Puolueiden kriisi syvenee myös Suomessa

”Perussuomalaisten kannatus on jatkanut tässä kuussa kohentumistaan samaan aikaan, kun sen kovimmat haastajat kokoomus ja pääministeripuolue sdp ovat menettäneet suosiotaan.”

”Jussi Halla-ahon johtama perussuomalaiset ylsi ainoana puolueena päälle viidenneksen kannatuksen kivuttuaan 20,1 prosenttiin. Nousua on 0,9 prosenttiyksikköä toukokuusta.”

”Perussuomalaisten ero kokoomukseen on jo lähes kolme prosenttiyksikköä ja sdp:hen liki neljä prosenttiyksikköä, mikä on selvästi enemmän kuin Ylen ja varsinkin Helsingin Sanomien kesäkuun mittauksissa.”

Vuoden alusta perussuomalaisten kannatus on kasvanut yli 10 prosenttia ja toisena on vihreät, noin prosentin osuudella. Muiden kannatus on laskenut, jonkun jopa romahtanut. Mistä tämä kehitys kertoo?

Jos suomalaiset olisivat tyytymättömiä vasemmistoon, eivätkö he silloin äänestäisi kokoomusta ja porvareita? Jos tyytymättömyys syntyisi porvareitten politiikasta, eivätkö he silloin äänestäisi vasemmistoa?

Jos tyytymättömyyden taustalla olisi ilmastomuutos ja pilaantuva ympäristö, eivätkö he äänestäisi vihreitä? Jos he olisivat tyytymättömiä metropolipolitiikkaan, eivätkö he silloin äänestäisi keskustaa?

Jos he olisivat tyytymättömiä liian liberaaliin ja kirkkoakin halveksivaan maalliseen menoon, eivätkä he äänestäisi kristillisdemokraatteja? Jos suomalaiset äänestäisivät kuten media tahtoisi, he äänestäisivät kaikkea muuta kuin perussuomalaisia.

Jos suomalaiset äänestäisivät, ajatellen omaa uraansa ja menestystään herrahississä, he olisivat äänestämässä kaikkia valtaa hamuavia perinnepuolueitamme ja etenkin ruotsalaisia, vähiten perussuomalaisia.

Kaikki esitetyt teoriat perussuomalaisten kannatuksen kasvusta ovat vääriä, jopa virheellisiä myös seuraten niitä karttoja, josta perussuomalaiset saavat kannattajansa. Mukana kun on Helsingin köyhin ja rikkain kaupunginosakin. Pienin ja köyhin maalaispitäjä ja rikkaimmat taajamat.

Samalla kun pohdit tätä, muista kuinka todennäköistä on ennustaa, ketkä hukkuvat tulevana Suomen lipun päivänä juovuksissa ja ketkä pelastuvat ja ovat onnekkaita tai taitavia omasta mielestään. Myös muita parempia liikenteessä.. muita parempia ihmisenä yleensäkin.

Hyvin persoonallisia, keskiverrosta poikkeavia, yksilöllisiä ja kaikin tavoin oman tien kulkijoita, individualistejakin.. He juuri ovat perussuomalaisia. Mielestään muista poikkeavia ja koulutettujakin, elämän kovan koulun käyneitäkin. Usein yrittäjiä ja suoritteita myyviä, ei vain omaa aikaansa.

Yritys huijata populistisin puhein ja pulinalla sellaista on mahdotonta. Takavuosina oli toisin. Se juuri vei perinnepuolueemme kriisiin. populistinen pulina ja valehtelu, pilkanteko osana politiikan lehmänkauppojamme.

Niiden uskottavuus demokratian välineinämme katosi. Menneen maailman populistiset pulinat ja teatraalinen mainostoimiston tapa järjestää puolue kuntoon ei enää onnistunut. Kaupallisuus osana demokratiaa ei tuo menestystä. Uskottavuus on hankittava muilla keinoin ja sosiaalinen media paljasti sellaista, mitä perinteinen media salasi. Puolueiden, perinnepuolueiden kriisi, kulki käsi kädessä perinteisen mediamme kriisin kanssa. Oireiden tulkinta ei ole itse taudin tuntemista.

  • Perussuomalaisten kannatus on oire. Sitä ei pidä seurata kuin hai laivaa ja olettaa sen liittyvän demokratiaan, sen kriisiin, ja vanhoihin puolueisiimme. Niiden kriisin syyt ovat ymmärrettäviä ja osa rapautuvaa vanhaa mediaamme samalla.
  • Perussuomalaisten kannatus ei liity millään tavalla poliittiseen 1900-luvun elämäämme. Se on oudolla tavalla kulkemassa tutkijoiden pöydällä menneen maailman ilmiöitä samalla seuraten.
  • Silloin kun nämä itse ovat seuraamassa politiikkaa, istuen tutkijoina ikivanhoissa norsunluutorneissaan ja lukien kriisiin ajautunutta perinnemediaamme ja 1900-luvun oppikirjojaan. Ilmiö on KOOMINEN.
By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts