Kesäisen median narraatiot

23.07.2022

Mursu Itämeren aalloilla 

Narraatio on ilmiö, jossa mediamme alkavat levittää tiettyä tarinaa tai useampia rinnakkain. Vuonna 2015 kirjoitin ilmiöstä otsikolla ”Leijonan jälki hiekassa”. Tänään leijonan jäljen on korvannut eläin, joka savannien sijaan elääkin Jäämerellä, Atlantin ja Tyynen valtameren pohjoisosissa sieltä ravintonsa hankkien. 

Nyt tämä eläin oli eksynyt Itämerelle ja lopulta kalastajan rysään sekä päätti päivänsä omakotitalon nurmikolla Haminassa. Haminan mursusta tuli kesän 2022 merkkitapaus.

Kuluvan kesän narratiot medioissamme ovat ainakin tältä osin hoidettu aiempaa paremmin ja saatu meidät pohtimaan Itämeren tilaa ja muutakin kuin vain Putinin henkilöhahmoa kuvaten ja peilaten sitä venäläiseen kulttuuriin ja mielenlaatuun erotuksena omastamme. Itse valitsin kuvaustavaksi liki samaan aikaan syntyneen Putinin tapaa vanheta omaan elinkaareeni kanssa sitä kuljettaen. Mummoni ja Mannerheim tyyliin.

Liki yhtä tylsiä ne olivat aina 2000-luvun puolelle, jolloin Putin joutui osaksi sellaista narraatiota, johon joutuu myös voitettuaan vaikkapa sellaisen sattumuksen, joka muistuttaa leijonan jälkiä suomalaisessa maisemassa tai suurikokoisen nisäkkään eksymistä osaksi hiljaisen kesän uutisantiamme ja uupuen lopulta omakotitalon nurmikolle. 

En ala kirjoittaa maailman luonnosta ja sen tilasta. Itämerestä ja sen kunnosta, saati lihasyönnistä sitä vertaillen yksittäisen eläimen eksymiseen väärään elinympäristöön ja samalla medioittemme seuraamaksi ”putinismiksi” kirjassani kuvatun ilmiön tulkinnan yhtämittaisena ruotimisena. Se kun juuri on tämän ilmiön ja sen ylläpitäjien yhteinen tavoite ja Putin tutkijoita maailmalla alkaa olla hänelle riittävä määrä.

Sen sijaan palaan loppukesän 2015 kirjoitukseeni ja vertaan sitä tämän kesän ja mediakertomustemme syntyyn. Niistä taloudellisesti merkittävimmät löytyvät myös jatkossa energiasta, Fortumista ja sen toilailuista Saksan markkinoilla. Me maksamme siitä vielä korkean hinnan, siinä missä Itämeren kunnosta tai Jäämeren sulamisesta. Mutta senhän me jo tiedämme entuudestaan, siinä missä Venäjä kaupan romahtamisestakin syntyvät vahingot.  

Aiemmin öljykriisin aikoihin sivuutimme sen juuri tuomalla Venäjältä halpaa öljyä, ja sillä kertaa paikkamme globaalilla kartalla oli meitä ja poliitikkojamme suosiva. Leijonan jäljet hiekassa olivat nekin pelkkää mielikuvituksemme tuotetta, toisin kuin niissä narraatioissamme, joissa luontomme on todella muuttumassa ja ilmastomuutos etenee nyt kaoottisella tavalla ilman ennustettavuutta.  

Leijona jäljet hiekassa 2015

Kesäajan loppu on mediayhteiskunnan piinallisinta aikaa. Kun muuta ei ole, syntyy tutut leijonanjäljet hiekassa. Leijona ei ole suomalaisen kulttuurin tuote, joten tehtäköön se keinotekoisesti, kertoen kuina digajan ja bittien globaali monikulttuurisuus on ikävä ilmiö pienen maapallon pinnalle ahtautuneena.

Kun tätä vanhaa aihetta aletaan jahdata oikein joukolla, jopa Breivik aiheena saa taas pinnoja suomalaisilta medioilta. Jos jäljet johtavat jälleen mediatalon pihalle, silloin aiheeseen on syytä puuttua ja laajentaa sitä mediayhteiskunnan omimpaan osaamiseen ja moraaliin. 

Tunnetuin norjalainen

Norjan kuuluisinta hahmoa ja hänen yliopisto-opiskelujaan seurataan siinä missä Räikkösen kamppailua tallipaikastaan ja Ranskan ympäriajoa kesällä 2015. Se mitä siellä kokee, aina uudelleen, kuuluu lajin luonteeseen. Oli se mitä tahansa omituista ja normit rikkovaa, moraalitonta.

Anders Breivik saa vain googlaten paljon näkyvämmän paikan, liki 7 miljoonaa Googlen löydöstä, kun Suomen kuuluisin henkilö, Räikkönen, saa niitä vain runsaan 4 miljoonaa. Huomiotalous ja media ovat löytäneet rakastamansa kohteet, jossa Sibelius ja Guggenheim ovat lopultakin ohittaneet jopa Breivikin.

Sateinen kesä voi muuttaa kuitenkin kaiken. Juha Sipilä ja Timo Soini sekä Alexander Stubb ovat vain puolen miljoonan tapauksia hekin. Kolme ässää ovat laskussa. Pieneen maahan ei mahdu kuin yksi ässä kerrallaan. Vuonna 2022 tämä kortti osui presidentille ja pääministerille. Taustan tapahtumat maailmalla ja median tapa käsitellä sitä suosi heidän pelitapaansa ja luonnollisesti myös paikkaa pelissä.

Poliitikon on oltava pelimies kuten Putin, jota vertaillaan usein niin tsaareihin kuin oman aikamme näkyvimpiin sotien käynnistäjiinkin. Sen sijaan harvemmin pohditaan miksi lottovoiton numerot osuvat kohdalleen juuri päävoittojen voittajalle tai harvinainen sairaus johtaa juuri jonkun kohdalla kuolemaan.

Kirjojeni julkaisuhetkellä jopa minä ohitan suomalaiset poliitikot mennen tullen. Silloin hakkerit lähettelevät minusta tekstiä ja avaavat samalla salasanat, lähetellen rumia juttujaan nimissäni. Maaseudun Tulevaisuudessa poliitikko Timo Kaunisto kertoo, kuinka olen kirjoittanut Matti Kääriäsen elämäntyöstään kertovan kirjan ja haukkuu minut siitä mennen tullen, saamatta siitä edes huomautusta entisenä toimittajana ja MTK:n tiedotuspäällikkönä, keskustan varapuheenjohtajana. Korppi kun ei noki korpin silmää Suomessa teki tämä mitä tahansa.

En tunne Matti Kääriäistä mutta minulla on täysnimikaimoja parikymmentä nyt ainakin. Varmaan on Matti Kääriäiselläkin.

Kun riitoja syntyy, suosittelen käytettäväksi narratiivista sovittelua. Sen ohjeet löytyvät nekin netistä. Kerron kuitenkin sen periaatteet sieltä lainaten lyhyesti:

Narratiivinen sovittelu menetelmänä konfliktien ratkaisemiseksi perustuu tapaan, jolla ihmiset rakentelevat ja kuvaavat ristiriitoja tai konflikteja, joihin he ovat kietoutuneet. On huomattava, että henkilökohtainen kieli kuvastaa sitä tapaa, jolla kyseinen ihminen näkee maailman, ja tämä tapa tarjoaa usein erittäin arvokasta tietoa konfliktin todellisesta luonteesta.

Yleensä narratiivinen sovittelu toteutetaan konfliktin osapuolten omien etujen ja henkilökohtaisten tarpeiden ilmaisun helpottamiseksi sekä puuttumaan konfliktiin tavalla, joka suosii sekä kummankin osapuolen omaa että osapuolten välistä ymmärrystä yksilöllisten kertomusten purkamisen avulla.

Konflikti alkaa ratketa silloin, kun osapuolet kykenevät määrittelemään sen ytimen omalla kielellään. Joskus ihminen voi ajatella, että se mikä häntä häiritsee toisessa osapuolessa on se, että tämä ei ole riittävän yhteistyöhaluinen. Narratiivisen sovittelun avulla voidaan kuitenkin todeta, että tämä häiritsevä ominaisuus johtuu oikeastaan siitä tavasta, jolla kyseinen henkilö pyytää yhteistyötä. Tämä asetelma nousee esille silloin, kun analysoimme tapaa, jolla molemmat osapuolet kertovat konfliktista.

Kyse on siten tavastamme kertoa, tehdä tarina, narraatio, ja tavalla, jonka molemmat osapuolet tekevät erikseen. Me näemme ja koemme asioita hyvin eri tavalla ja kuvaamme myös kokemuksemme käsitteillä, jotka eivät ole aina yhteisiä.

Sosiaalinen media on tulvillaan näitä tarinoita ja tahatonta vihanpitoa siinä missä poliitikkojemme narraatiot. Kesälomatoimittajan kertomukset ovat tunnetusti hieman eri tavalla painottuvia kuin vuosikymmeniä työtään tehneitten toimittajien.

Suomalainen marinadi

Kun toimittajat, päätoimittajat, ja poliitikot ovat kavereita keskenään, saman puolueen jäseniä ja samaan hiileen puhaltavia, syntyy rappio, jossa media ei ole enää poliitikkoa ja eliittiä valvova, vaan sitä tukeva eliitin yhteisenä ja samana marinadina. Välillä vaaleissa ehdokkaana ja sitten taas päätoimittajana väliajat.

Näin myös vaalit ovat korruptoitu ja läpimeno ei onnistu, ellet omista mediaa tai ole mediasuvun jäsen. Sattuma voi auttaa riviedustajaksi mutta ei enää ministeriksi. Venäjällä menestys politikassa haetaan eri tavalla kuin Suomessa. Marinadi kun syntyy siellä sosiaalisen pääoman ja kulttuurin sekä demokratialle vieraitten ainesten yhdistelmästä.

Poliitikko haistaa mediayhteiskunnan tarjoamat maalitekopaikat ja käyttää ne heti hyväkseen tai tekee nämä paikat sopimusluonteisesti eliitin marinadissa. Kun kommunismi romahti ja kapitalismi ajautui sekin syvään kriisiin Suomessa, nukuttiin molempien kohdalla ja yhteiskunta alkoi rapautua. Tässä maantieteelle ei voinut mitään. Rappio kun tuli sekä idästä että lännestä.

Vanha luokkayhteiskunta alkoi kolkutella ovelle ja syntyi eliitti ja ensimmäinen luokka sekä luokattomat. Tästä ei voinut kirjoittaa muuten kuin korruptoituneen median ulkopuolella. Suuri keskiluokka kun oli ajautunut kriisiin ja media edusti perusduunareineen, toimittajineen, sitä.

Valtaa käyttävänä eliittinä alemman keskiluokan kokemus oli kaukana osaamisesta ja toimittaja eliitin edustajana sai kenkää työstään hänkin. Valta sokaisi, täydellinen täydellisesti.

Herramoraalilla vuosisadat toimineet elävät eri tavalla kuin orjamoraalin omaksuneet duunarit ja alusmaan kansalaiset EU-Suomessakin. Kirjoitin tästä medioissamme ja varoitin enkä vähiten eurosta.

Ranskan malli ei ole sama kuin Saksan ja Saksa käyttää suvereenia valtaa raha- ja talouspolitiikassa EU:n sisällä. Oliko tätä nyt mahdoton ymmärtää ja tehdä nyt rautalankamallejaan medioissamme? Fortum ja sen kaupat sekä Venäjän kanssa pelaaminen ei ole suomalaista osaamistamme ensinkään. Siitä syntyvät tappiot on jonkun maksettava. Valtio yrittäjänä ja velan tekijänä on eri asia kuin yksityinen firma.

Korvien välissä musta aukko

Uutta yhteiskuntamallia hakevat ovat tiedeyhteisön jäseniä ja siellä luonnontieteet etenevät kohti ihmistieteitä, tai oikeammin päinvastoin. Ihmistieteitten on osattava tekoäly ja sen käyttö, jos ei muuta osaakaan.  Ei puhuta enää monitieteisyydestä vaan poikkiteisestä. Se ei ole monikulttuurinen vaan poikkikulttuurinen ilmiö. Ellet ymmärrä luonnontieteitä ja niiden uusia välineitä, et myöskään menesty ihmistieteissä ja niiden sovelluksissa.

Cluster Art käsitteenä, poikkitieteisenä, levisi maailmalle ja oivallettiin geneettisenä ilmiönä aivojemme kemian kautta. Bittimaailma oli vain väline, joka oli tosin osattava. Näin korvien välissä tapahtuvat prosessit ovat avaamassa siellä olevat mustat aukot myös universumin ja oman kulttuurimme ja yhteiskunnan ymmärryksessä.

Näitä ihmisiä 8000 miljoonan joukossa on promillen osa. Kun he tuntevat toisensa, siitä tulee kuitenkin miljoonayhteisö. Se käyttää suvereenia valtaa, tahdoimme tai emme. Se on taatusti sekä moni- että poikkikulttuurinen prosessi. Tästä ei auta jatkaa medioissamme piirrellen leijonan jälkiä hiekkaan. Itämereen eksyvä mursu on sekin poikkeus, joka vahvistaa myöhemmin säännön.

Moni sotii vastaan ja hakee ratkaisua päihteistä. Juopuneet aivot ovat puolestaan kuin virtapiirien virhe ja koodien sekamelska, virus tietokoneesi sisällä. Ainut keino korjata ongelma on opiskella oma koneensa korvien välissä kuntoon ja hankkia viimeisintä tietoa, kuinka poistaa virukset korvien välistä. Nämä virukset ovat monin verroin vaikeampia kuin eläimeltä toiselle siirtyvät rokotettavat tapaukset.

Ihmistieteet etenevät täsmälleen niin nopeasti kuin kirkkaimmat aivomme luonnontieteissä antavat meille mahdollisuuden. Jonkun on ne vain kyettävä aina yhdistämään ja näin myös taiteeksi kutsuttu syvempi kieli alkoi avautua musiikissa, kuvataiteissa, Cluster Art-käsitteen oivalluksessa. Ja taas mukana oli vain tämä promillen osanen. Yhdessä kuitenkin miljoonan ihmisen kansakunta ja koko ajan kasvava. Innovaatio diffuntoituu, leviää, näiden kautta mutta toisin kuin silloin, jolloin ilmiö ei ollut reaaliaikainen ja robotiikkaan liittyvä.

Paradigmaiset muutokset, maailmankuvaamme koskevat, ovat rankka kokemus niin yksilön, yhteisön kuin kansakunnan ja globaalin maailman yhteisenä kulttuurisena elämänä. Lapsilla tämän oivaltaminen ei vaadi poisoppimista ja vanha kieli ei ole esteenä uuden kielen hankinnassa. Siksi digiajan kieli ja sen matematiikka on syytä siirtää myös teoriana mahdollisimman varhain lastemme käyttöön.

Näin Cluster art eteni lasten kautta ja ensimmäisenä siellä, missä muutoksen pysyvyys oli ollut jo kauan hyväksytty tapa elää ja selviytyä hengissä. Oman edun tavoittelu ja ahneus ei ohjannut kulttuuria ja sen menestystä. Saavutettua etua ei jääty puolustamaan rapautuvassa yhteiskunnassa tai yhteisön sisälle käpertyen. Rahaa ei tehty tyhjästä ja palvottu tyhjää paperia Kreikkaan sitä kantaen, museoon, tai tänään Saksaan ja lopulta Venäjälle. Kulttuurissa, jota Putin edustaa, menestys hankitaan kokonaan toisella tavalla kuin demokraattisessa valtiossa, Suomessa.

Pysähdy ajattelemaan – lukemaan

Sateinen kesä oli monelle siunaus sulatella menneen talven ja muuttuneen maailman menoa. Maailman loppu tuli ajallaan ja meni jo, nyt eletään jo sen jälkeistä aikaa.

Kreikka on sekin menneen maailman museo ja sellaisena sitä on myös hoidettava. Häme suomalaisena museona hakee paikkaansa, mutta ymmärtää myös vaihtaa johtoaan. Monikulttuurisuus ymmärretään poikkitieteisesti ja -taiteisesti, yhden ja saman ihmisen aivoissa tapahtuvaksi prosessiksi.  Vaikka Cluster art manifestina onkin globaali ja universaali ilmiö, sillä on dimensio alueelle, josta se on käynnistynyt. Olkoonkin, etteivät ihmiset tällä alueella hyödy ilmiöstä ensinkään.

Vaikka italialaista muranolasia ja Suonenjoen mansikkaa puhalletaan ja viljellään ympäri maata, teknologia on hajonnut moneen alihankkijaan,  sillä on sittenkin juurensa Ferrarin tapaan alueelle, jolla on poikkeavat ominaisuudet synnyttää poikkikulttuurista geenien ainesta, siinä missä Galapagossaarten 13 vulkaanisen  saaren ja kuuden pienemmän saaren monikasvoisella elämällä.

Alueella ja sen sosiaalisella pääomalla, syvälle meihin painetulla spatiaalisella identiteetillä, on oma suuri merkityksensä. Sen ohittaminen tai sen loukkaaminen on poliittisena tekona sopimatonta ja oman edun tavoitteluna, ahneutena, rikollista. Varmaan tämä Venäjällä ymmärretään, olkoonkin että oppi tulee vaikeimman kautta.

Normeja ja moraalia ei voida sivuuttaa rapauttamalla samalla lakia ja sen noudattamista tai muuttamalla oikeuslaitoskin palvelemaan vain eliitin ahneutta ja etua.

Se syö vain moraalin ja tekee oikeuslaitoksesta paperin siirtelijän. Ihmisen identiteetin varkauksiin on siihenkin puututtava kovalla kädellä myös Suomessa eikä vain siirrettävä vastuuta Yhdysvaltoihin ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle.  

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts