Häpeä on tunteistamme vaietuin

Häpeä on tunteistamme vaietuin

Kirjoitin vuonna 2017 Suomen täyttäessä sata vuotta kirjan noista vuosistamme. ”Finland’s big year 2017 – Suomi 100” on yksi luetuimpia kirjojani. Tänään kymmenen luetuimman esseeni joukkoon on kohonnut samana vuonna kirjoittamani teksti häpeästä tunteenamme.

Miksi häpeä ja kiusaaminen ovat luetuimpia kirjoituksia etenkin Suomessa? Kulkevatko kiusaaminen ja häpeä jotenkin samoja latuja ja ovat osa juuri suomalaista kulttuuria? Onko meillä juuri tänään, pandemian aikoihin, erityinen syy tuntea häpeää ja onko kiusaaminen ollut sekin näkyvästi esillä medioissamme?

Poikkeavat vuodet ja ajat nostavat esille ilmiöitä, joista on aiemmin vaiettu. Niiden tunnistaminen ja pohdinta on kuitenkin meitä askarruttavia, eikä niitä kuulu hävetä. Suomen satavuotinen historia kun on ollut miltei kaiken aikaa meitä nöyryyttävää hävittyjen sotien jälkeenkin. Meidät on pantu koko ajan häpeämään myös kotona, koulussa, työpaikalla ja ihmissuhteissamme. Hiljaiset viikot ja kuukaudet etätyössä ovat antaneet aikaa hävetä itseään ja liikkumistaan liki salaa kasvonsa kätkien ja varoen saastuttamasta läheisiään.

Häpeä tunteena on tullut koteihimme, poliitikot puhuvat häpeästä päivittäin ja jopa sairastuminen on merkki laiminlyönnistä. Käynti sairaalassa hävettää ja tätä tunnetta käytetään koko ajan hyväksi valtaa pitävän alistaessa alamaisensa noudattamaan nöyrästi ohjeitaan. Pääministeri kehotti kokoomuslaisia häpeämään hänkin.

Erityisen ankaraan häpeäpaaluun mediat ja niiden kirjoittelijat haluavat marssituttaa perussuomalaisia äänestäneet ikään kuin takavuosina juutalaiset leimaten ja ahdistaen lopulta leireille. Meitä syyllistetään etenkin luomakunnan pahoinvoinnista ja maailmanlopun tunnelmat ovat kaiken aikaa häpeää korostavia. Nuoret terveet miehet ja naiset istuvat pääkadullamme Helsingissä vaatien meitä ja poliiseja häpeämään olemassaoloammekin.  

Kun valtaosa väestöstä on ikääntyviä, yli 70 -vuotiaita vanhuksia, heitä syyllistetään tästäkin ja vaaditaan tilille, häpeämään taloutemme ja sotiemme synnystä, uusista vaaleista ja vaikeuksista hoitaa köyhtyvien kuntiemme sosiaalimenot ja terveydenhuollon kasvavat kulutkin.

Häpeä kasvaa globaalina ilmiönämme ja puhtaat ihmiset ovat syyllistämässä metropoleissamme maalla asuvat elintarvikkeiden tuotosta ja turvamaille peltonsa raivanneina sotaveteraaneina 1950-luvulla ja pian sen jälkeen perheensä näillä hallaisilla mailla elättäen ja kouluttaen ehkä hiven onnellisempaan ja helpompaan elämään.

Meitä syytetään globaalin maailman vaikeuksista Afrikassa, Aasiassa, Kiinassa ja Intiassa mutta myös paikallisesti kurjistuvan taloutemme kehnoina hoitajina köyhissä maaseudun pientaajamissa ja niiden maalasipitäjissämme samalla tyhmiksi pilkatenkin landepaukkuina. Helsingin herrat ovat taas vauhdissa.

Häpeä kulkee myös silloin, kun harrastamme sellaista, josta emme saavuta olympialaisia mitaleja vaan ne jäävät norjalaisten tai ruotsalaisten, meitä parempien ihmisten ja yhteiskuntien käsiin. Meitä pilkataan myös silloin, kun olemme raihnaisen oloisia ja vanhuksina vaivaisia, rasite ei vain ympäristölle vaan myös taloutemme kestävyydelle. Suuret ikäluokat ovat ongelma, josta olisi päästävä eroon. Hyvinvointimme rakentaneista sukupolvistamme.

Nuortenkin kuuluisi hävetä käyttäytymistään ja oppia elämään tavalla, joka on kokonaan uuden yhteiskuntamallin tuotetta. On pukeuduttava ja käyttäydyttävä tavalla, johon vanhemmat ja isovanhemmat eivät ole voineet heitä mitenkään opastaa tuntematta näitä uusia digiajan laitteitamme. Heidänkin olisi hävettävä tuota osaamattomuuttaan ja varmaan he sitä koko ajan tekevätkin. Nyt pandemian aikana kotiarestissa häveten ja uutta koronapassia odottaen.

Takavuosina meitä pilkattiin ja häväistiin korteilla, jotka olivat viinakortteja, elintarvikekortteja ja meitä parempia ihmisiä, korkeamman koulutuksen hankkineita ja kaupunkeihin muuttaneitakin. Puoluekin vaihdettiin ja maalla asuvan oli syytä hävetä moukkamaisuuttaan. Ruotsiin muuttanut suomalainen oli häpeän kohteena medioittemme palstoilla. Erityisen häpeän kohde oli nuoren kasvava seksuaalisuus. Monet piiloutuivat peläten paljastuvansa poikkeavina ujoina murroskulttuurin tuotteinamme.

Ruotsalaiset kertoivat kuinka olemme alempaa rotua, mongolipoimun hankkinutta ja Armi Kuusela vapautti meidät hetkeksi tuosta tuskasta. Olympialaiset Helsingissä auttoivat hiven siitä häpeästä, joka syntyi sitten uudelleen Lahdessä hiihtäjiemme jäädessä kiinni dopingista. Kun lausuit runoja poikalyseon kevätjuhlissa, päällimmäinen tunne oli häpeä.  Jos koit lyhyen onnen hetken, se kehotettiin kätkemään. Onnea kun seurasi kuitenkin häpeä.

Kiusaaminen kulttuurina ja häpeä kulkevat rinnatusten ja niitä ruokittiin poikajoukossa siinä missä koulussa ja kasvatuksessa. Kekkosen ajan Suomea hallittiin koko ajan tavalla, jonka tunnusomaisin tunne oli juuri häpeä. Pyrimme pitämään yllä kuitenkin jonkinasteista kansallista itsetuntoa sepitteellisin tarinoin. Se oli hidasta ja vaikeaa ilman omakohtaista kokemusta. Nuori kansakunta oli kuin heikoilla jäillä ja maksoi velkansa kiltisti suurelle naapurilleen hävityn sodan jäljiltä.

Kirkoissamme meitä pidettiin häpeäpaaluissa ja uusi orastava elokuvamme tuotti kerrontaa, jonka ydin oli häpeässä.  Aleksi Kiven veljesten yhteinen tarina oli taitelua yhteistä häpeää vastaan. Sama kertomus jatkui urjalalaisen kirjailijan romaaneissa ja niistä tehdyissä elokuvissamme. Lopulta päihteisiin eksynyt suomalainen joutui kierteeseen, josta ei edes häpeä pelastanut. Valta ja sen käyttäjä korosti kaiken aikaa häpeää ja sen protestanttista luonnetta uskonnollisissa usein pietistisissä liikkeissämmekin. Saarnamiehet saivat ihmiset itkemään häpeästä.

Häpeästä tuli näkyvin vallankäytön väline naapureiden seuraillessa toisiaan ja poliittisten liikkeiden korostaessa pelon rinnalla juuri heikon itsetunnon häpeää. Raskaaksi tullut nainen oli saastainen ja taas oli syytä hävetä syntejään. Teit mitä tahansa sen tien päässä oli joko pelko tai häpeä. Suoritettu tutkinto yliopistossa oli pilkan kohde sitä suorittamattoman aloittaessa oman pilkkalaulunsa jopa näkyvissä medioissammekin. Kaikki päättyi lopulta joko pelon tai häpeän ruokkimiseen myös palkoista neuvoteltaessa tai yrittäjäksi aikoessasi.

On siis kaikki syy pohtia, mikä on tämä omituinen vallan käytön väline ja kuinka sitä voisi hoitaa:

Matti Luostarinen On 28 Nov, 2017

Seurasin keskustelua suomalaisesta itsetunnosta. Se on tiettävästi edelleen huono. Koska se on huono, olemme sen asiantuntijoita. Se on mahdottoman arvokas asia. Tiedämme mitä tarkoittaa häpeä ja sen kokeminen heti lapsesta ja hamaan hautaan saakka. Yökyöpeleille luettavaksi aiheesta, jonka tunnemme niin hyvin. Lainaan suoraan tekstiä, jonka löysin netin sivuilta:

Kiinnostus häpeän psykologiaa kohtaan on kasvanut nopeasti parina viime vuosikymmenenä. Helen Block Lewis on yksi häpeäpsykologian merkittävistä pioneereista. Hänen mukaansa häpeän huomiotta jättäminen psykoterapioissa ja psykoanalyyseissa on ollut syynä moniin epäonnistumisiin. Häpeä on fenomenologisesti eräänlainen sisäänpäin tapahtuva räjähdys tai romahdus (ks. Lewis 1987), joka lamauttaa ja pysäyttää. Psykoterapeutti tai analyytikko syyllistyy monesti tietämättään siihen, että hän saattaa potilaan tuntemaan häpeää.

Häpeä kuuluu ihmisen elämään, sillä se muistuttaa siitä, miten epätäydellisiä ja erehtyväisiä jokainen meistä on. Häpeä ohjaa myös toimimaan erilaisissa ryhmissä ja kulttuureissa niissä toivotuilla tavoilla. Häpeää voi kuitenkin olla liikaa, jolloin se haittaa omaa elämää.

Liiallinen, elämää kahlitseva häpeä rajoittaa elämää – häpeän tunne sanelee, miten voi elää, toimia ja tuntea, se on jatkuvasti läsnä – siitä voi tulla osa identiteettiä, jolloin kokee olevansa ihmisenä puutteellinen, huono ja kelpaamaton, se saa valppaaksi ja varuilleen – se herkistää tarkkailemaan ja arvioimaan omia ja muiden tunnetiloja ja käyttäytymistä. Silloin toimii muiden ihmisten odotusten mukaan, eikä kuuntele omia tarpeita ja toiveita.

Häpeää on vaikea tunnistaa ja usein se sekoittuu syyllisyyden tunteeseen. Usein saatetaan puhua esimerkiksi riittämättömyyden, kelpaamattomuuden, huonommuuden tai alemmuuden tunteista, vaikka taustalla olisikin juuri häpeä. Häpeä voi myös verhoutua suruun, vihaan, ahdistukseen, mustasukkaisuuteen tai läheisriippuvuuteen.

Häpeän juuret ovat lapsuudessa ja nuoruudessa, kuten nyt koko geneettisesti opitut ja suljetut toimintamallimme. Näin häpeän tunteet syntyvät jo lapsuuden ja nuoruuden kokemuksista. Kun häpeää ei pysty kohtaamaan, se torjutaan tavoilla, jotka tuntuvat itsestä toimivilta ja hyväksyttäviltä.

Tunne siitä, ettei ole vanhemmille riittävän tärkeä ja arvokas ja ettei pysty täyttämään vanhempien odotuksia synnyttää häpeää. Myös monet lapsen henkilökohtaiset ominaisuudet, kuten persoonallisuus, temperamentti, luonteenpiirteet sekä kyvyt ja taidot vaikuttavat siihen, miten syväksi kokemus muodostuu.

Häpeä vaikuttaa monella tapaa, joista kaikkia emme edes tunnista sen aiheuttamiksi. Häpeän tunteen olemassaolosta muistuttaa se, miten reagoimme asioihin ja tapahtumiin. Jokin on koskettanut syvällä olevaa häpeän tunnetta, kun reagoimme epäoleellisiin asioihin turhan voimakkaasti suuttumalla, loukkaantumalla tai tuntemalla itsemme hylätyksi tai torjutuksi. Häpeä voi tuntua myös fyysisinä reaktioina: punastumisena, katseen painamisena, jähmettymisenä, puheen salpautumisena, tilanteesta vetäytymisenä ja joskus myös paniikkina, jonka taustalla on myös geneettistä perimäämme.

Tällaisissa tilanteissa voi tulla tietoiseksi omasta kohtaamattomasta häpeästään, joka vaikuttaa moneen asiaan. Se voi altistaa: opiskelu- tai työuupumukseen ja henkiseen väsymykseen, masennukseen ja ahdistukseen, läheisriippuvuuteen, muihin riippuvuuksiin – päihteet, uhkapelaaminen, pakonomainen liikunta, ostovimma tai muut vastaavanlaiset nopeaa tyydytystä tuottavat tekemiset ovat osa häpeää ja sen tuotteita siinä missä syömishäiriötkin.

Lisäksi kohtaamaton häpeä vaikuttaa seksuaalisuuteen tukahduttaen ja jarruttaen oman kehon hyväksymistä ja nautintoa. Pahimmillaan häpeä voi aiheuttaa jopa kuolemankaipuuta ja itsetuhoisuutta.

Häpeä halutaan piilottaa siinä missä sen aiheuttajat, huomaamamattamme. Häpeä voi olla oire ja sen syyt muualla. Uutta tutkivat ja innovaatioita tuottavat tuntevat nämä tapamme reagoida ryhmäpaineen ja kiusaamisen vaatiessa palaamaan perinteiseen, traditioon. Kyse on konservatiivisen ja säilyttävän yhteiskunnan tai kulttuurin, yhteisön ja myös sen normiston tuote. Poliitikko käyttää tätä hyväkseen siinä missä kiusaava mediakin, trollit tai nykyisin kyberyhteiskunnan sodat.

Häpeän luonteeseen kuuluu se, että se halutaan piilottaa. Koska häpeää on niin raskas ja vaikea kohdata, moni luo torjuntamekanismeja sen peittämiseksi. Niitä voivat olla vaikkapa: erilaiset roolit, kuten esimerkiksi heikon, auttajan, miellyttäjän, johtajan tai pellen rooli tai suojamuuri, joka näkyy täydellisyyden, materian ja jatkuvana suoritusten tavoitteluna. Mediayhteiskunta on korostanut omia arvojaan, joita ovat vaikkapa itsekriittisyys, mustavalkoinen ajattelu, jatkuva syyllisyyden tunne.

Häpeän piilottaminen ei kuitenkaan poista sitä. Päinvastoin: kun itsestä paljastuu jotakin, minkä haluaa salata muilta, häpeä vahvistuu entisestään ja etenkin kulttuurisen muutoksen kohdalla tämä on yleinen tapa vahvistaa perinteistä toimintamallia.

Miten häpeästä voi vapautua? Elämää kahlitsevasta häpeästä alkaa vapautua, kun tunnistaa ja tunnustaa sen ja rohkenee kulkea kohti omia pelkojaan. Häpeä kun on aina vain oire. Silloin on mahdollista poistaa itseltä täydellisyyden taakka ja sallia itsensä olla tavallinen, epätäydellinen ihminen – riittämätön, tarvitseva ja haavoittuvainen.

On tärkeää ymmärtää ja tunnistaa millaisia rooleja on luonut itselleen (esimerkiksi heikon, auttajan, miellyttäjän, johtajan tai pellen rooli), suojautuuko itsekriittisyyden, mustavalkoisen ajattelun tai suorittamisen taakse, mitkä tilanteet ja asiat herättävät voimakkaita häpeäntunteita eli milloin häpeä aktivoituu. Oire kun poistuu samalla kun sen taustalla olevan pelon tunnistaa.

Kun tunnistaa itsestään näitä asioita, voi myös ymmärtää, mitä haluaa peittää ja salata. Mitä sellaista itsestä löytää, joka pitää piilottaa muilta ja itseltäkin näillä keinoin, häpeän tunteilla.

Tunnistamisen jälkeen on helpompi alkaa toimia toisin. Kun tunnistaa tilanteet, jotka laukaisevat häpeää, voi alkaa opetella reagoimaan uudella tavalla niissä. Kun tunnistaa roolinsa, voi alkaa vähitellen riisua niitä ja olla enemmän oma itsensä. Voi pyrkiä luopumaan itsekriittisyydestä, mustavalkoisesta ajattelusta ja suorittamisesta sekä hyväksymään itsensä sellaisena kuin on.

Hyväksy ja anna itsellesi anteeksi, on tavallisin neuvo terapiatyössämme. Häpeästä irti pääseminen ei tapahdu hetkessä, vaan on hyvä antaa aikaa muutokselle. Ilmiö kun ei ole syntynyt reaaliaikaisesti ensikään, etkä ole taatusti ainut joka siitä kärsii. On tärkeä olla itselleen armollinen.

Hyviä apuvälineitä tunteen käsittelyssä ovat kirjoittaminen ja puhuminen. Häpeää aiheuttavat asiat ja ajatukset voi kohdata ensin yksin. Monille on helpointa ensin kirjoittaa omista tunteistaan esimerkiksi päiväkirjaan. Kirjoittamalla voi harjoitella häpeästä kertomista. Sen jälkeen on helpompi kertoa jollekin toiselle, esimerkiksi läheiselle tai ammattiauttajalle. Ammatikseen kirjoittavaa auttavat sanat, tunnesanat on “kesytetty” eivätkä ne aiheuta häpeää.

Häpeän kahleista irtautuu, kun suostuu keskeneräisyyteen ja heikkouteen, rakastaa itseään, se ei ole synti ensinkään, saati merkki narsismista, hyväksyy itsensä sellaisena kuin on, kaikkine ominaisuuksineen ja puutteineen. Täydellistä ihmistä ei ole.

Jännittäminen on luonnollista ja kuuluu jokaisen terveen ihmisen elämään siinä missä viha, jossa tärkeintä on oppia ilmaisemaan vihaa rakentavasti. Tunne itsesi, tunnista masennuksen oireet, tunteilla on aina viestinsä, jolloin oma temperamenttisi ratkaisee, miten niitä käsittelet. Lahjakas sanojen käsittelijä kesyttää sanat kirjailijana ja manipuloi niillä. Lue paljon ja myös vaikeampaa tekstiä.

Häpeä on myös osa uusien ideoiden ja innovaatioiden leviämistä, kiusaamiskulttuuria ja sekä tapamme torjua vanhojen rakenteiden uudistamista. Innovaatiotutkijana tähän on törmännyt yhtenään. Se kuuluu ammattiini siinä missä vaikkapa nyrkkeilijän kyky sietää iskuja suuttumatta. Pyydä anteeksi heti kun häpeä alkaa painaa mieltäsi ja olet voittanut esteen käsitellä häpeää. Se on sivistyssanoistamme vaikein mutta myös toimivin.

Myötähäpeä puolestaan liittyy empatiaan. Se on vain eritysherkän ja siten myös älykkään ihminen taipumus kokea häpeää. Eihän tunnevammainen ihminen koe kumpaakaan. Ei häpeää, ei empatiaa ja vähiten myötähäpeää. Kiusaajan kasvatuksen ja koulutuksen saanut suomalainen tuntee hyvin nämä erityspiirteemme ja iskee niihin medioittemme joka sivulla.

Sosiaalinen media on täynnä pelkkää pyrkimystä aiheuttaa ihmisissä häpeää siinä missä Forssan Lehden lyhyet. Samalla kaupunki tyhjenee nopeammin kuin mikään valtuusto tai hallitus ehtii näitä tyhjän raksuttajien vahinkoja korjaamaan. Sitä taantuva työläiskaupunki pitää hyvänä asiana ja populisti poliitikkona niin kauan kuin puolue lopulta hajoaa mahdottomana käyttää sekä valtaa että olla sen taantuvana ja häpeää ruokkivana oppositiona.

Kiusaajan ammatti on ollut aina arvostettu ja pakinoitsijan vailla vastuuta sanoistaan aiheuttaessaan kollektiivista häpeää vanhan teollisen tai agraarin yhteiskunnan tai yhteisön sisällä, käyttäen näin samalla valtaa ja torjuen uuden syntymisen, innovaation ja sen leviämisen, diffuusion.

Savolainen pilkkaa muita mutta ei millään siedä pilkkaa, joka osuu omaan nilkkaan. Kertoi Sakari Topelius Maamme kirjassa. Se on säilynyt mutta jalostunut ja nykyisin sille pyritään nauramaan peläten samalla joutumasta pilkkakirveen kohteeksi. Häpeän tuottaminen on medioissamme vallankäytön väline numero yksi. Median negaatiot, yhtenään niihin törmäten, kun ovat narratiivista kerrontaa, jossa taustalla on aina häpeä.

Stand -up komiikka toi lavoillemme aluksi pelkästään häpeää kokevat ihmiset ja näiden tavan kertoa omista heikkouksistaan, häpeästään. Näin stand -up oli tapa hoitaa itseään ja siis yksi terapian muoto. Terapeuttisesti kirjoittavat toimittajat, kirjailijat ja koomikot, näyttelijät, on ollut aina osa suomalaista kulttuuria.

Jotkut käyttivät siinä ujoina ja häpeilevinä myös päihteitä ja sitä pidettiin luonnollisena ilmiönä. Uusi ammatti siinä löi itseään läpi syrjäisessä Suomessa ja agraarissa kulttuurissa, Forssan kaltaisessa kaupungissa ja jälkiteollisessa muuttuvassa yhdyskunnassa. Samalla se liitettiin päihteisiin ja syntyi Someron kaltaisia yhteisöjä taiteilijoineen, päihteineen. Päihde ja kulttuuri, taide ammattina, liitettiin toisiinsa, siinä missä omituisesti ja boheemisti käyttäytyvä ihminenkin.

Sama ilmiö pätee innovaatioon ja sen syntyyn sekä leviämiseen, diffuusioon. Innovaattori leimatiin vanhassa kulttuurissa aluksi poikkeavaksi ja hänen seuraamisensa, plagionti, on mallina riski joutua kokemaan häpeää. Näin vanha rakenne ja sen ylläpitäjät puolustivat omaansa joko laiskuuttaan tai tyhmyyttään, tapana säilyttää ikivanha toiminta- tai roolimalli ja sen kulttuuri. Kiusaaminen on siten vain väline ja oire uuden innovaation saapumisesta korvaten vanhan. Nykyisin globalisaatio tuo sen mukanaan lähes kaikkeen kohtaamaamme eikä sitä kuuluisi pelätä. Pelko on terroristin ase.

Usein sekoitetaan häpeä ja katumus, jotka ovat kuitenkin aivan eri asioita, ja vaativat erilaista lähestymistapaakin.

Kun häpeä liitettiin uuteen toimintamalliin, innovaatioon, sitä kokeva mukamas katui poikkeamistaan vanhan kulttuurin vaatimalta tieltään ja katui syntiään. Uusi innovaatio oli siis samalla myös normiston rikkova ja moraaliton. Sitä tuli katua. Ilmiö liittyy kollektiivisena lähelle jäljittelytaipumusta, väkivallan ja uskontojen yhteyksiä ja ranskalaisen Rene Girardin “mimesistä”.

MTT tutkimuslaitoksena, innovaatioita ammatikseen hakevana ja akateemisia ihmisiä täynnä olevana pakkomuuttajana Helsingistä sydän-Hämeen sisälle, organisaationa, joutui 1970-luvulla ja 1980-luvun alussa koko ajan katumaan, häpeämään ja lopulta poistumaan moraalittomana LAITOKSENA Jokioisten kunnasta. Suurena yksikkönä se taisteli aikansa tätä hämäläisten rakentamaa häpeää ja katumusta, kiusaamista vastaan, mutta muutti lopulta hallintonsa ja toimintansa pääosin takaisin Helsinkiin.

Sitä edelsi kuitenkin syvät kriisit, psykososiaaliset tapahtumat ja traumaattiset kokemukset. Siitä tehtiin väitöskirjakin, joka sittemmin piilotettiin näkyviltä. Sama pätee tietysti kehen tahansa vieraan kulttuurin edustajaan, joka joutuu suomalaisen vihapuheen kohteeksi. Kollektiivinen pakkomuutto on kokonaan eri asia kuin yksilöinä tapahtuva pakkomuutto, joita tutkin mm. allasmuuttojen yhteydessä osana mm. ihmisten terveyttä ja selviytymisstrategioitamme. Karjalan evakot voisivat kertoa tästä uskomattoman paljon mutta vaikenevat.

Jokainen innovaatiotutkija tuntee nämä ilmiöt ja niiden luonteen sekä kuinka niihin olisi vastattava, jolloin ilmiö ei muutu jäljittelytaipumuksen kautta (mimesis) terrorismiksi. Silloin kun kyse on kollektiivisesta toiminnasta. Ranskalainen akateemikko Rene Girard havaitsi etenkin väkivallan ja uskonnon väliset suhteet tätä kautta. Hän havaitsi nämä ilmiöt kirjallisuuden tutkijana ja romaanien analysoijana.

Innovaattori ja toisinajattelija ei ollutkaan enää syntipukki vaan uhri ja mimeettisen konfliktin kautta uhrattava, ellei hän osannut hävetä ja nöyrtyä, katua tekojaan. Sijaisuhraaminen oli pakanallinen ilmiö, syntipukki, jonka juutalaisuus ja kristinoppi oivalsivat ensimmäisenä. Tosin juutalaiset maksoivat tästä kovan hinnan toisen maailmansodan keskitysleireillä.

Syrjäisenä maana innovaatiot ovat tulleet meille aina myöhään ja myös kopioituina, jolloin niiden vastaanottaminen on ollut aina diffuusinen ja leviävä ilmiö. Nokian kaltainen luomus taas rikkoi tätä siinä missä taiteessa vaikkapa 1960-luvun lasinpuhaltajamme ja muotoilijat. Syy siihen miksi minä innovaatiotutkijana niitä kerään ja siis osana työtäni. Aloitan siitä mihin muut ovat lopettaneet. Samalla se on myös sijoitus sellaiseen, jota on tehty häpeämättä, usein kiusattuna, ja jonka arvo syntyy sen historiallisesta taustasta siinä missä kuvataiteilijan työt Vincent van Goghin tapaan niitä tuottaen. Gogh ei tauluistaan koskaan hyötynyt sentin vertaa.

Meillä on taipumusta hyväksy alkuperäinen innovaatio jälkikäteen. Tämä pätee niin Nokian kännyköihin kuin kuvataiteisiinkin. Modernin taiteen ensimmäiset työt ja tekijät ovat uskomattoman arvokkaita. Omana aikanaan kuitenkin pilkattuja ja häväistyjä. Vai oliko Messias pilkattu ja häväisty vai kiitelty ja arvostettu aikansa eliitin toimesta tai rahvaan? Miksi hän joutui ristille? Miksi hänen seuraajansa joutuivat ristille ja kutsumme marttyyreiksi?

Juutalaisuus ja kristinoppi merkitsivät paradigmaista käännekohtaa. Ne kyseenalaistivat häpeän, häpeään liittyvän pelon, ahdistuksen, arkaaisen pakanallisen uhraamisen. “Syntipukki” häpeämässä sai uuden näkökulman ja paljasti uhraajien todellisen motiivin. Siinä kaksi riitelijää uhrasi kolmannen, syyttömän ja ulkopuolisen.

Kun Jörn Donner kertoo olleensa jo nuorena miehenä feministi, se on ihan hyvä merkki miehen viisastumisesta nyt, kun hän lähestyy 90-vuoden ikää. Se kertoo, kuinka vielä vanhuksena voi omaksua uutta, olkoonkin että nuorena miehenä oli aikansa tuote ja esitti rooleja ja kuvasi elokuvia, jotka olivat sidottuja omaan aikaansa, kaukana feministin työstä naisia samalla alistaen, halveksien. Jos joku tuntee siitä häpeää, häntä matkineena, se ei ole enää tarpeen. Donner oli aikansa kuvaaja, ei toki uutta luova innovaattori.

Toimittaja ja elokuvan tekijä on aikansa kuvaaja. Kirjailijan ja taiteilijan kuuluisi olla aikaansa edellä. Tieteilijän kohdalla taas se on ehdoton vaatimus. Myös sietää tästä syntyvät paineet häpeilemättä, saati peläten oman aikamme trolleja, populistisia sosiaalisen median pulisijoita, saati toimittajia presidentti Mauno Koiviston kuvaamana sopulilaumana Matti Luostarinen 28.11. 2017/ 17.10.2021

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Leave a Reply

Related Posts