Eilinen lehti (HS) aprikoi kolumnistinsa kautta, löytyykö meiltä vielä stereotypioita kansakuntamme sisältä ja heimorajoja noudatellen. Kirjailijoistamme kolumnisti otti esille etenkin hämäläisten tavan kuvata omaa heimoaan tai rinnastaa sitä sotakirjoissaan muihin heimoihimme. Kirjailija oli luonnollisesti urjalalainen Väinö Linna.
Yhtä hyvin hän olisi voinut olla Aleksis kivi. Tärkein stereotypioiden rakentelija olisi kuitenkin luetuin ja yli 50 painosta Maamme kirjastaan saanut Sakari Topelius. Maamme kirja kun ei muuta teekään kuin kuvaa heimojamme, siinä missä maakuntalehdet sepitteellisten aluehenkien rakentajana. Tosin sitä on vuosikymmenten saatossa muuteltu, modernisoitukin maantiedettä.
Mukana ovat kuitenkin kaikki mahdolliset stereotyppisten ”aluehenkien” rakentelun välineet, joita Sanoma voi toki muuttaa ostamalla maakuntalehdet ja pitäjälehdet, unohtaen samalla niiden tehtävän stereotyyppisten aluehenkien ylläpitäjinämme. Sisäsyntyinen identiteetti ja ”juuret” on sitten lähempänä tiedettä ja sen tapaa lähestyä samaa haastetta.
Kun on maata ja maailmaa kiertänyt ja syvähaastellut tuhatmäärin ihmisiä, usein myös kysymyksillä, joita ei ole heille ennen esitetty, tietokone on se, joka lopulta hakee vastauksista sellaisia ryhmiä, jotka ovat myös tieteen keinoin luokitellen uskottavia. Robotit tekevät tätä työtä koko ajan.
Ne yllättävät varmasti, jos savolaisten vastaukset alkavat poiketa hämäläisten tai satakuntalaisten, karjalaisten vastauksista. Eivät ne poikkea toisistaan, mutta toki koneen tekemään luokitukseen syntyy eroja, jotka selittyvät nekin koneen selittäminä, jossa heimorajoilla ei ole mitään selitysarvoa.
Oman tutkijan mielikuvituksen käyttö näiden luokitusten teossa on kyllä mahdollista, mutta ei oikein suotavaa. Samat tulokset kun tahtovat löytyä myös muista vastaavista tutkimuksista ympäri maailmaa ja jopa joskus kirjallisuutta käyttäen. Olettaen että kirjailija on ollut asiansa osaava ja ihmisiä tulkitessaan viileän asiallinen ja teräväjärkinenkin, kokenut ympäristönsä havainnoija. Tavoitteena luoda myyvä kirja elämyksineen.
Tämän päivän lehti (HS) hakee kahdessakin kirjoituksessa selitystä muodikkaalle poliittisten liikkeiden synnyn ja rakenteen tulkinnalle. Tätä varten löytyy hyllykilometreittään kirjallisuutta. Toimittajien omana työnä ja esimerkkeinä yksittäisiä kansanedustajiamme käyttäen, heidän huudahduksiaan parlamentaarikkoina tulkiten, on raskasta luettavaa.
Kokeneet ketut kun käyttävät erilaista oppimaansa retoriikkaa ja persoonalliset kielen käyttäjät syntyvät puhujina ja huutelijoinakin koulutuksen kautta, eikä heimoon tai asuinympäristöön, puolueeseen sidottuina ilmiöinämme. Ihmisten lokeroiminen on toimittajan perisynti ja kansakuntien kohdalla aina tuomittavaa, oli sanottava mitä tahansa ja tärkeänä koettua.
Eilen luetuimpia blogejani ja yksittäisiä kirjoituksia olivat mm. vuodelta 2006 nyt, jälleen kerran, lainaamani lähinnä viihteellinen tapa lähestyä tätä harmillista medioittemme stereotyyppistä kirjoittelua. Kun se loppuu, sosiaalisen median kirjoittajatkin alkavat ihmisten sijaan kirjoitella asiasta. Ihmisten arviointi ja luokittelu kun on aina epäonnistuneen toimittajan työtä ja lapsekkaan sosiaalisen median tuotetta. Ei sen ihmeellisempää.
Jos Yhdysvaltain vaaleissa tällaista menettelyä käytetään ja sitä vielä analysoidaan, se on lukijoiden rankkaa aliarvioimista 2020-luvulla. Vielä 1930- ja 1940-luvulla sekä uudelleen 1960- ja 1970-luvulla syntyneitten kohdalla se oli liki ainut tapa kirjoittaa. Sen sijaan 2000-luvun lapset ovat jo kasvatuksessaan kokonaan uuteen kulttuuriin syntyneitä toisin kuin heidän vanhempansa tai isovanhempansa medioitten lukijoina ja myös jatkossa sen tuottajina. Näin myös koulu ympäristönä on muuttunut.
maanantai, kesäkuu 19, 2006
Konvergoiva ja pragmaattinen – divergoiva ja konstruktiivinen
Konvergoiva hämäläinen vai divergoiva savolainen
Topelius kuvasi Maamme kirjassaan kuinka Luoja on armollisesti yhdistänyt hämäläisten kivenpyörittäjien maakunnan savokarjalaiseen sananpyörittäjien heimoon. Omana aikanamme saamme lukea kuinka miehet ovat Marsista, naiset Venuksesta. Tässä miehet kuvataan tunneköyhinä, kiven pyörittäjinä ja naiset kielellisesti lahjakkaina ja luovina.
Jalkapalloa seuraten voisimme kuvata nyt kuinka latinalainen samba on innovoivaa ja luovaa siinä missä eurokultuuri on jähmeämpää ja muistuttaa saksalaista tai angloeurooppalaista tapaa tehdä rikkaasta pelistä mahdollisimman tylsää. Suomalaiset osaavat tämä tylsyyden ruotsalaisiakin paremmin. Jääkiekossa ja sen valmentajien kielessä tätä samaa menneen maailman kieltä saa lukea väsyksiin saakka. Se käy toki viihteellisen romaanin lajityyppinä, ei muuna.
Innovoivuus ja luovuus seuraa konvergoivan ja divergoivan kulttuurin ja ihmisen tapaa ajatella, tuntea ja toimia. Kontrolli, käytäntöä lähellä oleva ja sitä palveleva pragmatisimi, pelkistys, staattinen ja turvallinen, konservatiivisuus sekä konvention ylläpitoa vallan välineenä suosiva ajattelu kasvaa konvergoivaan suuntaan. Osoittaa tietokone ja tuhannet haastattelut ympäri maata ja maailmaa.
Koulussa konvergoiva lapsi opetetaan tekemään oikein ja kurilla, mutta ei oikeita asioita ja sallivan, reflektoivan kokemuksen rohkaisemana. Konvergoiva kulttuuri organisoi, yhdistelee, taivuttele, tekee päätöksiä, määrää ja alistaa.
Mikäli näihin ei alistuta se käyttää aseinaan koulukiusaamista, työpaikkasadismia ja eristää divergoivan osaamisen samalla. Käytännön ajattelussa ja pragmaattisessa toiminnassa toteutuu aina konvergoiva ajatusmalli. Konvergoiva rakenne on samalla informaatioyhteiskunnan supistuvan yhdyskuntarakenteen taantumista osoittava suunta.
Divergoiva prosessi on luova ja innovatiivinen. Divergoiva ajattelu ja toiminta hakee aina monia vaihtoehtoisia ratkaisumalleja, ei hyväksy valmiita malleja ja ratkaisun taustaedellytyksiä, katalysoi ihmisiä uuteen ajatteluun – luovuuteen.
Pragmaattisessa ja konvergoivassa hierarkkisessa yhteisössä divergoiva ajattelu tuo mukanaan häiriöiksi koettua omaamalla vähän huomiota maaseudun tai teollisen yhdyskunnan totuttuja menettelytapoja kohtaan. Sama pätee tieteen ja taiteen konventioihin. Muuttava innovaatio on pelkoja aiheuttava häiriö. Konvergoivan koulutuksen sisällä ei uusi idea ja innovaatio kuki. Sen sijaan saatat saada halolla päähän ja oksapuolella kaukalossa kiekko kuljettaen tai työpaikalla etenkin eritysherkkänä ihmisenä.
Tiimin työfunktio on pragmaattisessa yhteiskunnassa kontrolli, ylläpitäminen ja tuottaminen. Vastaavasti konstruktiivisessa ja divergoivassa tiimissä painopiste siirtyy aloitteen tekemiseen, kehittämiseen ja uudistamiseen sekä luovaan spontaaniin innovointiin. Maakunnilla ja näiden hengillä ei ole tämän kanssa mitään tekemistä. Ei myöskään sukupuolella saati puolueella tai kansallisuudella.
Yrityksen tai organisaation johdossa sopeutujat ovat konvergoivia ja pyrkivät tekemään asiat välittömästi paremmin, kun taas divergoivat innovaattorit pyrkivät lykkäämään ratkaisua tehdäkseen ne lopulta toisin kuin muut. Edellinen on siten säilyttävä ja odottaa innovaation saapuvan muualta, josta sen voi jälkiomaksujana kloonata tai varastaa. Vastaavasti jälkimmäinen on dynaaminen ja tuottaa kaiken aikaa itse uutta. Sillä ei ole mitään tekemistä vasemmiston tai oikeisto, liberaalin tai konservatiivin välillä. Ne kun ovat vain haukkumasanojamme medioissamme.
On mahdollista että pragmaattinen yhteiskunta palkitsee jatkuvasti vain nopeaan ja ainoaan oikeana pitämäänsä ratkaisuun johtavaa konventiota ja konvergoivaa prosessia kuin sisältäpäin ja ilman ulkopuolisia paineita ja pakotteita syntyvää divergoivaa ajattelua tai toimintaa. Poliittinen rakennelma palkitsee luonnollisesti enemmistön äänillä ja ne ovat aina konvergoivia jos mediayhteiskunta on niin meitä ohjaamassa. Sehän hakee vain negaatioita pysyäkseen ilmoituksineen ja mainoksineen hengissä.
Verkostoissa määräehdot täyttäviä yksilöitä ei haeta kuten jäykissä hierarkioissa, menneen maailman organisaatioissamme. Verkosto on siten aina salliva, herkkä ja hyväksyvä psykologiselta ilmapiiriltään.
Nuoret ja divergointiin kykenevät yhdistävät verkoston juuri luovuuden kohdalla sallivaan ilmapiiriin, jossa luovuus saa vapaasti kehittyä ja muuttua myöhemmin myös innovoivaksi. Omaperäiset ja suuret ideat ovat lisäksi pääsääntöisesti lukuisten ideoiden yhdistämistä ja vuorovaikutuksen verkostomainen ryhmäprosessi. Sillä ei ole mitään tekemistä, heimon, maakunnan, kansakunnan saati suomalaisten puolueittemme kanssa.
Käytännössä nämä ovat vastakkaisia ja etäisiä elementtejä, vastakkaisia muotoja ja käsityksiä, persoonien välisiä suuria eroja, jotka auttavat luovan prosessin jatkumista ja tuottava nuorille suuria elämyksellisiä ja kokemuksellisia prosesseja. Poliittinen liike ei sitä tuota. Lähinnä vain narsistia pyrkyryyttä ja tapaa hakea voittoja. Usein menestykseen vaaditaankin juuri häiriintynyttä narsismia ja emotionaalisia häiriöitä.
19.06.2006
Matti Luostarinen