Tunne oma tilasi – anna arvo toisellekin.

Maantiede on tieteenä ikivanha mutta samalla koko ajan uusiutuva. Viimeisin suuri muutos tapahtui hetkellä, jolloin GIS (Geographical Information System) muutti sekä fyysisen maantieteen että kulttuurimaantieteen. Tällainen muutos kuvataan usein paradigmaisena, maailmankuvat vaihtavana vaiheenamme. Silloin ei muutu vain yksittäiset teoriat ja mallit vaan maantiede joutui tutkijoineen arvioimaan koko aiemman toimintaympäristönsä.  

Maantiede on hyvin perinteinen maailmankuvaamme muokannut tieteenala karttoineen ja tutkimusmatkailijoineen. Sillä on ollut myös valtava vaikutus paikalliseen toimintaamme ja sen käytännön elämään alkaen suunnittelumaantieteestä, aluesuunnittelusta ja kaavoituksestamme. Tänään kuntien merkittävimmäksi tehtäväksi aluevaalien jälkeen näyttäisi jäävän juuri maankäytön sääntely eri toiminnoillemme, kaavamonopoli.

Maantiede on perinteisesti moni- ja poikkitieteinen ja monessa suuressa kulttuurissa se esiintyykin tiedekuntana ja tekee myös tiukasti salattua tiedettä. Tähän sain tutustua nuorempana etenkin Neuvostoliitossa mutta myös Yhdysvalloissa satelliittikarttojen ja kaukokartoituksen kautta. Suomalaiset olivat edenneet jo varhain oman maansa kartoituksessa, ja kolmiomittaus toi meille täsmällisen peruskartoituksen ja karttalaitoksen. Olemme siitä edelleenkin ylpeitä.

Aluetieteet ovat mielikuvissamme horisontaalisia tieteitä ja aikatieteet vertikaalisia. Ne esiintyvät kuitenkin hyvin usein rinnakkain ja niinpä suurten poikkitieteisten löydösten taustalla ovat näiden molempien tieteenalojen vahva yhteistyö. Tämä tutkimus muistuttaa oman aikamme muodikasta hybridiä ja sen mukanaan tuomia uusia tutkimuskohteita mutta myös uusimmat mahdolliset välineetkin.

Hybridiyhteiskunnan tutkimus ja sen kartoitus tapahtuu maantieteessä joko regionaalisena tai spatiaalisena, jolloin näiden hybridi on myös aikatieteitä ja historiaa kiinnostava yhteisten tutkimusvälineittemme yleistyessä. Tässä politiikan tutkimus ja mediatutkimus ovat seuranneet liki reaaliaikaisesti uusia löydöksiämme.

Näiden uusien löydösten räjähdysmäinen lisääntyminen on sekä upeaa uutta maailmankuvaamme mutta samalla hämmentävä kokemus levittäessään reaaliaikaisesti teknisiä sovelluksina mm. nuorten ja lasten käyttöön. Näin maailmankuva ja sen syntyminen tapahtuu usein kokonaan toisella tavalla kuin vielä nuorten vanhempien ja isovanhempien aikana.

Olen pyrkinyt vuosikymmenien saatossa avaamaan tätä muutosta yksittäisten blogien ja esseitten kautta, joista tänään otan esimerkin elokuulta 2014. Se on jatkoa eilen kirjoittamallani hybridiyhteiskunnan kuvaukselle.

tiistai 26. elokuuta 2014

Tunne oma tilasi, älä arvaile

Aloita siitä mihin muut lopettavat

Syöpäkuolemat, alkoholismi, itsemurhat, verisuonitaudit, onnettomuudet näyttävät keskittyvän kaupunginosittain hiven ruton tai pandemian tapaan, ja koko maassa tietyille alueille, kertoo tuore tutkimus, jota Helsingin Sanomat (26.8.2014) esittelee. Näin se varmasti kartalla näyttääkin, ellei ole maantieteilijä ja lähde tutkimaan, onko tässä mitään perää vai syntyvätkö erot pelkästään sattuman kautta. Ikävintä on, jos ilman tutkimusta aletaan tehdä johtopäätöksiä, mistä nämä erot saattaisivat johtua ja toimia näiden arvailujen varassa ja alueitamme näin virheellisesti ja vastuuttomasti leimaten.

Tuntematon maantiede

Alueet ovat ihmisille tärkeitä, mutta maantiede tieteenä usein liki tuntematon. Monessa maassa maantiede on yliopistoissa omana tiedekuntanaan ja erityisen arvostettu se on ollut aina Saksassa, Venäjällä ja Yhdysvalloissa. Maantieteen opettajana, yliopistossa professorina, siihen joutui tutustumaan toisella tavalla kuin mitä kouluopetus ehkä antaisi ymmärtää.

Maantiede jakautuu hyvin moneen erikoistumisalaan ja sillä on runsaasti lähitieteitä, ei vähiten aikatieteet, historiatieteet. Lisäksi luonnonmaantiede on aivan eri asia kuin talous- ja sosiaalimaantiede tai aluesuunnitteluun erikoistunut suunnittelumaantiede. Maantieteen filosofia on ikivanhaa ja perustuu tieteen yleiseen filosofiaan. Sitä on pidetty aina vähän vaikeana ja se tulikin opintoihin mukaan vasta perusopintojen jälkeen. Se oli mielestäni virhe ja sitä on koetettu myöhemmin korjata.

Maantieteen ehkä arvokkain asia perusopinnoissa oli opastaa nuoria ymmärtämään kokonaisuuksien hallintaa ja synteesien rakentelua. Alue kun yhdistää niin paljon sellaista, joka erikoistieteitten kohdalla jää usein huomaamatta. Tässä aikaan sidotut historiatieteet lähestyvät maantiedettä. Toinen on tarkastelutavaltaan horisontaalinen yhdistelijä, toinen vertikaalinen.

Synteesistä innovointiin

Maantieteilijän työ alkaa siitä mihin muiden tutkijoiden loppuu, neuvottiin nuoria alan opiskelijoita heti ensimmäisen opintoviikon aikana Oulun yliopiston Maantieteen laitoksella. Sattuman osuus ei saa johtaa vääriin johtopäätöksiin, saati aluesuunnittelussa turhiin toimenpiteisiin suunnittelumaantieteessä.

Juuri kuollut Keskustan pitkäaikainen Oulun läänin entinen maaherra, seitsemän valtion budjetin laatija, K-linjan ja Kekkosen harras kannattaja, Ahti Pekkala kuunteli usein meidän maantieteilijöitten esitelmiä ja oli erityisen tarkka siinä, kuinka Oulun seutua kehitetään ymmärtämällä, kuinka alueet eivät ole saarekkeita vaan sisäkkäisiä kehiä, jossa maaseutu, Haapavesi kuntana, ei ole Oulun ulkokehälle jäävä kummajainen.

Se, että minua puoli vuosikymmentä vanhempi opettajani ja myöhemmin kollega Eino Siuruainen valittiin Pekkalan jälkeen Oulun läänin viimeiseksi maaherraksi, ei ollut kenellekään yllätys. Siuruainen oli Keskustan mandaatilla toimiva kansanedustaja, mutta samalla hoidimme samaa maantieteen professorin virkaa. Olimme laitoksella luonnollisesti ylpeitä omasta Maaherrastamme.

Rehtori kertoi, kuinka maaherrojen koulutusohjelma lopetetaan Maantieteen laitoksella. Viisas ratkaisu ja ennakoi läänien lakkauttamista jo 1980-luvulla. Samalla myös kuntien työn muuttumista ja terveydenhuollon ja sosiaalitoimen keskittymistä maakunnillemme. Siis kartoilla alueille, joiden kuvaajina maantieteilijät olivat ammattilaisia myös kaavoituksessa ja nyt GIS ohjelmillaan. Optimaalisiahan nämä rajat eivät ole ja joku tiedemies olisi toiminut nyt hakien rajojen sijasta toiminnallisia, funktionaalisia, yksikköjä.  

Tiede osana poliittisia ratkaisuja aluevaaleissa on vielä melkoisen kaukana Suomessa yhteiskuntamme ammattilaisten työstä tieteilijöinä. Poliitikkomme käyttävät edelleen samoja topeliaanisia tarinoita ja karttoja, joita ranskalaiset kolmiomittaajat meille toivat vuosisatoja sitten. Onneksi lääketiede on kehittynyt kuppauksesta ja käytössä on myös viimeisintä teknologiaakin.

Verkostojen verkosto

Virkamies voi puurtaa useissa sivutoimissa ja samainen Helsingin Sanomat kertoo, kuinka kaupunginjohtaja Jussi Pajusella on 13 sivutointa ja apulaiskaupunginjohtaja Pekka Saurilla peräti 16, mutta osalla vain yksi tai ei yhtään. Kun virka lakkaa olemasta, mies jää eläkkeelle, kaikki toimet käytännössä katoavat. Ne ovat syntyneet pääsääntöisesti viran mukana ja usein osana puoluemandaattia. Kun puoluekin katoaa ja eläkkeelle jäävien osuus on kovin suuri, kuten nykyisin on, alueiden väliset ja sisäiset verkostot katoavat eläkeläisten mukana.

Näin Raimo Sailaksen kolumni samassa lehdessä on melkoisen turhanaikainen ja muutenkin jo takavuosilta tuttua tekstiä. Uudet luudat lakaisevat, mutta eivät kalasta enää vanhoilla verkoilla. Näin poliittinen laitos joutui puolueineen kriisiin vuosia sen jälkeen, kun käsite hybridiyhteiskunnasta oli jo tuttua maailmalla.

Tämä on ongelma, jota ei ole riittävästi pohdittu. Kun sodan aikana syntynyt suuri ikäluokka jätti virkansa, samalla jäivät myös lukuisat alueita yhdistäneet verkostot ja talouden klusterit huoleksemme. Ihmisten väliset kontaktit ovat uskomattoman tärkeitä eikä niitä koskaan voi korostaa liikaa. Nyt ne ovat oleellisesti rapautuneet ja uusia ei ole syntynyt muuten kuin netin virtuaalisina verkkoina. Se ei korvaa hyvien henkilösuhteiden kautta syntyneitä verkostoja. Niitä on pidettävä yllä koko ajan ja se on keskeinen osa virkemiehen työtä hyvin hoidettuna.

Sulka Lukasenkan hattuun

Kun Vladimir Putin tapaa Valko Venäjällä Aljaksandr Lukasenkan isännöimän Miskin huippukokouksen osanottajat Petro Porosenkon ja Catherina Asthonin, kukaan ei voi olla tuloksesta kovin varma ja yksityiskohtia vältellään. Ainut voittaja on Valko-Venäjän kiistelty presidentti ja tätä kautta Euraasian ja Venäjän vetämä tulliliitto. Tämä poliitikko ymmärtää, mitä hybridivaikuttaminen tarkoittaa. Saamme kuulla ja nähdä siitä malleja myöhemminkin.

Tästä sulasta taas Putin voi hyväksyä jopa Porosenkon täysivaltaiseksi maansa edustajaksi huipputapaamiseen. Toinen voittaja ovat verkostot, jotka nyt ovat tulehtuneet. Putin on keskeinen media-ajan verkottaja, ja hänen jättäminen sivuun on ollut menetys Euroopan ja etenkin Suomen taloudelle. Putin on taitava media-ajan ymmärtäjä ja kykenee verkottamaan itsensä niin sosiaalisiin kuin ei sosiaalisiin medioihin, mediaan ja sitä lähellä olevaan viihteelliseen epämediaankin.

Piru majailee yksityiskohdissa

Maantieteessä sisäkkäiset kehät eivät nyt toimi Ukrainassa ja EU:n näkökulmasta kehitystä ei tapahdu lainkaan, jolloin rikkonaiset alueet ja niiden toiminta johtaa samaan kuin kuntarakenneuudistuksessa Suomessa, jossa kaikki neuvottelijat epäilevät toistensa tarkoitusperiä tai eivät ole niistä lainkaan perillä. Tällaisessa verkostossa ei-sosiaalisen epämedian merkitys kasvaa, oli alue pieni tai suuri.

Globaalissa geopoliittisessa kaaoksessa piru löytyy yksityiskohdista ja niiden löytäminen on Ukrainan kriisissä nyt vielä kaukana tulevaisuudessa. Saamme kokea vielä monia Ukrainaan liittyviä hybridivaikuttamisen muotoja siinä missä Valko-Venäjälläkin. Sama pätee sellaiseen kuntarakenteiden uudistukseen, jossa tutkimus jätetään tekemättä ja prosessi käynnistetään komentelemalla, painostamalla ja uhkailulla. Sosiaalinen epämedia tuo koko ajan agendalle pieniä yksityiskohtia, joihin myös oma hallituksemme on kompastunut, olemattomaan puuhasteluun jo Kataisen aikana. Kymmenen hallitusta yhden vuosikymmenen aikana on liikaa Suomessakin.

Tunne oma tilasi, älä arvaile

Tässä tarkoituksessa Forssan Lehdessä Ilkka Joenpalo on kirjoittanut ansiokkaan mielipiteen (26.8.2014) lainaten Urho Kekkosen lausahdusta “Tunne oma tilasi, anna arvo toisellekin”. Siinä pelkkä oman tilan arvailu ei vielä riitä, oli kyseessä Minskissä tai Forssassa järjestettävät kokoukset sekä alueiden välisten verkostojen todelliset ylläpitäjät. Ei kuvitellut ja arvioiden oma tila väärin sekä antamatta muille arvoa ja tunnustusta lainkaan.

Ylimielisyys yhteisten asioiden hoidossa on alueiden Euroopassa ja Suomessa verkostotalouden ja klustereiden pahin peikko ja moraalin rapauttaja hybridi. Verkostot kun eivät muutu, vaikka vaaleissa äänestäisimme miten tahansa. Siinä on samaa kuin sukulaisten suosimisessa, nepotismissa. Emme voi valita sukulaisiamme, vanhempiamme.

Tässä merkityksessä suku on pahin tai paras verkosto ja tähän liittyi läheisesti ensimmäinen väitöskirjani paikkaleimautumisesta ja juurista, maantieteen mentaaleista alueista ja käsitteistä, joiden perustana ovat tunnesanamme ja hermeneutiikka, joskus myös strukturalismi, nykyisin poststrukturalismi, joka tekee emotionaalisesta aina todellisen ja sisäsyntyisen alueen sepitteellisten ja hallinnollisten alueiden rinnalla aluehenkineen. Näin vuosia takaperin kirjoittamani kirjan hybridiyhteiskunnan kouristelusta saa vain jatkoa ja puuttuu vain menneen maailman rutot ja kolerat, pandemiat sekä kilpailu rajoituksista ja rokotteista.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Leave a Reply

Related Posts