaupunkiseudulla olisi jo useampikin ahmapoikue. Luonnonvarakeskuksen tutkija liikkuu pääkaupunkiseudulla harvemmin tähyillen luonnossa juuri ahmoja. Se että Kononen havaitsee Japanissa muumeja baletissa, on mahdollista vain hänen oman Tove Johanssonin baletin jälkeisenä ilmiönä. Ei hän olisi sitä havainnut, jos se olisi tapahtunut muutama vuosi tai vuosikymmen aiemmin.
Kansalaispuolueella, tällä Paavo Väyrysen puolueella, on nyt kaksi kilpailevaa hallitusta. Keskustalle on käynyt kuten aiemmin perussuomalaisille. Puolue jakautuu ja tuottaa uusia puolueita heti sen jälkeen kun puheenjohtajaksi valittiin henkilö, joka kertoi olevansa epäpoliittinen insinööri Sipilä Kempeleeltä. Oulussa ja Savossa tämä ymmärretään heti, muualla maassa tätä on seliteltävä peitetyin sanakääntein. On varottava loukkaamasta ihmisiä. Savolainen tapa kertoa varoi juuri tätä. Loukatulla ihmisellä kun saattoi olla miekka tupessa ja vielä löysässä. Tai sitten hän oli laukkuryssä ja se oli ihan eri asia.
Oulu syntyi kun Ruotsin kuningas otti ja asutti Kainuunjoen eli Oulujoen suiston savolaisilla. Samoja savolaisia tapaa myös Pohjois-Ruotsissa ja toki on joku eksynyt myös Norjaan. Sydän-Savossa kainuulaisia kutsuttiin sudettisavolaisiksi. Samaan joukkoon kuulivat myös karjalaiset idässä ja hämäläiset etelässä. Raja aukesi railona vedenjakaja-alueen kohdalla. Lähes tuhat vuotta ja ylikin. Se oli kahden valtion ja kansakunnan, kahden maailman antropologinen vyöhyke samalla. Ruotsalaiset varastamassa suomalaisten historiankin oli omituinen ilmiö heille. Nyt siitä kisaillaan Dagens Nyheterissä ja aiheena sisällisotamme. Kirjoitin siitä edellisessä blogissani ja se on siis yhtä vanha kuin eilinen sanomalehti. Kuka sellaiseen palaa?
Kainuun savolaisilla on taipumusta aiheuttaa sekavia tilanteita ja nyt sellainen kainuulainen Sami Kilpeläinen johtaa Paavo Väyrysen perustamaa puoluetta. Kilpeläinen tunnetaan Oulun vaalipiirissä tehokkaana ja vauhdikkaana entisenä keskustan kansanedustajaehdokkaanakin. Hänkin käytti kahden puolueen taktiikkaa sen jälkeen, kun yritykset puolueen johtoon ja puoluesihteeriksi epäonnistuivat. Väyrynen oli hänen mallinsa jota plagioida. Kopiointi on nykyisin muodikasta. Kaikki fiksut kertomukset kun on jo sanottu moneen kertaan ellet sitten ole maantieteilijä. Tunnetuin maantieteilijä seikkaili hellyttävän, aikuisille tarkoitetun sadun ”Pikku Prinssi”, tieteilijänä. Maantieteilijä käytti työssään apureita, lähetti heidät maailmalle. Luotettavat sanansaattajat ja löytöretkeilijät toivat mukanaan myös todisteita löydöksistään ja ne maantieteilijä kirjasi paremmalle paperille mustekynällä. Epäluotettavien ja juoppouteen taipuvaisten tarinat saivat olla kirjaamatta tai kehnommalla paperilla ja lyijykynällä tallentaen.
Kilpeläisen kerrotaan olevan oman tiensä kulkijan, uskovan itseensä sokeasti, sekä kuuntelevan heikosti. Siis kainuulaista verta siinä missä Paavo Väyrysellä hiven samaa tautia mutta pohjoisempaa hankittuna. Se ei kuitenkaan riitä, että on perinyt Väyrysen kehnot ominaisuudet. Olisi oltava myös niitä Väyrysen parempia geenejä myös perimässä. Näitä parempien geenien tuottamia näyttöjä Väyrysellä on puolen vuosisadan ajalta mutta Sami Kilpeläiseltä ne puuttuvat kokonaan. Niitä ei ole maantieteilijä kirjannut ylös lainkaan. Väyryseltä kirjattua on hyllymetreittäin. Osa hänen omaansakin.
Se on vähän samaa kuin nykyisillä mäkihyppääjillämme. Ei riitä että on Matti Nykäsen kehnot ominaisuudet ja niiden jäljet lumessa. Syntyy vain jo tutut leijonan jäljet hiekassa. Olisi oltava myös ne olympiavoittoihin vievät hypyt siinä rinnalla. Äkkinäiset käänteet ja kyvyttömyys kuunnella muita ovat monen poliitikon uran loppu. Pelkkä narsismin häiriö ei vielä riitä uskottaviin tuloksiin politiikassakaan. Paavo Väyrysen kohdalla tällaista pelkoa ei ole ja se toki painaa myös käräjäoikeudessakin. Joku tolkku se täytyy olla sielläkin oman puolueen ja itse vielä perustetun, rahoitetun, ryöstäjiä sinne vietäessä. Sammon ryöstöä muistuttava teko.
Sami Kilpeläisen tapa toimia kahdessa puolueessa on aiheuttanut hämminkiä niin Vantaalla kuin MTK:n sisällä, hänen loikatessa Arlan leipiin, kertoo tämän päivän Forssan Lehti. Se ei kuitenkaan osaa, tai halua, yhdistää keskustan ja maalaisliiton ikuista ongelmaa ja viereisen sivun maakuntia vierastavien kaupunginjohtajien esittelyä. Ne kun liittyvät elimellisesti toisiinsa siinä missä ahman jäljet Itä-Helsingin hangessa tai Tove Janssonin muumit kaukana Naantalin muumimaasta Japanissa tanssien.
Maaseudun ja pohjoisen matka pääkaupunkiseudulle on ollut pitkä ja mutkikas ja muistuttaa ahman jälkiä lumessa. Se on edellyttänyt puolueen hajaannusta useampaan kertaan populistisena kansanliikkeenä ja lopulta myös useamman puolueen käyttöä.
Suurilla puolueilla ja kaupungeilla kun on sama huoli niin maakuntamallista kuin koko sote-uudistuksestakin. Osa kokee kuitenkin, kuinka olisi pakko päästä hangessa myös eteenpäin, vaikka sen tuloksena vierasta kulttuuria Kainuusta Helsinkiin asettuisikin. Mukana kun on myös harvinaisia suurpetoja ja aluksi juuri Itä-Helsinkiin eksyneenä.