Mitä kerran on ollut sitä vastakin on.

Kirjoitin Arkadianmäen kesäteatterista runsas kymmen vuotta sitten. Sitä oli eilen luettu runsaasti. Kävin sivustollani sen avaamassa selvittääkseni itselleni, miksi tuo kirjoitus kiinnosti tänään tammikuussa 2020.

Ja sieltähän se selvisi. Ei ole tapahtunut mitään uutta sitten tuon kesän tapahtumien. Teatteri jatkuu samalla tavalla ja kuntien “paras” -hankkeet ja sote ovat edelleen esillä ja etsivät ratkaisuaan jo kymmenennen hallituksen ohjelmassa. Ei ihme jos joku alkaa etsiä uutta puoluetta ja perussuomalaiset kiinnostavat muitakin kuin minua.

Perussuomalaiset eivät voi olla syy tällaiseen teatteriin. Eihän heitä tuolloin ollut olemassakaan. Sen sijaan perussuomalaisten synty voisi olla kyllä seuraus tästä teatteristamme. Kansa alkoi olla kärsimätön ja hakea ratkaisua vaihtamalla punamullan ja kansanrintaman sekä keskustalla aina vahvistetun porvaririntaman oudossa monipuoluejärjestelmässämme.

Nyt sitten kirjoitetaan medioissamme, kuinka ympäri Eurooppaa on sama ilmiö, jossa keskustavasemmistolaiset tai keskustaoikeistolaiset ovat katoamassa kokonaan politiikan kartalta puolueinamme ja hallituksinamme.

Sirpalepuolueet pysyvät hallituksessa vain arvoilla, jotka syntyvät perussuomalaisten pelosta Suomessa ja vastaava pelko löytyy kohta joka EU maan sisältä. Ranska tekee poikkeuksen, mutta toki sielläkin vanhat puolueet hävisivät puoluekartalta. Britit kyllästyivät koko eurooppalaiseen peliimme ja Donald Trump hakee toista kautta hyvällä menestyksellä hänkin. Sotaa Iranin kanssa tuskin vaaditaan. Yleensä Yhdysvaltain presidentit ovat ainakin yhden nimikkosotansa hankkineet.

Maailma on jakautumassa myös Suomessa joko globalisteihin tai lokalisteihin tai liberaaleihin ja konservatiiveihin. Sen sijaan sosialistit ja takavuosien ei-sosialistit ovat menneen maailman menoa tai lunta, jota tänä talvena etelässä ei nähdä lainkaan.

Ei suuria ilmastomuutokseen liittyviä ilmiöitä pienet kansakunnat korjaa ja vaikka saisimme lopetettua kerralla kaiken ympäristöä rasittavan menomme aamuun mennessä, ilmastomuutos toki jatkuisi vielä vuosikymmeniä. Ei meistä kukaan ole syyllinen maailmansotiin tai rauhantekoihinkaan.

Eivät suuret laivat käänny hetkessä ja juna pysähdy kuin seinään sekään. Tellus aurinkoa kiertävänä planeettana on osa universumia ja sen kiertoja. Kuljemme siellä nopeudella, jota emme edes käsitä ja esitämme mielipiteitä, jotka on tarkoitettu tuon ilmiön korjattavaksi aivan kuten kusiaiset kuuraketin kimpussa puuhastellen. Siinä suomalaiset ovat erityisen taitavia pettämään joko itseään tai muita. Pitäjien lehdet ovat tätä asiaa tulvillaan. Jääkiekkovalmentaja on alan paras neuvoja hänkin.

Se meno on järkevää lopettaa. Keskittyä omiin huoliimme. Niitä riittää jokaiselle suomalaiselle lyhyen elämänkaarensa ajaksi ilman maailmankaikkeuden mittaluokan ongelmia pohtimattakin. Hoitakoon Esko Valtaoja nämä huolet eläkepäivinään.

Ne on korvattu myös puolueinamme joko maailmaa halaavilla tai sitten nationalisteilla, joita yhdistää myös paikallisuus ja yhteisöllisyys, oman kunnan menestys ja yksilön oikeudet. Ei maailmankaikkeuden unelmahöttö ja sellainen maailmankuva, joka on täysin vailla aikaan ja paikkaan sidottua ymmärrystämme, pragmaattista järkeä. Ei maantiede ja historia mihinkään kadonneet vaikka puhummekin reaaliaikaisesta tai paikattomasta.

Tämä väärinkäsitys syntyi jo edellisen vuosikymmenen puolella ja takanamme on menetetty vuosikymmen. Kirjoitin siitä kirjan juuri tuolla nimelläkin. Vai etenikö sote, saimmeko selkoa maakuntamallista ja verosta, kuka hoitaa ja miten monikanavarahoituksen, mitä tehtäviä jää kunnille ja mitä kuntaryhmille ja maakunnille, miten käy hoitotakuiden, millainen työnjako on ratkaisemassa hoitaja- ja lääkäripulan sekä heidän palkkauksensa?

Onko nämä ratkaistu menneen vuosikymmenen liki kymmenen hallituksen aikana ja mitä tekemistä ammattijärjestöillä on hallitukselle kuuluvien asioiden hoidossa?

Miten näihin suuriin rakennekysymyksiin hallituksemme on kesäteatterissaan vastannut Arkadianmäelle sitten kuntavaalien yli vuosikymmen takaperin? Mihin riitti yli kymmenenvuoden “uurastus” eduskunnassamme?

Eduskuntavaalejamme on ehtinyt olla useampia. Suma kuitenkin seisoo ja maa ajautui yli vuosikymmenen vievään lamaan ja taantumaan. Muu maailma sen sijaan samaan aikaan vaurastui, myös haukuttu Yhdysvallat ja Venäjä. Kiinan vaurastuminen oli näitäkin monin verroin komeampaa menoa. Mikä synnytti tällaisia hallituksia Suomeen?

tiistai, kesäkuu 03, 2008

Arkadianmäen kesäteatteri

Kyrsimysnäytelmien porvarihallitus

Helsingin Sanomat (3.5) kertoo pääkirjoituksessaan kuinka poliitikkojen vaaliavustusten penkominen muistuttaa tunkiota. Mitä syvemmälle siinä pääsee, sitä pahempi on löyhkä.

Uusia vaaleja lehti ei kuitenkaan pidä hyvänä vaihtoehtona. Kun aiemmin samaa asiaa perusteltiin lopputuloksella (samat kasvot jatkavat), vaalien protestiluonteella ja todennäköisesti heikolla äänestysaktiviteetilla, nyt vaaleja pidettiin kalliina niin puolueille kuin yhteiskunnalle ylipäätään. Toki jatkuva äänestäminen käy kalliiksi myös niille yrittäjille, joiden toimesta syntyi KSM-yhdistys. Tai kenen toimesta se sitten lopulta syntyikin.

Jossain yhteydessä poliitikkojen ja yhdistyksen yhteyttä ja syntyä on perusteltu verkottumisen tarpeella. Jos näin on, miksi tätä ei ole hoidettu jo aiemmin ja käyttäen siihen tarkoitettuja sähköisiä välineitä. Ne osataan toki jo maaseudullakin. Näihin sähköisiin verkostoihin voi mukaan tulla myös kaikki kymmenettuhannet yrittäjät tukineen ja tarvittaessa joko nimellä tai nimettömänä. Kaikki olisi hyvin läpivalaistua ja reilua. Kaikilla olisi mahdollisuus osallistua isänmaallisiin tekoihin eikä vain muutamalla hassulla yrittäjällä. Vai epäilisikö joku, ettei tällainen teko yrittäjiä kiinnosta? On oltava pienempi joukko ja salatut suhteet? Muuten ei rahaa ehkä tulekaan kymmeniä tuhansia suomalaisilta yrittäjiltä? Kun salataan täytyy kai olla jotain salattavaa?

Suomen Kuvalehti näkee asian kansanedustajien tohelontina. Kun tehdään löperö laki syntyy ikään kuin itse viritetty ansa. Kysymys kai kuuluukin miksi haluttiin tehdä löperö laki? Monen mielestä lakia kun ei olisi tarvittu lainkaan. Nyt syntyy kuva epärehellisestä poliitikosta. Ilman tätä lakia kuva olisi puhtoinen. Ei Suomessa voi olla korruptiota, on vain väärin tehty laki. Tai media, jonka täytyy myydä sensaatioita, tehdä skandaaleja. Koska Hesari ja Suomen Kuvalehti, Yleisradio muuttuivat tällaisiksi tunkion penkojiksi.

Kun ensimmäinen naispääministeri Anneli Jäätteenmäki erosi, syynä oli lähinnä astuminen Paavo Lipposen liikavarpaille. Olisiko nyt astuttu kansan liikavarpaille? Mikä niiden hinta mahtaisi olla demokratian ja puoluelaitoksen kriisissä? Tutkimusten mukaan ”vain” 40 % on menettänyt luottamustaan poliitikkoihin. Oliko loput luottanut koskaan? Tyhjästä on vaikea menettää mitään. Koska keskusta kostaa demareille Jäätteenmäen kokeman nöyryytyksen? Joskus tulevaisuudessa varmaan. Se on tärkeä hoidettava.

Kun avioliittolaista poistettiin syylliset ja sanktiot, aviorikosta ei enää ollut. Oli vain eronneita ihmisiä ja joukko omituisissa oloissa eläviä lapsia. Kun rikosta ei seuraa rangaistus ja rikollista ei viedä tuomiolle, syntyy omituisia tunkioita, joita media saa penkoa kuukausitolkulla. Sellainen ei ole miellyttävää seurata kesää odotellessa. Miltä tämä maa mahtaa näyttä 2020-luvulla? Noinkohan kunnat ja maakunnat on hoidettu kuntoon ja terveyspalvelut hoitajineen odottamassa ikääntyvää suurta sotiemme aikaista ikäluokkaa?

Britit ovat lisänneet sanktioita vanhemmille koskien lasten tolkutonta juopottelua. Kyse ei ole uusmoralismista vaan ikävästä ilmiöstä, joka on saatava jotenkin kuriin ja järjestykseen. Meillä on sama edessä. Kansanedustajan moraali ei saa olla paljoa kehnompi kuin normaalin perheen isän tai äidin. Toisin menetellen britit jättävät koko hukkuvan laivamme.

Pelurin sielulla varustettuja moraalittomia ihmisiä sosiologit tietävän olevan noin 20 % kansasta. Kansanedustajissa heillä on oltava oma edustuksensa. Se tekee noin 40 miestä ja naista. Koko porukkaa tämä joukko ei saa leimata. Tuskin poliitikoiksi valikoituu vain opportunisteja pelureita. Jos niin olisi, demokratia olisi kallis ja vaarallinen järjestelmä. Sen voisi korvata verkostodemokratialla. Pääosin näin on toki jo tapahtunutkin. Seuraamme vain viihdettä Arkadianmäeltä. Jos se on hyvää siitä voi vähän maksaakin.

Oppositio ei tule jättämään välikysymystä. Kyseessä ei ole hallitukselle esitettävä epäluottamus vaan kokonaan toisen luokan ongelma. Kertoi pian virkansa puheenjohtajana jättävä Eero Heinäluoma. Heinäluomaa harmittanee liian löperö tapa jättää puolueen puheenjohtajuus. Politiikassa asiat kun tahtovat vaihtua yhtä vikkelään kuin formulakisoissa. Täytyy olla Räikkösen luonne ja luottamus. Viime syksynä sillä luonteella ja tuurilla tuli maailmanmestaruus. Onnella ne laivatkin seilaa. Moni poliitikko luottaa kyllä liiaksi hyvään onneensa. Politiikka ei taida kiinnostaa kansakunnan parhaimmistoa? Joku päivä siellä on pelkkiä naisia. Se voi olla hyväkin päivä.

Presidentin valtaoikeuksia kavennettiin. Ilman tätä nyt olisi mahdollisuus odottaa presidentin puuttuvan peliin kun hallituksen työskentely jatkuu saman asian ympärillä kesälomiin saakka. Kuntavaaleihin tällaisen teeman tuominen ei ole kenenkään etu. Nyt siitä ei päästä irti ja Paras-hanke jää kaavoitusasioiden varjoon. Sosiaalimenot ja terveydenhoito vie pienet kuntamme vararikkoon, ellei heti tapahdu jotain Arkadianmäellä.

Kukaan ei olisi voinut ennakoida sitä alkukeväästä. Meillä on suuria asioita kuntasektorilla hoidettavana ja vaalit lähestyvät. Valtakunnan politiikan sotkujen ei kuulunut niitä hämmentää entisestään. Keskusta on vielä erityisen vahva kuntapuolue. Maaseudulla on nyt syvästi pettyneitä entisiä maalaisliittolaisia ja heidän lapsiaan.
posted by Matti Luostarinen  # 7:40 PM

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Leave a Reply

Related Posts