Maaseudun ja kaupungin vuorovaikutus.

Olen vuosikymmenten saatossa joutunut työskentelemään samaan aikaan tutkimuksen ja tieteen sovellusten että sen rahoittajien ja käyttäjien kanssa samaan aikaan verkostoituen. Lisäksi nämä verkottuneet ohjelmat on liitetty aluetasolla toimiviin kuntiin ja maakuntiin sekä siellä toimiviin organisaatioihin.

Usein toimintalogiikka edellyttää sitä, että “agentille” annetaan ikään kuin avoin “shekki” toiminnassa mukana olevilta aluetalouden organisaatioltamme.

Näin siksi, että toiminta on reaaliaikaista ja prosessi menestyvät parhaiten sellaiset, jotka ovat mukana innovaatioiden käytössä ensiomaksujina. Nämä eivät ole aina kaupunkeja, vaan usein myös maaseutujen omia hyvin organisoituneita verkostojamme ja talouden rakenteita.

Ylä-Savo on tyypillinen tällainen toimija Iisalmen talousalueella sekä sitä kauan palvellut instituutti verkottajana. On niitä toki muitakin ja Euroopassa erityisen merkittäviä, siinä missä ympäri globaalia maailmaa. EU ja sen toimintalogiikka on tuntea nämä verkostomme ja kehittää niitä. Brittien ero EU:n organisaatiosta on suuri menetys näille rakenteillemme. Britit kun ovat taitavia juuri laajojen ja myös globaalien verkostojen rakentajia.

Lisäksi osa brittien klustereista toimii poikkeuksellisen hyvin maaseudun ja kaupunkirakenteen vuorovaikutuksessa. Tällaisia tapaa myös etenkin Japanista vanhan keiretsu kulttuurin sisältä, mutta myös Kiinasta. Toki Venäjällä on myös omat menestyvät talousalueensa ja Brasiliassa, Väli-Amerikassa ja luonnollisesti Yhdysvalloissa sekä Kanadassa. Joillakin on hyvin pitkä historiallinen taustansa, vuosituhantinen. Suomalaiset tuntevat omilla rajoillaan niiden rikkomisen merkityksen talouden taantumana.

Kirjoitin aiheesta vuonna 2006 blogiini ja kotisivulleni. Sitä oli luettu eilen runsaasti. Oletan sen liittyvän viruksiin taudin aiheuttajina ja niiden leviämiseen. Ne kun eivät leviä netissä vaan kokonaan toisella tavalla ja usein juuri maaseudun ja kaupungin välisen vuorovaikutuksen tunteminen on siinä välttämätön edellytys pysäytettäessä taudin leviäminen.

perjantai, toukokuu 26, 2006

Innovaatio maaseudun ja kaupungin vuorovaikutuksessa

Innovaatiot voidaan jakaa innovaatiotutkimuksen näkökulmasta typologioihin, jotka palvelevat myös maaseutu- kaupunkivastakkainasettelua. Usein kyseessä on aika- ja tila-aspekti, innovaation leviäminen (diffuusio) tai Schumpterin alunperin esittämä luokitus (lähteet ks. Luostarinen 2005). Tällöin innovaatiot jaetaan esim. teknologisiin innovaatioihin, hallinnollisiin tai organisatorisiin innovaatioihin ja markkinainnovaatioihin. Eri kulttuureissa innovaatiolla ymmärretään hyvinkin erilaisia asioista ja omassamme lähinnä taloutta palvelia tuotteita tai prosesseja, usein myös diffuusiota ja oppimistapahtumia. Alunperin innovaatio on ollut kuitenkin käsitteenä oleellisesti laajempi ja pitää sisällään myös kulttuuriset ja symboli-innovaatiot.

Kapemmassa merkityksessä (esim Alarinta 1998, Harisalo 1984) innovaatioissa on eritelty Clar & Stautonia (1989) mukaillen (ks. Luostarinen 2005, lähteet) tietellisteknisen merkityksen mukaan perus- tai radikaali-innovaatiot sekä sovelletut tai vähittäisinnovaatiot. Näistä maaseutuun liitetä helposti jälkimmäiset. Toiseksi hyödynnetävän tiedon tai taidon mukaan voidaan puhua teknologiseen kehitykseen perustuvasta tai tarjotalähtöisestä innovaatiosta sekä markkinoiden vetoon perustuvasta innovaatiosta.

Maaseutu koetaan usein tuotantoalueena ja kaupunki taas jälkimmäisen innovaation prosessoijana. Muodikkaampaa on ollut puhua kulutuksesta innovaation lähtökohtana.

Kolmanneksi innovaatiot voidaan jakaa liiketaloudellisen merkityksen mukaan, jolloin voidaan mainita esim. tuotantojärjestemiä koskevat innovaatiot ja autonomiset innovaatiot. Systemaattisempaa työtä on tehty edellisten kohdalla mutta molempia suosii perinteisessä ajattelussa urbaani ympäristö tai ainakin taajamoitunut ja tiheä asutus.

Neljäntenä jakotapana voisi olla kohteen mukainen innovaatio, jolloin puhumme tuoteinnovaatioista, prosessi-innovaatioista, organisatorisista innovaatioista tai vaikkapa markkina- tai markkinointi-innovaatioista. Nykykäsityksen mukaan näillä ei ole erityistä kaupunkiin tai maaseutuun sidottavaa toimintalogiikkaa.

Viides luokitustapa olisi syntyprosessin mukainen ja tällöin oleellista olisi innovaation jatkuvuus, ajoittaiset innovaatiot, iteratiiviset prosessit ja innovaation tietoinen kehittäminen. Syntyprosessi suosii lähinnä alueen taloushistoriaa, toimintaympäristön logiikkaa, verkostojen ja etenkin klusterien toimivuutta. Joskus kyseessä voi olla myös hiljainen tieto, sosiaalinen pääoma ja alueellinen “muisti” (ks. käsitteet)

Innovaation diffuusiossa kyse on muutoksesta, viestintäprosesseista ja omaksumisesta klassisen Hägestarandin tai Rogersin mallien mukaan (lähteet ks. Luostarinen 2005). Perusmalleja ovat S-käyrä, hierarkiamalli, kaskadidiffuusio, naapuruusefektit ja epidemiamallit sekä näiden alueelliset sovellukset. Näistä maaseudun ja kaupungin vuorovaikutuksen näkökulmasta tärkein on keskus- ja vaikutusaluejärjestelmämallit sekä hierarkiamallit. Viestintä- ja kommunikatomallit sekä nykyinen informaatioyhteiskunta vei mallit uuden kriittisen tarkastelun kohteeksi.

Innovaation diffuusioon liitetään nykyisin samoja elementtejä kuin itse innovaation syntyyn. Nykyinen viestintä ja sen vastaaonotto on oleellisesti monivivahteisempi tapahtuma kuin mitä perinteinen diffuusiomalli oletti. Lisäksi tärkeitä ovat ne olosuhteet ja toimintaympäristöt, joissa diffuusio tapahtuu. Kyseessä ei ole yksiselitteinen viestintätapahtuma lähteeltä vastanottajalle. Esimerkkinä viruksen leviäminen ei ole tiedon, taidon tai vaikkapa musiikin ja visuaalisesti vastaanotetun viestin leviämistä, omaksumista ja ymmärtämistä sekä sen muokkaamista ja käsittelyä.

Tärkeämpää kuin luokitella “alueita” (regionalismi) on luokitella innovaatioita, niiden tyyppejä ja kyky vastaanottaa niitä. Se miltä tasolta innovaatio otetaan vastaan ratkaisee prosessin, jolla ko. innovaatio kyetään saavuttamaan. Tässä apuna käytetään tiimejä, verkostoja, klustereita jne. Spatiaalisena yksikkönä voi olla yhtä hyvin kaupunki kuin maaseutumainen ympärstö. Alueet eivät innovoi vaan verkostot, klusterit ja niiden yhteiset toimijat. Sosiaalinen pääoma on näiden yhteistä vyuorovaukutusta ja mahdollisesti joskus myös alueellista muistia. Pääsääntöisesti innovaatitoiminassa “löydetään”, ei keksitä. Newton ja Eistein eivät keksineet luonnonlakeja vaan löysivät ne. Pääsääntöisesti innovaatio on jo olemassa ja globaalisti läsnä missä tahansa samanaikaisesti.

Suomessa maaseutuyritysten innovaatioprosessia ovat käsitelleet mm. Esa Storhammar ja Seija Virkkala (2003) (lähteet ks. Luostarinen 2004). Tutkimuksessa maaseutu on jaettu neljään perinteiseen vuorovaikutusmalliin.

Ensimmäisessä ns. jäännösmallissa maaseudulla ei ole itseisarvoa innovaatioiden tuottajana. Tässä mallissa kaupungit nähdään innovaatioiden tuottajan ja maaseutu on niiden vastaanottaja. Innovaatio edellyttää mallin mukaan tiheää vuorovaikutusta. Maaseutua voidaan kehittää vain lisäämällä innovaatiotoimintaa taajamissa, josta ne leviävät myöhemmin myös maaseudulle. Kiintoisaa tämän malin kohdalla on että pääosa teknologiakeskuksista ja tiedepuistoista on syntynyt jo useamman vuosikymmenen ajan joko pieniin taajamiin tai maaseudulle.

Malli on syntynyt alunperin hiararkisista rakenteista ja ajatuksesta, jossa innovaatio leviää maaseudulle pääkaupunkiseuduilta ja metropoleista hierarkisesti portaittain suodattuen. Kyseessä ovat 1800-luvun keskus-periferiamallit ja vaikutusaluejärjestelmät. Osa näistä malleista syntyi jo 1600-luvulla ja useimmat niistä ovat analogioita luonnontieteen historiaan (esim. Newton ja painovoimamalli, gravitaatio)

Kahtiajakautumismallissa on kaksi näkökulmaa: konsensusnäkökulma ja riippuvuusnäkökulma. Edellisessä korostetaan perinteistä työnjaon näkökulmaa ja funktionalismia. Maaseutu nähdään maahan sidottujen areaalisten elinkeinojen toimijana ja kaupunki lokaalisten elinkeinojen sijantipaikkana. Malli on vanhahtava ja sen taustalla on ajatus maaseudusta luonnonvarojen tuottajana ja kaupungista jalostajana ja palvelujen tuottajana. Innovaatiotkin tämä alun perin 1800-luvulta oleva malli jakaa maaseudun ja kaupungin innovaatiohin.

Riippuvuusnäkökulma korostaa tässä mallissa konflikiteoriota ja kahden saarekkeen välinen vuorovaikutus on dikotominen myös luokarajoineen ja sosiaalista eriarvoisuutta korostava. Sama ilmiö löytyy perinteisistä keskus- ja vaikutusalueteorioista, joissa yhtymäkohtia on haettu kolonialismin tai imperialimin toimintaperiaatteisiin. Vuorovaikutus syntyy ja kehittyy keskuksen ehdoilla sekä kehittyy periferian kustannuksella. Innovaatioprosesseissa löytyvät haikosti innovatiiviset alihankintasuhteet, innovatiivisten ja osaavien poismuutto sekä horisontaalisen liittoutumisen esto keskusten varjellessa omia periferioitaan, emämaan omia siirtomaitaan.

Jatkuvuusmallissa kaupunki ja maaseutu kuvataan samalla jatkuvasti muttuvalla janalla. Innovaatiotoiminta ja mm. tutkimus kohdistuu kuitenkin janan kaupungin puoleiseen päähän. Huomio kiinnittyy yksittäisiin toimintoihin, joista tärkeimmät suuntautuvat kaupungista maaseudulle. Koulutus, televiestintä ja palvelut ovat tällaisia innovaatioprosessin käynnistymiselle välttämättömiä tarpeita. Jatkuvuusnmalli ei tuo uutta kahteen edelliseen. Nykyinen aluepoliittinen keskustelumme (kuntauudistus) on osa tätä mallia.

Sekoitusmalissa kaupunkia ja maaseutua ei edes pyritä erottamaan innovaatioiden näkökulmasta. Olennaista ei ole sijainti vaan innovaatioiden kilpailukyky. Itse ehdot innovaatioiden synnylle olisivat informaatioyhteiskunnan ympäristössä (JIT,JIP) samat riippumatta fyysisestä ympäristöstä. Vain eräänlainen “innovaatioprofiili” voisi rippua alueen elinkeino- ja toimialarakenteesta.

Malli korostaa maaseudun toimintaympäristön mosaiikkia ja on lähinnä nykyistä käsitystä globaalista toimintaympäristöstämme. Edelleisessä lähtökohtana taas oli toiminnat ja niiden jakautuminen, ei niinkään toiminaympäristön kehittäminen sinänsä. Muiden mallien kohdalla maaseutua voidaan kehittää vain joko riippuvuuden murtamisella (emansipaatio), kokonaan uusilla elinkeinoilla tai prosessi-innovaatioilla (Niche-tuotanto) tai keskittymällä yksinomaan innovaatioiden leviämisen soveltamiseen lisäten panoksia taajamiin. Tämä tie on ilmeisesti käyty jo loppuun.

Matti Luostarinen
26.05.2006
posted by Matti Luostarinen  # 4:39 PM

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Leave a Reply

Related Posts