Saame ja saamelaisuus

Saamelaisten kansallispäivä. Mitä on Saame ja saamelaisuus? Saamelaisten kansallispäivää vietetään 6. helmikuuta. Se on päivä, jolloin juhlistetaan Euroopan unionin ainoaa alkuperäiskansaa – saamelaisia – heidän kulttuuriaan, kieliään ja oikeuksiaan. Tänään tuo päivä vaihtuu juuri iltaan, muistellen samalla aikaa 1970-luvulla Lapin tutkijana työni käynnistäen sen jokilaaksot savu savulta moneen kertaan haastetellen. Niinpä uskon tuntevani aihetta niin meillä Suomessa kuin ylipäätään globaalina ilmiönämme vertaillen näin saamelaisuutta muihin pieniin vähemmistökulttuureihimme. Mitä tarkoittaa Saami (saame) ja saamelaisuus? Saami /…
Read More

Muistalmakirja III valmistumassa

Olen laatinut kolme muistelmakirjaa, joista viimeisin ja laajin on parhaillaan toimittajalla ja samalla kuvitettevana. Tekstiosa on valmis ja runsas 500 sivua. Ensimmäinen muistelmakirjani "Muistelmakirja NYT" valmistui täyttäessäni 70 vuotta. Se sain jatkoa myöhemmin toisesta osasta: "Cluster Art and Art of Clusters 70 years." Kolmas muistelmatyö on laajin ja edellisten töiden sekä lähdeluettelona mukana olevien liki 150 kirjani lähteistöön pääosin perustuva lukien mukaan noin 10 000 kirjoittamaaan artikkelia, esseetä ja siis yli 10 metriä kirjoja työhuoneeni…
Read More