Yleistä
On aika vetää yhteen vuoden 2010 tapahtumat. Teen sen keskittymällä sosiaaliseen mediaan ja sen merkitykseen osana korporatiivista elämänmenoamme. Korporatiivinen valtio ei reagoi tapahtumiin samalla reaaliaikaisella vauhdilla kuin yksityiset kansalaiset ja nettiyhteisön sosiaalisen median vaikuttajat. Perinteinen media tiedon välittäjänä ja viihteellistäjänä joutuu sekin ottamaan huomioon kenelle viestinsä välittää ja miten asiakkaansa valikoi. Mutta ensin hieman taustaa nyt vähän laajemmalla yhteenvedolle vuodesta 2010.
Kiinalainen vuosisata syveni
Kiinan valuuttavarannot kohosivat menneenä vuonna yli 2500 miljardin dollarin ja ensi vuonna Kiinan valuuttareservit ovat lähes 20 -kertaiset Yhdysvaltoihin. Yhdessä Honkongin kanssa sen pörssi kerää uutta osakepääomaa Yhdysvaltoja jo selkeästi enemmän. Kiina oli maailman veturi vuonna 2010 ja siellä lama ei näkynyt kuten Euroopan reuna-alueilta alkanut Kreikan, Irlannin ja välimereisen alueen kriisi. Vielä vuosi takaperin kriisin syntymistä ja luonnetta olisi ollut vaikea ennakoida olematta ylipessimisti euroalueen tutkijana. Tutkija ei kykene ennustamaan oman aikamme talouden rakenteita ja dramaattisia muutoksia sen perinteisin menetelmin. Tämä on aikamme näkyvin uusi paradigmainen ilmiö, eikä siitä pidä moittia pelkästään ekonomisteja ja menetelmien heikkoutta.
Samaan aikaan Yhdysvallat on velkaantunut ensin 1980 -luvun 1000 miljardin dollarin velasta yli viisinkertaiseksi 2000 -luvun alkuun tultaessa ja tästä lähes 15-kertaiseksi aloitettaessa vuotta 2011. Yhdysvallat ei parhaalla tahdollakaan tulkiten ole maailman talouden veturi ja yksinapainen maailma on takavuosien harhaa sekin. Tästä luopuminen on sekin ongelmallista.
Velan määrässä 15 000 taso miljardeissa mitaten on tähtitieteellinen ja Yhdysvallat velkaantui yhdestä biljoonasta yli 15 biljoonaan dollariin kolmen vuosikymmenen aikana, josta 70 % on syntynyt vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmenellä. Eikä tässä kehityksessä näy edes minkäänlaista korjausliikettä. Velkakäyrä kohoaa ylöspäin kuten maapallon väkiluku ja ilmastomuutosta pahentavat teollistuneen maailman päästöt. Vaikka Suomessa on toinen luminen talvi ja Helsinki on juuri nyt lumisin paikka Suomessa, maapallon ja etenkin merien lämpötila nousi vuoden aikana enemmän kuin koskaan aiemmin yhden vuoden aikana globaalia säätilaa seuraten. Samalla käytimme biologisen kierron meille mahdollistamia luonnonvaroja jälleen kerran enemmän kuin koskaan aiemmin.
Kiina teollisen tuotannon kärkeen
Kiinan ohitti vuonna 2010 Yhdysvallat maailman teollisuustuotannossa ja siellä on tänään liki 0.1-0.2 miljoonaa tutkijaa enemmän kuin Yhdysvalloissa. Japanin tutkijoiden määrän Kiina ohitti vuonna 2000 ja tänään Japanissa on tutkijoita vain vajaa puolet Kiinan ilmoittamasta määrästä, noin 0.6 miljoonaa alan ammattilaista. Japani ei pysy Kiinan vauhdissa innovaatiorakenteissaan.
Tieteen ja tutkimuksen panostuksessa Kiina, Yhdysvallat ja EU ovat kohtuullisen lähellä toisiaan, kaikilla on käytettävissä 1.3-1.5 miljoonaa tutkijaa ja tieteen tekijää, soveltajaa. Venäjä on jäänyt vajaan 0.4 miljoonan tasolle ja sen ohi ovat tulossa Brasilia, Intia, Indonesia, Etelä-Korea, Meksiko ja Turkki. Intiaa suosii jatkossa etenkin väestörakenne, englannin kieli ja avoimempi kulttuuri kuin mitä Kiinassa ja Venäjällä on käytettävissä. Suomessa tutkimukseen osallistuu 80 000 ihmistä ja tutkijakoulutuksen heistä on saanut noin 13 %. Se on tyydyttävää eurooppalaista tasoa. Tieteidevälisyys, monitieteisyys, on seuraava suuri askel omassa tutkimuksessamme ja se innovaatioasteen kohottamisessa.
Aasialaiset valuuttavarannot
Valuuttavarannolla mitaten Aasia on tulossa Kiinan jälkeen useammankin valtion voimin ohi Euroopan. Suuriksi talousmahdeiksi ovat kohonneet myös Brasilia, Intia, Meksiko ja Etelä-Korea. Käsite Bric-maat tarkoittaa Brasiliaa, Venäjää, Intiaa ja Kiinaa, joista on kasvanut uusi globaali G-20 maiden voimatekijä.
Brick mailla on hyvin erilainen suhde Yhdysvaltoihin. Kiina ja Intia tuovat Yhdysvaltain markkinoille kulutustavaroita, Venäjä ja Brasilia raaka-aineita ja puolivalmisteita. Näistä Brasilia ottaa lähivuosina asemansa väkilukunsa mukaisesti viidentenä maailmantalouden kärkiviisikossa heti Yhdysvaltain, Kiinan, Japanin ja Saksan jälkeen. Samalla Saksan asema Euroopan veturina korostuu entisestään olkoonkin, että jo liki joka toinen saksalaisista olisi palaamassa takaisin euroajasta Saksan markkaan. Saksa toki hyötyy eurosta, eikä sillä ole mitään syytä luopua tästä edustaan.
Brasilia ja Kiina
Öljyntuotannossa Kiinan ja Brasilian yhteistyö toimii, mutta muuten kauppapolitiikka on erilaista. Brasilia on usein varoitellut valuuttasodasta, joka on käytännössä jo käynnissä. Brasilian real on vahvistunut jatkuvasti liki 10 % vuosivauhdilla ja myös Yhdysvallat syyttää Kiinaa keinotekoisen alhaisesta yuanin arvosta. Kiinan ongelma on Venäjän tapaan demokratiavaje ja etenkin varallisuuden epätasainen jakauma. Kolmasosa valtaisasta väestöstä alkaa olla jo läntisen maailman tasolla, mutta pääosa kiinalaisista elää edelleen köyhyysrajan väärällä puolella.
Brasilia haastaa Yhdysvallat myös ulkopolitiikassa yhdessä Venäjän kanssa. Brasilia pitää lämpimiä suhteita esim. Iraniin, Kuubaan ja Venezuelaan. Intian kohdalla ulkopolitiikkaa helpottaa englannin kieli, avoimuus ja taloutta omat kotimaan markkinat, vähäinen velkaantuminen. Talous kasvaa lähes Kiinan vauhtia ja jatkossa se on mahdollista myös ohittaa edullisemman väestörakenteen vuoksi. Ennen vuotta 2050 Intia on noussut liki Kiinan tasolle talousmahtina.
Uuden vuosikymmenen aikana maailma muuttuu ja sen näkyvin ilmiö on yhteinen viestintämme ja sosiaalinen media sen välineenä. Sen käytöstä ja hallinnasta käydään kiivasta taistelua ja tätä kirjoittaessani kotisivuni lukeminen kasvoi vuoden aikana lähes kymmenkertaiseksi. Tästä on kiittäminen Weblogia (Google) ja WordPressin kilpailua, mutta myös moitittava Googlen tapaa käyttää asemaansa väärin suosiessaan omia yhteistyökumppaneitaan. Samalla Aasia ja etenkin Kiina ovat ulkona internetin yhteisöllisyydestä. Tällainen kehitys ei ole suotavaa jatkossa.
Mukaan kotisivun seuraajiksi tulivat Yhdysvaltain ja perinteisten eurooppalaisten ohella Euroopasta etenkin Ukraina, Etelä-Amerikasta Brasilia ja vähin erin myös Meksiko. Sen sijaan Kiina ei ole sellainen jätti, kun sen kuuluisi olla ja kulkee suljettuna kuten muutkin Aasian tulevat jätit kuvaten maan omalaatuista yksinvaltaista hallintoa. Tällaisena kiinalainen vuosisata tulee varmasti lähivuosina muuttumaan ja myös maailman miljoonien tutkijoiden tapa yhdistää voimiaan maailmantalouden globaalissa paradigmassa tulee näkymään entistä vahvempana.
Korporaatiot ja sosiaalisen median paradigma
The paradigm of social media stands for the change in our view of the world brought about by all community media. This change is different from the more traditional scientific paradigm, by which we mean the change in ”normal science” that is bigger than merely change in the theories or models. For social media, this change of paradigm also includes the acquisition and use of information, already an interactive real-time operation of thousands of millions in a way that includes our western view of the world, based on natural sciences, only as one option, but at the same importan part of corporations.
The research programme on the nature of social community media, its influence on traditional science and especially on the creation and diffusion of its innovations and on the change of organisation structures and institutions, as a part of corporations, was launched in 2005. The instigator at that time was my second thesis on ecological entrepreneurship, its clusters and their interaction with customer segments of the internet (English summary: Ecological cluster and innovation processes).
This article is near the summary of the fourth publicaton (English Summary: Social media paradigm) in the sequence and analyses the concepts of social media as a part of the concept analysis, symbol structures and the new social media paradigm, its relation to the rest of the evolving local, regional, national and globally vast change process. In the previous publications (English Summary: Web environment and innovation processes, 2007 English summary: New and social media as a production of cluster and network economy in innovation policy, 2009 and English Summary: New media society, 2010) the starting point was to follow the global phenomenon as a new organisatorial and network structure and to compare this change to earlier processes spatially and temporally bound as well as to innovation and diffusion processes.
The methods have been both empirical cross-disciplinary analyses, statistical factor and cluster analyses of large batches of data and dynamic simulation tasks required by the social construction, models where Delphi analytics have been used for the insides of social media.
Initially, the approach was macroeconomic, social scientific and at the same time geographically global. Now in the newest publication the analysis has been transferred to become interactive while monitoring the change microeconomically and socially in a grass-root follow-up study spanning several years.
The social media paradigm changes the traditional paradigm of science regarding data collection and processing and the real-time and placeless method of operating through new information and its innovations. Innovation is both social and cultural and its recipients differ markedly from the description and diffusion of traditional technical innovation, but also from the emerging cluster structures and networks. This also explains the vast spreading of information and the rapid leaps in the real-time development of its symbol structures.
Symbol innovations as well as concepts and organisatorial innovations are directing the process, whereas its recipients use information differently from what is presented in the more traditional classification of technical innovations and their diffuusion, also inside old corporations.
One of the reasons for this is the Einsteinian relativity and the phenomena of non-euclidic geometry in spatial structures and as a social or communal phenomenon. The main reasons are the users of social media, the quality of the recipients and the way of the near community to influence the shaping of the paradigm.
Social media is only at the beginning of the road as the builder of a new paradigm. Its changes are visible first in the new symbol structures and in the traditional methods, also in research as well as in our way of perceiving social, economic and spatial structures. The virtually described paradigm of social media is more true as a scientific view of the world than the image shared by the traditional community when comparing the changing view of the world and its paradigm to the earlier ”it is as you see it” view of the world of the near community, but also in old corporations. The differences between the clusters of the main groups (typologies) of social media are great and they have both cultural and spatial differences.
The changes in the scientific paradigm are mostly focused on temporal and spatial sciences as well as social and economic sciences but also on many applications of natural sciences. The most urgent requirement for the future is method research, also into the study of science and into the introduction of new research equipment. On this sense, we are facing a paradigmic change also in the drafting of the theory of science, its multidisciplinary research, data collection and processing as well as its information theory.
Keywords: Social media, paradigm, corporation, innovation, networks, clusters, Facebook, blogs, blogosphere, media society
Yleistä
Paradigma ja sen muutos on käsitteenä laaja ja liitetään arkikielessä oikeana pidetyn ja yleisesti hyväksytyn maailmankuvan muutokseen. Tieteessä tämä tarkoittaa usein auktoriteettiasemassa olevan teorian tai muun viitekehyksen vaihtumista uuteen. Thomas Kuhn käytti teoksessaan “Tieteellisten vallankumousten rakenne” tiettyjä toiminnan tapoja kuvaamaan vakiintunutta käytäntöä läntisessä tieteessämme. Nämä suuret linjaukset liittyvät siihen mitä meidän tulisi tutkia ja tarkkailla, millaisia kysymyksiä meidän tulisi asettaan tutkimustilanteessa, kuinka nämä kysymykset olisi esitettävä ja miten saatuja tuloksia, niiden analyysiä ja menetelmiä, tulisi tulkita.
Tiede kuvataan usein ikään kuin tiiliseinänä, johon tutkijat tuovat omat tiilensä ja säännöt rakentamiseen ovat kohtuullisen tiukat, eikä uuden tiilen löytäminen ole aina helppoa. Kokonaan uusi tiili, uusi malli tai teoria, on harvinaista herkkua. Jos seinä alkaa olla vino ja uudet menetelmät oikeita, joudutaan tarkentamaan vanhempien rakenteiden paikkaa. Jos siellä on paljon virheitä tai likimääräisiä ratkaisuja, seinä on korjattava.
Marxismis-Leninismi ideologiana ja tieteen paradigmana, maailmankatsomuksellisena oppina, kaatui takavuosina ja samalla valtava määrä inhimillistä työtä ja pääomaa sen mukana.
Maailmankuvien ja ideologioiden korjaus on usein paradigmainen ilmiö, mutta ei välttämättä. Tällainen paradigmainen prosessi syntyy vaikkapa silloin, kun maailmakuvaa muuttavat teoriat, kuten kvantti- tai suhteellisuusteoria, darwinilainen evolutionarismi, alkavat muuttaa hitaasti koko maailmankuvaamme. Kuhnin mukaan tiede ei esiinnykään yksittäisten teorioiden ja tiilien tapaan seinää rakentaen vaan juuri paradigmaisina vaihdoksina.
Kun tuhannet miljoonat ihmiset alkoivat koota tietoa, jakaa sitä ja käsitellä yhdessä reaaliaikaisesti ja vuorovaikutteisesti piittaamatta vanhoista privilegioista, suurin osa heistä vailla läntistä tiedeuskovan maailmankuvaa, syntyi uusi paradigmainen tapa ottaa käyttöön myös einsteinilainen suhteellisuus sekä sen vaatima ajaton ja paikaton maailmankuva todellisena tietona ja arkielämän kokemuksena. Samalla alkoivat murtua perinteiset tekniset innovaatiot ja niiden diffuusiset paradigmat innovaatioprosessin kärjessä sekä korvautua sosiaalisilla, symbolisilla ja niitä parhaiten taitavien ihmisten kyvyllä operoida uudessa virtuaalisessa ympäristössään monikulttuurisesti uusia organisaatioita rakentaen.
Käytännössä webympäristö ja sen sivustot ottivat vastaan ja lähettivät informaatiota kolmen median kautta. Tutkimuksessa näitä kutsuttiin joko tiedon alueeksi tai tiedon intressiksi, joskus myös tiedon hankinnan järjestelmiksi ja menetelmiksi. Yhteisösivut kuten Facebook, Myspace ja suomalainen IRC-galleria sekä blogit olivat osa tätä laajenevaa, yhteisö- tai kansalaismediaksi kutsuttua kasvavaa prosessia. Tutkija ja toimittaja, mutta toki myös poliitikko tai yrittäjä, ovat sen sisällä toimivia agentteja ja tutkimusohjelmassa olikin syytä “jalkauttaa” oma työ osaksi tätä tutkittavaa ilmiötä noudattaen sosiologisen tutkimuksen parhaita perinteitä. Tässä oma työ saatetaan osaksi tutkittavaa ilmiötä, aineistot kerätään osana itse tutkittavaa prosessia, ei ulkopuolisena sitä tutkijan “norsunluutornista” tarkkaillen.
Uudesta maailmankatsomuksesta tai teoriasta sen selittäjänä tulee paradigmainen vasta, kun sen merkitys alkaa näkyä tieteellisessä selityksessämme, sen tavassa muuttaa laajemmin koko kuvaamme arkielämässä ja sen ajattelussa, käytännön toteutuksessa myös symbolijärjestelmien muutoksen kautta. Poliittinen järjestelmä jossa lainsäädäntövaltaa käyttivät työnantajien ja työntekijöiden muodostamat ammattikunnat, puolueet tai korporaatiot, oli ongelmallinen uuden sosiaalisen paradigman mallissa. Näin Suomessa jopa käsitteet menivät vaikeasti ymmärrettäviksi ja suositeltiin siirtymistä “sosiaalisesta” mediasta “yhteisöllisen” median käyttöön. Sosiaalinen media koettiin jo käsitteenä joko monimerkityksellisenä tai uusi ilmiö, paradigma, pyrittiin “kesyttämään” osaksi vanhaa korporatiivista yhteiskunnallista hitaan ja pienten osittaisten muutosten maailmaa.
Suomessa todellisuutta pyrittiin webkielessä avaamaan liki empiiristen lainalaisuuksien kautta ja pragmaattisesti. Näin abstrakti uusi käsitteistö jäi tiedon käsittelyssä, tulevaisuuden ennustamisessa, ulkopuolelle. Tämä koski niin politiikan tekijöitä, ekokatastrofia ilmastomuutoksena, sosiaalipolitiikkaa tai vaikkapa medikalisoitunutta lääketiedettämme ja ohjeitamme muille EU-valtioille talouskriisin globaalissa ja finanssi-innovaatioiden reaaliaikaisissa prosesseissa. Käsite mediayhteiskunnasta syntyi internetin, webympäristön ja sosiaalisen median tuotteena mutta erillisenä siitä. Mediayhteiskunta ja sen kriisiytyvät rakenteet pukeutuivat sosiaalisen median asuun ja pyrkivät tekemään siitä osan pragmaattista, utilitaristista korporaatiota, tavan tehdä taloudellista tulosta.
Muuttuvassa webympäristössä laajemman kulttuurin ohjaava oma viitejärjestelmä, uudet symboli-innovaatiot, antavat lopulta säännöt havaintojemme teolle sekä yksilöiden tekemille yleistäville teorioille ja niiden todentamiselle. Tieto kulkee läpi monia meille vieraita tiedon käsittelyn ja vastaanoton järjestelmiä, eikä avaa korporatiivisessa organisaatiossa alkuunkaan kaikkia webympäristön symboliikan miljoonia moniulotteisia edes avainkäsitteitä tai niiden tulkintaa “väärässä” viitekehyksessä.
Tässä eri medioitten kilpailussa on suurta vaihtelua siinä missä tietoja tuottavien ja kuluttavien ryhmienkin välillä. Ryhmien innovaatioasteessa voi olla suuria eroja ja etenkin symboli-innovaatioiden avaaminen on kokonaan erilainen prosessi kuin perinteisen teknisen innovaation yhteydessä tai sen diffuusiossa. Ongelman avain ei ollut nyt niinkään tieteen ja teknologian kuin sosiologian ja ihmistieteiden suunnalla olkoonkin, että kyseessä oli poikkitieteisesti lähestyttävä tutkimustehtävä.
Webympäristön blogien kohdalla esiintyvät uusmedioitten juuri näkyvimmät tiedon tulkinnan kulttuurien väliset erot. Juuri tämä tulkinta antaa uudelle sosiaalisen median digikielen ilmiöille merkityksen, joka taas mahdollistaa toiminnan suuntaamisen olettamamme yhteisen ymmärryksen pohjalta. Tämä ymmärrys ei ole niinkään kollektiivista muistia tai sosiaalista pääomaa tarkoittava, eikä siis viittaa perinteiseen yhteisöllisyyteen, vaan pikemminkin lähempänä eräänlaista “geneettistä” koodia ja oppimiseen liittyvää yhteistä osaamistamme, kulttuurien yhteistä sinfoniaa.
Tässä sosiaalisen median paradigma lähestyy modernin antropologian isän Claude Levi-Straussin päätelmiä strukturalismista globaalien ajatusmalliemme yhteisenä taustana. Puhekielen mukana menetämme tätä yhteistä taustaamme ja digikielen kohdalla lasten ja nuorten tapa ottaa viestejä vastaan poikkeaa oleellisesti heidän vanhemmistaan. Uudessa paradigmassa kuitenkin juuri nämä symboliset järjestelmät ohjaavat toimintaa aina kaupankäynnistä taiteen ja tieteen merkkiteoksiin sekä myyttisiin uskomusjärjestelmiimme ja tieteen saavutuksiin.
Ymmärtävä tiedonintressi liittyy omassa tieteessämme kielen ja symbolijärjestelmien tulkintaan ja on hermeneuttinen lähinnä sen Gadamerin kuvaamana prosessina. Martin Heideggeria lainaten kieli on ihmisen koti. Ihminen asuu tässä kodissa. Ajattelijat ja runoilijat ovat tämän asumisen vaalijoita. Professori Erkki Asp piti hyvää kirjallisuutta samalla parhaana sosiologiana.
Hermeneutiikan säännöt määrittävät ihmistieteellisten väittämien merkityksen ja vastaanottamisen myös digikielen uudessa sosiaalisen median paradigmassa. Se näkyy tavassamme tulkita webkielen symboliikkaa ja viestejä. Niinpä kun empiirisanalyyttiset tieteet ja niiden varassa toimivat taloudet, etenkin perinteinen korporatiivinen teknologiakulttuurimme, pyrkivät selittämään ihmisen toimintaa rationaalisista kausaalisuhteista käsin, geneettinen kielemme ymmärtää ihmisen toiminnan motiivit myös hänen varhaisemmista käsityksistään ja intentioistaan lähtevinä.
Prosessi on lähellä Sigmund Freudin ja etenkin hänen oppilaansa Jungin tulkintoja. Freud ja Jung eivät vain voineet tulkita dna-molekyylin ja genetiikan merkitystä kollektiivisen kokemuksen synnylle uuden tiedon käsittelyssä ja sen avaamisessa nyt jo tuhansien miljoonien yhteisessä, vuorovaikutteisessa ja reaaliaikaisessa sosiaalisen median uudessa paradigmassa.
Webympäristön globaalit prosessit eivät sovi tällaiseen psykologisoivaan tai market-ympäristön yhteisölliseen maailmaan, vaan tuottavat liki päinvastaisia tuloksia ja toiminta syntyy reaaliaikaisesti, ei hitaan prosessin tai diffuusion, asteittain tapahtuvan kehityksen kautta. Lisäksi prosessit eivät ole psykologisia siinä merkityksessä kuin lähiyhteisöissä, eikä niitä ohjaa lähiyhteisön “miltä näyttää” -maailmankuva ja sen luomukset toiminnan ohjaajina.
Prosessin globaalia syntyä ja sen anatomiaa, ryhmien typologiaa ja liikkeitä on seurattu aksiomaattisena tulkintana ja delfianalytiikan avulla sekä tulkiten tuhansien ihmisten käyttäytymistä tutkijan sivustolla sinne “kätketyn” tiedon käyttäjinä (Luostarinen 2007, 2009, 2010a, 2010b). Viimeisimmässä julkaisussani seurataan sosiaalista mediaa juuri yksilön ja hänen tutkijan työnsä kautta sekä peilaten se aiemmin jo julkaistuihin globaaleihin prosesseihin, uusiin jo syntyneisiin paradigmaisiin tapoihin verkottua blogosfäärin suurtyypeiksi (typologiat), uusiksi klusterirakenteiksi sekä innovaation kohdalla uusiksi paikasta ja ajasta erkaantuviksi symboli- ja organisaatioinnovaattoreiksi.
Sosiaalisessa mediassa, mutta myös perinteisemmässä mediassa, näkee usein amerikanenglannista tehtyjä käännöksiä, jossa käsitteellä “corporation” on ymmärretty, kuten Yhdysvalloissa usein on tapana, mitä tahansa yritystä, yhdistystä tai kunnallishallintoa. Tässä merkityksessä korporaatio muuttuu, kuten monet muut symbolikäsitteet siirtyessään kulttuurista toiseen, ja samalla ne värittyvät uudella tavalla ja saavat uusia, mielestämme samalla vääriä merkityksiä. Näin tekstin avainkäsitteet, korporaatio, sosiaalinen, media ja myös innovaatio, avautuvat eri kulttuureissa hyvin eri tavalla ja ovat saman kulttuurinkin ja kielialueen sisällä monimerkityksisiä käsitteitä ja kuuluvat sosiologian tutkimuksen piiriin. Tässä merkityksessä sosiaalinen paradigma ei tuo mitään uutta ja vierasta, mutta toki määrättömän määrän ja reaaliaikaisesti sekä vuorovaikutteisesti. Tätä yhteiskunnallisella evoluutiolla tai sen diffuusiolla ei ole tarkoitettu.
Sosiaalisissa yhteisömedioissa länsimainen tiede ei ole kuin osa totuutta, tiedon kulkua ja leviämistä. Pääosa sen reaaliaikaisista sadoista miljoonista käyttäjistä ei edusta tieteellistä maailmankuvaa ja mukana voi olla luuloa, usko, myyttejä, skolastiikan ja empirismin alkeita, Spinozan kaltaista tietoluokittelua, tieteen pohjana olevaa intuitiota, suoraa tietoa luonnosta ja lähiyhteisön antamaa kuvaa siitä, “miltä maailma näyttää”.
Mutta samaan aikaan omilla sivustoillaan työskentelevät ja tietoa jakavat henkilöt, jotka käyttävät työssään kvanttimekaniikkaa, skaalaavia tietoverkkoja, jopa tiedettä tutkimuksen kohteena pohtien uuden paradigman syntyä, tieteellisen vallankumouksen viimeistä vaihetta analysoiden sitä käsiteanalyysein reaaliaikaisesti.
Symboli-innovaatioiden ja käsiteanalyysien luonne on sekin kehittynyt prosessin kestäessä, siinä missä monet simulointitekniikat, tiedonkeruun uudet järjestelmät osana uutta paradigmaa ja sen selittämistä. Tässä sosiologien tehtävä on erityisen merkittävä ja palvelee samaan aikaan useita tieteenaloja poikkitieteisenä lähestymistapana lisäämällä siihen riittävä määrä myös kvantitatiivista osaamista operoida reaaliaikaisesti satojen miljoonien aineistoilla. Tähän tiede tarjoaa tänään oivan mahdollisuuden siirtämällä luonnontieteitten suuria prosesseja tutkivia menetelmiä sosiologiseen tutkimustraditioon. Erityisen runsaasti tällaisia menetelmiä käytetään vaikkapa biologian yhteydessä.
Näin viimeisimmissä julkaisuissani on käytetty perinteisiä vaativia luonnontieteen ja biologian kvantitatiivisia tutkimusmenetelmiä, olkoonkin että tehtävät ovat olleet yhteiskuntatieteisiä, sosiaalisia, sosiologiaa ja sosiaalipsykologiaa, mutta myös organisaatioita ja niiden taloutta ja käyttäytymistä selittäviä internetin sisäisiä ilmiöitä. Niiden tutkimuksen on mahdollistanut sosiaalisen median syntyminen ja netin sisäinen logiikkaa, analyyttisen työn avoimuuden toteutuminen ja sen mahdollistaminen sekä globaalisti että yksilö- ja yhteisötasoilla. Tässä paradigmainen muutos on ollut kaikkein dramaattisin niin yksilöiden, yhteisöjen kuin kulttuurienkin välillä.
Tuolloin tutkimus osoitti, kuinka vuorovaikutussuhteet yrittäjien ja näiden klusterirakenteiden välillä oli mahdollista rakentaa osaksi kuluttajasegmenttien vastaavia rakenteita. Puuttui enää vain globaali väline, jossa nämä operoisivat samaan aikaan ja yhteisöllisten (virtuaaliyhteisöllisten) rakenteiden sisällä reaaliaikaisesti. Tämä edellytti vanhojen verkostorakenteiden päivittämistä ja niiden kokoamista vastaamaan webympäristön vaatimuksia.
Aiemmat julkaisut on mahdollista saada osin webympäristön kautta ja osin ne ovat digituotteina hankittavissa ilman perinteistä varastointiin liittyvää vaihetta. Kirjat kannetaan kuluttajalle kotiin ympäri maailmaa reaaliaikaisesti painaen ne heti tilauksen saapuessa kustantajalle internernetin verkkokirjakauppojen välittäminä. Näin massatuotteelle tyypillistä varastointia ei synny ja kirja on mahdollista saada myös siellä, minne pienet julkaisumäärät ja pienen kielialueen sisällä julkaistut kirjat eivät muuten voisi levitä, olisivat käytännössä tuntemattomia ja mahdottomia kenen tahansa hankittaviksi sähköisen tuotteen rinnalla myös perinteisenä kuvitettuna printtituotteena, klusteritaidekirjana. Käsite “cluster art” tuottaa sekin jo liki 20 miljoonaa havaintoa Goolgen haukkoneessa, kun käsitettä manifestin kautta luodessani sitä ei mainittu lainkaan, eikä vieläkään suomenkielisenä (klusteritaide) muuten kuin oman tutkimukseni tai taiteen yhteydessä.
Tässä suomalainen kulttuuri on suljettu ja kulkee omassa mediaympäristössään pienten talousmaakuntien medioitten vuosisadan tradition suojassa alkaen pienen pääkaupunkiseudun henkisestä ilmapiiristä ja sen mediasta, käytännössä muutamasta henkilöstä 1900-luvun alun suljetun kulttuurivaihdon tapaan. Tällöin yhteydet Etelä-Amerikkaan ja Aasiaan, Euroopan ja Yhdysvaltain rinnalla, ovat tutkijan omasta aktiviteetista ja verkostoista syntyviä ja koskee myös Afrikan ulottamista omaan tutkimusohjelmaan.
IASP (International Association of Science Parks) julkaisi Etelä-Afrikassa pidetyn maailmankonferenssin yhteydessä pidetyn juhlaesitelmäni monografiana, jollaisena se oli saatavilla 52 kielelle käännettynä IASP:n päämajasta Malagasta ( Global blogs, weblogs and blogosphere, innovation processes and web-environment – Global economy in relation to success of STPs ). Tällöin menetelmänä diffuusiossa käytettiin samaa kuin aiemmin ns. agropolis -strategian yhteydessä, joka sekin levisi juuri tiedepuistojen maailmanjärjestön jäsenten kautta globaaliksi 1990-luvun alussa (Luostarinen 1991, Agropolis Strategy). Suomessa ilmiötä ei tunnettu lukuun ottamatta kapeaa maataloustutkimuksen eliittiä ja Etelä-Hämettä, joka sulki sen tehokkaasti estäen strategian käytön edes kansallisena vuosina 1990-2000.
Erityisen hyvin strategia menestyi Etelä-Amerikassa, Aasiassa, Pohjois-Amerikassa, mutta myös Euroopassa ja etenkin maanosissa, jossa käsite “Agropolis” viittasi vanhan neuvostovallan aikaiseen käsitteistöön agrokaupungeista. Tällaisia löytyi runsaasti mm. Neuvostoliitosta irtautuneista alusmaista sekä Etelä- ja Väli-Amerikasta sekä Kiinasta. Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa käsite tunnettiin myös mutta lähinnä ranskalaisena perinteisempänä tiedepuistotoimintana. Suomalainen malli ja strategia toi sille uuden webympäristöön rakennetun oleellisen korjauksen ja muistutti jo tuolloin sosiaalisen median tarjoamista mahdollisuuksista luonnonvarojen käytössä liitettynä klustereihin ja innovaatioympäristöihin sekä paikasta ja ajasta riippumattomiin kulutusympäristöihin ja tulevaan sosiaalisen median paradigmaan.
Näin vanhan korporatiivisen järjestelmän päivittäminen uuden internet -ajan vaatimuksia vastaavaksi toimi odotetusti juuri siellä, missä maaseutualueilla ja aluehallinnossa oli jo aiheeseen liittyviä symbolirakenteita. Kyse oli nyt niiden modernisoinnista, ei kokonaan uudesta käsitteistöstä, jonka vastaanottaminen olisi ollut joko mahdotonta tai sitä ei olisi edes havaittu tiedepuistomaailman akateemisen innovaatiojärjestelmän tuotteena globaaleilla, usein valtavan laajoilla keinokastelluilla maaseutualueilla. Liki poikkeuksetta näillä alueilla oli samalla runsaasti sosiaalisia-, taloudellisia- ja etenkin ympäristöongelmia.
Sosiaalinen media yleistyi Suomessa suhteellisen myöhään. Käsitteeseen liittyi vääriä tulkintoja ja monimerkityksisen paradigman rinnalle esitettiin mm. käsitteitä yhteisömedia, kansalaismedia, kommunikaatiomedia, vapausmedia jne. Samalla käsite haluttiin kansallistaa kuten Facebook Naamakirjaksi, Twitter ja tvittaus Sirkuttimeksi ja visertämiseksi, mutta samalla pyrittiin hakemaan myös etulinjaa uuden ilmiön evoluution kärjessä. Ilmiön laajuutta, paradigmaista luonnetta, Suomessa ei tuolloin oivallettu ja tiedeyhteisö jätti sen käsittelemättä ja määrittely tapahtui sekin Wikipedian ja sosiaalisen median sisällä, jonne se epäilemättä kuuluikin. Käsitteen ja sen organisaatioiden, prosessin tulkinnan ja kehittämisen kärjessä suomalaisuus oli rasite ja Suomi statisti. Kansallisen innovaation teknologinen luonne ja insinööritieteet olivat nekin nyt vain vahinkona siirryttäessä paradigmaisen sosiaalisen ja symbolisen median seuraavaan, dramaattisesti edellisestä poikkeavaan vaiheeseen.
Sosiaalisten ja yhteisöllisten medioitten myötä suomalaiset saivat mahdollisuuden pintaa syvempään tutustumiseen kanssaihmisiin, globaaliin sosiaaliseen ja kulttuuriseen ilmiöön, jonka taloudellisia ja institutionaalisia merkityksiä ei oikein ehditty edes pohtia. Tiede tuli taustalla ja monitieteisyys ei riittänyt silloin, kun pääosa käyttäjistä, noin viidessä vuodessa yli miljardi ihmistä, oli prosessin aktiivisia reaaliaikaisia kehittäjiä ja vain harva tieteellisen maailmankuvan hankkineita.
Alkuvaiheessa pääosassa oli tavarat, palvelut, tiedon ja uutisten hankinta ja vaihto, viihtyminen ja pelailu, ihmisten tapaaminen, globaali maailman yhteinen ilmoitustaulu. Käsite “amatööri” alkoi kuitenkin myös mediakielessä pian hämärtyä koulutuksen kasvaessa ja samalla innovaatio ja sen diffuusio erillisiä ilmiöinä hämärtyivät. Satojen miljoonien ihmisten arkielämä, työ ja vapaa-aika alkoivat muuttua, uusi paradigma muutti aluksi juuri ruohonjuuritason ajankäytön. Tiede tuli jälkijunassa ja moni koki median ja neljännen valtiomahdin olevan suurimman murroksen vastaanottajan.
Miljardien ihmisten yhteisen monialaisen yhteiskunnallisen paradigman muuttanut ilmiö liitettiin Suomessa mediatieteisiin. Syy oli sama kuin agrotiedepuistojen ja agropolis -strategian ajautumisessa vanhoihin sosialismin agrokaupunkeihin, käsitteessä oleva yhteinen nimittäjä agropolis. Suomessa tällainen käsite (agro) oli suljettu innovaatiotoiminnan ulkopuolelle menneen maailman edustajana. Näin mentaaliset mieliluvat, oma kapea suljettu kielialue ja media, johtivat virhekäyttäytymiseen samaan aikaan kun Kiina, Brasilia ja monet muut tästä mentaalisesta harhasta vapaat maat ja kulttuurit ottivat globaalit ohjat käsiinsä.
Perinteinen innovaatioaalto katosi reaaliaikaisesta ja ilman paikkaa ja aikaa prosessoivasta paradigmasta ja sitä alkoivat hallita uudet taloudelliset, sosiaaliset sekä vanhoja korporaatioita ravistelleet uudet säännöt ja lainalaisuudet. Oli hyväksyttävä vaikea neljäs ulottuvuus, einsteinilainen suhteellisuus ja riemannilainen geometria sekä hylättävä newtonilainen maailmankuva ja sen sovellukset tai analogiat.
Korporaatioita muuttaneen uuden paradigman takana eivät olleet niinkään internetin tarjoamat uudet mahdollisuudet, suuri joukko ihmisiä kommunikoimassa keskenään, holistinen kokonaisuus, kun eri osien yhdistäminen toisiinsa muuttaen samalla vakiintuneet toimintatavat ja ajattelu, niin perinteisten instituutioiden toiminnassa, kuin niitä ohjanneissa yksilöiden ja yhteisöjen arkielämän ja vapaa-ajan toimintakulttuureissa.
Tieteissä ja tutkimuksessa ensimmäisenä muutoksen tuuliin joutuivat aikaan ja paikkaan sidotut kronologiset ja korologiset, regionaaliset ja spatiaaliset tieteet ja niiden soveltajat, erityisesti media tiedon välittäjänä, heti insinööritieteitten ja niitä soveltavan yhteiskuntakoneiston rinnalla.
Perustieteitten ja niiden sovellusten rinnalla muuttuivat niiden korporaatiot, yhteiskunnan hallinto ja sen niin horisontaaliset kuin vertikaaliset järjestelmät. Kaikki tämä ei voinut tapahtua korporaation sisällä reaaliaikaisesti vaan asteittain ja paljon hitaamman prosessin kautta kuin mihin välineistö ja etenkin nuorten kokema virtuaalimaailma välineineen antoi mahdollisuuden tai jollaista korporatiiviselta yhteiskunnalta odotettiin ja petyttiin. Yhteiskunta jakautui useampaan kerrokseen, jossa tiedon reaaliaikaisuus oli keskeinen väline toimia niin talouden, ei vain uusien finanssi-innovaatioiden kohdalla, vaan myös aluehallinnon, sosiaalisten rakanteiden, jopa terveyden hoidon ja sen hankinnan yhteydessä. Suomessa sosiaali- ja terveyshallinnosta, yksityisen ja julkisen sektorin toiminnan järjestelyistä ja osana paikallishallinnon verkottamista syntyi korporatiivisen valtion näkyvin ongelma.
Juuri median kriisi ja sen merkitys perinteisessä yhteiskunnallisessa vallankäytössä teki tutkimuksesta ongelmallisen. Kun uusi paradigma oli laajasti maailmankuvaa muuttavaa, sen vastustus oli ymmärrettävästi suurinta juuri itse median kentässä ja suurissa mediataloissa. Uusi paradigma koettiin uhkaksi ja ensimmäisenä perinteisen, kansallisesti arvokkaan printtimedian sisällä maailman metsäisimmässä maassa.
Kun tutkimus käynnistyi hakukone Google löysi vain muutaman sosiaalista mediaa tarkoittavan havainnon (social media), mutta jo elokuussa 2010 liki 250 miljoonaa ja tätä artikkelia kirjoitettaessa marraskuussa 2010 liki 700 miljoonaa hakutulosta.
Näin ilmiö levisi ja syveni muutamassa kuukaudessa muutamasta miljoonasta noin tuhanteen miljoonaan. Se oli koko ajan maailmankuvaa murtava prosessi muuttaen tutkimuksen aikana kaiken aikaa aiemmin jo opitun perusolemusta, täydensi tiedettä, itse itseään sekä tästä prosessista syntyvää käsitystä, maailmankuvaa.
Uusien symboli-innovaatioiden ja niiden luomien sosiaalisten ja yhteiskunnallisten ilmiöiden myötä vanhat käsitteet latistuivat ja myös niiden todellinen merkitys muuttui. Verkkoyhteisöpalvelujen kautta syntyi monitulkintainen sosiaalisten medioitten yhteinen yläkäsite, jota oli vaikea hahmottaa. Etenkin nuorisokulttuurissa uudet symboli-innovaatiot kuvasivat modernisaatiota, globaalia yhteisöä ja siihen kuulumista, luonnollisena pidettyä reaaliaikaista prosessia, ei niinkään aiemman paradigman aikaista tapaa huolehtia kielestä tai heidän vanhempiensa kyvystä ymmärtää tai olla ymmärtämättä. Syntyi kahden kerroksen väkeä ja välittäviä kerroksia, joista käytettiin kirjavia ja usein hyvinkin osuvia kielikuvia.
Aiemmin etäisyydellä oli ollut merkitystä ja mitä lähempänä alkuperäistä innovaattoria vastaanottaja oli, sitä helpompi hänen oli ottaa vastaan ja hyödyntää tai vastustaa uutta innovaatiota koko laajuudessaan. Tämä koski etenkin imitointia ja siihen liittyviä monia ongelmia etenkin mutkikkaiden sosiaalisten, kulttuuristen, organisatoristen sekä lopulta symboli-innovaatioiden omaksumisessa.
Sosiaalisen median paradigmasta keskeisin on juuri tapa uusiutua. Paikattomassa ja ajattomassa ympäristössä innovaatio ja sen diffuusio ovat samaa asiaa. On lopulta yhdentekevää kuka valon sytyttää ja ketkä siinä työskentelevät ja miksi, mitä sieltä hakevat. Sosiaaliset ja symboliset, korporaatiota muuttavat organisatoriset innovaatiot eivät etene ajan funktiona tai hägestrandilaisena aaltona. Näin vanhan paradigman innovaation syntyyn ja leviämiseen, vastaanottamiseen tarkoitetut mallit, eivät päde uudessa paradigmassa, vuorovaikutteisessa mediassa. Samoin yhteiskunnalliset ilmiöt ja niiden kehitys, lineaarinen ja analogioihin perustuva ennustaminen, ovat nekin sosiaalisen median kohdalla väärästä paradigmasta haettuja malleja tai teorioita. Miltei mikä tahansa vanha paradigman mukana tullut käsite, kuten kansankoti, hyvinvointiyhteiskunta, hightech ja tietoyhteiskunta, innovaatioyliopisto ja osaamiskeskus olivat populistisia, ilman sisältöä kumisevia tyhjänpäiväisyyksiä.
Käsitteiden määrittely on kokonaan toinen asia kuin digitaalisen median tuotteet ja palvelut sekä näistä syntyvät teolliset tai taloudelliset prosessit, verkkopalvelu verkosto-organisaationa tai perinteisenä insinöörintyönä. Tutkimus ja sen teoria edellyttävät uuden paradigman yhteydessä uusia käsitejärjestelmiä, käsitteiden tunnistamista ja lähdeaineistoja sekä niiden kritiikkiä. Länsimainen tutkimus on yleensä heuristinen prosessi ja tapahtuu eri tieteen konventioissa oman käsitejärjestelmän sisällä, joskus hyvinkin koulukuntaisina ja kapeina valintoina. Tämä kapea valinta ei ole tieteidenvälinen, monitieteinen prosessi.
Huolellinen käsitteiden määrittely on kuulunut länsimaisen tieteen hyveisiin ja on mahdollista myös sosiaalisen median avainryhmissä, delfityyppisissä organisaatioissa. Sen sijaan koko sosiaalisen median kentässä tällaiset hyveet eivät ole enemmistönä, tieteellinen maailmankuva on pääosin vieras ja symboli-innovaatiot jo luonteensa puolesta uusiutuvia, innovaatioprosessia näin ylläpitäen ja kiihdyttäen sitä evolutionaarisesti uutta diversiteettiä, moninaisuutta mistä valita, näin tuottaen.
Suomessa suurin ongelma liittyi sosiaalisen median kytkökseen Nokiaan ja insinööritieteisiin sekä pragmatismiin, utilitaristiseen taloudelliseen ajatteluun. Kun sosiaaliselle medialle ei näyttänyt löytyvät sopiva teknisiä ja taloudellisia sovelluksia, koko prosessi pysähtyi hetkeksi, jolloin samalla yleistyivät teknisesti käyttökelpoiset juuri sosiaalisen median avainryhmille tarkoitetut älypuhelimet Applen tuotteina.
Postmodernin ihmisen ikivanha antropologinen strukturalismi syntyy digotomisesta on ja off -kielestä oli kyse kaupankäynnistä, tieteestä tai taiteesta, alkuasukkaiden myyteistä, paradigmaisista uskomusjärjestelmistä ja kielen rakenteista. Tässä sosiaalinen media, sen monet faktoripisteistä klusteroidut typologiset suuret globaalit pääryhmät, päätyvät samoihin ratkaisuihin. Sama suurryhmän ratkaisu ja reaaliaikainen vastaanotto tuo mukanaan kehitykseen valtaisan samanaikaisen loikan. Sosiaalinen media toi lineaarisesta poikkeavan kehityksen, joka eteni suurina hyppäyksinä.
Sosiaalinen media ei romuta tiedettä ja sen objektiivista luonnetta olkoonkin, ettei tieteen saavutukset ole jatkossakaan ihmisestä riippumaton ja autonominen tapahtuma. Kulttuurien holismi lisää tieteen relativismia. Sosiaalisessa mediassa ihminen on näkyvästi itse mukana tieteen sosiologisessa prosessissa, osa tutkimustaan ja välineellistä “laboratoriota” on mahdoton piilottaa ja palataan ikään kuin aikaan, jolloin tiedettä tehtiin brittiläisten herrasmiesten kodeissa ja paikallisen yhteisön sitä uteliaana seuratessa. Erona on vain se, että uteliaat katsojat toivat siihen mukanaan oman aktiivisen työpanoksensa ja paheksuivat jokaista elettä, jolla sitä pyrittiin rajoittamaan tai kahlitsemaan korporatiivisen valvonnan ja kontrollin kautta.
Sosiaalisen median ryhmille, klustereille, todellisuus on usein koettujen ilmiöiden, kokemusten ja havaintojen yhteistä kokonaisuutta, johon yksilö ja hänen sidosryhmänsä, yhteisöt uskovat. Sosiaalisen median suurryhmien sisällä uskolla ja luottamuksella on vähintäänkin yhtä suuri merkitys kuin puhtaalla tiedolla, jota perinteinen tiedeuskovainen edustaa. Näin riippumatta siitä, kuuluuko ryhmä fleneeraajiin, telecity-blogaajiin, postmodernin ajan nomadeihin ja kulkureihin, pelureihin, market -maaliman turisteihin ja surffailijoihin tai johonkin muuhun suureen pääryhmään tai niiden välittäviin pienempiin klustereihin.
Tutkijan näkökulmasta oleellista on, että reaaliaikaista prosessia on voitava seurata reaaliaikaisena ja itse siihen osallistuen. Tämä koskee sekä mikro- että makrotason tutkimusta ja näiden rinnakkaista käyttöä samaan aikaan. Makrotason vaihtelut vaikuttavat välittömästi mikrotasolla ja päinvastoin, vuorovaikutteisesti.
Samalla kun tutkimuskohteen analogiat muuttuvat, vaihtuvat myös tiedon hankinnan ja tiedon intressin järjestelmät, jolloin tilastollis-empiirisiä menetelmiä on vaihdettava joustavasti simuloiviksi, intuitiivisiksi, laadullis-rakenteellisiksi jne. Lineaarinen, historiallinen ennustaminen, ei ole mahdollista reaaliaikaisessa prosessissa ja tutkijat joutuvat koko ajan arvioimaan, mikä analytiikka prosessin tulkinnalle olisi tuloksellisin. Usein tämä merkitsee luopumista empirismistä ja siirtymistä konstruktiivisiin tiedon hankinnan järjestelmiin. Kun yksistään Kiinassa on yli 1,6 miljoonaan tutkijaa, tämä kieli on heille varmasti tuttu siinä missä Yhdysvaltain 1,4 miljoonalle tutkijalle. Oma yhteiskuntamme ja kulttuuri on tässä statisti ja Eurooppa jäänyt jättiläisistä jälkeen.
Oikea-aikainen ei ole sosiaalisessa mediassa reaaliaikainen. Tämä liittyy läheisesti korporatiivisen yhteiskunnan niihin hierarkisiin rakenteisiin, joissa hägestradilainen diffuusioaalto on ollut prosesseja ohjaavana ja osa vallan rakenteita ylläpitävää käytäntöä. Tässä rakenteessa tieto on todella ollut valtaa. Hierakiset diffuusiot ja vaikutusalueet eivät toimi reaaliaikaisessa, vuorovaikutteisessa einsteinilaisessa maailmankuvassa ja ne ovat vain vanhan paradigman erikoistapauksia arkiajattelussamme. On parempi olla kokonaan toimimatta kuin toimia arkiajattelun virheitä yhteisölleen tuottaen. Niiden korjaaminen on aina hitaampaa ja kalliimpaa kuin kokonaan uuden luominen.
Tähän samaan kategoriaan lukeutuvat monet massaan ja niiden yhteiseen vaikutukseen perustuvat mallit newtonilaisina sovelluksina, Emile Durkheimin tai Ferdinad Tönniesin tapa luokitella yhteisöjä ja niiden kehitystä sekä näiden tulkintoja osana alueen tai kulttuurin kehityksestä ja sen edistyksellisyydestä. Ne palvelevat yhteisö- tai organisaatiokuvauksina vain oman aikansa paradigman tuotteina, ei enää niissä yhteisöissä, joissa reaaliaikaiset prosessit rakentavat virtuaalitodellisuutta. Tämä todellisuus on paljon lähempänä tieteellistä maailmankuvaa, kuin perinteinen lähiyhteisön “miltä maailma näyttää” -todellisuus. On helpompi korjata 180 asteen virheitä kuin “lähes oikein” ratkaisuja, joissa tarvitaan myöhemmin niin kompassia kuin karttaakin, ei vain 180 asteen käännöstä oikeaan suuntaan.
Kun kyseessä on miljoonien sijasta miljardien yhteisöt ja niiden luokittelu, erot ääripäiden välillä ovat suuria. Nämä ääripäätkin kohtaavat toisensa paikassa, jossa perinteinen paradigma ei heitä olisi yhdistänyt. Sosiaalinen matka suljetusta kylä- tai slummikortelista Aasiassa tai Afrikassa metropolialueen elitistisiin liikekortteleihin on taloudellisesti ja kulttuurisesti pitkä.
Yhteisöllisen median kohdalla sosiaalinen matka katoaa, ja tämä on oleellisesti paradigmaa vielä enemmän muuttava prosessi kuin aikamatka Einsteinin suhteellisuudessa ja Riemannin geometriassa, jossa tasokartan hylkääminen ja vaihtaminen pallokartan kautta mentaalikarttaan on sekin monelle mahdoton tehtävä osana ympäristöpsykologiaa ja geneettistä aistiemme harhaa.
Lähteet
Matti Luostarinen 1991. Agropolis Strartegy. Agrifood Research Finland, MTT, 118 p.
Matti Luostarinen 2005. Ekoloinen klusteri ja innovaatiopolitiikka. English summary: Ecological cluster and innovation policy. Maa- ja elintarviketalous 70. Agrifood Research Finland, MTT. Jokioinen, 288 p.
Vuoden 2010 aikana julkaistut kirjani ovat runsaasti kuvitettuja ja sopivat myös alan ammattilaisille ja harrastajille lahjakirjoiksi