Narsismi ja valta on aiheena aina kiinnostava. Kirjoitin aiheesta sivuilleni mm. vuonna 2006 ja paalutin sen sivuilleni pandemian käynnistyessä 2020. Jotain merkittävää on nyt kuitenkin tapahtunut sellaista, jota nuo aiemmin kirjoittamani eivät voineet vielä sisältää. Ei myöskään Helsingin Sanomat vuodelta 2006.
Mistä sitten on kyse ja millainen ilmiö meiltä on jäänyt huomaamatta? Matti Kalliokoski havaitsee Suomen Kuvalehden pääkirjoittajana (5.11.2021) kuinka ylihuomiseen on pitkä matka sekä enemmistöhallitukset ovat murentua sisäisesti kesken matkan. Näin kävi myös kirjoittaessani kirjan otsikolla ”Menetetty vuosikymmen” ja tuon vuosikymmenen kymmenestä hallituksestamme.
Matti Kalliokoski kirjoittaa puolueitten stressitasosta ja mielipidekirjoituksista sekä gallupeistamme. äänestäjät voivat pudottaa jopa puoluejohtajan ja ministerin. Puolueuskollisuus on vähentynyt sekin. Sosiaalinen media nostaa hetkessä mutta sama pätee myös nopeaan alamäkeenkin. Kyse on siis reaaliaikaisesta mediasta mutta samaan aikaan myös aiemmin kirjoittamastani narsismista ja sen suhteesta valtaan.
Narsismi ilmiönä on etenkin oman aikamme poliitikon ja median yhteistä pelikenttää. Sekä toimittaja että poliitikko ovat luokiteltu siihen ryhmään populaatiota, jossa narsismi häiriönä näkyy toisin kuin monessa muussa yhteiskunnallisessa toiminnassa. Näin ainakin alan tutkijat väittävät ja johonkinhan meidän on uskottava.
Narsistisessa yhteisössä ja peluriksi luokiteltujen persoonallisuuksien kohdalla suurten uudistusten teko on vaikeaa. Olen usein luokitellut tietokoneen faktoripisteitä klustereiksi, ja kyse on robottien käyttämistä algoritmeista samalla. Yksi kasvavista ryhmistä on nimetty juuri pelureiksi pääryhmänä. Tässä ryhmässä narsismin kaltaiset häiriöt ovat todella näkyviä.
Sote-uudistus ja kuntien yhteistyö on ollut Suomessa todella ongelmallista ja pelureiksi luokiteltavien poliitikkojen on todella vaikeaa valmistella päätöksiä, jotka ulottuvat sukupolvelta toiselle. Narsistiseen persoonallisuuteen ei kuulu katsoa tulevaisuuteen, saati pohtia siirtojaan, jotka ovat hallitusti tehtyjä ja pohtien tulevien sukupolvien tarpeitamme.
Näin edes sosiaaliturvakomitean, jossa työskentelee poliitikkoja, virkamiehiä ja asiantuntijoita, on vaikea saada aikaan edes esitystä sosiaaliturvan kokonaisuudistuksesta. Sen tekeminen rinnan pandemian kanssa, jonka ympärillä pyöri koko omituinen nuorten naisten hallituksemme, mutta samaan aikaan myös kaikki mediamme, oli mahdottomalta vaikuttava ponnistus rinnan aiempien sote soppiemme kanssa toisilleen ”kuittaillen”.
Suuren uudistuksen läpimeno näyttää katuvan aina pieniin yksityiskohtiin. Narsisti puuttuu aina näihin olemattomiin ilmiöihin myös tieteen ja tutkimuksen saralla tietäen, kuinka piru piileksii juuri yksityiskohdissa. Sama ilmiö on ollut aina median tapa ylläpitää sellaista keskustelua, johon on saatava mukaan myös pääkirjoituksen lukijatkin. Tämän Matti Kalliokoksi ymmärtää yhtä hyvin kuin Pekka Hyvärinen saman lehden päätoimittajana takavuosiltamme.
Me kun keskustelimme tästä etenkin shakkia pelaten ja jätkänshakkia eritoten Iisalmen lyseon tunneillamme ja tänään ihmiset kohujen keskellä (Paavo Väyrynen, Tarja Halonen, Arja Alho, Anneli Jäätteenmäki jne.) ylen ”Politiikka-Suomi” -dokumenttisarjan päätähtinämme.
”Sori siitä”, ”äiti tuu kattoon – Arja Alho on telkkarissa”, ”Ihan turhan takia meni ja mokasi”, ”huonoa arkkitehtuuria”, ”voiko vitutukseen kuolla”, ”missä EU siellä ongelma”, ”kyllä kansa tietää” jne. jne. Millaisten ihmisten tokaisuja nämä ovat ja mistä ne meille kertovat?
Voisiko kyseessä olla näytelmä, jossa mukana on jotain sellaista, jolle normaali arki ja elämä on vierasta ja mukaan on tullut kokonaan muuta? Syntyvätkö kohut tekemällä ja millainen yhteys on näiden kohujen poliitikoilla ja niiden kirjoittajilla, otsikoiden laatijoilla medioissamme? Liittyykö se ehkä käsitteeseen narsismin lähteestä ja sitäkö kansa poliitikoiltaan haluaakin?
Valta ja narsismi 21. 5. 2020
Elämme koronaviruksen aikaa ja valta on keskitetty poikkeuksellisella tavalla muutaman ministerin käsiin. Pääministeri vastaa päivittäin, miten maa makaa ja voimmeko liikkua koululaisina tai 70-vuotta täyttäneinä sukulaisiamme ja lapsiamme, lastenlapsiamme tavaten. Toki myös yrittäjät kysyvät ja ministerit vastaavat. Kyse on vallasta ja sen käytöstä oli sen perustelu ja motiivi mikä tahansa.
Valta ja narsismi ovat aina käsi kädessä ja viisas johtaja osaa antaa erehdyksensä kansalle anteeksi. Jos hän ei ole nero, hänellä ei ole myöskään vihollisia. Neroudessa on mukana aina pisara hulluutta. Narsismissa menestys kuuntelee vain aplodeja. Kaikelle muulle se on kuuro. Suurmiesten paheitakin aletaan pitää lopulta hyveinä. Naisten kohdalla näkyvin poikkeama on vain synnynnäinen kyky kestää paremmin myös huonoa onnea. Nyt ei oikein muuta onnea ole näköpiirissä.
Näin miehet eivät edes ole kiinnostuneita vallasta. Ei myöskään Ruotsin menestynein kuningas Kustaa Aadolf ja hänen sotansa Euroopassa. Sakari Topeliuskin rakastui noihin aikoihin ja varmaan myös Napoleon ja ties vaikka joku lähihistoriankin väkivaltainen vallankäyttäjämme? Muuttiko Suomessa kymmeniä kertoja käynyttä hiljaista Venäjän presidenttiä Putinia valta ja sen jatkuminen? Entä torpan poikana kasvanutta ja Ylä-Savossa, Pielavedellä syntynyttä Urho Kekkosta? Sokaiseeko valta ja viekö se narsistisen persoonallisuuden pään sekaisin?
Politiikassa paras tapa pitää sanansa on olla antamatta sitä. Joskus tulee myös hetki, jolloin on oltava oikeassa ja silti ymmärrettävä hävitä. Oli hallitus millainen tahansa, se ei opi. Vain ihmiset oppivat, jos oppivat hekään. Voittajat eivät usko koskaan sattumaan ja viisaat syntyvät vasta kuolemansa jälkeen, tiedämme vanhastaan. Pandemia antoi mahdollisuuden käyttää valtaa, joka sokaisee, täydellinen täydellisesti.
Kirjoitin vuosia sitten narsismista osana johtajuutta ja muistuttaen ettei kenestäkään tule suurta matkimalla muita. Koska mikään ei tässä maailmassa näytä muuttuvan, en kirjoita uutta versiota sellaisesta, joka on kerran jo kirjoitettukin. Narsistin ainoa todellinen keino menestyä on suututtaa ihmiset. Siitä he oppivat muistamaan suuren johtajansa myös nyt koronan pandemiakeväänämme. Naisten keino suututtaa kansakunta on toinen kuin miesten kömpelömpi tapa käyttää narsistista valtaa. Vallan kautta nainen voi saavuttaa aseman, jossa he voivat olla paitsi jalomielisiä, myös äidillisiä. Siihen miehet eivät ikinä kykene.
Narsistinen valta ja verkostot
Verkostojen maailmassa on taipumusta hakea kärjistyksiä. Kieli, jossa on liian monta “toisaalta ja toisaalta”, ei ota kantaa ja vastuuta. Diplomatia on myös täsmällistä kannanottoa. Ei vain sen välttelyä. Välttelyllä jätämme vallan despootille. Erityisesti asiantuntijavalta on usein liioitellun epävarmaa. Narsistinen despootti hyötyy epävarmasta. Siksi hän käyttää lukuisia asiantuntijoitamme.
Yksi kärjistyksistämme on hierarkkinen tapamme jäsennellä maailmaa ja sen vallankäyttöä. Siinä valta sokaisee, täydellinen täydellisesti, kuulee väitettävän. Narsismi vallankäytössä ja johtajuudessa on vaarallinen ilmiö tänään tuhansille myös Suomessa. Miten narsismi esiintyy vallankäyttönä verkostoissa?
Hierarkkinen valta muistuttaa mielipuolista monarkiaa. Keskellä modernisoituvaa maailmaa törmäämme tähän feodaaliajan järjestelmään tuon tuostakin verkostoissa. Se muistuttaa keisaria, joka saapuu palatsiinsa ja jonka vankkureiden ympärillä kyhjöttää maassa silmät maahan luotuja, vääryyttä kärsineitä surkimuksia anomuksineen. Joukko kerjäläisiä hakee luita ja kalanpäitä. Lähimmälle voivottelijalle heitetään mehevin luu.
Verkosto, jossa narsistinen johtaja elää, on kuin hämähäkin kutoma suunnaton globaali luomus. Verkoston urkkijat ovat siinä samassa tehtävässä kuin tsaarin ajan Venäjällä. Raportit ilmiantajilta ovat yhtä arkipäiväisiä kuin keskiaikaisen keisarin hovissa. Kyse ei ole tämän päivän ilmiöstä vaan vanhasta, sosiaalisen pääoman elättämästä ja muistimme tallentamasta virhekäyttäytymisestä. Sen poisoppiminen on oma asiamme. Nyt verkostoissamme askaroi suuri määrä narsistisia despootteja myös naisina. Ilmiö on meille uusi ja olemme siitä hämillämme. Shakki on miesten peli siinä missä elämä hävittäjälentäjänäkin etenkin ensimmäisessä maailmansodassa. Shakkitarinan tai Pikku Prinssin kirjoittajien on täytynyt tuntea toisensa. Jälkimmäinen menetti henkensä maailmansodan hävittäjälentäjänä. Ei ollut hääppöinen edellisenkään elämä ja sen loppu.
Keisari ei tee hovissaan itse päätöksiä. Katastrofaaliset päätökset siirretään kelvottomille verkoston alemman johdon keskiasteen johtajille. Mitä enemmän heitä on, sitä harvempi saa päättää, ja keisari keskittää valtansa itselleen. Narsistinen johtaja ei koskaan ota itse vastuuta päätöksistä, jotka voivat olla organisaatiolle tuhoisia. Suomessa feodaalilaitoksen muistot ovat erityisen tyypillisiä kriisihallinnan välineitä. Pandemia maailman laajuisena on ikivanhojen sosiaalisen pääoman muistojen tallentamista sekin. Espanjan taudin muistamme luonnollisesti tuolloin vallinneesta sodasta. Espanja ei siihen osallistunut. Siksi siellä voitiin kirjoittaa siitä varomatta sen heikentävän entisestään heikossa kunnossa kulkeneita sotajoukkoja ja ruton heihin aiheuttamaa kansakunnan kykyä menestyä rintamalla ja sen takana.
Vallan käytössä on usein myös kriisin mukanaan tuomasta traumasta ja paluusta Suomessa agraariajan juurille. Verkostot ovat saaneet feodaaliajan psykologisen ilmeen, ja taantuma palaa myös medioissamme näyttäen sota-ajan tapahtumia. Jopa viihde on tuon ajan tuotetta. Suurten ikäluokkien vanhukset elävät uudelleen sota-ajan kokemuksia sulkeutuen hiljaiseen yksinäisyyteen ja katsellen ylen kanavilta harrasta ohjelmaa, ikivanhoja leffojamme. Suomalaiset ikäihmiset osaavat tämän roolituksen muita paremmin.
Keisari on isä aurinkoinen ja puhdas. Hänen verkostossaan asiat eivät ole koskaan aivan kunnossa. ”Epäjärjestyksen marginaali” antaa mahdollisuuden hajottaa ja hallita. Korjata virheitä astumalla alas ja osoittaen näin laupeuttaan, lahjojaan ja johtajan taitojaan. Hiven veltot ja lahjattomat ovat siten suositumpia kuin pätevät ja taitavat tukijat ja asiantuntijat, toimittajat työssään. Tämänkin osaa sellainen johtaja, joka tohtii tarjota kansalle nyrkkiä tai suostuu hyväksymään myös nuoret naiset esiintyen kuten lottien nyt kuuluukin poikkeusolojen painajaisia nähden.
Turha innokkuus ja taito, lahjat ovat vaaraksi narsistisen johtajan säteilevälle valolle. Mitä vähemmän verkostossa on poliittisen vallankäytön hankkineita jäsenkirjaihmisiä, sitä helpompi lahjattomia on seuloa. Jos valinnan ehtona on jäsenkirja. Naisena johtajan on oltava keskinkertainen säilyttääkseen suosionsa. Lisäksi naiselle on synnynnäinen keino kestää ja sietää myös huonoa onnea, jota pandemia ja kriisit tuovat aina mukanaan. Nainen sietää sattumaa toisin kuin mies, tekee laitonta välittömästi ja perustuslain vastainen vie vain hivenen pidemmän ajan. Sekava tilaenne Suomen maalilla on tuttua sekin leijonien turnajaisista takavuosiltamme, jonne nyt taannumme.
Narsistinen johtaja ei päästä ketään kukkoilemaan toistensa yläpuolelle. Tämä varmistaa tasapäisyyden ja vallan tasapainon. Sen ylläpitämisessä ruokitaan ahneutta ja kähmintää. Sen ulkopuolelle jäävät ovat epäilyttäviä, ehkä peräti kumouksellisia. Tarvitaan urkintaa, joka luo sairaalloista epäluuloa, pessimismiä ja kateutta, syvää masennusta. Masentuneita ihmisiä hoidetaan lääkkeillä ja päihteillä. Heille riittää, että johtaja on vaatimaton pessimisti, synkkien aikojen näkijä ja ennustaja. Kotona kyhjöttävät vanhukset ja aiemmin nuoret vallankumoukselliset masentuvat varmasti. Kuka muistaa miten kauan vankeja sai sulkea yksin selliinsä? Muutaman vuorokauden. Ja eikös joku tullut jo siitä sekopääksi. Pari vuotta yksin ja hylättynä menee siten suomalaisilta siinä missä tähänkin asti yksin eläen. Kaksin eläjillä on jo vaikeampaa.
Narsistiselle despootille kerrotaan vain se mitä hän haluaa kuulla. Hierakkisessa verkostossa johtaja näkee vain oman itsensä ja peili todellisuuteen vääristyy. Verkostosta tule narsistisen persoonallisuuden oma universumi. Ihminen pysyy siinä ihmisen kokoisena, oli hän sitten Yhdysvaltain presidentti tai pienen laitoksen johtaja. Verkostoissa voi syntyä hierarkkisia harhoja ihmisten kyvyistä, älystä, lahjoista ja persoonallisuudesta. Narsistinen johtaja ruokkii näitä harhoja. Luova johtaja on niitä poistamassa. Syvän kriisin koittaessa ei kaivata poikkeuksellista luovuutta, vain kuria ja järjestystä. Sota-aikana syntyneet suuret ikäluokat tuntevat tämän sosiaalisen pääoman ja muistin muita paremmin.
Vallankumous alkaa uusista ajatuksista. Narsistinen verkosto saa sisälleen ideoita, jossa pysähtyneisyys alkaa murtua. Miten näitä luovia ja innovatiivisia ajatuksia voidaan toteuttaa siten, ettei koko ikiaikainen järjestelmä hajoa? Miten käy vanhan teorian, dogmin, konvention ja sen varaan rakennetun narsistisen persoonallisuuden? Oikea verkosto ei tunnista lainkaan yksilön persoonallisuutta, psykologisia ominaisuuksia, narsismia. Miten luoda ympärilleen pseudoverkosto on narsistin taitoja. Kun näitä taitoja tarvitaan, suomaaliset ovat siinä muita sukkelampia. Jopa Hämeessä ollaan hereillä ja löydetään uudet johtajat. Palataan niihin vanhoihin mutta hyviin aikoihin.
Narsistinen verkosto kertoo, kuinka kaikki on lähtöisin jo kaukaa, ikiaikainen ja ihmisen evoluutioon liittyvä pakko. Kapinaan ei koskaan lähde ihminen, joka pelkää asemaansa tässä epävarmuuden evolutionaarisessa verkostossa. Kokemus pelosta, hylätyksi tulemisesta, eristämisestä ja häpäisystä ovat verkoston hierakkisia, emotionaalisia välineitä. Ahneus takaa kierron, jossa vähän saanut haluaa hieman enemmän. Verkostokaupassa tämä tapahtuu joskus aggressiivisesti. Erityisesti lapset eivät voi ymmärtää verkoston emotionaalisia mahdollisuuksia ja manipuloivaa vallankäyttöä. Heidät on suljettava koteihinsa ja vanhempiensa hoitoon. Paluu kouluun voi tapahtua sitten myöhemmin ja valoisimmissa merkeissäkin.
Ulkopuolisen maailman saapuminen suljettuun hierarkkiseen verkostoon johtaa narsistisen johtajan kriisiin. Hän alkaa lakata hallitsemasta ja leijailee kaiken muun yläpuolella. Narsistinen johtaja siirtyy taivastodellisuuteen. Narsistinen ihminen tervehtii nyt kaikkia ikään kuin viralta pantu Jumala. Kiittää kaikkia uskollisuudesta, rohkaisee ja toivottaa onnea sekä menestystä, hymyilee kameroille. Narsistinen johtaja on harvoin typerys ja toimii verkostossa nerokkaasti. Sankarina oleminen on hyvän onnen kultti ja maailman lyhytaikaisin ammattina. Nainen voittajana ei kuitenkaan usko ikinä sattumaan ja sitä miehet eivät ymmärrä.
Lopulta hierarkkiseen verkostoon jää vai narsistinen johtaja ja hänen kamaripalvelijansa. Kirjoittaa Ryszard Kapuscinski vapaasti lainaten Etiopian keisarin vallasta ja despootin pitkästä illasta (HS 2.7.06). Mietelmäkirjailijan ja entisen toimittajan teos ”Keisari” on suomentanut Tapani Kärkkäinen. Muita puolalaisen, kolmatta maailmaa reportterina seuranneen tarkkailijan suomennettuja töitä ovat Neuvostoliiton hajoamista kuvaava teos ”Imperiumi” ja Afrikka-reportaasi ”Eebenpuu”. Oman aikamme voittajia ovat naiset, jotka ymmärtävät, kuinka ei ole valtaa ilman vihaa ja joiden kyky sietää valtaa ilman suosiota on miestä vahvempi.