Sanat eivät riitä kertomaan.

Tampereen yliopiston julkisoikeuden apulaisprofessori Pauli Rautiainen pitää maanantaina syttynyttä poikkeusolokeskustelua laadultaan surkeana Iltalehdestä lukien ja Rautiaista lainaten.

Rautiainen ottaa asiaan kantaa Perustuslakiblogissaan, jossa hän on läpi vuoden selostanut koronaepidemian aikaista juridiikkaa. Apulaisprofessori pani merkille valtiojohdon ja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin peräkkäiset puheenvuorot, joissa välähtelivät sanat ”poikkeusolot” ja ”valmiuslaki”, jatkaa lehti ja on oikean asian ytimessä koronakeskustelussamme. Samalla avaamme yhtä lukemaani blogia tuhansien joukossa.

Elämme etenkin asiantuntijoitten ylläpitämiä blogeja lukien ja seuraten. Se jää perinteisen median toimittajilta ja iltalehtien lukijoilta usein huomaamatta. Professorit kirjoittavat blogeja hekin. Heitä on professoriliitossa hyvinkin parituhatta kirjoittajaksi muuallakin kuin Twiittaillen ja Facebookin sivuille vilkuillen.

– Valmiuslaki ei ole mikään ihmetyökalu, vaan äärimmäisessä hädässä käytettävissä oleva valtiosääntöisen välttämättömyysedellytyksen takana oleva hätätilaoikeudellinen työkalu, joka mahdollistaa vain sen, mitä siihen on etukäteen lainsäätäjä ohjelmoinut, Rautiainen kirjoittaa. Itse lisäisin vielä perustuslain sekä moneen kertaan vaatimani perustuslakituomioistumen meitä poliitikoiltamme poikkeusoloissa suojelemaan. Hehän heittäytyvät yhtenään hysteerisiksi kilpaillen äänistämme ja mediahuomiosta. Yhdysvaltain Hollywoodelämä ei sovi meille suomalaisille ensinkään.

Apulaisprofessorin mukaan valmiuslailla uhkailu menee maalista ohi. Rautiaisen näkemyksen mukaan laki antaa käyttöön vain kolme sellaista työkalua, joita päivitetty normaalilainsäädäntö ei mahdollista epidemian kiihtyessä. Rautiainen vaatii, että valmiuslaista puhuvat keskustelijat perustelevat yksitellen, miksi niitä pitäisi käyttää. Oikeammin tämä keskustelu olisi tullut käydä keväällä ja oikeusoppineitten toimesta. Se ei vielä riitä että kirjoittelemme toisillemme blogeja.

Napapiirille syntyminen merkitsee marraskuussa ja kaamoksen aikaan jo sellaisenaan poikkeusoloja Suomessa eläen. Tätä ei pidä enää liioitella lietsoen tarkoituksella globaalin median maailmalta meille tuotua turhaa hysteriaa. Tolkun ihmisistä presidenttimme puhui vielä muutama vuosi sitten lainaten savolaista kirjailijaa. Itse käänsin sen vielä kontinkielelle, “Kolkun tontti, kohminen intti”. Näin siksi, että maasta löytyi Kolkun kylä ja sen keskeltä tontti, johon rakennettiin yhteinen kylkätalokin talkoilla ja EU:n tuella.

Parolan kylä taas viittaa Hämeessä armeijaan ja inttiin mutta omalla ja sukuni kohdallani taas Luostarilan tilan kaakkoiskulman taloihin Kallaveden rannalla, joita isännöitiin ylläpitäen myös viikinkiajalta tuttuja purjekunnan veneitä ja maksettiin verot ylläpitäen näin luostarilaitosta Laatokalla. Nuo ihmiset olivat tolkun ihmisiä ja jouluaika pyhitetty muullekin kuin rihkamakauppiaille ja tyhjää puhuville poliitikoille, käyttäen veromme oleelliseen; arvoihin, normeihin, lakeihin, koultukseen, sivistykseen, ihmisestä huolta kantavaan yhteisölliseen elämään ja tuhansien hehtaarien mittaisen tilan pitoon talkoovoimin ja kaskeamalla, viikinkien tapaan purjekuntaa samalla ylläpitäen veneineen. Aironpaikka ostettiin veroina tai omalla työllä.

Erityisherkät ihmiset ovat vetäytyneet jo aika päiviä kuoreensa hysteerisen median ja hybridiksi kaikkea kutsuvan mediayhteiskunnan hurlumhein ja syvän kriisin keskellä. Siinä steppaillaan kohti uutta leveliä kun askeleet eivät riitä niistä kertomaan ja taso on sekin kovin lievä ilmaisu naisten porskuttaessa punavihreän hallituksen keulilla kohti uusia seikkailuja, tasoja.

Poikkeusolot ja -lait on saatava käyttöön ja sotatila julistettava, ydintalvi syntymään. Elämä on laiffii ja aina vähän enemmän kuin mihin oman vaatimattoman kielemme käsitteet riittävät tätä ryskyvää menoa kuvatessamme.

Tyhjää askellusta kuvaavat sanat on haettava muualta arestissa eläen eläkeukkona tai tämän eukkona, mummona vanheten. Uudella tasolla askeltaminen ei riitä pormestariksi pyrkiville. Steppejä niiden on oltava ja leveliä siinä haetaan Matti Nykäsen tapaan eläen ja uudet arvot sekä normit mitoittaen.

Kreisiä menoa kun hulluus on huipussaan ja sanat eivät riitä kertomaan. Golfia pelaavasta Yhdysvaltain presidentistä, virastaan aikanaan luopuvasta, on mahdotonta tehdä uskottavaa juttua lähtemättä niitä itse keksimään. Hänhän on tuppisuuna, ei suostu median juttusille enää lainkaan. Ja poikkeusolot on kaamoksen ajaksi hankittava nekin jämäkämmin kuin pelkän perustuslain hengessä eläen.

Elämä kaamoksen aikaan pakkasta pakoillen on muutenkin liian tylsää ja turhakkeen oloista keskellä räiskyvää suomalaista elämäntapaamme marraskuussa joulupyhiä odotellen. Takavuosina sentään laulettiin “rotestilaulu” ja poltettiin sauna Simo Salmisen tapaan tuota aikaa muistellen. Aleksis Kiven seitsemän veljestä hakivat hekin sisältöä elämäänsä polttamalla juuri suomalaiseen tapaan pyhimpänsä, saunansa.

Eikä sekään suomalaista tuliseksi tunnettua rakkauselämää miksikään muuttanut, päinvastoin “me maattiin vaan” lauloi kultakurkkuna tunnettu Simo Salminen. Vai mahtoiko tuon ajan turhakkeet tarkoittaa pankolla koronaa pakoilevaa suomalaista sosiaalista pääomaamme, elämäntapaa ja sen muutospaineitamme?

Tarkoittaako hallituksemme hybridillä sittenkin ehkä kokonaan muuta kuin mihin itse kirjassani päädyin vuosikymmen sitten mediayhteiskunnan hybridistä ja sen kouristeluista kirjoittaessani? Olisiko sittenkin kyse ilmiöstä, jota avasin jo aiemmin kirjoittaessani sanoista ja niiden merkityksestä sekä uuden mediayhteiskunnan kouristelun vaikutuksesta tolkun ihmisen, Kolkun tontin, Kohmisen intin ja Hentun Liisan elämään?

Siinä ympäristössä korona ei ole lopulta likimainkaan ainut ja edes merkittävin muuna kuin ehkä mediaympäristön tuotteena yhdessä Yhdysvaltain vaalien tapaisten suurten muuttajiemme kanssa rinnakkain eläen ja pelehtien, Trumpin tapaan golfia pelaillen. Oikeammin näillä mediaympäristön suurilla otsikoilla tahtoo olla vain marginaalinen merkitys Hentun Liisan elämään.

Mutta kuka olikaan tämä Hentun Liisa ja hänen elämänsä sisältö ja tarkoitus suomalaisittain sitä syvällisesti ja filosofisesti pohtien? On mentävä sosiaalisen pääomamme juurille, Kalevalan ja Kantelettaren sivuille, ennen kuin voimme puhua näin raskaan sarjan ajankäyttömme normittajista juurillamme, identiteettimme syvävirtoja tutkaillen. Poislukien Forssassa asuen Forssan Lehti ja sen kolumnistit sekä lyhyet ja hävyttömät, hämäläisen elämän hyvät, pahat ja rumat kirjoittajinamme.

Kuka on sitten Hentun Liisa? Vieläkö muistamme vajaan viikon takaisen kirjoitukseni? Hän on Kantelettaren ritirampsun avainhahmoja ja siten erityisen tärkeä elämämme normittaja. Kalevala on toinen suomalainen normittaja ja vasta kaukana näiden jälkeen tulevat nämä oman aikamme mediayhteiskunnan tuotteet, professorien kirjoittamat blogit, joista sosiaalisen median talous ja strategia saattaa olla jopa luetuin kirjani maailmalla (Social media economy and strategy).

Kanteletar

Piilehtijä

Kitkat, katkat, pitkät matkat,

Sinä ja minä ja Hentun Liisa,

Puntun Paavo ja Juortanan Jussi,

Kapakka Lassi ja Myllärin Matti,

Ympäri tuvan minua etsittiin;

Ei minua löyttykänä—

Mie vaan pankolla makasin.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Leave a Reply

Related Posts