Innovaattoreita etsimässä

Kun tapaat mielestäsi hankalan ihmisen, joka löytää epäkohtia ympäriltään, on vaikkapa yrittäjä, mutta samaan aikaan haukkuu kaiken mahdollisen asiakkaistaan alkaen, silloin olet tekemisissä mahdollisesti sellaisen persoonallisuuden kanssa, jota kutsutaan innovaattoriksi. Nykyisin näitä epäkohtien ruotijoita tapaan etenkin oman sivustoni sisältä, ja syy löytyy tavastani hakea heitä osana omaa tutkimustyötäni. Se siis kuuluu ammattiini ja osaan sen liki puolen vuosisadan jälkeen hyvin.

Jotkut eivät siedä heitä, innovaattoreita, lainkaan ja syntyy kupla, jossa ei ole lainkaan luovaan innovaatioon rakennettua keskustelua saati työyhteisöä. Joskus joukkoon mahtuu jopa poikkeuksellinen nero, mutta on oppinut olemaan mykkänä. Yliopistossa ikänsä opettaneena heitä hakee kuin neulaa heinäsuovasta ja aina, joka vuosi, mukana ei ole yhtään tällaista hakemaani neroa. Koululaitos on karsinut heidät pois tai sitten olen jo liian vaativa ja alan hakea mahdottomia.

Tätä juttunani, vuonna 2008 kirjoitettua, on luettu eilen paljon. Kirjoitan usein innovaatioista ja myös innovaattoreista persoonallisuuksina. Monen kokemana hankalista ihmisistä ja nykyisin heille ei oikein haluttaisi antaa edes paikkaa, missä kirjoittaa tai puhua, purkautua. Ihmiset eivät kohta siedä edes ihka tavallista toimittajaa, ja tämän poikkeavia näkemyksiä tai oivalluksia.

Kolumnistinkin olisi oltava mahdollisimman sovinnainen päivälehden täyttäjä ja poliitikon vailla uusia näkemyksiä ja karismaa, mahdollisimman tavallinen ja kenen tahansa tunnistama otus, josta ei jää mieleen muuta kuin opittu hyvä käytös ja retorinen puhe, muiden kirjoittamana sekin.

tiistai, heinäkuu 15, 2008

Filosofia on tieteen kielen looginen syntaksis (Rudolf Carnap) – Ehkäpä myös innovointi

Innovoivan yhteiskunnan häiriköt

”Ei ole mitään niin järjetöntä, ettei joku filosofi olisi sitä jo sanonut”, totesi Cicero aikanaan ja määritteli samalla innovaattorin perushyveen.

Innovointi on prosessi, joka vanhan toimintalogiikan näkökulmasta on kiusallista häiriköintiä. Innovaattori on toisinajattelija ja aina oppositiossa. Hyvin harvoin innovaatiot ovat niiden tekemiä, jotka ovat alan parhaita osaajia. Monesti tieto on innovaation pahin vihollinen. Innovaatio voi syntyä vain toimimattomasta tietämättömyydestä.

Professori Liisa Välikangas (HS 13.7) kuvaa tyypillisimmät innovointiin liittyvät väärinkäsitykset paradoksaalilla tavalla. Innovointiin kuuluu jatkumo, jossa korostetaan erilaisuutta ja assosioidaan vapaasti. Innovaatioprosessi on itsepäisten ihmisten parempaa tietämistä tai uudelleen kokeilua, kekseliäisyyttä ja oppimista, erilaisuutta sen itsensä vuoksi. Se on eri asia kuin innovaatio, jolla tarkoitamme jo valmista tuotetta tai vaikkapa palvelua, joka on aluksi häiriötekijä, kunnes on maksanut itse itsensä emmekä tule enää toimeen ilman sen tuloksellisuutta.

Kilpailuetu vaatii hyviä tutkijoita ja vielä enemmän hyviä opettajia. Meillä on valtaisa puute innovaatio-opettajista. Sellaiseksi Suomessa voi nimetä vain yhden kapellimestarin. Jotta ennen innovaatiota valinnut häiriötila loppuisi, tarvitaan parempi tapa tai tuote, sen jäljittelijät (imitointi) sekä leviäminen (diffuusio). Yleisin tapa innovoida on kopioida, jolloin samalla alamme vähentää innovaation raaka-ainetta, ja kaivo alkaa kuivua. Kulttuurimme köyhtyy ja olemme yhden asian ihmisiä, sosiaalisia eläimiä ryhmämme sisällä.

Innovointi liittyy läheisesti yksilön vapauteen luoda uutta ympäristöä ja toteuttaa unelmiaan. Näin syntyy uutta kokeilua, joka on vanhalle konventiolle häiriöksi. Vasta kun lopputulos on onnistunut, innovaatio on valmis, lopputulos oikeutta resursseihin, joka aiemmin käytettiin innovaatioprosessin uuden synnyttämiseen. Näin innovaattori työskentelee aina umpihangessa ja vailla tukea, on oppositioasemassa elävä häirikkö muiden näkökulmasta. Tätä nykyinen mediaympäristömme ei näytä hyväksyvän enää lainkaan. Olemme todella syvässä suvaitsemattomuuden suossa.

Innovoivia yrittäjiä on aina hyvin vähän ja vielä vähemmän innovaatiota suosivia ympäristöjä. Professori James H. Mittelman (HS 14.7. 2008) kertoo, kuinka amerikkalaiset yliopistot ovat joutuneet kriisiin hakiessaan parempaa innovaatioympäristöä yritysten toimintatapoja imitoiden. Väittely kohdistuu etenkin hallintoon, sisäänpääsyyn ja autonomiaan. Kustannukset maksatetaan ”asiakkailla” tai ”kuluttajilla” ja parhaiten menestyvät eliitti-instituutiot valtavine lahjarahastoineen. Ei sellainen, uuden tuottaminen, toimi myöskään politiikassa, jossa haetaan vain “malleja” ja “rakenteita” ja puhutaan samalla uudistamisesta. Ei ihme ettei maakuntamalli ja sotesoppa ota syntyäkseen. Siinähän ei ole mitään aidosti uutta ja kehittelijätkin perinteisiä konservatiiveja porvareita. Ei eläkeläisen äänestämä demari mallia toki paremmaksi tee.

Monet opiskelijat joutuvat miettimään, olisiko viisaampaa valita arvovaltaisen yksityisen yliopiston sijasta halvempi julkinen yliopisto. Tuloslaskelmissa käytetään määrällisiä mittareita, vaikka pääosa toimista ei ole kvantitatiivisesti mitattavissa lainkaan. Tieto tiedon itsensä vuoksi ei kiinnosta työmarkkinoita, valittaa Mittelman. Liikkeenjohdolliseen yhtiömalliin liittyy pelko riippumattomuuden vähenemisestä, joka taas vaarantaa koulutuksellista tasoa. Tällainen oravanpyörä on oman aikamme tuote, täysin hyödytön ja naurettava hankintana.

Suomea ei voi innovaatiopolitiikassa verrata Yhdysvaltoihin. Yhdysvaloissa kärkiyliopistoihin hakee vain muutama prosentti vuotuisesta ikäkohortista, kun omassa haussamme on joka vuosi mukana yli 100 % ko. vuoden tai pari vuosikymmentä sitten syntyneistä. On erin asia ylläpitää koko kansan tiedeyliopistoa ja sen rinnalla innovaatiopolitiikkaan erikoistuvia ympäristöjä. Lisäksi meillä joudutaan yhdistämään yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen resursseja innovoinnille vieraalla tavalla. Tätä ei ole edes pohdittu. Ei ole alan osaamista mukana lainkaan.

Pienessä maassa todella vakavasti otettavia innovaatioprosesseja ja yrityksiä on vähän. Niiden auttaminen toiminnan käynnistämisvaiheessa, ja vaurastumisen hyväksyminen, ovat perinteisesti kuuluneet teknologiakeskuksillemme ja tiedepuistoille. Nyt näitä tulisi kyetä laajentamaan uutena menestystekijänä hieman israelilaiseen malliin, jossa on oltava varaa myös kansainväliselle innovaatiopolitiikan kärkiosaajien kaupalle.

Olen itse ollut mukana juuri tässä “kaupassa” etsien innovaattoreitamme. Siis lampun sytyttäjiä, ei vain sen valossa työskenteleviä. Reaaliaikaisessa maailmassa, sen taloudessa, tämän kyvyn osaaminen on miljardien arvoista bisnestä, erottaa valon sytyttäjä siinä työskentelevistä, ja siis huijareistamme innovaattoreina esiintyen.

Hyvä innovaattori käynnistää keskustelun aina jostain niin yksinkertaisesta, ettei sen sanominen tunnu edes tarpeelliselta, ja päättää johonkin niin paradoksaaliseen, ettei kukaan usko sen toteutukseen, vastaisi Bertrand Russell nyt globaalin maailman viheliäisimpiin innovaatioita vaativiin ongelmiimme. Kun kuunteli Nobelistimme Holmströmin kuvausta hänet tuntevilta, he käyttivät käsitteitä, joita käytetään juuri innovaattoreistamme.

 

 

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Leave a Reply

Related Posts