Ratkaisevaa ei ole se, mistä kirjoitat, vaan se, miten kirjoitat. Jari Tervo kirjoittaa tänään kolumninsa brittien tuskasta erota EU:n jäsenyydestä (HS 27.10). Hän kuvaa sen Jouko Turkan tapaan opettaa Jukolan mölisevälle veljesjoukolle lukutaitoa. Kaksi vanhinta ei opi. Nuorin oppii ja hyväksyy tosiasiat. Sivistystä ei synny ilman lukutaitoa. Hyväksy siis se ja lukkarin oppi.
Eero nuorimpana on maailmankuvansa oikein rakentava veljeksistä. Se on samalla kirjailijan, elokuvan ohjaajan ja iisalmelaisen Edvin Laineen ankara oppi opettajana, lukkarina. Siis hyvin suomalainen, Aleksis Kiven kirjan kansaa kovisteleva lukutaitomme Aapinen sekä Tuntemattoman Sotilaan ohjaajan isänmaallinen lähtökohta Tervon tekstiin liitettyinä.
Mölisevä lauma tekee virheen. Virhe on hirvittävä. Ikään kuin juna, joka syöksyy rotkoon hidastettuna, kolmen vuoden ikuisuutena. Tosin myöhemmin se voidaan palkita. Heidän mölinänsä tulkitaan avunhuudoiksi. Nuorin tuomitaan. Syylliset palkitaan, syyttömät rangaistaan.
Tervo käyttää tämän kuvaamiseen puolen sivun verran tekstiä ja oman kuvansa sen takuumiehenä. Kekkosen näköinen mies totisena on Tervon maineella, Kekkosenkin haukkuneena, enemmän kuin hänen muut keinot vakuuttaa asiansa oikeutus psykologisena totuutena ja vielä Hesarin arvovaltaisilla sivuilla.
Tervon suoritus on kymmenen pisteen arvoinen. Kävi briteille sitten miten tahansa ja oli hän sitten oikeassa tai väärässä. Television sarjan: ”Kyllä Herra pääministeri” ja Winston Churchillin lainaus ovat vain pieni lisämauste sille totuudelle, jossa tunteet ratkaisevat, kun kirjailija vetoaa lukijaansa. Tervo osaa sen ja tuntee myös lukijansa.
Lukija kun rakentaa itselleen oman totuutensa ja siihen käytetään tunteita, tunne sanoja ja niiden taitavaa käyttäjää kirjailijana. Kuvia ja mediaa, jotka ovat nekin osa tätä samaa tapaa luoda tunnelmaa. Tervo osaa tämän kaiken, eikä edes ota riskiä valita väärin yleisönsä, asiansa, jolle hän sanansa osoittaa. He ovat taatusti hänen lukijoitaan.
Jokainen meistä tuntee asiakkaansa ja kirjoittaa omilleen. Paitsi Tervon mainitsemat tieteen edustajat, jotka perustieteissä eivät kirjoita kenellekään. Heitä ei kiinnosta lainkaan, kuka heidän tiedettään seuraa ja ymmärtää. Ihmistieteet ja soveltavat tieteet ovat asia erikseen. Siellä joudutaan nykyisin myös arvioimaan, kenelle kirjoitat ja miten viesti menee perille.
Siksi me olemme joutuneet onnettomuuteen, joka on globaali, ja jossa brittien kyky selvitä omasta onnettomuudestaan on vain osa tätä kokonaisuutta. Ei erillinen tapahtuma ensinkään. Sitä ei voi kuvata oikein, objektiivisesti, kuten Tervo sen tekee. Tervo on subjektiivinen ja siis yhden asian esittelevä vahvalla tunteella ja paatoksella samalla kirjoitustaan ruokkien. Sama virhe näkyy nykyisin liki kaikissa medioittemme kolumneissa. Tunteet ovat pinnalla ja asia on selvä kuin pihvi. Oleellista on se, miten sen esität ja samalla suurella tunteella.
Tervo on rovaniemeläinen ja kirjoittaa kuten lappilainen kirjailija Helsingissä asuen ja omille asiakkailleen. Niin minäkin kirjoittaisin. Tervolle suomenkielen kaunein sana oli ”kuukausipalkka”. Nyt hän on sen ansaitseva ja varakas kirjoittaa toisin kuin varaton, vapaa kirjailija toisin kuin sidottu.
Orja kirjoittaa hyvästä ja pahasta, isäntä hyvästä ja huonosta. Tunteista kirjoittava on orjan asemassa. Lehden omistaja on taas isännän pukilla. Siinä se pieni ero on myös brittien kohdalla.
Olet ylähuoneessa kaukana mölisevästä alahuoneestasi. Aurinko ei koskaan laske ylähuoneen lordin brittiläisessä imperiumissa ja kielikin on se sama tuttu myös Rovaniemelle, Helsinkiin saapuessa, palvelu tapahtuu tutulla murteella ja on varmasti moitteetonta englantia puhuen. Niin myös Yhdysvalloissa, Intiassa, minne ikinä Afrikassa menetkin.
Britit nyt ovat Troijan puuhevonen ranskalaisen ja saksalaisen ylläpitämässä unionissa, lainaten Charles de Gaullen sanoja. Niin oli silloin ja niin on myös nyt.
Rovaniemeltä katsoen näkökulma on kovin kapea globaaliin todellisuuteen. Euroopan asemaan oman aikamme todellisuudessa, jossa Eurooppa on jo auttamatta ulkona siitä pöydästä, jossa mukana ovat Peking, Moskova ja Washington.
Oma presidenttimme oli tämän toki havainnutkin. Se oli hyvä havainto ja näköalapaikka kohtuullisen hyvä Tervon paikkaan verrattuna. Aivan riippumatta siitä, osuuko Tervo oikeaan vaiko väärään kirjoituksissaan. Joskus osuu, toisinaan sitten taas ei.