Muistelmakirja – Nyt

Oikein hyvää yötä ja Kertun päivää. Kertunpäivä on minulle äidinpäivä samalla. Siis äitini nimi. Luulen että jokaisella meistä on erikseen kollektiivinen äiti ja äitienpäivä sekä erikseen päivä, jolloin muistamme omaa äitiämme. Oletan myös että sekä geenit että meemit ovat yhteydessä synnyttäjäämme ja kollektiiviset käsitteet äidistä, äiti maasta ja maaemosta, ovat osa yhteistä antropologista perimäämme, modernin antropologian isän Claude Levi-Straussin ihmismielen yhteistä sinfoniaa, strukturalismin suurta ideaa.

Käsite ja manifestini ”Cluster art” tai ”Art of Clusters” liittyy tähän teemaan. Hänen neliosainen kirjasarjansa Mythologies (1964-1971) käsittelee kielen ja kansojen ajallispaikallisia tehtäviä ja muutoksia kokonaisuudessaan, yksilötason vaihtelusta riippumatta.

Se jatkoi länsimaisen filosofian pitkää linjaa Platonista Immanuel Kantiin. Kirjani ”Kansalainen Klazomenaista” oli tapa lähestyä tulevaa ja määritellä koko tuleva ihmiskuntamme uudella tavalla. Professori Eero Tarasti oletti sen tapahtuneen jo Levi-Straussin antropologian strukturalismissamme. Niissä kyseenalaistettiin mm. aiemmat käsitykset ns. primitiivisistä yhteisöistämme. Se oli viisas havainto. Me tunnemme kovin huonosti omia juuriamme. Ne eivät ole primitiiviset ensinkään.

Muistelmieni kirjassa maintaan käsite Alma mater yliopiston yhteydessä. Muistokirjoitus vanhemmistani on ennen sitä. Samoin Luostarilan tila ja sen luostarilaitoksen lampuoidit, luostarilaitokseen veronsa maksaneet purjekuntineen.

Äitini nimi oli Kerttu. Isäni Olli. Suuresta juhannuspäivän vuoden1850 kirkkoveneonnettomuuudesta hengissä selvinneen nuoren Olli pojan isän nimi oli sekin Olli ja äidin sukunimi Reinikainen. He menehtyivät onnettomuudessa.

Niin oli myös oman äitini sukunimi Reinikainen. Omituinen sattumaksi.. Tätä isäni ei koskaan tiennyt. Ei myöskään sitä, mikä osuus kapteeni Tavastilla, Hämeelle nimensä antaneella, ja Ståhlbergin suvulla oli tuohon hukkuneeseen veneeseen tai pyhien kielten professorilla Isak Pihlmannilla, ensimmäiseksi piispaksi ehdolla olleella suomalaisella puhetaidon opettajalla. He kuuluivat samaan sukupuuhun. Suoraan siinä isältä lapselle siirtyvässä, jossa oli myös kirjani sukupuun Maria Mykkänen ja Olli Luostarinen, sukupuuni juurella. Olli pelastuneena lapsena onnettomuudesta, joka vei hyiseen Kalalveteen 28 purjakunnan soutajaa.

Suomen historialla on meille kaikille suomalaisille hyvin vahvasti yhteiset juuret. Ne pitää vain selvittää ja samalla avautuu sellaista, joka avaa myös tämän päivän tapahtumiamme kokonaan uudessa valossa. Tunnemme lähihistoriaamme todella huonosti. Usein se alkaa vasta maamme itsenäistymisestä. Sekin olisi voitu sopia tapahtuneeksi sata vuotta aiemmin ja itsenäisyyspäivä siirtää lähemmäs kesää ja suven juhlaa. Ruotsalaiset olivat tässäkin meitä viisaampia.

Elämä on hauen laulua. Lapsuudessa lausumistani runoista moni liittyi luontoon. Yhteen tunnetuimmista ”Hauen lauluun”, jouduin tutustumaan Oulun yliopiston Maantieteen laitoksen komeassa kirjastossamme. Aaro Hellaakosken tuotanto juuri maantieteilijänä, ei niinkään runoilijana kuin tiedemiehenä ja opettajana, kiehtoi rinnan vaikkapa Sakari Topeliuksen kanssa.

Maamme kirja on ollut kauan luetuin maantieteen oppikirjamme saaden yli 50 painostakin. Suomalaiset rakastavat maantiedettä ja historiaa mutta myös lyyristä kieltään, onomatopoeettista, monitieteistä pohdintaa.

Hauen laulu toi mieleen luonnonkuvauksen moniulotteisimman tavan, samaan aikaan realistisen ja surrealistisen, kalan, linnun ja oravan hybridin, lapsena vaikeasti lausuttavan ja kaiken perinteisen samalla kyseenalaistavana.

Se oli runo vapauden rytmistä, lapselle rakkaan kalan ja linnun asetelmasta runoilevana aikuisena, Väinämöinen Orfeustaan hakevana, luonnonlait kumoavana hämmennyksenä.   Elämä nyt on hauen laulua.

Kosteasta kodostaan, nous hauki puuhun laulamaan.

Kun puhki pilvien harmajain, jo himersi päivän kajo

Ja järvellä heräsi nauravain lainehitten ajo.

Nous hauki kuusen latvukseen, punaista käpyä purrakseen.

Lie nähnyt kuullut haistanut, tai kävyn päästä maistanut

sen aamun kasteenkostean loiston sanomattoman.

Kun aukoellen luista suutaan, longotellen leukaluutaan

Niin villin-raskaan se virren veti, että vaikeni linnut heti

Kuin vetten paino ois tullut yli, ja yksinäisyyden kylmä syli.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts