Ovatko suomalaiset kaksinaismoralisteja vaiko shakkipelin nappuloita?
Ovatko suomalaiset kaksinaismoralisteja, kysyy Jussi Halla-aho Iltalehden otsikossa. ”Puristavat hädissään nallekarhuja”.
Iltalehti provosoi otsikkonsa kautta ja synnyttää tarkoituksella keskustelua sodan mielettömyydestä. Nyt Jussi Halla-aho on joutunut otsikkoon ja synnyttää myös keskustelua sodan mielettömyydestä Euroopassa.
On hyvä, että pohdimme tätä mielettömyyttä ja sodan logiikan omia sääntöjä, joita filosofit eivät ole kirjoittaneet. Heiltä sodan alkua ja loppua, Ukrainan kokemaa julmuutta, on turha mennä nyt kyselemään. Ellei kirjeenvaihtajana ole Hemingwayn kaltainen kirjailija tai omassa sodassamme sotaromaaneja rakennelleet ja joku muuttaen sen jopa itsenäisyyspäivän ainoaksi tapahtumaksemme sotaleffana.
Ei ole sattuma, että tämän tapahtuman kuvauksesta ja ohjauksesta, jopa näyttelijöiden ruokinnasta vastasi juuri Iisalmessa ja Ylä-Savossa syntynyt ohjaaja. Se kun oli kuin tilaustyö juuri hänen taidoilleen. Siinä missä aiemmin Sven Dufvan filmatisointi ja eikös vaan samoissa maisemissa Koljonvirralla Iisalmessa. Sonkajärvellä pystytettiin jo omaa Hollywood ympäristöä, mutta se kuihtui lopulta eukon kannoksi ja hyvä niin. Naapuripitäjässä Vieremällä sentään voitettiin liki kaikkia Pekingin olympiavuoden mitalit, samassa perheessäkin vielä.
Pielavedellä syntynyt keihäänheittäjä taas tuskasteli kohtaloaan hiven samaan tapaan kuin Urho Kekkonen saman pitäjän torpan poikana maan asioita hoitaen aina Mauno Koiviston ilmestymiseen saakka. Koivisto hoiti Neuvostoliiton kaaduttua Pariisin vuoden 1947 rauhansopimukset romukoppaan ja alkoi matkamme kohti kokonaan uutta vaihetta, jossa Ukrainaa ravistellaan tänään pelon maantieteellämme. Noinko sieltä löytyisi ”Manu” toimimaan oikeaan aikaan oikealla tavalla.
Iltalehti otsikoi kiintoisalla tavalla Jussi Halla-ahon sanomisia, josta myös otsikko kirjoitukselleni lainaten.
Jussi Halla-ahon inhorealismi yhtäällä ärsyttää ja toisaalla panee ajattelemaan. Ihmiseksi syntymistä pohtivat filosofit ja minkäs teet sille, että siellä löytyy myös koulukuntiakin.
Oletan kuitenkin, etteivät filosofit ala käydä sen vuoksi sotia. Se on syy, miksi hakisin yhteisten asioitten hoitajaksi juuri filosofisen koulukunnan jäseniä mieluummin, kuin tämän tieteenalan koulutuksen kiertäneitä veijareita.
Halla-aho on poliitikkona poikkeus monessakin mielessä. Hän ei halua valtaa sen itsensä vuoksi, koska ymmärtää sen pilaavan ihmisen ja humanistin filosofina. Valta kun sokaisee, täydellinen täydellisesti.
Hänen edeltäjilleen juuri tuossa puolueessa kävi näin. Sekä Veikko Vennamolle että hänen kouluttamalleen Timo Soinille. Parempaa esimerkkitapausta ei luennoija yliopistollaan voisi löytää.
Tätä valtaa Halla-aho varoo myös omalla kohdallaankin ja jättäytyi pois puheenjohtajan tehtävistäkin yhden kauden jälkeen. Olisin toiminut samoin ja varoen jo tuota ensimmäistäkin kautta suomalaisena poliitikkona uuden vuosituhannen käynnistyessä.
Olen pelannut Halla-ahon kanssa ”shakkia” hänen omalla sivustollaan. Hän pelasi simultaania. Kun hän havaitsi joutuvansa vaikeuksiin, hän keskeytti pelinsä. Näin ammattinsa osaava shakkimestari tekee ja esittää ratkaisematonta. Peli kun ei johda mihinkään. Tappio olisi taas nöyryytys, jonka voi myös välttää vetäytymällä turhasta pelistä. Shakkia pelaavat kun ovat mestareina turhamaisia. Se on heidän ammattitautinsa. Sama pätee Putinin kaltaisiin johtajiinkin. Varo sellaisia johtajina. He kun etenevät kuin härät sokeana kaikelle muulle kuin omalle mylvinnälleen.
Kaksinaismoralismi käsitteenä on heidän kohdalla virheellinen arvio ja väärä sellaiselle toiminnalle, jossa ihminen ”aikuisen oikeasti” osoittautuu kykenevänsä humanitääriseen työhön jopa oloissa, jotka ovat mielettömät ja muistuttavat kirjaa ”Shakkitarina”.
Sen kirjoittaja eli mielettömässä maailmassa ja kuvasi sen aiheuttamaa konfliktia myös omalla kohdallaan shakkipeliksi sen muuttaen vankilaoloissa. Hänhän päätyi lopulta lohduttomaan ratkaisuunkin, itsemurhaan vaimoineen. Teatraalinen ihminen on media-ajan tuotteena sekä koominen että säälittävä.
Hän kun ei kykeke irtautumaan tuosta roolistaan ja Putinin kaltainen näyttelijä muistuttaa menneen ajan kauhuistamme. Turussa Pietarin pikkuvirkamiehenä vieraillen, tällaisen ihmisen tutkijana ja opettajana aikanaan tavaten, tietää toki, mitä sellaisesta voi seurata Venäjän tsaarina. Adolf Hitler ensimmäisen maailmansodan tuotteena ja korpraalina oli Stalinin tapaan liiankin järkyttävä oppi meille siitä, mistä nyt on kysymys.
Itse shakkipelin kirjan tarina muistutti pelottavalla tavalla vastaavaa myöhemmin pelattavaa ottelua venäläisen suurmestarin Boris Spaskyn ja amerikkalaisen nuoren haastajan Bobby Fischerin välillä. Moni muistaa tuon pelin teatraaliset vaiheet ja amerikkalaisen haastajan myöhemmän kohtalonkin.
Takavuosien suomalaiset suuret itsemurhaluvut kuvasivat samaa ilmiötä. On varottava, ettei pandemia ja Euroopassa riehuva sota johda meitä ja lapsiamme sellaiseen suohon, jonka ikäihmiset muistavat omasta lapsuudestaan suuren ikäluokan tämän päivän vahuksinamme.
Nyt siitä on jo näkyviä merkkejä pandemian jatkuessa ja sodan heikentäessä kohta myös talouttamme. Median keskittyessä tutulla tavalla yhden ilmiön kuvaamiseen ja paisutteluun. Tämän venäläiset Ukrainassa taatusti osaavat, mutta niin osaavat myös jenkit. Kohta meillä on suo siellä, vetelä täällä.
Jos muuta ei synny niin suurvaltapolitiikan luoma ”Vietnamin sota” ja pitkittyvä eurooppalainen lama. Sitä on nyt syytä vältellä viimeiseen saakka, kun pelaajina ovat kiinalaiset, venäläiset ja amerikkalaiset. Ja me mukana pelin nappuloina, Suomi tuskin vaihtorahan arvoisena.