Venäjän suuren voiton päivä – Eurooppa päivä

09.05.2022

Tämä päivä on vaihtoehtoisesti joko Eurooppa-päivä tai sitten juhlimme venäläisten tapaan suurta voittoa lähinnä Saksasta. Tosin tänään juhlintaa häiritsee sota Ukrainassa ja Putin joutuu asemoimaan itsensä eurooppalaiseen todellisuuteen rinnan menneitä muistellen.

Samaan aikaan kirjani teesi – antiteesi – synteesi / mytomania – eskapismi ja putinismi tuli ulos kustantamostani Saksassa. Mytomanian me muistamme sairaalloisesta valehtelusta ja eskapismissa pyrimme pakenemaan julmaa totuutta.

Sen sijaan feodalismi ja kapitalismi ovat meille jo unohtuneet, mutta niitä tahtoo olla myös kommunismin kanssa. Epäonnistunut kokeilu jatkuin viimeisenä Kuubassa. Sen sosiaalinen pääoma ja muisti kuitenkin elää ja voi hyvin.

Koska olen nämä käsitteet esitellyt rinnan aiemmin sekä artikkeleina että osana lukuisia kirjojani, en enää kiusaa lukijoitani uusilla tulkinnoilla, vaan esittelen ne sellaisina, itseäni näin lainaten. Jörn Donnerin muistelmakirjaa mukaillen ”itseään saa lainata” siitä edes kertomatta. Itse en tätä allekirjoita. Itseäänkin on lainattava kertoen se tekstinsä sisällä ja mieluiten tuoden kirjan loppuun ne julkaisut, joihin on vedonnut.

Näin siksi että moni valtaa käyttävä poliitikko lainaa historiaa virheellisesti ja etenkin itseään ja omia puheitaan sekä kirjoituksiaan muutellen, valheitaan joko oikoen tai lopulta todellisuuden pakoilun lopettaen.

Ei hetkessä vaan aste asteelta ja samalla näin arvokkuutensa säilyttäenkin. Tämä on hyvin vanha keisarillinen tapa eikä sille sovi pilailla demokraattisen yhteiskuntamme sisällä. Tosin ei myöskään ottaa siitä mallia oman yhteiskuntamme reaaliaikaisen prosessin ja digiaikaisen yhteiskunnan luovassa ja innovatiivisessa kehityksessä, klusteri politiikan (cluster policy) ja artikkeleiden (cluster article) luvatussa maassamme.    

Teesi – antiteesi ja synteesi / fedalismi – kapitalismi ja kommunismi vaiko vaihtoehtoisesti mytomania – eskapismi – putinismi

Samaan aikaan kun seuraamme tapahtumia Ukrainassa ja analysoimme Venäjää, unohdamme mitä tapahtuu Suomessa, Ranskassa, Yhdysvalloissa ja ympäri globaalia maailmaa. Jopa kuvamme menetetystä Karjalasta on vinoutunut ja kuvitteellinen. Liikuin siellä tutkijana parin vuoden ajan rajan molemmin puolin, ja erot olivat valtavat 1980-luvn lopulla. Olen niistä raportoinut.

Tämän rinnalla myös oma kielemme rapautuu, pirstaloituu ja yksinkertaistuu. Kielemme on kohdannut vanhatestamentillisia haasteita, mutta syytä ei ole mahdollista hakea enää Jumalasta.

Kaikki aikamme medioissa menee nyt Venäjän ja Ukrainan sodan pohdintaan, omaan käyttäytymiseemme globaalin viruksen aiheuttaman pandemian jälkeen hakien turvaa Natosta. Jopa omien epigeneettisten traumojen nouseminen pintaan on pahempaa kuin koskaan aiemmin, lukuun ottamatta ehkä suuren ikäluokan hysteriaa Vietnamin sodan aikoihin ja kommunismia palvovia, sotiemme aikaan syntyneitten traumoja tuolloin seuraten. Se aika oli otollista valmistua nopeasti ja saavuttaa suurten ikäluokkien, vaikeasti alkoholisoituneitten, hankkima ajallinen etumatka. Elimme siis 1960-lukua Yhdysvalloissa ja 1970-luvun alkua Suomessa.

Aikanaan menetettyjen juurien ja yhteisöjen epäkohdat saattavat olla tabuja kotinsa jättämään joutuneille mutta eivät enää jälkipolville. Käsittelin aihetta aikanaan ensimmäisen väitöskirjani yhteydessä mutta se törmäsi tuon ajan sodat kokeneiden professoreiden koulukuntaan. Ilmiö oli hoidettava lopulta tavalla, jossa heidät siirrettiin ulos riitelemästä omien ongelmiensa kanssa piehtaroiden. Rauha heidän muistolleen ja traumoille. Sodat käyneet sukupolvet opettajina olivat luonnollisesti traumatisoituneet ja se tuli tuolloin ymmärtää.

Matkailu Venäjän Karjalaan tuli mahdolliseksi 1950-luvulla. Synnin silloin ja näin öisin painajaisia, jotka levisivät idän taivaalta kaksipäisen kotkan tapaan epigeneettisenä perimänä verisistä sodistamme. Niinpä myös matkailu tuohon suuntaan oli aluksi verkkaista. Raja aukesi railona.

Pääsin Venäjän Karjalaan Värtsilästä vasta 1980-luvun viimeisinä vuosina avaten puomi, jonka oma isäni oli alkujaan sinne asettanut uuden rajan kohdalle jakaen Värtsilän kunnan. Sen takana avautui sama Värtsilän tehdas, jossa pommituksen jäljet näkyivät edelleen ja johto oli siirretty sinne Leningradista ja odotti siirtoaan takaisin kotikaupunkinsa Pietariin. Oli odottanut kaikki nämä vuosikymmenet. Rajan takana Karjala oli samassa kunnossa kuin mihin suomalaiset olivat sen aikanaan jättäneet. Maailman suurin museo. Eivät sellaiset rajojen siirrot korvessa ole viisaita ensinkään. Myös Suomen puolella olevat kunnat pilattiin pirstomalla ne olemattomiksi. Rajojen siirrossa on oltava ammattilaisia tiedemiehiä mukana.

Mitä vähäisemmiksi omat suomalaiset jälkemme tuohon suuntaan hävisivät, sitä suuremmat joukot sinne lopulta menivät mutta nyt turisteina. Tuolloin mukana oli jo rationaalista järkeä ja alan tutkijoitakin. Mukana oli tutkijan tuomat teesit, vastakohtana antiteesit ja tavoitteena lopulta uskottava synteesikin.

Muutos alkoi hetkessä ja jo seuraavana kesänsä Sortavalan laulujuhlat palasivat ohjelmaan. Laatokan saarilla autioitunet saaret historiallisina rakennelmineen saneerattiin ja luostarilaitos säätiöitiin ja munkit saattoivat palata osaksi rappiolle päästettyä ympäristöä korjaamaan jäljet ja luostarilaitokselle veronsa maksanut lampuoti oli tyytyväinen näkemäänsä. Ties kuinka monennen kerran. Tästäkin löytyy kirjotuksistani laaja artikkeli (kluster articles).

Presidentti Koivisto sosiologian tohtorina harrasti dialektista pohdintaa ja hämmensi sillä joskus toimittajatkin sopuleinamme. Lopulta hän väsyi heihin lukuun ottamatta koulukaveriani Pekka Hyväristä. Pekka taas väsyi hänkin toimittajien toverituomioistuimessa kollegoihinsa hänkin. Tämäkin on hyvin suomalainen ilmiö ja turhauttava.

Tämän päivä Helsingin Sanomissa (24.04.2022) Vesa Siren kirjoittaa kolumnissaan, kuinka putinismin antiteesiä kannattaa odottaa. Venäläiset kun näkivät itsensä uutena Roomana jo 1400-luvulta lähtien ja tämän päivän ajatteluun kuuluu myös teesin rinnalle antiteesi ja lopulta synteesikin. Tosin Suomen vanhoilla rajoilla tämä ei näkynyt muuna kuin rappiona. Miksi käydä sota ja juhlia sen voittoa, jos sen tuloksena on pelkkä rauniota ja rappiota vielä vuosisata myöhemminkin?

Vesa Siren lainaa sekä Kiovan Rus ajattelua ja professori Jukka Korpelaa, että samaan aikaan presidentti Mauno Koiviston kirjaa.

Korpela on puolestaan muuttanut ajatteluaan Koivistonkin mainitsemasta Kiovan Rusin perinnöstä ja kulkee nyt ihan omia teitään Venäjän kulttuurin varhaismuotoja pohtiessaan. Sen sijaan Putinin harhat kulkevat edelleen 1700–1800-lukujen tuhatvuotisessa Venäjässä Paavo Väyrysen väitöskirjan tapaan Kiovan Rusin jatkajana, jonka keskus on nyt vain Moskovassa.  

Jo 1400-luvulla Venäjä halusi olla ”uusi Rooma”, jolla oli missio ”vääräuskoista länttä” ja ”idän pakanoita” vastaan.  ”Putin haluaa isovenäläisesti nähdä itsensä myös kaikkien slaavien hallitsijana.” lainaten Sirenin kolumnia.

Kun suomalaiset matkailivat 1990-luvulla pääosin kesäisin rajan taakse Karjalaan, sinne ei menty rentoutumaan, kuten mökkilomalle ikään, vaan hakemaan jälkiä suomalaisuudestamme. Talvella Venäjän Karjalaa ei ollut olemassakaan. Sodissa kaatuneita luita haettiin ja siirrettiin siunattuun maahan.

Asuin siis pari vuotta rajaseudullamme juuri Neuvostoliiton hajotessa. Vierailin rajan takana ”maailman suurimmaksi museoksi” kutsutussa kohteessa. Luovutetun Karjalan kokemukset perustuivat lapsuuden mielikuviini, ei toki juuriini siellä. Sodistamme näin vain julmia epigeneettisiä uniani, painajaisia. Palaan siis nyt jo aiemmin kirjoittamaani. Näin siksi että juuri nyt se on tulossa siihen synteesiin, jossa Suomi on siirtymässä lopullisesti länteen ja Natoon.

Vielä 1930-luvulla ja 1920-luvun puolellakin alueilla käynnistettiin matkailua edistäviä toimiakin. Näiden seutujen tunnettuus lisääntyikin ja Terijokea myytiin Pohjolan Rivierana ja Petsamoa eksoottisena kuninkaan kartanona, Pohjolana ja Tolvajärveä retkeilijöiden paratiisina. Suomalaiset käyttivät yhden vuoden valtion budjettinsa kunnostaakseen tien juuri Petsamoon. Kirjani ”Arctic Babylon” syntyi jo mielikuvissani lapsena.

Kaikki tämä palautui mieleeni 1980-luvun lopussa, ja laman iskiessä 1990-luvulla toimitimme ruoka-apua talvella rajan taakse. Samalla vierailin myös Petroskoissa. Esittämäni verkostomalli siirtyi Sahalinissa käytettäväksi ja siitä raportoi amerikkalainen viikkolehti näyttävästi.

Laatokan-Karjalan instituutti oli saanut kulttuuriin sopiva tulkinnat kuten myöhemmin ”Akropolis Strategy” ympäri maailmaa ja etenkin Venäjällä ja Brasiliassa, jossa sitä jouduin eniten esittelemäänkin kirjanani 1990-luvun alusta mutta nyt jo Lounais-Hämeessä ja MTT (Luke) laboratorioissa sitä työstäen. Tuossa vaiheessa internet oli jo myös agronettina käytettävissä mutta Suomessa se hoitaen. Nokia oli jäänyt askelmerkeissään meistä jälkeen.

Suomessa lehmät soittelivat toisilleen agronetissa mutta Nokian insinöörit rakensivat omia puhelimiaan samaan aikaan kuin Apple oli muuttanut puhelimen tietokeena taskuumme sopivaksi. Tapahtui kulttuurinen torkahdus kuten Venäjällä aiemmin. Suomalaiset ovat reaaliaikaisen maailman torkkujia kokonaisia vuosikymmeniä menettäen. Näin kävi 2010-luvun kymmenelle hallituksellemme. Tästä kirjoittamani kirja oli surullista koottavaa artikkeleistani (Cluster articles ja Menetetty vuosikymmen).

Tutkijan näkökulmasta kuvamme Karjalasta on pahasti vinoutunut ja kuvitteellinen. Niinpä ei kuuluisi Putinin tapaan sotkea toisiinsa taloudellista ahdinkoa, sisällissodan vastakkainasettelua, ihmisten epäasiallista kohtelua, eriarvoisuutta ja yhdistää niitä puheisiin Karjalasta. Sama kun pätee toki myös Ukrainaan. Kotinsa menettäneiden kohdalla ne saavat toki ollakin tabuja, mutta ei nyt enää jälkipolville Karjalasta. Sodan hävittämä Karjala ei toivu ikinä venäläisin voimin ja samaa pätee Ukrainaan.

Tutkijoiden esille tuoma kuva nyky-Karjalasta ei toki kaikessa realistisuudessaan sovi likimainkaan yhteen poliittisesti orientoituneeseen ja samalla usein tunteisiin vetoavan Karjala-käsitteen kanssa.

Toisaalta tutkijat eivät saa myöskään vähätellä muistitiedon kautta syntyviä emotionaalisia tunteita, sotakokemuksia ja juuriaan Karjalasta hakevan syvästi kokijaansa vaikuttavina elämyksinämme, spatiaalisena identiteettinämme.

Niinpä ensimmäistä väitöskirjaani kootessani 1970-luvulla niin regionalismi kuin spatialismi oli opittava erottamaan siinä missä tietokoneen käyttämä tekoäly kielenämme. Se oli tuohon aikaan ilman opettajien apua työlästä. Hehän odottivat tietokoneiden olevan tilapäinen ilmiö ja katoavan muoti-ilmiönä myöhemmin. Ne eivät kadonneet.

Ne kun olivat vielä tuolloin suomalaisille tyystin vieraita myös yliopistoissamme. 1900-luvun alkupuolella syntyneet professorit odottivat tietokoneitten olevan vain tilapäisen ilmiön ja katoavan todellakin aikanaan kunhan maltamme odottaa. Toki sama päti poliitikkoihimme ja hallintoomme. Toki se näkyy hallinnossamme vielä tänäänkin. Kehitys on ollut hidasta ja innovaatiopolitiikkaa on jarruteltu tietoisesti.

Kun nämä kaksi tasoa, rationaalinen järki ja emotionaalinen tunnekuohu saadaan toimimaan samassa tasossa, alamme ymmärtää paremmin myös Ukrainaa ja Putinin tapaa korostaa vain toista puolta totuudesta. Putinin tarjoaman teesin rinnalle on tuotava myös antiteesi ja näistä on rakennettava lopulta synteesi.

Vesa Siren esittelee näitä Putinin teesien kääntöpuolelle tuotavia antiteesejä neljä esimerkkinä. Ensin (1) hän mainitsee Venäjällä presidentin kausien aitoa rajoittamista kahteen kauteen. Valta kun ei saa korruptoida ja sokaista johtajaa, täydellinen täydellisesti. Hyvä ajatus muitta ei toimi tsaristisen Venäjän sisällä.

Toiseksi (2) Geneven sopimuksia on noudatettava Venäjälläkin. Rikokset tutkitaan ennen kuin aletaan väittää niiden olevan valetta. Hyvä ajastus mutta ei tämäkään toi YK:n sisällä. Venäjällä kavereineen on veto-oikeus.

Kolmanneksi (3) myös Venäjällä on sallittava aito oppositio, eikä myrkytettävä, vangittava ja murhattava opposition edustajia. Hyvä suositus mutta sellaiseksi se varmaan myös jää.

Ja neljänneksi (4) vaikutusvalta naapurimaihin on voitettava hyvällä, ei sotavoimin uhaten. Hymykampanja kun voisi pitää myös Ruotsin ja Suomen ulkona Natosta. Totta mutta se kampanja on nyt myöhäistä. Venäjä ja Putin ei tunne tuollaista kampanjaa, päinvastoin. Kaikkeen tähän kuuluu oletuksia toisenlaisesta Venäjästä.

Siis olettaen että tähän toisenlaiseen Venäjään liittyisi aito demokratia ja johtajan vaihdos. Pikainen vetäytyminen Ukrainasta ja vahinkojen korvaaminen siellä, sotarikoksista tuomitseminen. Kun tällaisia ihmeitä ei tapahdu, Suomi ja Ruotsi liittyvät Naton jäseniksi ja kehitys jatkuu hyväksyen realisteina vallitsevat tosiasiat.

Feodalismi, kapitalismi, kommunismi

06.10. 2014

Forssa Lehti esittelee kahden poliitikon väittelyä maanantainumerossaan (6.10. 2014).  Vastinparina on kokoomuslainen mies ja demarinainen sekä aiheena koulu, joka tulisi joko lakkauttaa tai jatkaa sen elämää maaseudulla, kylän keskipisteenä ja hyväksyen, että jotkut nyt haluavat asua maalla ja toiset metropoleissa lapsineen.

Luonnonvaroihin perustuvat ”areaaliset” (ei regionaaliset) elinkeinot ovat maahan sidottuja ja lokaaliset elinkeinot nekin erilaisia. Jos luonnonvara-ammatteja aiotaan ylläpitää, se edellyttää myös maailmakuvaa, jossa ihmiset viihtyvät kiinteistöissä maalla eikä niiden hintoja poljeta tai palveluja hävitetä yhden kartan (=regionaalinen) ja kompassin politiikalla, tuntematta ollenkaan toista karttaa (=spatiaalinen tai aspatiaalinen).

Kun maantietoa aletaan opettaa maantieteenä, käsitteetkin ovat tuntemattomia. Lisäksi ne ovat käyttäjilleen tunnesanoina muuta kuin tieteen tekijälle. Usein ne liittyvät kylään ja sen yhdessäolo-organisaation yhteisöllisyyteen.

Maalla asuvan maailmankuva on erilainen kuin kaupungissa asuvan ja lähiyhteisö muokkaa myös maailmakuvamme, totuuden etsinnän sille, miltä maailma näyttää ja kuinka sen tulisi järjestäytyä omalla tai perheen kohdalla.

Kaikki me elämme täällä ensimmäistä kertaa eikä kukaan ole Metusalemin ikäinen. Monta kertaa täällä kiertäneet hindut pyhine kirjoituksineen ja väitteineen syntyvät seuraavassa elämässä nautoina ja siitä on saanut Suomessa, etenkin Hämeessä eläen, jo nyt esimakua.

Kirjoittaessani 1970-luvulla ensimmäistä maaseudun kylien kehittämisen opasta, sen keskellä oli koulu. Yhteisö on ensimmäinen ja viimeinen asia ihmisen tavassa elää ja menestyä, välittää toisistaan, osana muuta luomakuntaa. Kun se rapautetaan, rapautuu kyllä kaikki muukin vuosituhantinen normisto ja moraali sekä geeneissämme paljon vanhempi perintö, oli puhujan retoriikka, Marxin opit sisäistäneenä, vaikka kuinka materialistisen maailman sokaisemaa enkelten kieltä.

Paluu 1100-luvulle

Olen vuosien varrella kirjoittanut runsaasti tieteen eri menetelmistä ja myös vanhoista käsitteistä ja niiden käytöstä. Yliopistovuosinani laadin niistä myös oppikirjoja ja niitä käytetään edelleen etenkin menetelmätutkimuksessa, suurten aineistojen analysoinneissa sekä yhdistettäessä välineellisen laboratoriotieteen menetelmiä ihmistieteitten usein väljempiin ja vaikeammin vaikkapa matemaattiseen kieleen soveltuviin tutkimusmenetelmiin.

Esimerkkinä nykyisin robotit yhdistävät valtavat määrät meistä tallennettua tietoa ja tekevät niistä luokituksia, joita käytetään hyvin erilaisiin tarkoituksiin, jossa pintakohuna on nostettu medioissamme esille vakoilu ja vaikkapa nimet Wikileaks ja Edward Snowden. Nimet voisivat olla myös jotain aivan muuta 8000 miljoonan joukosta hakien.

Käsitteet teesi, antiteesi ja synteesi ovat tieteen historiaa ja liittyvät dialektiikkaan ja käsitteinä muinaiskreikkaan. Se oli keskustelumuoto, jonka avulla pyrittiin etsimään totuutta, yhteisymmärrystä, voittamaan vastapuoli väittelyssä.

Dialektiikkaa liitetään sofistiikkojen nimiin, kuten Sokrates, Platon ja Aristoteles. Logiikkaa ja dialektiikkaa pidettiin jopa hetken synonyymeinä toisilleen, jota ne eivät tietenkään ole.

Dialektiikka on kahden yhdessä ajattelevan ihmisen yhteisö, ei muuta. Logiikka taas kehittyi tutkimaan ajattelun lakeja. Toki tiedemies vertailee tänäänkin erilaisia teorioita ja niiden pätevyyttä mutta ei kahden ihmisen yhteisönä, väitellen. Tiede ei ole taantunut, toivon mukaan, 1100-luvulle. Toki Loimijokivarresta saattaa löytää tällaisiakin tieteen tekijöitä. Sosiaalinen media on heitä tulvillaan.

Keskiajalla dialektiikka joutui painiskelemaan vähin erin syntyvän tieteen ja kirkon oppien välillä. Väittelyt olivat oppineiden elämän ydin. Haettiin syitä ja vastasyitä, kysymyksiä muotoillen tyyliin an vai non, pro vai contra, cur vaiko ehkä quomondo. Uskokaa tai älkää mutta Venäjällä tätä tapaa vieläkin. Ortodoksi munkki ja piispa on alisteinen tsaarille ja Putinille tänään. Hän rummuttaa Putinin rumpuja.  

Yliopistollisen muodon tämä väittely sai 1100-luvulla. Syntyi räyhäävä kulttuuri ja parjauskirjeet, joita sitten myöhemmin jouduttiin katumaan. Tätä tavataan tänäänkin taantuneissa tiedeyhteisöissä, työkulttuureissa ja myös sosiaalisen median kirjoittelijoiden räyhähenkisessä elämässä, perinteisen median nimettömissä purkauksissa terapeuttisena elämänä ja viihteenä.

Analyytikot ja aistihavainnot

Skolastikot pyrkivät yhdistämään juuri keskiajalla kreikkalaista filosofiaa ja sen suuria nimiä kirkon oppeihin. Tavaksi tuli käyttää suuria auktoriteetteja ja heidän nimiään pyrittäessä kumoamaan vastaväitteitä. Toki Raamattu ja sen kirjoitukset olivat osa tätä väittelyä rinnan vanhojen filosofien kanssa eläen.

Analytiikka ja aistihavainnot sekä näiden tutkimus tuli mukaan 1700-luvulla ja tunnetuin nimi on Immanuel Kant.  Kant näki dialektiikan joutopuheeksi ja tavaksi juonitella kansan päänmenoksi sekä orastavan poliitikon elämäksi kerätä iseilleen suosiota.

Väittelyn kun voitti verbaalisesti lahjakkaampi aivan riippumatta tosiasioista. Näin emotionaaliset tunteet olivat sellaisia, joihin kannatti vedota. Ihmisille oli esitettävä sellaista, mitä nämä halusivat kuulla. Syntyi retoriikka ja kaunopuhuminen sääntöineen ja kouluttajineen, koulukuntineen.

Omassa suvussani tätä tekniikkaa ja kaunopuheisuutta edusti professori Isak Pihlman Helsingin yliopistoon usein Ruotsista matkaten, Uudessa kaupungissa kortteeriaan pitäen. Hän oli nimekäs pyhien kielten tuntija ja kaunopuheisuuden taidot papeillemme opettava hyvin lahjakas tutkija samalla, retoriikan todellinen ammattilainen. Piispaksemme hän oli ehdolla 1700-luvulla mutta kieltäytyi siitä kunniasta. Sen kyllä ymmärtää. Pohtikaa, miten ensimmäiselle piispallemme kävi Köyliön järven jäällä. Lalli tappoi hänet.

Kant luetteli järjen ristiriidat, joihin järki ajautuu silloin, kun ihminen yrittää ymmärtää vaikkapa kaikkeuden rajoja, aineen loputonta jaettavuutta, vapaata tahtoa ja determinismiä tai välttämättömän olennon olemassaoloa, jumaluutta.

Dialektiikka johtaa vain järjen antinomiaan, loogiseen ristiriitaan ja paradokseihin. Järkiparkamme kun ei kykene saattamaan loppuun kaikkien saatavilla olevien sarjojen tai ajatuskulkujen, havaintosarjojen kokonaisuutta. Niitä kun on ääretön määrä. Tosin on, kun apuna on tekoälymme. Ikävä kyllä olemme jo nyt sen armoilla.

Hegelin heimoveljet

Hegel jatko siitä, mihin Kant lopetti. Hän hyväksyi Kantin kuvauksen järjen joutumisesta ristiriitaan pyrkiessään ymmärtämään todellisuutta. Hegel hyväksyi kuitenkin ristiriidan ihmisen elämää kuuluvana ja oletti, että kahden vastakkaisen näkemyksen parhaat kohdat voidaan yhdistää ja päätyä kolmannen henkilön esittämään synteesiin. Syntyi hegelismi ja teesi, antiteesi sekä synteesi. Elettiin 1800-luvun alkua, ei tätä päivää ensinkään.

Hegelin ajattelussa ihminen on aina yksipuolinen ja vaaditaan väite, vastaväite ja synteesi sekä portaikko kohti parempaa todellisuutta. Herran ja orjan kamppailu ei jatku loputtomiin, olkoonkin että herramoraali hakee hyvää tai huonoa, orjamoraali heikompana hyvää ja pahaa. Lopulta päädyttiin tulokseen, jossa dialektiset tikapuut johtivat kohti vallankumousten kautta syntyvää evoluutiota, vaikkei sitä vielä tuolloin voitu ääneen sanoakaan. Sama pätee tänään Venäjään. Putin on vain siinä koulukuntineen sivuutettava. Se on pitkäkestoisessa prosessissa vaikeaa.

Ihminen kun halusi myös saada tunnustuksen olemassaololleen, narsismilleen. Näin ihminen erosi muusta luomakunnasta pyrkien tekemään vapaita valintoja, joilla oli myös jalompi perusta, normisto ja moraali sekä aatteet, joiden puolesta uhrautua. Tämä päti myös Neuvostoliittoon ja nyt Venäjään.

Geenejämme ei tsaarein aikana tuolloin vielä tunnettu eikä darwinismia tai Freudin oppeja koulukuntineen. Ne iskivät halolla päähän narsistin elämää. Ihminen ei ollutkaan Jumalan kuva vaan apinan. Oman aikamme ongelma koko muulle luomakunnalle ja sen elämälle.

Kari Mäkinen, arkkipiispaksi korotettu, pyysi anteeksi kirkkonsa käyttöä rikoksenteon välineenä ja sukupuolisella rasismilla metelöiden. Meillä kun on vain yksi suku kielessämme, toisin kuin germaanisissa ja romaanisissa kielissä. Mäkinen häpesi seurakuntansa puolesta ja oli toki syytäkin.

Hegel asetti valtion ihmisen yläpuolelle ja se vei hänet sivuun omasta ajastamme, individualismistamme. Marx sai paljon vaikutteita Hegeliltä mutta käänsi kaiken hengellisyyden päälaelleen. Elettiin 1800-luvun jälkipuoliskoa, ei omaa aikaamme ensikään. Tsaari otti hengellisen vallan itselleen.

Hengellisyys normina ja moraalina korvautui silloin kuitenkin maallisella materialismillamme. Se oli virhe. Ihmisen genetiikka ja sosiaalinen pääoma oli vienyt lajin kokonaan toiseen suuntaan. Jo Neanderthalin ihminen oli oppinut hautamaan kuolleensa ja hengellisyys oli osa lajin elämää.

Feodalismi, kapitalismi, kommunismi

Marx toi materialismin hengen sijaan ja muutti maailmakuvaamme. Hän säilytti Hegelin sisäisen logiikan oppina mutta alkoi korostaa kehitystä puhtaana materialistisena kamppailuna. Talouden olosuhteet, tuotanto ja jakelu, tulivat ohjaaviksi voimiksi ja samalla myös luokkien välinen kamppailu.

Teesi, antiteesi ja synteesi korvautuivat käsitteillä feodalismi, kapitalismi ja kommunismi. Kommunismi oli siis synteesi ja dialektisen taistelun päätepiste, luokkasodan loppu. Ihmisten tuli nousta yli taloudellisten olosuhteiden ja tuotantovälineiden, jotka oli saatava yhteiseen omitukseen. Näin vapauden aate syntyi Hegeliä myötäillen, mutta kääntäen kapitalismi sosialismiksi.

Arthur Schopenhauer heitti romukoppaan koko dialektisen maailmankuvan. Kyse oli vain väittelijöiden taidosta ja taiteesta, jolla haettiin uskottavuutta, valtaa, vaurautta, sosiaalista asemaa, narsismin lähteitä, mutta ei toki totuutta. Näin ajatuskulku on hyvinkin modernia ja psykologisoi ihmisen.

Sitä, totuutta, jopa pelättiin ja se peiteltiin kielen alle. Dialektiikka oli lopulta vain keskustelutaitoa sekä keskustelutilanteita. Koko tämän maailmankuvan taustalla oli ihmisen turhamaisuus ja halu voittaa vastapuoli. Ei toki jalo pyrkimys totuuteen.

Schopenhauer esitti suuren joukon retorisia menetelmiä, joilla kykenee kumoamaan kilpailijan erilaisissa väittelytilaisuuksissa ja olen niistä joskus myös kirjoitellut blogeissani. Tehnyt harjoitelmia joissa vastapuolena on useita ”mallittajia”.

Tyhmyyskilpailun kouluttajat lopetettiin Suomessakin paljon ennen viimeisiä sotiamme. Kansan keskuudessa se toki jatkui sekä poliittisissa säätyvallan puolueissa, kielipuolueissa tai pietistisissä liikkeissämme. Niistä tuli myös rikoksenteon välineitä, jota alettiin myöhemmin myös paheksua medioissamme. Ne joutuivat kriisiin.

Olen itse kutsunut dialektiikkaa tyhmyyskilpailuksi. Sillä ei ole mitään tekemistä niiden tekijöiden kanssa, joilla oman aikamme tiede hakee totuutta, jos se on tullakseen, eikä pyri koskaan vakuuttamaan sillä muita.

Se kun on vain poliitikon ja narsistin turhamaisuutta, tapa käyttää valtaa ja siinä vaikkapa suomalaisia puolueita, kuuttatoista kuppikuntaa ilman aatteen yhdistävää liimaa, joilla samalla pönkitetään omaa sosiaalista ja taloudellista asemaa, käytetään kisaamisen ja korruption välineenä jakaen puoluetovereille virkoja ja muita etuuksia osana ikivanhaa keskiaikaista nepotismia.

Näin siitäkin huolimatta, että nämä on rikoslaissa kielletty, puolue tai kuppikunta antaa mahdollisuuden käyttää niitä rikoksenteon välineinä.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts