Pieniä tekoja mutta suuria tuloksia.

Tulin juuri puutarhasta leikkaamasta ruohikkoa ja samalla kumartelin kukkaistutusteni kanssa, veistoksia viimeistelin. Se on selälle ihan hyvää liikuntaa siinä missä toki kaikelle muullekkin tuki- ja liikuntaelintemme toiminnoille. Etenkin veistoksen teko on työlästä ja raskasta puuhaa. Liki puoli miljoonaa suomalaista tulee sairastamaan juuri näitä tukielintemme vaivojamme rinnan diabeteksen ja ylipainonsa kanssa kamppaillen. Mukana on myös yksinäisyys ja depressio.

Nämä ovat niitä kysymyksiä, joihin olisi odottanut vastauksia nyt kun käymme kuntavaaleja. Korona on kauhean tärkeä asia sekin, mutta kaikki ei korjaudu vain koronaa pakoillen ja liikuntaa samalla vähentäen, sosiaalisia kontaktejaan olemattomiin rajoittaen. Kohta kaksi vuotta eristyksissä, kansakunta eksyksissä, alkaa olla monelle vanhukselle liikaa unohduksissa eläen ja nuorten poliitikkojen sanahelinää seuraten. Joku heistä kykenee näyttelemään jopa vihastunutta ja muistuttaa teatteristaan televisioon paennutta työtöntä duunaria. Toki heitäkin on muistettava ja valtion sekä kuntien autettava. Tuleva sunnuntai kun muistetaan päivänä, joka muutti suomalaisen politiikan suunnan sadoissa kunnissamme. Joskus siihen riittää yksi henkilö, nyt heitä on sadoittain.

Liikkumisen tekeminen mahdollisimman helpoksi ja houkuttelevaksi vauvasta vaarin edistää kuntalaisten toiminta- ja työkykyä. Myös poliitikkojemme vasemmalta oikealle ja konservatiiveista liberaaleihin. Tiedämme tutkimuksista, että esimerkiksi esteettömät kävelymahdollisuudet ja luontoympäristöt kannustavat iäkkäitä ihmisiä liikkumaan. Valtakunnallisesti on laskettu, näin juuri luin minulle lähetettyä tekstiä, että esimerkiksi kävelyn lisääminen 20 prosentilla tuottaisi yhteensä 3,3 miljardin euron ja pyöräilyn lisääminen 1,1 miljardin euron arvosta terveyshyötyjä. On olemassa vahvaa tieteellistä näyttöä siitä, että pyöräilyinfrastruktuuriin kohdistettujen investointien hyöty-kustannussuhde on vähintään viisinkertainen. Hyöty tulee nimenomaan terveysvaikutuksista. Kun tämä korjausliike tehdään kunnassa, ei medioissamme, silloin Suomi pelastuu.

Kun vaalien yhteydessä puhutaan miljardeista, ne liitetään yleensä Italiaan lähtevinä tukina tai kyse on verouksesta. Se on ihan tärkeä asia, mutta entäpä jos näin vaalien loppusuoralla pysähtyisimme pohtimaan myös vuosikymmenen kuluttua meitä odottavia laskuja, jotka voitaisiin välttää lisäämällä ikäihmisten ja vähän nuorempienkin liikuntaa ja samalla mielenterveyttäkin. Voisiko joku kunta ja jopa seutukunta kunnostautua näin arkisella asialla?

Tiedän että se ei ole aiheena erityisen seksikäs ja tällaista puhuva poliitikko ei saa suuria otsikkoja sosiaalisen median sivuilta, saati päämedioittemme pormestarikysymyksiä ratkovista vaalien viimeisimmistä asetelmista. Pormestari Helsingissä kykenee ratkomaan vain omia ongelmiaan kansan asuessa Iisalmessa, Sallassa ja Saarijärvellä, Tammelan suunnalta Forssan torille matkaten. Pääministeri, sankariksi mainittu, joka käynnistäisi keskustelun miljardeista, jotka voitetaan pienen elämänmuutoksen kautta, tuskin olisi Euroopan valloituksessaan se kaikkein komeinta kruunua itselleen voittava herooinen hahmomme. Hänen sankaruutensa syntyy miljardeista, jotka siirretään Italiaan ja välimereisen kulttuurin tukemiseen. Ei suomalainen kuntineen ja yhdessäolo-organisaatioineen sellaista apua tarvitse.

Toisaalta tällaisilla teemoilla varustettu nainen Suomen pääministerinä voisi hyvinkin kohota yläpuolelle vuosikymmenisen sotesoppamme ja saada sympatioita osakseen siinä, missä aamiaispöydän antimiaan ympäri Eurooppaa levitellen. Pienistä asioista kun tahtoo syntyä suuria säästöjä ja kuka muu kuin juuri näkyvä poliitikko voisi olla siinä esimerkkinä yhä vain vanhemmaksi ja raihnaisemmaksi käyvälle kansalleen, sankarin herooista viittaa näin arkisin keinoin samalla hakien.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts