Yhden asia onnettomat tunarit.

Lainaan tekstiä perussuomalaisten nettisivustolta. Se on Kirsi Visusen kirjoittama ja olisin voinut kirjottaa sen biologina maantieteilijänä sekä sosiologina samalla tavalla, mutta painottaen enemmän talousmaantiedettä ja Suomen poikkeuksellista sijaintia geopoliittisesti sekä innovaatiorakenteiden leviämisen mekaniikkaa kulttuurimaantieteessä. Näin kirjoittaa Visunen:

”Hallitus on käyttänyt koronakriisissä asiantuntijoina THL:n ja STM:n edustajia, jotka alusta lähtien ovat tuntuneet kannattavan laumaimmuniteetin hakua, vaikka mm.WHO on varoittanut, ettei immuniteetista ole varmuutta. Nyt linjan on kerrottu olevan ”hybridistrategia”, mutta edelleen siinä haetaan sitä, että riittävä määrä sairastaisi koronan immuniteettia varten.

Sairastamisella on riskinsä, esim. lisääntynyt aivoinfaktimäärä, sisäelinten vauriot jne.

Olen toivonut Suomen valitsevan selkeästi ”tukahduttamisen” linjan.Monet asiantuntijat, kuten matematiikan apulaisprofessori Pauliina Ilmonen ovat tutkimuksin ja kannanotoin esiin tulleet 10 muuta asiantuntijaa ovat asiasta kirjoittaneet, mutta heitä ei Suomessa päästetä ääneen, ei kutsuta A-studioon tai hallituksen kuultaviksi mitä todennäköisimmin. THL:n ja STM:n asiantuntijat julistetaan virallisiksi asiantuntijoiksi ja tuntuvat ajavan sitä, että saadaan laumasuoja Suomeen. Asia, jonka olemassaolosta ei ole varmuutta ja josta WHO:kin on varoittanut.

Apulaisprofessori Pauliina Ilmonen kertoi muutama päivä sitten MTV:n uutisissa, että tukahduttamisstrategia on mahdollinen Suomessa. Eli riittävät rajoitukset vielä hetken, laajennettu testaus, tartuntaketjujen jäljitys ja eristys. Melko pian sitten voi avata toimintoja ja kun maan rajat avataan, tulee tartuntaketjut tarkasti jäljittää. On aivan ihmeellistä, että nämä asiantuntijat eivät pääse suuremmin ääneen Suomessa, jossa on sananvapaus. A-studiossa oli viimeksikin THL:n, STM:n ja HUS:n edustajat ainoastaan. Jos haetaan toimivinta ratkaisua, ei linjaa tule lyödä lukkoon ennenkuin on väitelty asiasta. Se on yksi Suomen kehittyneisyyden lähde. Ruotsin läheisyys vaikuttanee Suomen linjaan, mutta Ruotsi on kuitenkin harvinaisuus laumaimmuniteettilinjassaan.

Ymmärätävätkö kaikki kansanedustajatkaan koko paletin vaihtoehtoja? Moni tuntuu pitävän hallituksen linjaa humaanina ja hyvänä. Kuitenkin esim. Pauliina Ilmonen kritisoi ko. vaihtoehdossa korkeaa kuolleiden määrää ja sitä, että vie aikaa ja raunioittaa taloutta.Alustavat vasta-ainetutkimukset antavat viitteitä siitä, että laumaimmuniteetin etsiminen on täysin väärä ajatus. Toivottavasti ihmiset aktivoituvat vaatimaan hallitukselta oikeita tukahduttamistoimia.”

Visusen kirjoittamisen jälkeen perussuomalaisten sähköinen media meni kiinni ja se ei ollut kenellekään yllätys. Olen itse kokenut sen vuosikymmenen ajan Suomessa kirjoittaen. Voi kirjoittaa vapaasti oikean puolueen ja suomalaista poliittista mediaa tuntevana ja nimimerkein, mutta en omalla nimelläni saati perussuomalaisena, takavuosina vennamolaisen saati kommunistina tai leimautuen sosialistien sekä ”ei sosialistien” riitoihin Helsingin yliopiston ja Helsingin Sanomien sivuilla ja Ylen kautta asiaani esitellen. Ei sellainen olisi koronaa pysäyttänyt.

Vain Urho Kekkosen kautta tai Mauno Koiviston sekä Jörn Donnerin taidoilla olisi tuolloin ollut mahdollista hakea sellaisia reittejä, jotka olisivat avanneet tien suomalaisen suuren yleisön tietoisuuteen. Sen sijaan tiedeyhteisön ovet olivat kiinni lukuunottamatta hyvin pienelle ja kapealle tieteen eliitille sekä omalla kohdalla Oulusta ja sen yliopistosta ”teknopolista” apuna käyttäen viihdemedian sijaan.

Siis kokonaan omia medioitani käyttäen jo silloin sekä kykyä operoida muuallakin kuin Suomessa. Suomen poikkeuksellisen suljettu maantieteellinen (sosiaalimaantiede) mediaympäristö sulki myös luonnollisella tavalla jopa viihteeltä tiet ”euroviisujen” voittoon, jossa taas Ruotsi oli mestari ja on toki sitä edelleenkin. Sen taustoja ei meillä edes ymmärretty.

Korona on poikkeuksellisella tavalla mediayhteiskunnan tuote ja hybridiyhteiskuntamme syntyi toki jo Mauno Koiviston ja demaripresidenttiemme aikana. Kun Googlaan sukuni nimeä (Luostarinen) se avaa sieltä liki pelkästään nuoren jääkiekkoilijan elämää valottavia tapahtumia. Aivan riippumatta siitä mitä tälle kiekkoilijalle tänään kuuluu ja kuinka hän maailmalla menestyy.

Toinen merkittävä mediayhteiskunnan tuote on kuvataiteilija Leena Luostarinen, jonka tärkeimmät vuodet ajoittuivat 1980-luvulle ja kuoli hänkin jo joitakin vuosia takaperin.

Se sijaan tiede ei medioissamme leviä eikä sähköinen viihdemedia ota edes mediaprofessori Heikki Luostarista vakavasti saati kymmeniä tohtoreita ja ”pikkunobelin” voittanutta Reijo Luostarista. Edes esimiesasema Tampereella mediaprofessorina ei läpäissyt suomalaista kulttuurieliitin viihdettä tarjoavaa jääkiekkoleijonien ja ”jörndonnerien” maailmankuvaamme spatiaalisen diffuusion arkielämän maantieteessä, talousmaantieteessä, sosiaalimaantieteessä, kulttuurimaantieteessä, ei missään maantieteessä. Vesku Loiri kaatuili Speden kanssa ja sotavuosina seurasimme sujuvasti komiikkaa Aku Korhosen hoitamana. Niitä seuraten on vaikea ymmärtää, kuinka maassa käytiin myös sotaa samaan aikaan. Noissa viihteellisissä rainoissa ei sota näyttäydy millään tavalla.

Näin me toimimme Suomessa toisin kuin vaikkapa Taiwanissa, siis kymmenien miljoonien asukkaan ”Formosan Kiinassa”, Filippiineillä, Japanissa, Uudessa Seelannissa, Tuvalussa, missä tahansa, jossa taustalla on mahdollisuus sulkeutua, mutta samalla turvata oma sosiaalimaantieteellinen identiteettimme ja poliittinen rakenne, joutumatta armotta oman aikamme mediayhteiskunnan sulkemaksi Visusen tapaan perussuomalaisten mediaan kirjoitellen tai luottaen omaan kykyyn tavoittaa suomalaista kulttuuria ja sen kriisiin ajautunutta päätöksentekoamme koronan kaltaisen globaalin ilmiön raivotessa ja vaatiessa meiltä OIKEITA ratkaisuja ja niiden toteutusta SUOMESSA, mutta myös suomalaisen kulttuurin sisällä menestyen. Tänään ei auta teesien naulaaminen kirkon seinälle. Ei niitä sieltä kukaan lue ja Luther jaa yksin, uskonpuhdistus pysähtyy lyhyeen.

Ei siihen kykene edes Yhdysvaltain presidentti omassa maassaan. Tyrmäämme sen täällä Suomessa päivittäin. Niillä eväillä ei menestytä Yhdysvalloissa yrittäjänä, poliitikkona tai tiedemiehenä koronaa hoitaen. Kykenet siihen vain oman pesäsi kohdalla jos sielläkään. Pidä tänään pääsi kylmänä ja sydän lämpimänä, vietä kerrankin raitis Vappu. Se on taatusti parasta mihin kykenet koronan aikanamme.

Pelkkä geopoliittinen syrjäinen sijainti ja outo kielemme kun ei riitä vielä sulkemaan rajoja ja menestymään koronan torjunnassa. Vaaditaan myös osaamista luonnonmaantieteessä ja biologina sekä näiden ohella niille täysin vieraissa tieteissämmekin teknologiassamme ja kulttuurimaantieteessä, kaikilla sen osa-alueillamme. Se ei ole viihdettä alkuunkaan kun avaat GIS laitteesi autossasi. Se on maantiedettä. Etkä oikeasti ymmärrä siitä yhtään mitään. Toimit kuten navigaattori neuvoo.

Tieteiden yhdistäminen ei onnistu ellemme kykene avaamaan omia suljettuja ovia oman kulttuurimme sisällä ja hyväksymään myös sellaista tiedettä ja sen sovelluksia, jotka ovat monelle saarivaltiolle erityisen tuttuja ja myös alan tutkijoiden tuntemia toimijoitamme. Se mikä toimii Tuvalussa ei toimi Suomessa, mutta voi hyvinkin toimia Forssan talousalueella ja Kainuussa, Ylä-Savossa ja liki sadassa seutukunnassa, tuhansissa kylätoimikunnassamme. Suomi kun on täynnä maantieteellisiä saarekkeitamme. Ne meidät pelastavat nytkin. Ei Helsinki ja sen ruuhkautunut ympäristö tauteineen. Pitäkää tautinne, älkää levittäkö sitä näihin saarekkeisiin. Älkää nyt pilatko mökkeinenne upeaa maatamme. Malttaako hetki.

Yksikään poliittinen puolueemme tai niiden johtaja ei ole sellainen toimija likimainkaan, joka kykenisi ylittämään talous- ja luonnonmaantieteellisiä saarekkeitamme samaan aikaan keskenään kilpaillen vallasta ja Helsingistä käsin asiaa ratkoen. Puuttuu sekä koulutus, valta että myös karisma ja sen tuomat keinot levittää spatiaalista diffuusioita samalla myös yli oman maamme rajojen, mutta myös maamme rajojen sisällä menestyen. Kiinan presidentti ja sen miljardiväestö on tässä kokonaan eri asemassa kuin Suomi ja suomalaiset kymmenine puolueineen. Tiedän sen ja siellä minua on jopa kuunneltukin. Suomessa puolueemme ovat kriisissä yhdessä mediamme kanssa. Ei toki missään hybridissä. Hybridi kun on paljon muutakin kuin muodikas käsite minitereiden käytettäväksi uusimpana keinovalikoimana sitä esitellen. Ei sillä ketään hämätä.

Pieni maa voi tunaroida kaiken ja hävitä myös kaikki käymänsä sodatkin. Ilmiö tunnetaan tieteessä, mutta siihen ei ole löydetty oikein käypää vastausta algoritmien maailmassa. Se kun ei ymmärrä suomalaista poliittista viihdettä ja alan teollisuutta eikä ole siitä edes erityisen kiinnostunut. Miksi olisi?

Tiede ei yksin siihen kykene hyvin suljettuna ja vaatimattoman mediaosaamisensa seurauksena Suomessa eläen. Se kun on jopa Hindu-uskontoakin suljetumpi yhteisönä Suomessa puuhastellen pienissä yliopistojemme laitoksissamme.

Voimme kaikessa rauhassa juhlia tänään vuoden professoria kenenkään meitä häiritsemättä nyt Vappuna. Kuka hän muuten on ja mitä kirjoittanut? Ettei vaan vielä hetki sitten ollut omia oppilaitani kirjojani ”spatiaalisesta diffuusiosta ja identiteetistä” Joensuussa lainaten ja Ouluun asettuen. Ei häntä kukaan tunne. Ilmiö on hyvin suomalainen.

Niinpä koronan hoito ei ole yhden tieteen tai poliitikon vastuulla ja hoidettavissa vaan monitieteinen ja edellyttää poikkeuksellista osaamista ja avautumista samalla kenen tahansa ymmärrettävällä tavalla. Harva meistä vain omistaa tieteessä niitä välineitä, joita kiekkoleijonien ja viihdemedian välineet vaativat, mutta samaan aikaan poliittista valtaa ja kykyä tuntea poikkitieteinen prosessointi algoritmien maailmassa.

Forssan Lehti ja sen talousalue ei sitä varmasti ole, mutta ei myöskään Helsingin Sanomat ja sen kuukausiliite. Niin yksinkertainen tämä ilmiö ja sen voittaminen ei ole.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts