Tietoa voi aina lisätä.

Valtio-opin emeritusprofessori Kari Palonen on tämän päivän Helsingin Sanomien (18.5) mielenkiintoisin haastateltava. Hän on Jyväskylästä ja poliittisen käsitehistorian weberiläinen (Max Weber) parlamentarismin ja retoriikan tutkija. Hän boikotoi avioliittoa, armeijaa, alkoholia ja autoja. Myöhemmin mukaan tulivat myös lentokoneetkin. Siis oman aikamme erakko ja liberaali poliitikko.

Palonen ei pidä identiteetti- ja yhteisöllisyyspuheesta eikä “meikäläisyys” ole hänen heiniään sekään. Puolentoista metrin etäisyys on siis hyväksi kansalle ja sitä voisi kasvattaakin kolmeen metriin. Käytännössä etätyö ja halaamisen muuttuminen virtuaaliseksi lopetti metrien käytön kokonaan ja Palonen elää väärässä ajassa. Olemme jo nyt etääntyneet toisistamme äärettömän kauas ja hänelle sekään ei vielä riitä. Virtuaalitodellisuus kun toi mukanaan myös virtuaalisen rakastelunkin. Siihen koulutettiin meitä juuri televisiossammekin. Pitääkö siitä olla huolissaan, on taas alan kirjailijoiden ja koomikkojen kysymyksen aiheeksi sopiva.

Oma ensimmäinen väitökseni liittyi identiteettiin, ihmisen juuriin, sisäsyntyisiin, ei sepitteellisiin, joista Kari Palonen lehdessä puhuu toimittajalle. Olen juuriltani luonnontieteilijä ja lisännyt vain mukaan myöhemmin valtiotieteet väitöskirjoineen. Pidä tätä järjestystä oikeana ja suosittelen muillekin tutkijoillemme.

Kukaan luonnontieteilijä ei väitä löydöksensä olevan lopullinen ja oikea. Tässä Palonen iskee kirveensä kiveen. Luonnonlaitkin ovat ihmisen löytämiä, mutta ei sentään keksimiä, kuten ihmistieteissä tahtoo olla silloin, kun puhumme laista ja asetuksistamme. Niillä kun on melkoinen ero. Tässä Palonen menee harhaan ja syynä on juuri tämä ikuinen kiistamme luonnontieteitten ja ihmistieteitten välisestä erosta.

Luonnon kanssa on hyvä elää sovussa, eikä vääristellä luontoa ja sen lakejamme valtiotieteitten tapaan eläen. Hyvin järjestetyssä yhteikunnassa yhteiskuntatieteilijät voivat vapaasti temmeltää ja riidellä keskenään “asiantuntijoinamme”, kuka on oikeassa Jyväskylässä, Tampereella, Turussa ja hyväksyä lopulta helsinkiläisen ministerin saama koulutus ja eduskunnan antama siunaus pääkaupunkiseudun koronalukuja seuraten.

Toki itse soisin jokaisen seutukuntamme alkavan toimia aktiivisemmin sekä hakien tälle uudelle ajalle sopivan “nyrkin” asiantuntijoistamme, joiden kautta muuttaa jo aiemmin tehtyjä sektorihallintomme päätöksiä paremmin uuteen vaiheeseen sopiviksi hybridistä ja sen kouristeluista näin irtautuen.

Tässä presidenttimme oli viisaampi kuin mitä olemme ajatelleet. Nyt olisi aika pilotoida oikeat seutukunnat tähän tehtävään. Pieni kilpailu olisi kohdallaan, kuten aikanaan liittyessämme EU:n jäseniksi osaamiskeskuksineen. Forssan talousalue lehtineen siihen tuskin ehtisi mukaan. Nopeat kun tahtovat edelleenkin syödä hitaat.

Se että meitä löytyy erilaisia mielipiteitä, ei tee niistä kaikista oikeita. Se kyllä syventää ajatteluamme ja ylipäätään ymmärrystämme. Sen sijaan keskeneräistä ajattelua ei ole olemassakaan, Kari Palosen kuvaamana, vaan pelkästään ajattelua. Vasemmalla ja oikealla, liberaalina tai konservatiivina se voi olla yhtä ja samaa, mutta on siinä aina tietty arvoihin ja normeihin sidottu teoriakin taustalla. Politiikassa päätöksiä tehdään kuitenkin usein riittämättömin perustein ja nyt pandemian aikaan siihen ei olisi oikein varaa. Weberiläinen filosofia ei nyt pelasta.

Niinpä me joudumme luottamaan niihin asiantuntijoihimme, joiden varassa on kyky ymmärtää virusta ja sen toimintaa sekä rokotetta avuksemme. Se poikkeaa melkoisesti poliittisesta päätöksenteosta ja niistä asiantuntijoista, joita häärää ministereittemme ympärillä ja joiden kuuntelua Palonen kritisoi jyrkästi. Hän haluaisi ministereittemme kuuntelevan enemmän eduskuntaa ja sen ruudinkeksijöitämme.

Luotan itse koulutusjärjestelmäämme ja sen tuottamiin nuoriin ihmisiin myös Jyväskylässä heitä kouluttaen. Miten valinnat tehdään lukemattomista määristä vaihtoehtoja, on ongelma etenkin silloin, kun edustajamme painaa joko punaista tai vihreää nappia. Tähän ongelmaan poliittisista valinnoistamme Palonen ei löydä vastausta. Ryhmäkuri panee poliitikot kuitenkin löytämään sen hyvinkin helposti ja silloin palaamme identiteettiin ja yhteisöllisyyteen. Onneksi monipuoluejärjestelmämme antaa hivenen enemmän väljyyttä kuin yksi tai kaksi puoluetta.

Palonen puhuu ryhmäsidoksen sepitteellistä ilmiötä vastaan puolustaen sen käyttöä samalla juuri edustuksellisessa demokratiassamme. Se kun juuri sai aikaan käsitteen “meikäläisyydestä” erona “teikäläisyyteen” sekä pyrki poistamaan kyvyn ajatella itsenäisesti hyväksyen luovan ja innovatiivisen ihmisen oivalluksetkin. Joku meistä oivaltaa nytkin sellaista, jolla rokote löytyy ja korona viruksena on voitettu. Me hyväksymme sen yhtenä laumana ja haemme laumasuojaa muiden eläinten tapaan eläen.

Palonen on oikeassa kertoessaan, kuinka politiikka (policy) on toimintaa, ei sfääri, järjestys tai yhteisö. Sen sijaan politiikka (politics) on puoluekuria ja sitoutumista sellaiseen, jossa painetaan joko punaista tai vihreää nappia. Kyse on vain sanoista ja niiden semantiikasta. Meitä siis puuttuu sanoja, tunnesanojamme, joilla ajatella oikein. Se on sama ilmiö kuin spatiaalinen alue, joka voi olla kokonaan rajaton, mutta kokonaan toisenlainen kuin regionaalinen alue, jossa mukana on myös rajat ja hallinto, avioliitto, armeija ja autot, joilla ehditään paikasta toiseen ja joita Kari Palonen vieroksuu.

Kun kaavoittajamme käynnistää työnsä kunnassa tai maakunnassa ja arkkitehti omansa, hän käyttää regionaalista karttaa. Samoin tekee automme hakiessaan oikeaa reittiä suunnistaessaan taivaalta tulevien sateliittien ohjeita noudatellen. Lentokone tekee jopa korjauksia, joita luonnontieteen jättiläiset eivät omassa tieteessään edes aikanaan oivaltaneet. Arkielämässä niillä ei ole väliä tai suunnistaessamme metsässä karttaa ja kompassia käyttäen.

Sen sijaan linnut eksyisivät niillä kartoillamme ja menetelmin, eikä kotilampi rantoineen tuhansien kilometrien takaa löytyisi. Emme edes tiedä miten se oikeasti tapahtuu. Meillä on vielä paljon luonnontieteissä opittavaa. Olemme oikeastaan vasta aivan alussa oman tieteemme kanssa uutta älyä hakien avuksemme.

Professori Kari Palonen protestoi yhtä osaa tieteestämme ja sen päätöksenteosta, mutta hyväksyy toisen. Kyse on sanojen ja käsitteiden semantiikasta. Sitä tapaa etenkin medioissamme ja mediayhteiskunnan tavassa raportoida professoreiden puheita tai päätöksentekoa eduskunnassamme. Jokaisen punaisen mökin mummon ja hänen miehensäkin kun tulisi se pystyä myös lukemaan ja ymmärtämäänkin.

Siinä tieteen filosofia joutuu tiukille ja ymmärrän toki, ettei kaikki Kari Palosen ajatukset nyt aivan sellaisenaan siirtyneet lehteen toimittaja Liisa Kauppisen ansiokkaassa kerronnassa. Tätä savolaista nimeä muutettiin myöhemmin “Kaappiseksi” murteen niin vaatiessa. Sekään ei auttanut vaan seuraava vaihe oli “Kuappinen”. Sanat ovat tunnesanojamme ja niillä me myös ajattelemme. Savolaiset hieman eri tasolla kuin hämäläiset niitä käyttäen. Kuappiselta voi jo odottaa ja vaatiakin melkoisen paljon savolaisena sanarieskana.

Elämme nyt mediayhteiskuntamme hybridin aiheuttamassa kriisissä ja odotamme kouristelun loppumista. Tässä Suomen Kuvalehden kansikuva onnistuu nyt hyvin kertoen, kuinka pääministeri joutuu valitsemaan kahdesta vaihtoehdosta: “rahat vai henki” tai “rahat ja henki”. Aivan riippumatta siitä, onko hänen kuultava jyväskyläläistä professoria asiantuntijana tai tehtävä päätös eduskunnan napin painajia uskoen.

Näitä valintoja poliitikko joutuu tekemään ja niitä myös myöhemmin puolustamaan. Sitä kutsutaan retoriikaksi ja sen pyhiä kieliä opetti ensimmäisenä Suomessa yksi esivanhemmistani, Isak Pihlman Helsingin yliopistossa.

Jos hänestä olisi tullut ensimmäinen piispamme, kuten kaavailtiin, häntä ei olisi varmasti surmattu Köyliön järven jäällä ja Lalli olisi hänkin jäänyt vieraaksi historiallemme. Historian tutkia vain ei saa spekuloida historialla. Pienkin muutos siellä ja kaikki muukin muuttuisi ja muut ihmiset täällä väittelisivät suurista totuuksistamme mielipiteineen. Olisimme jääneet syntymättä.

Sen sijaan tulevaa voimme ainakin kuvitella muuttavamme, luottaa tutkittuun tietoon ja asiantuntijoihimme, niin kauan kunnes huomaamme, ettei sekään ole mahdollista viidennessä ulottuvuudessa asiaa seuraten. Aika kun on ihmisen keksinnöistä se onnettomin, siinä missä painovoimakin.

Nyt on viisainta elää vain pyrkien sellaiseen verbaaliseen ajatteluun ja kielelliseen nerouteen, jossa pärjäämme muuttolinnuillemme. Onneksemme koneet korjaavat virheemme lentokoneessakin. Ikävä kyllä ne eivät taida kohta lentää Jyväskylään lainkaan? Ei ole Finnairilla riittävästi matkaajia myöskään Joensuuhun. Yksi professori Palosen päämääristä on siten saavutettu. Se ei ole siellä kyllä kaikkien yhteinen talousalueen elvyttäjänä koronan kurimuksesta.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Leave a Reply

Related Posts