Nyt on Matit liekeissä. Oli sitten mäessä, sarjakuvassa tai kylässä, kukkarossa, shakkipelin lopussa.
Ei ole helppoa olla Matti Nykänen, kiinalaisten ihastelema suomalainen sarjakuvahahmo tai Matinkylässä asuen ja autoillen. Nyt ei vakuutuksetkaan matteja auta kun kerrotaan vahingon syntyneen helteessä, ilmastomuutoksessa, tai olet vain rasisti, persu tai jotain yhtä kamalaa, jäämies nyt ainakin kirjoitellen haikujasi kilvan presidenttien ja hänestä kirjoittavien kanssa eläen.
Matti oli miehen yleisnimi ennen erisnimeksi muuttumistaan. Me too aikanamme matit kirjoitettiin taas uudelleen pienellä ja syntyivät syysmatit ja kevätmatit, syntipukit ja kiusatut. Oli nukkumattia ja mattia kukkarossa, matit oli merellä miehiä ja maalla ei tehnyt mitään, tai sitten päinvastoin. Koko ajan matteja vainottiin tai ihasteltiin riippuen miltä puolelta hölmölää tuuli puhalsi. Hölmölässä matin tehtävä oli seurata itseriittoisia ihmisiä, joissa hyvänä puolena oli se, etteivät he puhuneet muista ihmisitä kuin itsestään. Siis ihmisestä joka on intohimon tulos, ei toki tarpeen.
Nyt ilmastomuutos tekee tuulista hurrikaaneja ja väkevinkin matti on ihmettelemässä maailman menoa. Raamatun, sen saksankielisen, suomalaisille ainoan oikean, evankeliumin lopussa on sielläkin matti.
Siellä matti ennustaa loppua, kaaosta, kaiken kadottavaa ja Danten kuvaamaan helvettiä. Sieltä on lähtöisin shakkipelin matti. Shakki ja matti ja peli loppuu siihen. Mietipä tätä kun minua pilkkaat. Tai Hesekielen kirjoituksia.
Niitä joita Hollywood maailman älyköt käyttävät leffoissaan. Eikö tule mieleen? Niitä kun seurataan ja luetaan Aku Ankkaakin ahkerammin. Suomi kun on Euroopan Disneyland. Matit taas nykäsmatin kaltaisia jäämiehiämme.
Jos et usko, lue kirjani Arctic Babylon lopultakin ja alat uskoa kaikkein hölmöimpänäkin vakuutusvirkailijana. Ei pelasta nyt vakuutukset. Ei venäläinen vakuutusvirkailijana, savolainen sananrieska. Leijonanakin olisi pelattava paremmin kuin Harlamov, Petrov, Mihailov, ja eikös vaan kiekko ole omassa maalissasi, Turun saaret miehitetty ja presidenttikin meloo ties missä harhaillen, pääministeri tekee omia immelmanejaan Naantalin risteyksessä.
Omituisia ovat ajat katsoi sitten Trumpin suuntaan tai Kiinaan, Afrikasta väki kaikkoaa kohti Tornion tullia ja suomalaiset kohti Viron viinakauppoja. Se mitä kerran on ollut, sitä vastakin on, huomauttaa aikamme stand up koomikko narrinamme. Jokainen ihminen on ainutlaatuinen ja laulun arvoinen, niin kuin versiot yhdestä teemasta ovat, tiesi Veikko Lavi ja Pentti Saarikoski. Suomalaiset oman aikansa nerot.
Ihminen kun nyt on itsensä kesyttänyt petoeläin, ihan vain siksi että oli sapelihammastiikereille liian kehno saalieläimeksikin. Jos ihminen olisi luonut ihmisen, hän häpeäisi tekoaan. Hän kun on ainoa eläin, joka pitää yllä hyviä suhteita uhreihinsa aina siihen hetkeen, jolloin hotkaisee ne suihinsa.
Maailma on ollut aina hullu, ja ne jotka luulevat sen parantavansa ovat hulluista hulluimmat, kirjoitti aikanaan Voltaire. Syntyi tapa, jossa mediamme alkoi syöttää satujaan, valemediaa, jossa oli paljon helpompaa tuntea ihminen ja kiinalaiset, saksalaiset, afrikkalaiset yleensä kuin yksi ihminen ja oma itsensä erityisesti.
Tämänkin kirjoituksen voi ymmärtää vain siksi, että jokaisessa meissä on jotain meistä. Käsittämättömintä maailmassa onkin se, että se on käsitettävissä, sanaili Albert Einstein aikanaan. Ei tähtitaivaan ja galaksien suunnattomuus linnunratoineen ihme ole, vaan ihmisen kyky mitata se.
Ainakin noin periaatteessa ja ruotsalaisten tapaan ”vintergataniksi” kutsuen. Suomalaisessa linnunradassa nyt on jotain järkeäkin ja revontulissa, kettujen huiskiessa hännillään kipinöitä tunturien kupeesta. Ei nyt mikään talvinen ja lyhdyillä valaistu katupaha katseltavaksi taivaalle talvisena pakkasyönämme.
Ottelussa sinä vastaan maailma lyön vetoa maailman puolesta Frank Zappan tapaan. Minun maailmani kun on kaunis eikä sen ulkopuolella ole pelastusta. Siinä ihminen on vapaa, pelkuri tekee itsestään pelkurin ja sankari itsestään sankarin.
Vaalien alla olemme kuin Frankensteinin hirviöt, menetämme itsehillintämme. Ihminen kun ei ole mitään muuta kuin miksi häin itsensä tekee. Se on Jean-Paul Sartren mukaan myös eksistentialismin ensimmäinen periaate. Ei se siitä sinun pohdinnoillasi tai äänelläsi vaaleissa paremmaksi muutu.