Oma maa mansikka.

Hetki sitten kuulimme ennusteista, joissa virus etenisi tatuttaen juuri nyt 2500-11 000 suomalaista ja todellisuus hetken kuluttua onkin 250-500. Mistä tämä malli syntyi? Vaalit nyt kuitenkin siirtyivät kesäkuulle ja hitaammatkin ehtivät nyt mukaan toiveena saada ensin puolivälin taival hallituksessa täyteen. Koronan avulla ei enää ääniä voi hakea. Puolivälin riihi voisi parantaa asemia tai sitten ei. Hukkuva tarttuu mihin tahansa oljenkorteen. Yleensähän se on ollut meillä Ruotsin malli ja puolue Neuvostoliiton aikaista mallia matkiva.

Kyse on vanhasta Ruotsin alusmaasta ja sen mallista, RKP osana hallitustamme ja punavihreä värikin, menneen maailman taantumaa ja suurten ikäluokkien mellastusta 1960-luvulta alkaen. Pitkän trauman aikana taannutaan ja ikäihmiset hakevat mallinsa hekin kultaisesta nuoruudestaan. Kultaistahan se ei toki ollut, mutta aika kultaa ja niin on tehnyt nytkin. Vauhti olikin 2000-luvun alussa monelle liian lujaa ja jarrujen painajan ammatista tuli suosittu siitäkin. Maaseudulla on kuitenkin juuri nyt uusi mahdollisuus ja sen käyttö on rakennettava tulevaan uskoen eikä palaten ikivanhoihin muisteloihimme. Hybridiyhteiskunnan kouristelu kun ei saa johtaa pysyvään taantumaan Suomessa.

Olemme oppineet hallinnossamme hakemaan ennusteet Ruotsista ja eläneetkin niiden mallien mukaan iät ajat. Olisiko jo aika muuttaa kurssia ja oppia hyväksymään oma myös tiede ja taide, kulttuurimme ja sen kilapilukyky vastaamaan omaa osaamistammekin, sosiaalista pääomaamme ja muistiamme, kulttuuriamme ja omalle kielellemme, onomatopoeettiselle, käännettynäkin.

Muuten meillä on yli 20 puoluetta hakemassa omia mallejaan ja ohjelmilla, jotka on jo joko toteutettu tai moneen kertaan kokeiltu ja huonoiksi havaittu. Kun tulee hurja tarve perustaa oma puolue, silloin on viisasta tehdä ainakin hivenen kirjallisuustutkimusta, mieluiten monitieteistä, jolloin karsitaan pois sellaiset turhat kokeilut, jotka ovat ikivanhoja ja huonoksi havaittuja.

Kokonaan uutta luovat ja itselliseen ajatteluun kykenevät ohjelmat kun tahtovat kaatua joko perustuslakiimme, tai ne löytyvät kyllä jo siellä toteutettaviksi tarkoitetussa muodossakin. Kaikki jo olemassa olevat puolueemme siis toteuttavatkin jo näitä perustuslakiemme sisällä pysyviä ohjelmiamme.

Muuten olen sitä mieltä, ollut jo vuosikymmenet, että samat henkilöt eivät saa istua eduskunnassa laatimassa lakeja ja vaihtaa välillä hattua sekä siirtyä pohtimaan, onko ko. laki, itse rakenneltu, ehkä sittenkään sopusoinnussa perustuslakiemme kanssa. Se kun kuuluu alan koulutuksen saaneille ja riippumattomille, lahjomattomille, perustuslakijuristeille, ja he taas eivät matkan varrella kerro edustajillemme ja heidän kirjavalle avustajajoukolle, miten laki olisi laadittava sekä hakien myös kenen tahansa ymmärrettävä kielellinen asukin kansan ymmärrettäväksi.

Jos perustulakituomioistuin on vaikea käsitteenä, kilpailee edustajiemme kanssa, annettakoon sille joku muu nimi, mutta samaa asiaa kyllä tarkoittava. Ruotsi ja Norja, Tanska jne. ovat ikivanhoja kunigaskuntia, monarkioita, eikä sellainen sovi Suomeen. Brittien imperiumi, jonka ylähuoneen yltä aurinko ei ikinä laske, ei ole sekään oikein Suomen malliksi sopiva. Ei myöskään tsaarin ajan Venäjältä tai sen jälkeen syntyneestä Neuvostoliitosta tutuksi tulleet puolueemme.

Niitä ei ole viisasta äänestää sen enempää kuin Ruotsin ajan puolueitamme. Perussuomalainen puolue on muokkautumassa koko ajan yhä paremmin suomalaiseen käyttöön niin kunnissamme kuin kansallisestikin. Varmasti se on elävä ja dynaaminen sekä koko ajan muuttuva, siinä missä populistisen kansanliikkeen kuuluukin vastata ajan haasteisiin ja lakia säätävänä puolueenamme nyt etenkin kuntapuolueenamme.

Tarkalla korvalla kansaa kuunnellen yrittäjineen, kouluttajineen, terveydenhuollosta ja sosiaalisista oloistamme vastaavia tukien jne. Tiede ja kulttuuri ovat nyt jääneet vähemmälle ja se nyt alkaa näkyä kaikkialla. Ennusteet on haettu Ruotsista. Rahan käyttö seuraten EU:n antamia ohjeitamme. Se ei ole aina meidän edun mukaista likimainkaan. Ei ole nyt eikä ole ollut kansakuntamme historiassa aiemminkaan. Itsenäisen kansakunnan on kyettävä elämään itsenäisenä.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts