Hauen laulu – opportunistin valinta.

Hauen laulu – opportunistin valinta.

Hauki on mainittu parinkin kirjani kansilehden kuvauksessa. Toinen kirjoista on muistelmakirjani jonka kansilehdessä lainaan Aaro Hellaakosken ”Hauen laulua” täyttäessäni 70-vuotta. Lausuin sen lapsena useita kertoja, ehkä satoja, aikuisille tarkoitetuissa tilaisuuksissa.

Hellaakoski on Oulun koulun kasvatteja kuten osittain itsekin pari vuosikymmentä Oulun yliopistossa opiskellen ja toimien tutkijana ja opettajana, biotieteissä mutta etenkin maantieteessä. Sekä luonnon- että kulttuurimaantieteessä graduni tehden ja myöhemmin myös väitellenkin.

Mukaan tuli myös suunnittelumaantiede ja samalla täydentäen opintojani mm. Turun yliopistossa ja toimien siellä sekä Luonnonvaran tutkimuslaitoksessa (aiemmin MTT ja Metla, Rktl) erikoistutkijana ja tutkimusjohtajana. Turussa väitteli ihmistieteissä pääaineena valtiotieteissä sosiologia.

Samalla Hellaakosken rinnalle kohosi huomattavan suuri määrä suomalaisia tieteen tekijöitä myös kirjailijoina ja runoilijoina. Näistä Sakari Topelius oli luonnollisesti kansamme kuvaajana tunnetuin.

Suomalaiset rakastavat maantiedettä ja historiaa, paikkatieteitä ja aikatieteitämme, horisontaalitieteitämme ja vertikaalitieteitä. Moni meistä on hiven opportunisteja ja samalla etenkin politiikassa metoditutkijoita. Itse en sellaisena itseäni pidä, ainakaan kovin puhtaaksi pestynä, johtuen mm. poikkitieteisestä taustastani. Välineellinen laboratoriotiede ja tietokoneet ovat kuitenkin lähellä sydäntäni myös silloin, kun olen tekemisissä ihmistieteiden ja humanismin kanssa. Perimämme ja genetiikka kiinnostaa siinä missä tähtisumut ja galaksit professoreistamme ehkä tunnetuinta Valtaojaa.

Hauen laulu toi jo lapsena mieleeni luonnonkuvauksen moniulotteisimman tavan – samaan aikaan realistisen ja surrealistisen, kalan, linnun ja oravan hybridin, lapsena vaikeasti lausuttavan ja kaiken perinteisen samalla kyseenalaistavana. Se oli runo vapauden rytmistä. lapselle rakkaan kalan ja linnun asetelmasta runoilevana aikuisena, Väinämöinen Orfeustaan hakevana, luonnonlait kumoavana  hämmennyksenä. Siinä oli jotain omasta ajastamme ja samalla kosketus lapsuuteni kokemukseen niistä tupailloista, joissa kuulijani olivat poliittisesti juuri tätä sanomaa odottavana.

Kosteasta kodostaan, nousi hauki puuhun laulamaan.

Kun puhki pilvien harmajain, jo himmersi päivän kajo.

Ja järvellä heräsi nauravain lainehitten ajo.

Nous hauki kuusen latvukseen, punaista käpyä purrakseen.

Lie nähnyt kuullut haistanut, tai kävyn puusta maistanut

sen aamun kasteenkostean loiston sanomattoman.

Kun aukoellen luista suutaan, longotellen leukaluutaan

Niin villin-raskaan se virren veti, että vaikeni linnut heti.

Muistelmissani lainaan myös mm. Otto Mannisen runoja, isäni kohdalla Uudisraivaajaa ja luonnollisesti Eino Leinoa alkaen Kuoleman rengistä ja päätyen Hymylevään Apolloon. Näistä sadoista, ehkä tuhansista runoista juuri Hymyilevän Apollon kymmenet säkeet syöpyivät jo lapsena mieleeni ja varmaan vaikuttavat siellä tänäänkin:

Ei paha ole kenkää ihminen, vaan toinen  on heikompi toista

Paljon hyvää on rinnassa jokaisen, vaikk’ ei aina esille loista.

Kas, hymy jo puoli on hyvettä ja itkeä ei voi ilkeä;

Miss’ ihmiset tuntevat tuntehin, siell lähell’ on Jumalakin

Oi, antaos, Herra sa auringon, mulle armos kultaiset kielet,

niin soittaisin laulua sovinnon, ett’ yhtehen sais eri mielet.

Ei tuomitse se, joka ymmärtää

Mut laulukin syömiä selittää ja ihmiset toistansa lähemmä vie.

Sen kautta käy Jumalan tie.

Oi, onnellinen, joka herättää niitä voimia hyviä voisi!

Oi, Ihmiset toistanne ymmärtäkää, niin ette niin kovat oisi!

Miks emme me kaikki yhtyä vois?

Ja yksi jos murtuis, muut tukena ois.

Oi, ihmiset toistanne suvaitkaa!

Niin suuri, suuri on maa.  

lauantai 15. lokakuuta 2011

Hauki on opportunisti kala

Ihminen kuuluu biologisen ravintoketjun siihen viimeiseen lenkkiin, josta löytyy vaikka sisä- ja rannikkovesissämme kalastava petokala hauki (Exos lucius). Hauen väritys vastaa vesikasvillisuuden suojissa piileksivän pedon väritystä ja sopii saaliin vaanimiseen. Lisäksi ahvenen tapaan hauki kykenee muuttamaan tummuusastettaan veden väriin paremmin sopivaksi. Elämäntavoiltaan hauki muistuttaa opportunisti ihmistä.

Sopeutunut saalistaja


Ihmisen tapaan hauki on luonteeltaan kotiseutu-uskollinen ja pysyy mieluusti syntymäseuduillaan vain enintään kilometrin tai parin vaellusmatkoja tehden. Sen ravinnoksi käy liki kaikki sellainen saaliskala, jota on lähistöllä saatavilla. Käytännössä se on usein merialueilla parvikalaa, myös ihmisen ravinnoksi sopivaa, mutta toki muun puutteessa myös petokalat ja oman lajin edustajat kelpaavat. Hauki on ihmisen tapaan hyvinkin kaikkiruokainen ja ympäristöönsä sopeutunut saalistaja.

Risto E.J. Penttilä kirjoittaa Howard Gardnerin kirjasta “Truth, Beauty and Goodness Reframed, Educating for the Virtues in the Twenty-First Century” Helsingin Sanomissa (HS 14.10. 2011). Harvardin yliopistossa opettava professori vieraili vuosi sitten Suomessa ja kirjoittaa kirjassaan kuinka digitaalinen media ja postmoderni kulttuuri yhdessä ovat kadottamassa meiltä totuuden ja terveen järjen äänen, normiston ja moraalin. Vihapuheet ja ilkeily lisääntyvät ja kaikki on suhteellista, relatiivista. Hän olettaa meidän kykenevän tekemään kyllä analyysiä siitä, miksi ihmiset ovat vaikkapa pahoja, hirmuhallitsijat petoja, mutta emme kykene enää itse tekemään moraalisia valintoja. Siinäkin me alamme muistuttaa saalistavaa haukea.

Normit ja moraali kadoksissa


Hauki on peto, joka toimii vaistojensa varassa, ilman normeja ja moraalia. Sitä ohjaavat vuosimiljoonien aikana kehittyneet vaistot ja se on petona kone, jolla ei ole muuta mahdollisuutta. Sillä ei ole naapurimoraalia, lähiyhteisöjen ohjeita ja sen asettamia rajoja, roolietiikkaa, joka tulee haukena olemisesta. Se ei pohdi, mikä on hyväksyttävää ja mikä ei yhteisössä tai joutuessaan vastaamaan teoistaan tuttujen haukien joukossa. Pienempi hauki joutuu kavahtamaan suurempaansa. Se voi joutua sen saaliiksi.

Roolietiikka on osa ihmisen opittua käyttäytymistä ja syntyy koulutuksen, kotikasvatuksen sekä ennen kaikkea ammattietiikan mukana. Lääkäriltä, opettajalta, talonpojalta, juristilta odotetaan tietyn tyyppistä käyttäytymistä. Kaikilla ammattikunnilla ei ole samankaltaista tappajan vaistoa täyttää vatsansa kuin hauella ja myös tapa lisääntyä poikkeaa noudattaen kulttuurisia eroja.

Vanhemman rooli eroaa koululaisen roolista eikä pieni hauki ole kuin pieni ihmisen lapsi. Lapsen varttuminen aikuiseksi vie paljon aikaa. Lajikehityksensä aikana ihminen on ollut myös kömpelö saaliseläin ja helppoa ruokaa. Sen huomaa ihmisen käyttäytymisessä. Syntyy virheellistä reagointia vaikkapa liikennevaloissa ja työympäristössä. Lapsen aivot kehittyvät eri osiltaan eri aikaisesti ja aikuisen on hyvä olla siinä mukana aktiivisesti. Nettiyhteisö ei siihen kykene eikä sitä ole siihen tehtävään tarkoitettu.

Roolipelit


Julkiseen depattiin joutuvan intellektuellin tapa kertoa mielipiteensä eroaa vaikkapa lätkäfanien huutosakkien käyttäytymisestä tai slummikulttuurin tuotteesta. Lehtikirjoitukset ovat maltillisia, harkittuja, eikä niissä kiroilla tai muuten pilkata muita ihmisiä, saati ihmisryhmiä. Nyt ne kuitenkin näyttävät menevän päällekkäin, eikä kukaan ota selvää onko kirjoittaja netissä tai lehtikirjoitteluissaan slummista vaiko yliopiston kampusalueelta, väittää Howard Gardner, ja on siinä omien tutkimusteni mukaan ehdottoman oikeassa. Muuttuvan media- ja illuusioyhteiskunnan pelisääntöjä olisi hyvä tuntea edes hieman, ellei nyt pintaa syvemmälle haluakkaan.

Nettiyhteisöön, media-ajan postmoderniin ihmiseen, ei päde sama vanha rooliajattelu ja suhde naapureihin, lähiyhteisöön tai rooliyhteisöön kuin mihin olemme oppineet. Ihminen muuttaa digiajan sähköisessä kulttuurissa värinsä hauen tapaan ja alkaa saalistaa sameissa vesissä ja opportunistin luonteella, armotta ja vihapuheita pelkäämättä, säästelemättä ilkeyksiään. Siinä kaikki on sopivaa ja käy laatuun, jolloin ainoa vastapooli onkin enää relativismin rinnalla absolutismi: Fanaattinen usko oman näkökannan oikeutukseen millä hinnalla tahansa.

Tämän fanaattisen käyttäytymisen avulla samankaltaiset ihmiset ja samankokoiset hauet parveutuvat ja löytävät toisensa. Syntyy parvelle tyypillistä käyttäytymistä, jossa joku on muita suurempi ja kovanahkaisempi, moraalittomampi ja vailla mitään estoja ja normeja. Jälki on surullista.

Pimeitten vesien saalistaja


Hauen koon kasvaessa nämä alkavat saalistaa myös syvemmissä vesissä ja ilman rantakasvuston antamaa suojaa. Tällöin nämä valitsevat syvänteissä yleensä keksiveden virtaukset ja syöksyvät saaliinsa kimppuun pystysuunnassa pimeästä syvyydestä kohti pintaa syöksähdellen. Postmoderni ihminen saalistajana toimii samalla metodiikalla ja kasvaa kokoa herrahississään.

Kuinka pitkälle tässä voidaan mennä? Kuinka suureksi hauki tai ihminen voi kasvaa ennen kuin jää saalistajan verkkoon tai vieheeseen, ura umpeutuu? Epäonnistumisen päivän aattona 12.10 onnistuimme saaman verkosta liki 120 senttisen pedon, jonka paino olisi voinut olla täyteen ruokakalaa lastattuna hyvinkin parikymmentä kiloa.

Koiraan kohdalla tuo koko alkaa olla ehdoton maksimi, naaras voi toki kasvaa suuremmaksikin meressä. Tämän vuosituhannen puolella suurin sisävesistämme saatu hauki painoi runsaan 18 kiloa. Merestä voi toki saada hieman suurempiakin ja ratkaisevaa painon kohdalla on sisään ahdetun saaliskalan määrä, ahneus.

Yhteinen käsitys moraalista puuttuu


Gardnerin mukaan ainut ratkaisu postmodernin yhteiskunnan ja sähköisen median tuomaan yhteiseen ongelmaan on kansalaisuus ja tapamme kasvattaa itseämme ja lapsiamme. Yhteiskunnallamme on oltava yhteinen käsitys hyvästä. Hän uskoo kauneuden ja totuuden säilyvän myös nykyisessä myllerryksessä, mutta epäilee eettisiä ja moraalisia, normistoon rakentuvia elementtejämme ja niiden menestymistä. Omat tutkimukseni tukevat hänen havaintojaan ja koskevat myös organisaatioita ja koko talousjärjestelmää, korporatiivista yhteiskuntakoneistoamme. Digiajan ja sosiaalisen median talous ja strategia ovat oppeina tämän ajan avaimia, joista käynnistin oman eläkeikää lähestyvän poikkitieteisen tutkimukseni 60-vuotta täyttäessäni. Kirjaa on tänään vaikea saada muuten kuin onnella tai Suomessa lainaamalla. Suomenkielinen tiivistelmä tekstien välissä ei vastaa englanninkielistä tekstiä. Suomi kielenämme ei ikävä kyllä avaudu tieteen kielelle. Pelkillä lyyrisillä runoilla ei tänään menestytä.

Me voimme ahnehtia naamakirjassa ennätysmäärän yhteisiä ystäviä ja kavereita, joista kukaan ei meitä tunnista ja olemme kuin itsenä turvoksiin syönyt hauki ymmärtämättä miksi niin menettelemme. Sillä on ikivanha geneettinen tausta ja koodistonsa. Sen hyötysuhde on kuitenkin myöhemmin kehno, eikä sillä ole postmodernissa yhteiskunnassa meille enää samaa käyttöä kuin luolissa asuessamme tai haukea seuraten. Poliitikko ääniä keräten on opportunistinen ilmiö ja usein myös narsismiltaan epäilyttäväkin. Väärää ja valheellista tekstiä sekä kevyttä viihdettä on vaikea tänään sivuuttaa. Se vie meiltä voimat.

Mikä tahansa käy ja kaikki on suhteellista


Hauki kasvaa kilon parhaimmillaan syötyään liki 5-10 kiloa saaliskaloja ja iän sekä koon myötä kasvu voi lakata kokonaan tai hyötysuhde on 30 kiloa saaliskalaa jokaista uutta pituutta kasvavaa kiloa kohden. Sellainen peto alkaa olla rasite muulle vesistön kyvylle tarjota pedolle syötävää ja saalistettavaa. Se alkaa saalistaa omiaan, muuttuu kannibaaliksi. Mikä tahansa liikkuva käy, sanoja ei valita, suodatin puuttuu. Saalistamisesta tulee tarpeetonta, mutta muun puuhan puutteessa peto jatkaa sitä ja työyhteisö muuttuu ahdistavaksi, pedon hallitsemaksi helvetiksi.

Moraalinen ja eettinen ulottuvuus kuuluvat normeineen jokaiseen inhimilliseen yhteisöön ja sen toimintaan, tai olivat aiemmin kuuluneet. Tämä koskee myös postmodernin yhteiskunnan rajatonta kaiken suhteellistamista ja vihapuheita, ilkeilyä, sylkemistä sähköisen median eri välineillämme, työyhteisön kiusaamista, silmitöntä sadismia. Kansakunnalla on oltava yhteinen normisto, jonka perustana on myös yhteinen hyvä ja käsitys kauneudesta, yhteinen moraali, joka tekee lainsäädännöstä mielekkään ja kaikkien edes jossain määrin hyväksymän.

Yksi normi ja yksi moraali sekä laki ja sanktiot


Otan esimerkin. En tällä kertaa aroista ihmisen sukupuolisuuteen liittyvistä aiheista vaan mahdollisimman pragmaattisen ja kansakunnan omaan filosofiseen ja käytännön läheiseen ajatteluun sopivan.

Meillä on normina liikenteessä pyrkiä täysin rikkeettömään ja vaille kuolematapauksia johtavaan yhteiseen liikkumiseemme, liikennekulttuuriin teillämme, jolla perustelemme myös reittiemme kuntoa, moottoriteitten leveyttä, nopeusrajoituksia, raittiutta juuri liikenteessä, sanktioita niiden rikkomuksista. Yhteinen normi säätelee siinä moraalisia oikeuksiamme sekä laki ja sen sanktiot, peltipoliisit ja liikkuva poliisi käyttäytymistämme. Käräjäoikeus huolehtii lopusta.

Entäpä jos se rinnalle tulisi toinen normi? Entäpä jos suuria kontteja ja tavaralasteja kuljettavat rekat ja näiden logistiikka edellyttäisi näiltä vaikkapa markkinatalouteen ja kansalliseen hyvinvointiimme, tuoreen ruuan saantiin tai osakkeiden hintoihin vedoten, kuinka näillä tulee olla oma norminsa, oikeus ajaa sata kilometriä puolen tunnin aikana muusta liikenteestä piittaamatta.

Kun kasi erilaista, rinnakkain esiintyvää normia, rakentaa samalle tielle omaa moraalia, eettisiä ohjeita ja tapaa selviytyä liikenteessä, toinen vie niistä lopulta voiton ja niin tulemme sellaiseen liikennekulttuuriin, jossa peltipoliisit ovat turhia, rajoitukset teitten vierustoilla vain koristeita ja taksi kuljettaa asiakastaan 80 kilometrin rajoitusalueella 160 kilometrin tuntinopeutta Turkin, Italian, Kreikan, Espanjan jne. malliin.

Sitäkö me haluamme postmodernin kulttuurin vapauksilla ja suhteellisuudella, internetin moraalittomalla menolla uudessa mediayhteiskunnassamme? Hauki on kala mutta ihmisen kuului olla Jumalan kuva. Jos Jumala alkaa olla ihmisen kuva, tai sitä ei ole lainkaan, tärkeimmät moraaliset perustamme alkavat rapistua ja normien rakentama institutionaalinen yhteisöllinen perusta alkaa kadota, rapautua. Kenen etu se on ja ketkä sitä ajavat? Suurimmat ja ahneimmat pedotko? Onko saalis yhteisessä vedessä vähenemässä? Mitä tehdä pedoille, jotka terrorisoivat yhteistä normia, yhteistä moraalia, yhteistä yhteiskuntamme selkärankaa?

Myyttinen hauki


Hauen ravinto ja saalistuskäyttäytyminen on tehnyt siitä myyttisen eläimen ikivanhassa kulttuurissamme, jossa “silakkahauki” on vaikkapa oma alalajinsa. Mytologiassamme hauki liittyi Tuonelaan, kuolleiden maailmaan. Hauki kykeni kulkemaan kuolleiden ja elävien maailmojen välillä etsien järven syvänteissä olevia onkaloita manalaan. Joillekin kuolleille joutuminen “hauen suoleen” merkitsi helvetin kohtaloita eikä sellaista vainajaa voinut enää tavoittaa. Edelleen haukea käytettiin erilaisissa uskonnollisissa menoissa ja pääsääntöisesti vahingoittamaan, viemään ihminen mukanaan tuonelaan tai tuottamaan hänelle vakavia sairauksia.

Kaivohauki pyydysti taas juomaveteen joutuneet pienet nisäkkäät ja sammakot. Se piti veden puhtaana. Lapissa haukea ei oikein ruokakalana arvostettu, se oli pelätty ja vähätelty jänkäkoira. Vastaavasti vaikkapa ranskalaisille hauki oli ja on arvokkain ruokakala, lohen ohittava saalis.

Taantuma ja sen kirot


Digimediassa kulttuurien ja myös ihmisten roolit menevät auttamatta sekaisin ja sen tapa koetella ihmistä, etenkin lasta, muistuttaa meitä vanhoista myyttisistä geneettisistä perimämme ajoista, jolloin yhteisöllisyys, lähiympäristö, roolit ja etiikka, normit ja moraali eivät riittäneet, vaan mukana oli taantumaa noituuteen ja keskiaikaista kirousta, taikauskoa ja myyttisiä menoja.

Tänään yhteiskuntamme on taantumassa kohti näitä salaperäisiä salaliittoja, mytologiaa ja taikauskoista menoa selittäessään normiston katoamista, moraalin ja eettisten instituutioiden puuttumista ja tukeutuen sosiaalisen median tarjoamaan uuteen tiedotukseen.

Uusi postmoderni kulttuuri ja sen “kaikki on suhteellista ja sallittua” on yhdessä rajattoman meremme kanssa saanut hauen taas kerran irti, olemme uineet sen suoleen, ja nyt vaadittaisiin Väinämöisen kannel, hauen leukaluista tehty soitin ja yhteinen ratkaisu, jolla postmoderni kulttuuri ja sen nettikeskustelu, mediayhteiskunnan ja illuusiotalouden ahneus ei karkaisi lopullisesti käsistämme, pimeät voimat pääse irti ihmisessä.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts