Uusimmat tutkimukset kertovat kuinka globaali väkilukumme kasvu jatkuisi vielä 2050-luvulle mutta kääntyisi sitten laskuun ja palaisi vuoden 2030-tasolle vuonna 2100, eli lähelle 8 miljardia. Syynä on syntyvyyden lasku. Näin väestökatastrofi ei toteutuisikaan eikä väkilukumme ylittäisi koskaan 10 miljardin rajaa.
Tieto tulee Yhdysvalloista ja yliopisto on sekin tutkijoineen vakavasti otettava. Jos näin onnellisesti kävisi, ympäristöongelmat ja luonnonvarojen riittävyys sekä ilmastomuutoksen hoito onnistuisi meiltä ja maailmanloppu olisi peruttu sekin. Kunhan vain jatkamme ponnistelua kohti parempaa maailmaa. Omassa maassammehan ja läntisen maailman pisimmälle kehittyneissä sivilisaatioissamme tämä näyttäisi toteutuvan jo nyt.
SE mikä tänään toteutuu Hongkongissa saattaa tapahtua pian myös Taiwanissa. Se vaikuttaa meistä tutulta ja siinä on yhteistä Venäjän valtapolitiikalle ja tavalle kokeilla rajojaan Krimillä. Kiina on vain kasvamassa Venäjää mahtavammaksi globaalin maailman ohjailijaksikin. Samaan aikaan kun Eurooppa on heikentynyt ja nelipyöräisestä maailmasta on tullut kolmipyöräinen.
Tyydyttääkö se Kiinaa jää nähtäväksi. Euroopan ja Yhdysvaltain heikkous sekä Venäjän arvaamattomuus ovat tulevien vuosikymmenien globaaleja kysymyksiä. Oma asemamme on sekin sidottu monin sitein tähän kehitykseen. Kuinka viisasta se on, käy selville jo tulevan syksyn aikana.
Kuinka meitä ja eduskuntaamme, perustuslakivaliokuntaamme mahdetaan kuunnella, kun koronan aiheuttamia korjauksia aletaan toden teolla hoitaa. Euroopalla on omat tuomioistumensa ja siellä ei ole syytä kuunnella suomalaisten valiokuntia. Oma painoarvomme tässä kisailussa on samaa luokkaa kuin osallistuminen euroviisujen visailuun.
Se mitä Euroopassa syksyllä tapahtuu on sidoksissa luonnollisesti Euroopan suurten sisäisiin ratkaisuihin ja kompromisseihin. Niissä taas joudutaan pohtimaan Aasian ja Amerikan, mutta myös Afrikan lähivuosien ja vuosikymmenten kysymyksiä. Jostakin kumman syystä Suomi on valinnut oman tiensä, joka poikkeaa myös muiden Pohjoismaiden tiestä.
Hyvinkin voi olla mahdollista, ettei tietämme oikein ymmärretä, tai sen odotetaan löytyvän lopulta sieltä tieltä, jossa mukana ovat myös meille tutut kauppakumppanimme. Juuri nyt meille odotetaan läntisen Euroopan vaatimattominta tulosta taloutemme kehityksessä ja käteen jäisi jälleen kerran kehnoimmat kortit.
Se ei ole ensimmäinen kerta ja sillä ei pidä selitellä aiemmin tehtyjen huonojen kauppojemme ja ajopuuna matkaamisen maailman onnellisimman maan elämää. Olemme kansakunta, jonka päättäjät ja valtiomiehet eivät ole olleet neroja, eikä heillä siten ole ollut aina vihollisiakaan. Se on usein heille riittänytkin.
Kun elämme kyllin vanhoiksi huomaamme, kuinka lopulta jokainen voittomme näyttäisi kääntyvän lopulta tappioksemme. Onneksi meillä on kuitenkin viisaita johtajia, jotka antavat erehdyksensä kansalle anteeksi. Suomalaiset suuret miehet näyttäisivät olevan, Nietzscheä lainaten, lähinnä vain oman ihanteensa näyttelijöitä. Heillä paheetkin muuttuvat lopulta hyveiksi ja aiemmat väheksyjät media-ajan tyypilliseksi kiroukseksi, pakolliseksi hyväksynnäksi.
Jo menetetyt vuosikymmenen ensimmäiset vuodet, vuosikymmen, haudataan hiljaisuudessa ja presidenttimmekin epäilee, ettei häntä enää haluta kuunnella. Näin voittajatkin näyttävät saavan arpia, ei vain vihreiden ulkoministeri tai keskustan puheenjohtaja, mutta matka toki jatkuu.
Presidentti Mauno Koivistoa lainaten, kyse ei olekaan päämäärästä vaan matkasta. Ja tuolla matkalla hän luopui Urho Kekkosen presidentille kasaamasta vallastaan. Sitä virhettä Kiinassa, Venäjällä tai Yhdysvalloissa ei nähdä.
Sen sijaan hajanainen Eurooppa on näitä virheitä tulvillaan. Näin tuloksena on lopulta vain kaksi luokkaa: ensimmäinen luokka ja luokattomat. Aiemmin paremman asemansa hankkineille köyhtyvässä maassa vaatii kovaa ponnistelua jo pelkästään elää imagonsa mukaisesti, ja nyt briteiltä tätä oppia voisi hakea, siinä missä Suomessa Kainuusta. Arvokkaan köyhtymisen lahjaa, jossa on oltava oikeassa mutta samalla hävittävä.