Hesarin pääteema ja otsikkosivu kissankokoisin kirjaimin on HÄPEÄ. Kirjoitin siitä kotisivulleni ja tänne Fb-kavereilleni keskiviikkoiltana ja julkaisin yöllä. Perussuomalaiset saivat sen lehteensä, koska ovat osa tätä suurta keromusta suomalaisesta häpeästä ja sen synnyttämästä liikkeestä. Hyi sinua persu, et kelpaa hallitukseenkaan, inhokki kun olet.
Vai miksi koulukiusattu puheenjohtaja Jussi-Halla-aho punastuu, nielee puhuessaan ilmaa, on ahdistunut medioiden kiusatessa häntä kiusaajien osatessa työnsä alan ammattilaisina. Media on häpeän esittelijänä ammattinsa osaava, oli esiteltävä rooli mikä tahansa, johtajasta narriin tai pelleen.
Eilen kertomukseni, essee tai blogini häpeästä, ei vielä ehtinyt Hesarin toimittajan luettavaksi. Hyvä kun nyt kelpasi. Se on tätä tutkivaa journalismia, josta yleisradion uusi toimittajien esimies saa nuhteita palkitulta toimittajalta Hesarissa tänään. Päätoimittajan on syytä hävetä sanojaan. Jos alat selitellä olet koukussa kokemattoman poliitikon tapaan eläen. Häpeä ajoissa ja vaikene, on suomalainen neuvo, pyydä anteeksi poliitikkona tai älä myönnä mitään.
Tutkiva journalisti ei varasta pieniä asioita kopioiden amatöörin tapaan vaan koko kertomuksen ja sen idean itselleen ja lehdelleen työstäen. Koko lehti rakennetaan häpeästä kertoviin ilmiöihin häpeilemättä, kuten nyt Hesarissa otsikot: Seksuaalinen häirintä koulussa, Voittamisen pakkomielle, Viinanhimo rintamalla, Suomenruotsalaisten naisten vaatimus lopettaa häirintä, Finlandia palkittu, Humalassa suomalaiset sotilaat taistelivat myös keskenään, Uuden ajan feministi, Pakko olla ykkönen, Miksi katsomme väkivaltaa, Syömishäiriöiset ovat normaalipainoisia, Pääministerin työkuorma on liian suuri jne.
Koko ajan kerrontaa häpeästä ja sen torjunnasta, peittelystä ja traumoista, jotka syntyvät häpeästä. Päätoimittajan työ on juuri kyetä löytämään lehtensä suuri otsikko HÄPEÄ ja niiden alle syntyvät saman aiheen selittäjät; teesi, antiteesi ja synteesi. Hyvä lehti voi olla jopa homeerisesti koottu draaman, tragedian ja komedian elkein mutta varoen joutumasta itse häpäistäväksi. Naurun alaiseksi toimittajana.
Lukijan tehtävä on oivaltaa tämä takaraivossaan ja tehdä synteesi, joka on HÄNEN OMANSA, jolloin hän sen myös kykenee ymmärtämään OMANA OIVALLUKSENAAN. Hän on osat tätä samaa kansallista häpeän kierrettä.
Joku juttu on varmaan sellainen, joka on hänelle tarkoitettu ja koukuttaa kokonaisuuteen. Jos ei politiikan tai talouden sivuilla, kotimaan sivuilla, hyvin valituissa mielipide jutuissa, niin varmaan viimeistään urheilusivuja selaten. Siellä sana on todella vapaa ja kaikki luvallista.
Kun Kiina suuttuu se kostaa, pääotsikkona ulkomaansivuilla, on yhtä iskevä kuin vaikkapa: ”Trump jakoi musliminvastaisia videoita”, ”Prinssi osti vapauden miljardilla dollarilla” sekä ”Joulun kulutusjuhla alkaa”, ymmärrät varmaan jo hävetä, myötähävetä, kokea kiusaajan paremmuutta kiusattavaan. Urheilun ystävänä otsikko: ”Vitsi, uhkaus vai kiristys – Venäjän kiekkoliigan KHL:n aikeet eivät ole selvinneet suomalaisille urheilupäättäjille” kertoo kuinka tyhmiä ovat lätkäjätkien johtajat, hävetkööt hekin.
Jo on kumma, jos ei jutun luettua ymmärrä hävetä, myötähävetä, tunne ylemmyyttä parempana ihmisenä, kiusaajana. Lauri Markkanen vanhempineen ja kannattajineen häpeää hänkin alavirettään kun siitä yhtenään huomautetaan, dopingekspertti oppii asiansa kun testaa aineita itseensä. Toimittajan elämä on jakaa koko ajan hulluille puuroa etenkin urheilusivuilla.
Hävettäähän se pienemmälläkin mesomisella mutta niin on tarkoituskin, kärjistää ja demonisoida, saada aikaan keskustelua ja suuria tunteita, häpeän kautta syntyvää provosioimalla. On liioiteltava ja käytettävä ylisanoja sen ruokkimiseen. Lopuksi vielä ”Nolla taulu ja nolla mieli” sekä urheilupsykologin puheenvuoro. Suksijuoksija Klebo on jo erityistarkkailussa siinä missä lehden lukijakin. Kuka luki ja mitä sekä miten häpeä puree, on toimituksen aiheena jo tänään heidän yhteisessä palaverissa.