21.05.2022
Mitä tapahtui vuonna 2017 Suomen täyttäessä 100 vuotta? Se oli huomaamattamme aikaa, jolloin kesä oli myöhässä ja tarkistimme yhdessä hiljaisen tietomme viimeistä käyttöpäivää. Hiljainen tieto ei ole hyväksi, jos sen varjoilla pidetään kiinni vanhoista tavoita, eikä anneta edes mahdollisuutta uusille tavoille. Nyt näitä tapoja vertaillaan Ukrainan ja Suomen sekä Ruotsin välillä ja tuomarina leikkii yllättäen turkkilainen vanhus, despootti vailla vertaa ja venäläistä vastaavaa muistuttaen. Miten tällaiseen on voitu ajautua?
Ihminen, jolla on hiljaista tietoa ja joka osaa sitä myös käyttää, sietää oman aikamme stressiä ja se näkyy myös vaikkapa presidenttimme käyttäytymisessä tänään. Se on luontevaa toimimista, jossa ei koko ajan mietitä, vaan käyttökelpoinen tieto tulee kuten Nordenskiöldille hänen purjehtiessaan suomalaisena ensimmäisenä läpi hyisen koillisväylän Jäämerellä. Toki yrittäjiä tuli hänen jälkeensäkin mutta kehnommin eväin.
Tässä uudessa hybridiyhteiskunnan vaiheessa on rohjettava hypättä välillä sellaiseen tuntemattomaan, jossa tieto on tunteikasta ja kulkee ikään kuin rivien välissä. Törmäät siihen tavatessasi ikäihmisiä ja heidän hoitajanaan. Hiljainen tieto tuo työhösi varmuutta ja rentoutta. Tällaista henkistä aikuisuutta tavataan Suomessa ja Ruotsissa, jolloin Natonkin on muistettava miksi on olemassa. Pohjoismaat ovat väkiluvultaan pieniä mutta henkisesti aikuisia. Valtiot ovat kaikin tavoin ja mittarein kehittyneitä ja niiden yhteiskunnat puolustamisen arvoisia.
Hyvinvointivaltion malli on samalla yhteinen turvamallikin ja kelpaa myös muille. Pohjoismaat ovat monessa esimerkkinä muille luonnonympäristöltään meistä poikkeaville mutta vakiintuneilta sosiaali- ja talousmaantieteen poliittisilta oloiltaan meitä muistuttaville valtiolle.
Presidenttimme puhui tammikuun alussa 2017 varjojen maasta maailmalla, pahaan varautumisesta. Presidentti puhui kansallistunteen synnystä, osallisuudesta ja osattomuudesta. Ketään ei tule sulkea ulkopuolelle. Presidentti puhui kollektiivisesta turvallisuudesta ja yksilön oikeuksista sekä EU:n aseman heikkenemisestä.
Hän puhui terrorismista, ilmastomuutoksesta, kasvavasta pakolaisuudesta, voimien yhdistämisestä ja alusti näin samalla uuden vuosikymmenen 2020 kohtaamisessa. Presidentti mainitsi kirjailija Juha Hurmeen ja Sulo Karjalaisen, karhun kaverin. Ymmärrys poistaa varjoja, lopetti presidenttimme, toivottaen samalla Jumalan siunausta.
Maailman muutos haastoi meitä viisi vuotta takaperin. Niin haastaa nytkin ja vuoden 2020 alussa terrori-iskulla Istanbulissa. Suomelle tuo vuosi 2017 oli juhlavuotenamme erilainen mutta ei irrallinen globaalien muutosten vuodesta ja Euroopan hullusta vuodesta. Kun Yhdysvallat aivastaa Eurooppa ja Suomi vilustuvat. Presidenttimme puhetta kannatti nyt kuunnella tarkalla korvalla ja valmistautua pandemiavuosiin ja Nato vuoteemme 2022. Suomen Kuvalehdessä presidenttimme pohtii, mikä merkitys Suomelle olisi sillä, että Ruotsi tekisi kanssamme samat turvallisuuspoliittiset valinnat (SK 29.4.2022).
Helsingissä juhlavuosi otettiin vastaan komeasti. Helsinki ei ole koko Suomi alkuunkaan. Maakuntien ja maaseudun Suomi vastaan metropoli olivat tulevan juhlavuoden 2017 vastakkainasettelun yksi teemoistamme, mutta ei alkuunkaan ainut. Kirjoitin juhlabudestamme kirjan joka oli samalla sadas kirjoittamani monografinen julkaisu (Finland’s big year 2017 – Suomi 100). Kukaan ei sitä minulta pyytänyt enkä minä sitä keneltäkään kysynyt, julkaisin sen itse Saksassa.
Se on hyvin luonteva valtio suomalaisen julkaisun kotipaikaksi Euroopassa. Jossakin vaihessa väitöskirjojen teko on syytä lopettaa ja professorin pätevyyksien kerääminen jätettävä sekin, sekä uskottava olevansa asiansa osaava ja riittävän pätevä presidenttien rinnalla oman tulkintansa kirjoittajana.
Siinä Suomi, Ruotsi ja Saksa ovat uskottavia kouluttajia rinnan Yhdysvaltain kanssa työskennellen, Nordenskijöldin tapaan eläen ja Mannerheimin kulkeman Silkkitienkin tuntien, yli sadassa maassa luennoiden.
Dualismi käsitteenä tuli meille suomalaisille lapsille taatusti tunnetuksi. Donald Trumpista tuli vuoden henkilö ja hänen luoma akseli Venäjän ja Putinin suuntaan ohitti aiemmin lippua kantaneen Euroopan tärkeimmistä pöydistämme. Eurooppa oli yllättäen jo pelannut itsensä ulos omine kansallisine riitoineen ja se jatkui tulevana vuonnakin EU:n voimien heikentyessä entisestään. Eurooppa ei ollut enää lipunkantaja.
Tämä heijastui myös Venäjään ja sen tulevaan käyttäytymiseen, omiin valintoihimme vuonna 2022 keväällä. Putinille itsenäinen Ukraina on mahdoton käsite ja kestävä rauha edellyttää venäläisen historiankuvan muutosta, valloitusaikeista on luovuttava. Sodan panokset ovat Euroopalla huikean korkeat ja Venäjä on ottamassa valtavia riskejä Ukainan takia. Ukrainalla pelissä on taas talvisodan 1939 Suomen tapaan aivan kaikki, jolloin Venäjän on muutettava omaa harhaista historiankuvaansa ja naapuruussuhde on järjestettävä uudelle pohjalle.
Tämä koskee myös vaikeimpia kriisialueitamme alkaen vanhasta Babyloniasta. Venäjän ja Turkin tapa hoitaa Syyriaa ja Irakin pitkittyneitä konflikteja muistuttaa takavuosien kylmän sodan ajoistamme ja Euroopan jaosta. Tulemme törmäämään Turkin Erdoganiin yhdessä Ruotsin kanssa vuonna 2022. Tässä diplomatiassa Erdogan elää hänkin väärää hiostoriallista aikaa. Hän ei suostu huomaamaan, kuinka aika- ja paikkatieteet, historia ja maantiede, kokivat paradigmaisen muutoksen jo aikapäiviä.
Hän ei edusta läntisen kulttuurin luonnon- ja ihmistieteiden poikkitieteistä valtavaa muutostamme ja sen seurauksiamme valtioittemme toiminnassa. Turkki, osa Turkkia, elää edelleen hybridiyhteiskunnan kouristelussa. Sama pätee Venäjäänkin.
Presidenttimme tapa puuttua tähän ongelmaan, läntisen kulttuurin tradition palauttamiseen yhtenäisenä toimijana pahan voittamisessa, kollektiivisen turvallisuuden ja yksilön oikeuksien ylläpitäjänä, oli juristin tapa nähdä perustuslailliset oikeudet dualistisenkin ajattelun ohittavana kivijalkana.
Tiede ja faktat kertomaan keitä olemme ja mihin menemme
Matti Luostarinen Blogi 3.1.2017. www.Clustarart.org/ .Tiede ja faktat kertomaan keitä olemme ja mihin menemme.
Genomikeskusten ja nanoteknologian uusi uljas maailma
Reetta Meriläinen, emeritus pääkirjoitustoimittaja Helsingin Sanomissa osuu tänään naulan kantaan (3.1.2017). Hän kirjoittaa kuinka “ei tule mieleen yhtään hyvää syytä ryhtyä murentamaan koulutusta, tietojen ja taitojen perusrakennetta. Ei, vaikka tieto, tietäminen ja asiantuntijuus kärsivät nyt kyynisen ja tarkoitushakuisen törppöyden sissisodasta. Vaiheelle toivoo lyhyttä kestoa.” Kirjailija Jörn Donner taas totesi kuinka “haave avoimesta ja suvaitsevaisesta Suomesta on haihtumassa ilmaan (HS 30.12)”
Suomea on pidetty kansakuntana homogeenisena maana ja se näkyi myös juhlavuotenamme 2017. Sama kulttuuri ja kieli, yhteiset kohtalot ja perimä yhdistävät kansakunnan. Se ei ole tiedettä ensinkään. Nyt muotina on puhua keskiluokkaisuudesta ja siihen sortuu myös mediamme.
Sovinnaisuutta yliarvostetaan, leijutaan tavarataivaissa, kinastellaan valkoviinirypäleiden tuotteista. Taustalla ovat topeliaaniset sadut ja menneen maailman käsite “itse”, joka alkujaan tarkoitti kielessämme “varjoa” tai “varjosielua”.
Menneen maailman suomalainen sielu asui varjossa, varjo edusti ihmisen henkistä minää ja eli hänen ulkopuolellaan. Reetta Meriläinen on osunut juhlavuotemme ytimeen odottaessaan juhlinnan rinnalla pysähtymistä, miettimistä ja suomalaisen sisällä asuvan humaanin geneettisen perimän nousua niin kasvatuksessa kuin elinympäristömme hoidossa tieteen tuottamaksi totuudeksi.
Välittämisestä ei saa tehdä sosiaalista poikkeustoimintaa tai byrokraattista sotesoppaa korporatiivisen valtion sitä hoitaessa. Tämä on ilmiö, joka korostuu nyt etenkin pandemiavuoden jälkeisenä aikana ja Nato-vuotemme 2022 kevään muistuttaessa, kuinka kaikki syntyy lopulta hitaasti ja vanhentuu nopeasti. Niin myös ilmiö, jossa etenemme Ruotsin kanssa rinnakkain tapaamaan Yhdysvaltain presidenttiä ilmoittautuen samalla Naton jäseneksi, hakijaksi nyt ensin. Turkkilaisen Erdoganin varjo on kuin hybridiyhteiskunnan tilaus tämän ilmiön kohottajana ja korostaen sen merkitystä.
Väärä luulo on aika oikaista siinä missä tämäkin myyttinen topeliaaninen satu maasta, jonka pelkkä valtava fyysinen koko ja itäraja ulottuu pituudeltaan Tanskan rajalta Välimeren rannoille. Sitä moni eurooppalainen ei edes ymmärrä.
Juuri missään osassa Eurooppaa kansa ei jakaudu samalla niin näkyvästi perimältään kahteen osaan kuin juuri Suomessa. Itäinen ja pohjoinen osa Suomea eroaa dna -kartoituksissa täysin eteläisestä ja etenkin lounaisesta osasta maata ja kansaamme. Meillä on toki yhteinen Agricolan, Lönnrotin, Topeliuksen ja monen muun rakentelema onomatopoeettinen upea kielemme. Sen oivaltaminen ei ole helppoa.
Geneettinen rajamme kulkee kuitenkin hieman Pähkinäsaaren rajan eteläpuolelta. Laaja geneettinen vaihettumisvyöhyke mutkittelee vanhoja pitäjien rajoja seuraillen Vaasan korkeudelta Lappeenrannan tietämille. Tuolta vyöhykkeeltä löytyy myös maata jakavia luonnonmaantieteellisiä eroja.
Etelämpänä maa on viljavampaa ja kasvukausi pidempi. Suomenselän suomaa erotti Pohjanmaan joet Sisä-Suomen järvialtaista ja oli vedenjakajana myös ihmisen liikkua riistamailla. Kasvillisuus ja suotyypit muuttuvat tämä raja ylitettäessä ja se on syytä muistaa, kun pohdimme Suomen menestystä vuoden 2022 keväällä ja kesällä satoa korjattaessa. Elämme luonnonvaroistamme, vaikka muuta kuvittelemmekin.
Suomi oli syntyessään hyvin soinen maa ja soilla oli oma merkityksensä asutuksen sijoittumiselle vesistöjen ja vedenjakajien ohella. Lisäksi tuota rajaa seuraili aikanaan nuorakeraaminen kulttuuri, itä- ja länsimurteiden raja, monet antropologiset ja folkloristiset erot. Muutama vuosikymmen takaperin se oli hyvinvointi-Suomen ja kehitys-Suomen välinen raja.
Rajan pohjoispuolella alkoi köyhyys ja kehitysaluepolitiikka. Nyt tätä rajaa ei enää havaitse. Etelä-Savo on kuitenkin maakuntana kovin erilainen talousmaantieteellisenä yksikkönä kuin Keski-Suomi myös vielä omana aikanamme. Se ei saa olla uuden soterakenteen maakunnallinen häviäjä ja muistettava myös keväällä 2022. Uusi globalismimme, hybridiajan ilmiöt, eivät saa digiaikana sokaista meitä suomalaisia.
Suuret oligopolit eivät saa viedä ikivanhan rakenteemme perusteita ja kuoria kermat maamme rajojen ulkopuolelle myös veronsa sinne aikanaan maksaen. Uhkakuva on nyt todellinen ja pelottava. Jo nyt huippulääkäreitämme ostetaan näihin oligopoleihin ja kohta ovat vuorossa hoitajat, ja talonpojan tappolinja saa uuden merkityksen Veikko Vennamon ajoista.
Mistä nämä kansamme jakavat geneettiset jyrkät erot syntyivät? Oliko luonto ja luonnonmaantiede tärkein selittäjä?
Kun maamme asutettiin mannerjään vetäytyessä, saimme geenejä niin Keski- kuin Itä-Euroopasta. Etenkin dna -äitilinjoissa näkyvät keskieurooppalaiset juuremme. Isät ovat taas idästä ja heidän kulkuaan voi seurata Y-kromosomin dna-muutosten kautta. Y-kromosomi esiintyy vain miehillä. Äitilinjaa seurataan taas solun energiatehtaan mitokondrion vastaavista muutoksista.
Kun liityimme EU:n jäseniksi, meille kerrottiin, kuinka olemme äitilinjan kautta eurooppalaisia. Se lisäsi kansakunnan itsetuntoa. Isät alkoivat hävetä siperialaisia juuriaan. Syntyi vaikutelma ikään kuin miehet olisivat Marsista ja naiset Venuksesta. Kyse oli tietysti väärinkäsityksestä. Tutkijat seurasivat vain isä- ja äitilinjan dna-rakenteiden muutoksia. Mediat taas oikoivat tietojaan ja tekivät koomisia johtopäätöksiään. Sosiaalinen media sotki lopulta puurot ja vellit täysin sekaisin.
Käsi kädessä me tulimme joko idästä tai lännestä niin miehet kuin naiset yhdessä klaanimme kanssa usein ruuhta vetäen. Jossakin vaiheessa vastaan tuli ylivoimainen este, ja usein se oli luonnon asettama. Siinä pienetkin asiat ja sattumukset ohjasivat yhdyskuntien geneettistä rakennetta ja sen pysyvyyttä tai vaihteluja, monimuotoisuutta.
Idässä vaihtelu oli harvaan asutulla maaseudulla alttiimpi pienillekin vaurioille. Lännessä asutuksen pysyvyys lisäsi vakautta, mutta pysäytti dynaamisen veren vaihdon usein vuosituhansiksi. Purjelaivakausi alkoi paljon myöhemmin. Me emme jääneet Euroopan ulkopuoliseksi saarekkeeksi missään vaiheessa. Liittyminen Natoon on ollut sekin esillä kaiken aikaa. Nyt siihen vain syntyi Ukrainan sodan myötä mentävä aukko. Se mitä Turkissa tapahtuu, on Erdoganin asia, ei meidän ensinkään. Diplomatia on sellaista osaamista, josta meille ei kerrota.
Kampakeraaminen suomalainen kansa oli vielä kohtuullisen yhtenäinen ja siihen kuului sekä lännestä ja etelästä muuttaneita keskieurooppalaisia että idästä kulkeutuneita suomalaisugrilaisia kansoja. Väite Volgan mutkasta kansamme asuinkotina on syytä kuitenkin unohtaa.
Monelle tutkijalle niin rakkaan asian unohtaminen on kuitenkin vaikeaa. Uuden oppiminen on helpompaa kuin vanhan poisoppiminen. Siinä on iän mukanaan tuoma tragedia. Hiljainen tieto ei ole hyväksi, jos sen varjolla pidetään liiaksi vanhoista tavoista kiinni, eikä anneta edes mahdollisuutta uusille tavoille.
Ihminen, jolla on hiljaista tietoa ja joka osaa hyödyntää sitä, sietää kyllä myös stressiäkin. Tänään keväällä 2022 tämä ammatillinen käyttäytyminen on arvossaan ja varmasti se myös näkyy ja havaitaankin. Manuaali käteen ja uusi tietokoneohjelma haltuun mahdollisimman mutkattomasti ja muutosvalmentajan avulla. Ikä esteenä on omaa keksintöämme ja mukavuuden halua, tapa vähätellä omia kykyjään.
Täysinoppinut ei tahdo enää omaksua tai hyväksyä uusia ideoita. Torjunta toimii ja ikä tekee ihmisestä geneettisesti valikoiden konservatiivisen. Kielitieteilijä ei tahdo uskoa dna-tutkijan väistämättömiin tosiasioihin. Klusteriopit ja tekoäly ei tahdo mennä perille. Päätöksenteon hetkellä syntyy valtava määrä tiedostamattomia prosesseja.
Aletaan jahkailla ja miettiä miten valita varmasti oikein, arvoristiriidat vievät voimat. Jos Nato saataisiin liittymään Suomeen, Suomen ja Ruotsin ei olisi tarvis liittyä Natoon. Jukka Ukkola osaa kirjoittaa pakinansa monikärkinahjuksesta.
Syntyy koulukuntia ja rajojen vartioita, portinvartijoita oman konvention ja dogmin tukijoiksi. Geenit siinäkin ovat mukana ja nuijaa käytetään oman reviirin tai klaanin suojana. Innovaatioprosessin etenemisessä tällaiset geenit ovat ongelmallisia. Nyt näitä rajoja koetellaan jo ties kuinka monennessa hallituksessamme runsaan vuosikymmenen aikana. Kansan yksimielisyys kuitenkin yllättää poliitikotkin puolueineen.
Tiedostamattomasta syntyy intuitio, kokemukseen perustuvasta vaisto, jonka pohjalta asiat voivat tuntua hyviltä tai huonoilta. Taustalla ei tarvita järkisyitä lainkaan. Usein järkisyyt tulevat päätöksentekoon vasta jälkijunassa.
Intuitio oli syntynyt pelkästään tunnekokemuksistamme, alitajunnan havainnoista, muistoista, aistikokemuksista, kuvitelmasta ammattilaisuudestamme. Näin suurin osa arkipäivän päätöksistämme tehdään lopulta automaattiohjeuksessa.
Onneksi tietokoneiden tekoäly tahtoo panna hanttiin tai käyttää hyväkseen intuitiomme heikkouksia ja valitsee meille sellaista, jota itsekin olemme aina valinneet. Se on järkevälle koneelle helpoin tie tehdä kauppaa. Sama pätee silloin kun poliitikko hakee itselleen äänestäjiä tai halli halutaan täyteen konsertilla tai sellaisella urheilusuorituksella, joka tuo mukanaan mahdollisimman paljon maksavaa yleisöä.
Genetiikasta on tullut tärkein tapa tulkita ihmiskunnan historiaa ja sen liikkeitä. On lopulta omassa harkinnassamme, kumpaa pidämme tärkeämpänä oman tai heimon, kansakunnan tunnistajana. Genetiikka ja perimäämme vaiko kulttuuria ja kieltä, yhteisiä kohtaloitamme, kielellistä hermeneutiikkaa. Näin pohtii genomiikasta väitöskirjaansa valmisteleva Tuuli Lappalainen sopuisasti ja kärjistämättä Suomen genomikeskuksessa ja Hesarin tiedesivuilla myös vuosisataisen Suomen kohtaloita.
Parempi kun puhumme historiallisen mielikuvamme mukanaan tuomista vääristymistä. Ne ymmärretään paremmin. Lopputulos kun on se joka ratkaisee, ei se tie kuinka tuo tulos on saavutettavissa.
Kiintoisaa on, että liki kaikki koulussa ja lukiossa maantieteessä, biologiassa ja historiassa oppimani on mennyt enemmän tai vähemmän kokonaan uudelleen harkittavaksi aivan viime vuosina. Samoin yhteiskunta- ja taloustieteet, mutta myös melkoinen osa luonnontieteitä, ei vähiten fysiikka ja etenkin hiukkasfysiikka.
On ollut suunnaton rikkaus saada työskennellä Lounais-Hämeessä, Jokioisissa MTT:n monitieteisessä työyhteisössä, maaseudulla Tampereen, Turun ja Helsingin välittömässä läheisyydessä ja asuen Suomen yhdessä teollisen yhdyskuntamme rakenteen synnyn avainkaupungeista, Forssassa. Digiajan Suomessa fyysinen ympäristö on tärkeämpää kuin mitä olemme arvanneetkaan. On päästävä liikkeelle ja luontoon keskeltä kaupunkia, ja palvelut ovat keskellä tätä luontoa. Voit keskeyttää työsi hetkeksi lähtemällä kalaan tai puutarhaan tinkimättä palveluiden saatavuudesta.
Lounais-Häme on erityisen puhdas ja vailla isälinjan dynaamista ja muuttavaa geeniperimää. Forssa keräsi syntyessään pumpulienkelinsä, siis naiset työpaikoillaan värikkäitä kankaita tuottaen, aivan lähiympäristön maaseutupitäjistä. Tammelasta ja Jokiosista, Rengon kylästä ei Hämeessä poikettu edes naapurikylään vaimoa hakemaan. Edes 1970-luvun suuri Ruotsiin muutto ei näkynyt alueella, eikä tänä päivänä Pietarin vaikutus. Se mitä Venäjällä tapahtuu kiinnostaa vain kiintoisana tapana keskustella aiheen teoreettisista kysymyksistä EU:n sisällä tai Yhdysvalloissa.
Eniten elämäämme ovat kuitenkin vaikuttaneet teknologia ja sen muutokset, huima harppaus oman kulttuurimme sisällä ottaa vastaa ja hyväksyä uusia innovaatioita sekä tehdä niitä itsenäisesti. Forssassa naiset ensimmäisenä työpaikoillaan. Se oli uskomaton hyppäys tämän päivän Suomeen ja sen hallitukseen jo vuosisata aiemmin. Naiset ministereinä on forssalaiselle luonnollinen ilmiö.
Siinä täytyy olla jotain myös geneettistä taustalla, ei vain kulttuurista ja sosiaalista, yhteiskuntamme rakenteista ja sosiaalisesta pääomasta, kollektiivisesta muistista syntyvää. Tämä Lounais-Hämeestä nyt puuttuu. Kyky yhdistää kylät yhteen ja Loimaan talousalueen geeniperimään. Forssa kun on liian poikkeava ympäristöstään.
Muutaman tuhannen asukkaan kylät tulisi korvata 70 000 asukkaan yhdyskunnalla. Ihmiset liikkuvat edelleen yhdyskuntien hallinnollisten rajojen sisällä eniten. Sekin on osa geneettistä ikivanhaa perimäämme ja alueen identiteetin sisäistä, mentaalista luonnetta. Tätä tapaa Euroopassa mutta myös Aasiassa enemmänkin. Forssalaisuus on globaali ilmiö Suomessa eikä sitä pidä pilata saati pilkata.
Meillä on ehkä liiaksikin taipumusta kuvitella itse rakentamaamme edistykseen ja suunnitelmatalouden voimaan. Se syntyy ihmisen luontaisesta omahyväisyydestä, narsismista ja egoismista, turhamaisuudesta. Ehkäpä ihmisen genetiikan keskeisin elementti on meiltä juuri tuosta johtuen piilossa? Ehkäpä eettinen ja moraalinen oppimme onkin juuri tämän joskus epätoivostakin hakemista ja ihmisenä olemisen idea? Joskus itsestään selvät asiat ovat kaikkein vaikeimpia havaita. Ei forssalainen osaa vastata miksi hän on forssalainen. Se on kerrottava hänelle ulkopuolelta.
Altruismin lisääntyminen on ehkä osoitus myös uudesta aallosta moralismia, jota ikääntyneemmät pitävät hurskasteluna, tekopyhyytenä. Hyväksyvät sen ehkä pitkin hampain, mutta mumisevat sisäistämättä sitä tosiasiana. Vasta nuorempi sukupolvi ottaa sen vastaan annettuna ja symboliteot myös ympäristön kohdalla muuttuvat ekologisesti itsestään selviksi ja globaaleina myös internetissä yhteisesti ymmärretyksi. Yhden sukupolven ja pari vuosikymmentä se vie, sanotaan ja jälleen geenien ohjaamana. Siihen meillä ei ole kuitenkaan aikaa hukkatavaksi. On tartuttava heti työhön joka aiemmin on koettu turhana.
Tähän osaan ihmistä olisi päästävä nyt heti paremmin käsiksi ja osana uutta nanoteknologiaa. Ihmisen perusrakenteet ovat sittenkin pienempiä kuin dna-molekyyli, ja näiden osien summa tulee varmasti jatkossa olemaan enemmän kuin olemme ajatelleet.
Niinpä omassa perusteollisuudessamme puunjalostuksen nanosellu ja älypaperi ovat vain alkua sille kehitykselle, jossa myös paperiteollisuus on tunkeutumassa uusille aloille materiaalivalmistajana elintarvike- ja kosmetiikkateollisuuteen, lääketeollisuuteen sekä elektroniikkateollisuuden osaksi.
Ymmärrämme klusteritaloudella (Cluster economy) tulevaisuudessa kokonaan uusia asioita. Ne syntyvät poikkitieteisesti ja materiaalivirtoja yhdistäen. Nyt niitä on pidetty dogmaattisesti ja pököpäisesti toisistaan erillisinä.
Metsät, suot, pellot, ruoka ja energia ovat omissa lokeroissaan, laitoksissa ja ketjuissa sekä materiana että energiana. Se on omituinen maailmankuvana ja sotii perustieteitä vastaan vain organisatorisina virheinä niitä samalla pönkittäen. Poikki- ja monitieteisyys ovat vaikeita asioita vaatiessaan työtä kaksin verroin enemmän kuin monokulttuurimme. Erikoistuminen yhteen aiheeseen on kevyt ratkaisu ja johtaa virheisiin.
Bio- ja materiatieteet lähestyvät toisiaan ja tuovat selitystä myös suunnalla, jossa aiemmin ovat työskennelleet vaikkapa antropologit tai ihmistieteiden monet erityisalat. Tiede on siirtymässä yhä holistisempaan maailmaan, johtuen etenkin materiaalitieteiden ja perustieteiden (fysiikka) nopeasti kehityksestä ja kyvystämme ymmärtää pirstaleisen maailman osien summa, funktionaalinen maailma.
Siinä kaikki vaikuttaa kaikkeen, eikä Myanmar tapahtumineen ole etäinen ja meiltä pois suljettu murhenäytelmä. Ukraina on kuin kauhuleffan seurantaa mutta siihenkin me väsymme.
Olemme osa globaalia todellisuutta ja hyvin syvältä se kokien sekä kollektiivisena kansakuntana että yksilöinä. Jotkut ovat siinä vain muita ehkä ”herkempiä” ja oireilevat sen seurauksena ja geneettisen perimänsä ansiosta.
Tuo perimä on pitkä ja sen juuret luonnosamme, kansakuntamme geeneissä ja vaelluksissa. Ei puhutussa sanassa. Se ei saa meitä hämätä ja peittää totuutta.
Uskottavampaa on käyttää vaikkapa musiikkia, kuvataiteita, muuttaa klusteripolitiikka (Cluster policy) ja -talous (Cluster economy) klusteritaiteeksi (Cluster art and art of Clusters 70 years). Lisää löytyy viimeisimmistä kirjoistani ”Klusteri politiikan, talouden ja taiteen välillä – Cluster policy, Economy and Art.” Tai ”Teesi, Antiteesi ja Synteesi – Mytomania, Eskapismi ja Putinismi” (Googlaa ja avaa kotisivuni www.clusterart,org tai osta kirja samalla)