Tämä kirja, Arctic Babylon 2011, kirjoitettiin jo 1970-luvulla mutta julkaistiin vasta 2000-luvulla. Mistä johtui tämä viive? Ilmiöstä jota HeSari käsittelee ja kutsuu sitä yhtäällä Esa Saarisen terveen järjen riemuvoitoksi ja toisaalla länsimaisen median luotettavuuden rakoiluna (HS 29.7).
Ilmiö jossa mediayhteiskunnan propaganda tuo meidät uuteen ”todellisuuteen” alkoi jo Ronald Reaganin aikaan ja journalismin idea joutui sekin haastetuksi. Journalismi ei toki ole sama asia kuin media. Se kun määritteli tiedeyhteisömme. Eivät rahoittajat ja kapitalismi tai sosialismi yksin.
Mediayhteiskuntamme on myös poliittinen ja arvot ovat normeja sekä lait noudatettavaksi tarkoitettuja. Hyvinä pidetyt asiat eivät vain ole aina medioille rahaa tuottavia ja kapitalismin haastaminen oli eri asia kuin sosialismin. Jos osa amerikkalaisista medioista alkaa muistuttaa kiinalaisia ja venäläisiä, se viittaa muuhunkin kuin todenmukaiseen tiedottamiseen ja sen voitokkaaseen riemukulkuun.
Babylon on meille ehkä jotenkin tuttu mutta käsite Arctic Babylon saattaa vielä tökkiä. Nyt ei kuitenkaan enää kirjassa esitetty vuosi 2011 kun se on jo takana ja tiedämme mitä tapahtuikin. Se missä nyt olemme 2020-luvun alussa, on suoraa jatkoa tälle.
Ikävä kyllä menetimme vain vuosikymmenen tumpeloiden. Emme tehneet mitään. Nyt on sitten pakko tehdä myös 1940- 1950-luvuilla syntyneitten. Tuolloin syntyi pari miljoonaa lasta. Olen siinä joukossa mukana minäkin. Tällä vuosikymmenellä ja edellisellä syntyy vain puolet tästä. Heistä runsas 5-7 % asuu Helsingissä.
Pelkästään pienissä seutukaupungeissa asuu kaksi kertaa enemmän. Montako niistä tunnet ja oletko niissä edes vieraillut, yli 50 kaupunkia. Maaantieteen professori nyt joutuu jo virkansa puolesta vierailemaan ja joskus myös maan rajojen takanakin. Sosiologi tai biologi harvemmin.
Ja nyt on tehty etätyötä ja kirjojakin sekä netissä että kustantaen Saksassa, levittäen niitä Facebookissa ja Cluster art käsitteellä. Onko tuttu? Avaa ja katso Googlaten. On vain nämä suuret: Amazon, Facebook, Microsoft ja Google sekä niillä omistajat. Näillä mennään.
Art of Cluster on yhtä suuri käsitteenä. Ja se riittää minulle, käsitteen manifestin kirjoittajalle, ja riittää varmaan sinullekin? Ei ole hyvää käytäntöä ilman hyvää teoriaa. On vain propagandaa.
Ja hyvä teoria on yhteinen liikut kosmoksen millä laidalla tahansa. Se kun ei ole vain paikallinen tai globaali vaan universaali ilmiö. Siinä riittää haastetta kenelle tahansa tälle planeetalle syntyneenä.
Olemme tehneet loikan, joka on uskomattoman pitkä ihmiskunnalle. Hybridivaihe on jäämässä taakse. Helpota jo elämääsi ja hyväksy tämä todellisuus. Vastaa paikalliselle medialle ja sen kirjoittajillekin. Eivät he saa pilkata ja herjata perussuomalaista. Vesa Sirenin kolumni Hesarissa (30.7) on paras aikoihin. Kumpi on tärkeeä? Se mitä sanoo vai sekö, kuka sanoo?
Ei ole hyväksi maallemme ja maailmalle, demokratialle, jos alamme hyväksyä jonkun esittämiä asioita vain siksi, että se on HÄNEN esittämä eikä väärän henkilön. Törkyturpa esittäjänä kerää tahallaan ja tarkoituksella omiensa tukea, mutta hyvä hänenkin sanomansa on kuunnella loppuun saakka. Pandemian varjolla ei saa tehdä pakkoratkaisuja eikä vaarantaa sillä ihmisoikeuksiamme, perustuslakiamme. Tartuntoja on toki tukahdutettava mutta ei uhmaten sillä demokratian pelisäännötkin. Taloutta ja kulttuuria ei ole rakennettu hetkessä eikä sitäkään saa pilata vain siksi, että on oikea puolue tai hyvä henkilö.
Ihmisoikueksien Suomelle antaman raportin mukaan hallitus ei perustellut riittävän täsmällisesti rajoituksiamme eikä eduskunta saanut tiukassa aikataulussa informaatiota pohjaksi perustuslain vaatimalla tavalla.
Tämä sama toistui nyt EU neuvotteluissamme. Julkinen keskustelu saisi sekin sujua hieman paremmin. Kyseenalaistaminen kun ei sekään ole aina vastustamista vaan asian varmistusta. Tieteessä tämä on AINA läsnä siinä missä hyvässä journalismissakin ja demokratiassa. Media ei ole sama kuin journalismi. Vesa Sireniä lanaten, se on hiven samaa kuin renkaitten potkiminen autoa ostettaessa vaikka ostohalut ovat kovat ja kuume korkealla.
Luottamus ei katoa vaikka renkaita potkitaankin ja asia tutkitaan pohjia myöten. Näin vastasin paikalliselle medialle ja sen kuudelle poliitkolle ja heidän kirjoituksilleen tänään Forssan Lehdessä. Osa kun oli mielestäni oikeassa, tietämättä lainkaan, mitä aiemmin tapahtui, ja osa heitteli pelkkiä herjojaan muun puuhan puutteessa ja lehden täytteeksi.
Poliittista propagandaa ja mediajournalismia/ Forssan Lehdelle 30.7. 2020.
Länsimaiden luotettavuus rakoilee ja syynä pidetään puolueellista uutistoimintaa, kirjoittaa HeSari ja sen ulkomaantoimitus (HS 29.7). Fox ja Breitbart muistuttavat jopa venäläistä ja kiinalaista mediaa, sanoo tutkija. Asiantuntijana lehti käyttää Tampereen yliopiston tiedotusopin professoria ja ikäistäni, laitoksensa esimiehenäkin toiminutta Heikki Luostarista.
Meidät sotketaan joskus toisiimme, kuten aiemmin myös Helsingin yliopiston edesmenneeseen pikkunobelistiin Reijo Luostariseen. Olen kerran pitänyt esitelmänkin Lapissa Sodankylässä, huomaten kuinka olivat varmaankin hakeneet Reijoa, ei minua. Minä vain tunsin Sodankylän ja sen taloudet läpikäyneenä Reijoa paremmin maantieteilijänä tai sosiologina, biologina. Joku tuli esitelmään etuajassa ja kiitteli minua hyvästä esitelmästä mutta mainitsi samalla Reijoksi.
Journalismi ei ole sama asia kuin media. Nämä käsitteet eivät ole synonyymejä. Hyviä asioita ovat molemmat mutta toinen menee usein propagandan puolelle ja hakien myös lukijoita, rahoitusta ja asiakkaita myös ilmoittajille, mainostajille jne. Länsimedian totuudenmukaisuus ei ole sekään ollut aina olemassa ja siitä voidaan medioissamme myös lipsua.
Journalismi on eri asia. Journalismin ”universaalit” ihanteet ja etiikka syntyivät yliopistoissamme, mutta kyllä näitäkin periaatteita rikotaan. Ronald Reaganin aikana syntyi ilmiö, jossa radikaali oikeisto alkoi saada suosiota ruokkien käsitettä, kuinka valtamedia on puolueellinen eikä siihen voi luottaa. Taustalla olivat paikalliset pienet mediat ja niiden taistelu medianäkyvyydestä. Sosiaalisen median kohdalla tämä ilmiö nettiaikanamme pääsi täysin valloilleen. Samalla myös journalistisista periaatteista alettiin tinkiä.
Yhteiskunnan rakenteiden muutosten heijastuminen näkyy medioissamme. Yhdysvalloissa demokraattien ja republikaanien leirit oivat etääntyneet toisistaan. Me taas Pohjolassa olemme ylimielisiä ja kuvittelemme itsestämme liikoja. Se mitä olisi tullut haastaa, oli liian voimakas medialle, vapaan markkinatalouden ja yritysten vallan rajat. Tästä kapitalismin kriisistä meillä oli konferenssi 1990-luvun taitteessa Yhdysvalloissa AURP:n järjestämänä. Edustin siellä, paitsi itseäni ja Suomea, yliopistoa, myös IASP:n silloista johtoamme. Kyse oli tiedepuistojen maailmankonferenssista.
Kapitalismi, kriisistään huolimatta, oli liian suuri ja vahva muutettava rinnan aiemmin vaikuttaneen sosialismin ja sen tavan käsitellä medioitamme ja journalismia, muistaen Neuvostoliiton ja kylmän sodan vuodet. Myös valtamedia alkoi kompuroida periaatteissaan, ei vain pienet mediat tai sosiaalinen mediamme. Syntyi propagandistisia ja tiedossaan yhä epäluotettavampaa myös journalismia.
Ratkaisevaa siinä on se kuka sanoo, ei niinkää se, mitä hän sanoo. Siinä osoitetaan vielä jämäkkyyttä, vaikka ei olisi mitään uutta sanottavaa. Siinä voidaan ihmisten perusoikeuksiakin rajoittaa ja joku haluaa olla siinä muita jämäkämpikin. Ikäihmiset Suomessa alkoivat kysyä, mitä he saavat tehdä, ei sitä, mitä HEILLE SAA TEHDÄ. Jos nykyinen oppositio olisi ollut hallituksessa, olisiko kysytty toisin?
Forssan Lehti edustaan paikallista ja seutukunnallista mediaa. Mielipide seutuyhteistyöstä ja sen merkityksestä (FL 30.7) on tyypillinen keskustalainen ja kiittelee, aivan oikein, takavuosien yhteistyötä ja ”viiden tähden” ohjelmaa. Muutin tuolloin Jokioisiin MTT:n (LUKE) palveluun ja seuraten aiemmin seutuyhteistyötä Neuvostoliiton hajotessa Keski-Karjalassa ja Laatokan Karjalassa.
Vastasin lounaishämäläisten viiden tähden ohjelman ideakilpailuun ja voitin sen. Syntyi prosessi, jonka tuloksena voittanut idea muuttui kirjaksi ja levisi ympäri globaalia maailmaa agropolis strategiana. Siinä taisi hiven auttaa oma jäsenyyteni näiden organisaatioiden sisällä. Tunsin satoja tiedepuistojen johtajia joille kirja osoittaakin.
Näin oli tarkoituskin ja käyttäen hyvää journalismia, ei poliittista propagandaa. Ilmiö kun kompastui Forssan talousalueella juuri tähän hämäläiseen tautiin, poliittiseen propagandaan ja paikalliseen mediaan. Synti ilmiö, jossa kusiaiset olivat kuuraketin kimpussa. Agropolkisesta tuli nimi kehitysyhtiölle. Kirja oli englanninkielinen ja mahdoton edes lukea. Sisäministeriössä se osattiin ja käytettiin osaamiskeskusohjelman rakenteluun. Siihen päästiin sentään mukaan. Oli sekin tyhjää parempi.
Ilkka Joenpalo jatkaa tätä samaa propagandaa omassa kirjoituksessaan (FL 30.7) haukkuen perussuomalaisia entisiä äänestäjiään ja Jyrki Jokinen kokoomuslaisia. Ilkka kertoo, kuinka suomalasia on EU:n jäsenmaiden kansalaisista 1.8 % ja Jyrkin propagandassa luku on 1.2 %. Ero on liki yhtä suuri kuin seutukaupunkiemme yhteinen väkiluku ja kaksi kertaa suurempi kuin asukkaiden määrä Helsingissä.
Siellä kun valtaa kyttää vain runsas 6 % suomalaisista, oikeammin vain joku promille. Hesarin propaganda syntyy tästä vallasta ja sen keskittymästä Helsinkiin. Joku toimitaja lähetettiin sentään kiertämään suven aikaista Suomea ja piipahtamaan pohjoisimmillaan Iisalmessa ja Olvin tiloissa Poroveden rannalla.
Ylä-Savo ja sen instituutti syntyi 1980-luvulla tai hieman aiemmin vieraillessani siellä voitettuani ”Pielavesi pinnalle” ideakilpailun ja laatiessamme 40 opiskelijan kanssa Iisalmelle suunnittelukartastonkin.. Iin ympäristöinstituuti idekilpailun tuoteena taas kariutui Matti Ahteen ministerikauden ja Iijoen rakentamisen riitoihin, Kollajan ja Siuruan altaisiin, koskiensuojelulakiin. Ounasjoki sentään saatiin suojeluun kokonaan. Tuon ajan uhkauskirjeet postissani olivat hyvin jokapäiväistä luettavaa.
Paikallinen propaganda vääristelee omia juttujaan pilaten näin tiedeyhteisön mahdollisuuden ohjata talousalueiden ohjelmien toteutustakin. Mediayhteiskunta ja sen poliitikot kun on liki sama kuin tuli isäntänä eikä renkinä. Kun osaamattomat ihmiset päästetään ohjaamoon, jostakin syystä kuuraketti ei nouse ikinä kiertoradalleen.
Matti Luostarinen