Veret seisauttava jytkyvaali



Kuntien tapa hoitaa aluetalouttaan kääntyi Helsingissä seuraten pormestarivaaliksi, jonka voitti joku kokoomus, toinen oli joku demarit ja kolmas joukkue päihitti Jyväskylässä syntyneen joukkueen, jossa pelaa omituisia savolaisen Simo Puupposen ja Aapeliksi kutsutun kirjailijatoimittajan siunatusti hulluja juopottelevia, maailman onnellisimman kansakunnan pelintekijöitä Forssassa heitä seuraten.

Samoja kansalaisia, joita tapasit 1950-luvun kansakouluaikana ja jotka eivät oppineet oikein Seitsemän Veljeksen tapaan ihmisten tavoille, mutta muodostivat ihan oikean ”puolueen” korvaamaan perinteiseksi kutsuttua hämäläisen maalaiselämän savolaisen eukonkannon karkeaa vastinetta. Osassa Hämettä ilmiö muistuttaa myös niitä sosiaalisia rakenteita, joita tapaat jalostettuna jalkapalloilijoiksemme Tanskan samaan aikaan voittaen kiitos sydänkohauksen ja yhden onnistuneen hyökkäyksen juuttien maalille.

Maailman onnellisimman kansan eläjät ovat uskomattoman veikeitä seurattavia luonnossa heitä tavaten ja maailmalla pieninä laumoina tai yksin eksyksissä harhaillen. Heidät tunnistaa heti suomalaisiksi. Eikä toista suomalaista erota toisesta kuin jne jne. Jorma Ettoa lainaten.
Luojan kiitos nämä vaalit ovat ohi ja yhdyskuntapalvelu omalta kohdalta samalla hoidettu kaksi vaalikautta lusimalla. Näistä kokemuksista ei muistelmia synny muiden vastaavien rinnalle. Hämeessä ja Forssassa näillä narratioilla ovat liki samat menot kirjattuna sosiaaliseen pääomaan kuin Laatokan-Karjalassa tai Etelä-Savossa. Pohjois-Savossa ovat sen muuttaneet Sonkajärvellä eukon kannoksi tai tavaksi istua kusiaispesässä.

Hämäläisten vaaleissa tämä sosiaalinen pääoma on Pirkanmaalla ja Tampereella syntyen liki sama kuin Lahdessa ilmiötä seuraten. Hämeenlinnassa ilmiötä ei oikein enää tunneta ja Forssassa ymmärretään oudolla tavalla väärin ”politiikkaa” matkien. Jos et itse ymmärrä ajoissa poistua pelistä, muutut myöhemmin jenkkileffojen kuvaamaksi ihmispedoksi, muita ihmisiä lasittavin silmin ja verta valuvana vampyyrinä saalistaen ja nekin muuttaen kaltaisekseen ”poliitikoksi”.

Vaalien kuvaamisessa käytetään samoja termejä Suomessa kuin urheilukisoissa. Poliittinen viihde mediakisailuna hybridissä on vain totisuudessaan koomisempaa kuin kisailu jalkapalloa tai jääkiekkoa pelaillen nerojen lajiksi se samalla leimaten. Nerous piilee kyvyssä poistua stadionilta hyvässä järjestyksessä ja näytellen surevaa ja järkyttynyttä yhden pelaajan menettäessä tajuntansa.

Jos peli olisi jääkiekko tai muu kamppailulaji, tätä samaa ilmiötä ei esiinny lainkaan. Tajuton vastustaja kun on silloin pelin tavoitteita ja formulakisoissa niiden seuraamisen ainoita kohokohtiakin.

Karrelle kertaalleen palaneita entisiä formulakuskeja kutsutaankin legendoiksi. Poliitikkoina heillä on samaan tapaan omat nimensäkin, kuten lemmikkikoirilla ja jokaisessa puolueessa hiven eri tavalla hoivatenkin.

Historian kirjoittajat hoitavat heitä palvoen ja Aasiassa, Yhdysvalloissa, Euroopan niemellä nämä palvontamenot ovat toisistaan vain hivenen poikkeavia. Pyramideja ei kuitenkaan enää mieluusti rakenneta. Muita paaseja ja rakennelmia kylläkin.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts