Merin ja Vellamon päivänä.

Päivyrissä lukee 3.12 torstaina, Meri Vellamo ja Urda. Ei kuitenkaan Vennamo ja hänen tyttärensä päivä tuplaten molemmat nimet mukaan. Muistan Vennamon lapsesta alkaen ja kulkien hänen mukanaan Kuopion vaalipiirissä lausuen tuolloin alle kymmenvuotiaana runoja. Olin voittanutkin joitakin juuri lausuntaan liittyviä kilpailuja Savossa ja tupaillat olivat paikkoja, joissa esiintyä. Se oli myös paikka oppia sietämään jännitystä, pelkoa esiintyä ihmisten edessä. Opettajana jouduin jännittämään omien oppilaitteni edessä ja vielä enemmän heidän suoritustaan seuraten, kouluttaen.

Suomen historiaan jäänyt paikka lapsena oli Pieksämäki ja vuosi 1959, jolloin pientalonpojat ja Karjalan evakot pitivät siellä kokoustaan ja minä lausuin runoja. Kokouksen tuloksena syntyi puolue, jonka jatkoa olivat vaalit vuonna 1970 ja jytky, jossa helsinkiläisen professorin ja oman yleisradiomme pasmat menivät sekaisin SMP:n ensimmäisen jytkyvoiton, veret seisauttavan, seurauksena.

Legandaarinen puoluesihteeri Eino Poutiainen tuon sitten televisiossa oikaisi radiota samaan aikaan seuraten. Professori Risto Sänkiaho oli laatinut ”roknoosinsa” virheellisesti ottamata huomioon yli tuhannen prosentin voittoja. Vasta alkuyöstä televisiossa alettiin antaa oikeita tuloksia.

Seppo Kääriäinen, naapuripitäjän poika Iisalmen entisen maaalsikunnan Kirmanrannalta ja koulukaverinani, esitteli viime viikolla televisiossa väitöskirjansa ohjaajana juuri nsamaisen professori Risto Sänkiahon. Tosin Helsingistä Tampereelle muuttaneena. Seppo väitteli huomattavan myöhään minieterivuosinaan, kun aikaa silloin jäi muilta kiireiltä.

Kirja ”Temput ja kuinka ne tehdään” oli Sänkiahon tapa kertoa, miten tuon ajan tietokonetta ja tilastomenetelmiä käytetiin rinnakkain ja itse jouduin niitä myöhemmin jalostamaan tietokoneen suorituskyvyn kohentuessa. Kääriäisen esiintyminen televisiossa oli nyt tuttua Seppoa ja Paavo Väyrynen jatkaa tänään ruotsalaisten avustamana Keskustan pelastamista Sepon kuvaamien sekoilujen jälkeenkin.

Gallupit lupaavat juuri nyt SMP:n perillisen kohonneen maan suurimmaksi puolueeksi ja demareitten jääneen taakse. Korona-ajan alkukevään hallitus ja sen pääministeri joutuu jatkossa ottamaan vastaan muutakin kuin hurraa huutoja kansaltaan. Kannatus on jo nyt lähtenyt laskuun ja poliitikkojen luottamus on nyt alhaisimmillaan ikinä.

Vain noin joka viides meistä heihin luottaa. Vielä keväällä luotti liki joka toinen. Jotain meni vikaan ja todella pahasti. Mieleen tulevat vuodet 2011 ja 2015, jolloin kirjoitin kirjat arktisesta Babyloniasta, osat yksi ja kaksi. Ennustin ne jo 1970-luvulla, mutta silloin kirja jäi Kalevan talossa Oulussa julkaisematta kirjan painajan konkurssin vuoksi.

Ehdin toki sitten myöhemminkin. Tuskin tätä aikaa olisi ymmärretty 1970-luvun puolella. Nyt aletaan kyllä jo ymmärtääkin mistä kirjoitin ja miksi. Kolme kirjaa samoihin kansiin ja neljäs sen otsikkoon. Kirja oli lopetettavakin kolmeen eri kertaan. Se oli kokeilu, joka lopulta myös onnistui. Sen teoria löytyy siten ehkä luetuimmasta kirjastani ”Social media economy and strategy”.

Sen suomenkieliset osat eivät vastaa englanninkielisiä alkuunkaan. On asioita, joiden kirjoittaminen omalla kielellämme on joskus liki mahdotonta. Ei oma kielemme ole tieteen käyttämä kieli ensinkään. Tällainen kirja syntyi kun täytin 60-vuotta. Nyt kesällä tulisi täyteen 70-vuotta ja samalla kirjoja on syntynyt pääosin eläkeaikana liki kolmekymmentä. Siis kymmenen vuoden aikana.

Eläkeläiset eivät ole toimettomia ensinkään. Kirjat kun ovat myös kuvitettuja ja kuvat itse tehtyjäkin. Lisäksi ne ovat luettavissa myös netistä ja sieltä moni on ne lukenutkin, tietämättään liki 3000 blogina ja esseenä.

On tulossa uudenlainen Joulu.. Pidetään se muistissa ja samalla mitä tapahtui kuusi vuotta sitten. Tein vaalikirjan ja olin varoittanut paljon aiemmin vuodesta 2011 sekä sen seurauksista 2015. Lue ja varmista kirjoistani. Arktinen Babylon 2011 käynnistyi ja rajat railona avautuivat jopa pääministerimme kotiin vuonna 2015.

Kuka oli sisäministerinä silloin? Oliko hän Kokoomuksen nykyinen puheenjohtaja? Miten niistä saattoi kirjoittaa etukäteen ne ennustaen 1970-luvulla? Mieti sitä ja samalla, miksi ne oli julkaistava lopulta muualla kuin Suomessa. Miksi vandalismi iskee kotiini ja puutarhaan yhtenään? Netissä on liki mahdoton kirjoittaa ja luottamustehtäviään hoitaa?

Mikä maata ja maailmaa nyt vaivaa ja onko jotain tuttua 1970-luvun Suomesta? Itse tein kuitenkin silloin ensimmäisen väitöskirjani. Kolmekymmentä vuotta ennen Seppoa, Kääriäistä Kirmanrannalta. Meillä oli samat opettajat ja saman ajan välineetkin. Hänellä oli vain puolue tukenaan ja vasemmistolainen professori, paikka puolueen tutkijana ja ministerin sihteerinä.

Kekkosen ajan Suomi oli muutakin kuin vain vapaata sanaa ja vaalejamme. Ne sivuutettiin nyt Kääräisen haastattelussa kokonaan. Kuka oli viemässä Moskovaan Lepikon torpan multaa?

Joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään. Oikein hyvää Merin ja Vellamon päivää ja kansainvälistä vammaisten päivää. Google on muistanut päivän Anna Freudin syntymästä. Hän oli Freudin nuorin tytär, kuudes lapsista, ja tunnettiin nimekkäänä lastenlääkärinä ja tutkijana, pyskoanalyytikkona lasten psykiatriassa.

Freud tunsi syyllisyyttä tyttärensä naimattomuudesta. Kirjoitin hänestä kokonaisen luvun kirjaani ”Arctic Babylon 2011” rinnan Charles Darwinin kanssa keskustellen ja myös totuuksia toisilleen laukoen.

Suomalaiset muistavat päivän Toivo Kärjen ja Tommy Tabermannin syntymästä. Jalkapalloilijat David Villan ja kaunoluistelun ystävät Katarina Wittin syntymästä. Kirjailija Joseph Conrad ja Robert Stevenson syntyivät niin ikään kolmas joulukuuta. Tohtori Jekyll ja Mr Hyde sekä Aarresaari olivat jälkimmäisen tunnetuimmat kirjat.

Aamulehti alkoi ilmestyä vuonna 1881 kolmas joulukuuta ja Christiaan Barnard teki maailmaa kohahduttaneen sydämensiirtonsa vuonna 1967 kolmas joulukuuta. Päivä menee siis kirjailijoille, runoilijoille ja psykoanalyytikoille sekä melkoiselle joukolle Nobelin voittaneita.

Hyvä päivä syntyä tutkijaksi ja kirjailijaksi. Kuvataiteitten hoito niiden rinnalla on kuitenkin miltei välttämätön pakko. Muuten työ jää puolitiehen aivojemme käsittelyssä. Kädet ovat meille tärkein väline rinnan aistiemme kanssa hakea myös värit ja muodot, esteettiset elämykset sekä tavan viestittää myös digiajan ulkopuolella, missä nyt mennään ja miksi aika ihmisen keksintönä on se kehnoin, kulkee eteen- ja taaksepäin, hidastuu ja pysähtyykin.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts