Kalifornia ratkaisi vaalit.

Joe Biden sai vaaleissa liki 75 miljoonaa ääntä ja Donald Trump 72 miljoonaa. Kalifornia oli ylivertainen äänten antaja ja sen kaikki valitsijamiehet tulivat demokraateille ilman pienintäkään kilpailua republikaanien kanssa. Trump ei panostanut varojaan ja lahjoituksia sinne lainkaan. Neuvoi vain jatkamaan metsien hoitoa ja Hollywood elämää. Republikaanien ei kannattanut vaivautua edes vaaleihin. Vaalit ratkaistiin siten siellä.

Kaliforniasta saa valitsijamiehiä ja -naisia enemmän kuin kymmenestä vaa’ankielivaltioksi kutsutusta yhteensä. Rahalla ja korrutiolla kuorrutetut vaalit ratkaistaan siten Kaliforniassa, jonne republikaanien ei kannata panostaa lainkaan. Ei edes vaivautua vaaleihin.

Suomi seuraa medioineen juuri tätä Kalifornian ihmettä ja palvoo sitä. Sitä kutsutaan Helsingin malliksi ja pääkaupunkiseudun tavaksi elää ja ihailla Hollywood elämää, teatraalista näytelmää. Takavuosinamme kelpasi myös Pariisi, Lontoo jne. mutta ei nyt enää. Näin elämä Helsingissä on myös helpompaa kuin muualla Suomessa yrittäen. Sen havaitsee myös lasten kasvatuksessa ja vanhusten hoidossa, huolenpidossa poliitikon maailmaa Lapissa, Savossa, Katjalassa tai Pohjanmaalla seuraten. Jos haluat hyvän työmiehen Helsinkiin, palkkaat hänet pohjoisesta.

Takavuosina Moskova kertoi miten suomalaiset vaalit järjestetään Kekkoslovakiassa. Näin suomalainen sosiaalinen pääoma elää tunneilmastossa, joka ei ole kulttuuria vaan tehty toimintamalli, tapa uskotella kuinka jossakin päin maata tai maanosaa asuen valta tulee ilman vaalejakin.

Syntyi ensin mediakriisi, sitä seurasi poliittisten liikkeittemme kriisi ja kutsuimme sitä digiajan tavaksi hoitaa reaaliaikaisesti vanhat arvot, normit ja lopulta lakimmekin. Republikaanit ja markkinaehtoisen maailman tuote Donald Trump otti ohjat itselleen ja alkoi tehdä diilejä, joista et voinut kieltäytyä.

Muutama milojoona ääntä puoleen tai toiseen voidaan myös ostaa. Uusi hybridivaihe ja kyberturvallisuuden käsite mahdollisti sellaisen ihmeen, jossa Kiinan tai Venäjän osuus vaaleissa oli pian suurempi kuin Kalifornian kapitalismi. Kymmenen vaa’ankieltä alkoivat voida pahoin tässä yhden valtion komennuksessa ja se muistutti oman aikamme Euroopastakin. Syntyivät ruostevaltiot ja koko ajan köyhtyvä Florida ja Teksas. Teksas ei ole öljyvaltiona Norjaa nähnytkään. Norja ei ole osa liittovaltiota ja sillä on myös oma valuuttakin. Ja se näkyy kaikessa Norjassa vieraillen.

Miten on mahdollista että Saksa ja Ranska voivat sanella mitä Suomessa tapahtuu? Ja sitten tuli pandemia, korona ja viruksen kanssa ei voitukaan neuvotella. Minkään maailman salaliitto ei voi ohittaa luonnontieteen mukanaan tuomia rajoja, lakeja. Ihminen huijaamassa ihmistä ei toimi luonnontieteissä mutta medioissamme se on pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Voimme jopa valita lukemamme uutiset ja tehdä ne itse Drumpin tapaan eläen. Tätä tarkoittaa sosiaalisen median talous ja strategia kirjanani tiivistäen.

Ihmistieteet ja niiden käyttö korruption välineinä on eri asia kuin virus ja luonnontieteet tulkintanamme. Mediayhteiskunta ja sen kautta kasvatuksensa saaneet huijarit peleineen, pelin politiikassa, jäivät voimattomiksi kun vastapuolella oli lahjomaton luonto ja sen virukset, ilmastomuutos ja globaali todellisuus myös Kalifornian metsäpaloja pahempana. Palataan siis alkuun ja aletaan hoitaa metsät kuntoon Kaliforniassa.

Joe Biden sai sieltä voittonsa, kaikki tarvittavat valitsijamiehensä ja myös naiset. Ei kymmenestä pienestä osavaltiosta. Ei pidä sumuttaa suomalaisia. He kun tietävät mitä on elää idän ja lännen välillä tasapainoillen maailman onnellisimmassa maassa eläen. Siinä suurin ja mahtava ohjailee ja määrää pelin säännöt, on peliteoreetikko ja mieleltään sairas tunnevammainen ihminen, peluri. Heidän lukumääränsä kasvaa kaiken aikaa.

Jos ne eivät tuo voittoa, vaihdetaan sääntöjä.  Maantieteelle ei voi mitään, etenkään luonnonmaantieteelle lisättynä talous- ja sosiaalimaantieteen opeilla sekä jalostaen oma aikamme reaaliaikaiseen, ikivanhat aikaan ja paikkaan sidotut mallimme ja niiden teoriat ajanmukaistaen tärkeimmissä tieteissämme, myös luonnontieteissä. Ne on myös popularisoitava, opittava soveltamaan oikein myös politiikassa. Tässä luonto ei tarjoa oikoteitä onneen, vain onnettomuuteen.

Tätä muutosta kutsutaan paradigmaiseksi. Se muuttaa yhden teorian tai mallin sijaan koko maailmankuvamme. Tästä syntyivät käsitteet hybridistä ja kybermaailman kautta hankkimistamme uusista paineistakin. Se että Yhdysvallat on tämän uuden maailmankuvan kourissa, ei ole meidän ongelmamme ensinkään. Aurinko kun nousee idästä ja laskee länteen, viimeisenä se tapahtuu Kaliforniassa.

Joe Biden voi käynnistää haravointinsa siitä mihin Donald Trump sen jätti Suomessa vierailtuaan. Oma presidenttimme opasti myös mustan hiilen hoidossa. Sitä emme kaipaa napajäätiköillämme. Tämän hoitoon ei vaadita edes korruptoitua valtaa ja rahoja. Vain käynnin Helsingissä ja tavaten Venäjän presidentin tai pääministerin, kumpaakin vuorotellen kätellen.

Putin osaa tämän toisin kuin Trump ja pelaa niin jalkapalloa kuin jääkiekkoakin, vaihtaa virkaa tarvittaessa. Venäläinen shakin pelaajien armeija on maailmankuulu taidoistaan ja kyky lukea on säilynyt sekin sukupolvelta seuraavalle. Joka torpassa on komea kirjasto klassikoineen. Ne myös luetaan ja osataan, pannaan toimeksi ja tehdään oikeat valinnatkin. Niinpä Venäjän ystävällisen rajanaapurin Suomen malli ei ole sekään Ruotsin tai Tanskan malli. Sitä kannattaa seurata maailmalla muittenkin kuin Kaliforniassa syntyneiden. Populismi liikkeenä on sekin kulttuuriin sidottu eikä sitä löydetä reaaliaikaisena juuri nyt muualta kuin Suomesta.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts