Pandemia ravistelee poliittisia liikeitämmekin

Forssan Lehti (29.3.2021) esittelee näkyvästi sivuillaan perussuomalaisten Hämeen piirin puheenjohtajan Antti Salmisen. Salminen kertoo, aivan oikein, kuinka puolue ei erotu paikallisella tasolla samoin muista puolueistamme kuin valtakunnan tasoisessa politiikassa, eduskuntavaaleissamme.

Meillä kun ei ole kahta samanlaista kuntaa, seutukuntaa tai maakuntaa. Perussuomalaisten on pysyttävä perusasioissa, tiivistää hän sanomansa, keskituloisten ja ahkerien yrittäjien verorasite on nyt liian kova.

Puolue on poliitikolle työkalu, ei identiteetti, tiivistää lehti pragmaaattisen Antin poliittisen ajattelun. Nykyisessä puolueessa voi hengittää vapaammin kuin aikanaan Timo Soinin puolueessa. Puheenjohtaja on tavoitettavissa ja myös kuuntelee, hänen kanssaan voi olla eri mieltä, Salminen vertaa.

Tutustuin Anttiin noin vuosikymmen sitten ja meidät valittiin jopa eduskuntavaaleihinkin ikään kuin meitä uskottavempien ammattipoliitikkojen jänisjuoksijoiksi pari kuukautta ennen vaaleja. Ne vaalit olivat jytkyvaalit ja jatkossa vastaavia ei sitten tule.

On löydettävä joku uusi käsite ja tuskin tulos voi olla sen kummempi kuin maan suurin puolue ja suurin myös Hämeen vaalipiirissä. Näin näytöt on annettu ja pulinat pois, sanoisi Jussi Virolainen. Pekka Vennamon kummisetä Vironperältä ja isä Veikko Vennamon kanssa samaa lukiota Viipurissa käyden. Veikko vain varakkaana ja lahjakkaana pankinjohtajan poikana maalaisliitossa riitautuen, ja oman puolueen Pieksämäellä perustaen. Olin siellä kahdeksan vuoden ikäisenä lausumassa runoja vuonna 1959. Toki Martti Ahtisaari, kansakoulun opettaja, kuului samaan joukkoon karjalan evakkoja Oulun suuntaan kotoutuen. Viipuri lukiosta tuli merkittäviä poliittisia vaikuttajiamme.

Minut mainitaan nyt vaaleissa eläkeläiseksi ja dosentiksi samalla. Eläkeläiseksi ei mainta, jos samana vuonna syntyy kymmenen kirjaa ja vielä omalla taiteella kuvitettuna. Dosentilla taas ymmärretään Suomen ulkopuolella lähinnä amanuenssia ja dosenttiliitto kielsi jo vuosikymmeniä sitten sen käytön. Se on korvattu professori nimityksellä. Samaa pätevyyttä kun vaaditaan ja omalla kohdalla moneen kertaan väitellenkin, useita professorin pätevyyksiä hankkien ja samalla pyhät tiedekuntarajat ylittäen.

Kerran professori on taas AINA professori ja eläkeläinen nimityksenä arvoinimistä komein. Tiedoksi Antille ja hänen johtamalleen piirille, professoriliiton jäsenille. Loput voi lukea muistelmistani ”Muistelmakirja – Nyt” ja kotisivultani www.clusterart.org.

Antilta kysytään myös some-mokista. Hänen mukaan ne vahingoittavat puoluetta ja sama pätee luonnollisesti väheksyttäessä muiden yhteiskunnallista toimintaa ja sen kansallista tai kansainvälistä tunnettuutta. Suomi on sivistysvaltio ja maailman onnellisin samalla.

Tähän taas ei vaadita enää ylimääräistä apua edes Tampereen yliopiston ja professori Risto Sänkiahon tasoisilta ja pohjoiskarjalaisen pienviljelijän, Eino Poutiaisen nolaamilta professoreiltamme vuodelta 1970.

Jos tätä tarinaa ei tunne, silloin ei ole perussuomalainen ensinkään eikä tiedä, miksi lukionaikainen ystäväni Seppo Kääriäinen Iisalmelta oli juuri Sänkiahon, vasemmistolaisen professorin oppilaita keskustalaisena vaikuttajana.

Piiri pieni pyörii, lapset siinä hyörii. Suomalaiset kymmenet puolueet voisi jo korjata puoluehajannusten jäljiltä ja samassa lukioissa Viipurissa riitautuen. Se kun on koominen ilmiö. Siinä demari professorina suosittelee oppilastaan keskustalaiselle ministerille ja puolueelle tutkimusihteeriksi ja samalla ko. puolueen ohjelman toteuttajaksi. Opit kun on hankittu Tampereen yliopiston ja professori Risto Sänkiahon luennoilla, hiven myös Iisalmen poikalyseossa. Yhteiskuntatieteitä ja valtiotieteitä siellä ei kuitenkaan opetettu nimeksikään.

Lopulta puolue katoaakin kartalta ja Hämeessä kokoomusta äänestävä joutuisi äänestämään Oulussa demaria, Liisa Jaakonsaarta, vaaleja varten laadittuja lomakkeita täytellen ja vertailuja samalla tutkijana suorittaen.

Ouluun ja Kainuuseen, Oulkujokivarteen muuttaneita savolaisia tervaporvareita Hämeestä ei löydy eikä kartanokokoomuslaisia ole Hämeessä enää olemassakaan 2000-luvulla. Näin arvoiltaan konservatiivi ja talousoikeistolainen pienyrittäjä sekä protestanttisen pragmatismin arvomaailmana omaksunut suomalainen patriootti valitsee luonnollisesti perussuomalaiset. Tätä valintaa pandemia ja epävarmuus tulevasta vahvistaa.

Pandemia on aikaa, jolloin haihattelu katoaa ja muistuttaa takavuosien ruton aikojamme. Polarisaatio vahvistuu ja valinnat ovat osa suurempaa maailmankuvaa kuin helpompien aikojemme vaaleissa. Kyse ei ole vain terveydestä vaan yhä enemmmän taloudellisista ja sosiaalisista arvoistamme, turvallisuuden tunteesta pelon kyllästämässä maailmassa.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts