Sienet moneen koriin
Jos keräät sienet moneen koriin ja olet siinä ahkera, Google palkitsee. Toisaalta Google on läpivalaisussaan armoton ja vanhoilla meriiteillä on vaikea pysyä globaalissa kilpailussa mukana. Jean Sibelius vielä pärjää, mutta Carl Gustaf Mannerheim jää jo kauas kärkinimistä. Monikulttuurinen ja useaan kieleen sidottu tuote, sävellys ja taide, tuottaa paremman hedelmän kuin pelkkä viihde ja kansallinen näkyvyys pienessä maassa asuen. Säveltaide on monikulttuurista.
Se mikä koskee yksilöä toimii myös alueen ja maakunnan, kansakunnan kohdalla. Helsingin Sanomien (24.1) mukaan köyhyys periytyy yhä näkyvämmin. Syynä eivät ole geenit vaan henkinen, sosiaalinen, aineellinen ja elämänhallinnallinen ympäristömme kasvualustana. Huostaanotot, rikollisuus, kouluttamattomuus, mielenterveysongelmat ja jopa lapsen syntymäpaino näyttäisivät olevan varallisuuteen ja kotitaustaan sidottuja ominaisuuksia selaillen vanhoja rekisteritietojamme.
Yhden ikäluokan tai -kohortin seuranta antaa luotettavan kuvan kuinka meille on käynyt elämässä ilman Googlen antamaa reaaliaikaista tietoakin sijoittumisestamme tänään kilpailussa oman tuotteemme markkinoinnissa.
Joka kuudes tippuu kelkasta
Joka kuudes näyttäisi tippuvan kokonaan kilpailussa ja syynä on juuri lapsuuden antama tausta. Kun käydään läpi liki 100 000 tapausta, rekisteritiedot eivät valehtele. Samoin tekee Google käsitellessään tuhansia miljoonia tapauksia ja reaaliaikaisena prosessina. Jos et ole Googlessa, sinua ei ole olemassakaan. Google on sinun passisi ja käyntikorttisi tässä maailmassa, halusit sitä tai et.
Suomeen syntyminen on lottovoitto, jos valitset numerosi ja vanhempasi oikein. Olemme juuri nyt EU:n ytimessä tai oikeammin sen ytimen ytimessä, pohtii sama HS pääkirjoituksessaan.
Paras luottoluokitus ja kilpailukyky on Saksan ja Suomen ohella Ranskalla, Hollannilla, Luxemburgilla ja Itävallalla. Saksan ympärille syntyvällä euroalueen ytimellä on tiivis yhteistyö, ja se edistää näiden maiden irtiottoa suhteessa heikompiin lenkkeihin. Lisäksi Suomi, Saksan ohella, käy järkevää kauppaa niin Ruotsin kuin Venäjän, Kiinan ja Brasilian suuntaan. Ei ole mitään syytä kerätä munia samaan koriin, neuvoo Google ja Helsingin Sanomat sen vahvistaa.
AAA -kerho on Euroopan ytimessä ja Angela Mergel sen vetäjä, vaikka aiemmin entinen pääministeri Matti Vanhanen muuta väittikin. Taantuman aikana, ja sen jälkeen, Suomi hyötyy tästä asemastaan eikä sitä pidä tärvellä.
Noottikriisi Venäjällä
Kun takavuosina Suomi sai nootin Venäjältä, Urho Kekkonen lähetettiin tuon nootin hoitajaksi kaukaiseen Novosibirskiin Siperiaan. Köyhänä ja sodasta juuri selvinneenä kansakuntana saattelimme häntä matkalle ja sankarina hän sieltä palasi.
Tilasiko hän nootin vai ei, on yhdentekevää tänään. Oleellista on, että Suomi lähettää nootteja nyt Venäjälle milloin puutulleista, maakaupoista tai lasten haltuunotosta. Olemme jämäköityneet ja Wikileaksin vuotamien tietojen mukaan moni suosittelisi meille edelleen pysymistä poissa Natosta ihan vain taktisista syistä. Usein ne ovat enemmänkin kaupallisia kuin sotilaspoliittisia. Noottejamme luonnollisesti Moskovassa odotetaan pelonsekaisin tuntein.
Varmistaako Putin presidenttiyden tilaamalle itselleen sellaisen, jää nähtäväksi. Suomen Kuvalehti on tätä ansiokkaasti pohtinut. Samoin lehden toimittajaksi siirtynyt Paavo Lipponen Suomen pitkän itärajan tulevaisuutta. Se kannattaa lukea.
Van Romptyn puhelut
Kaikki liittyy kaikkeen reaaliaikaisessa Googlen kertomassa nettimaailmassa. Jos aiot menestyä, opiskele kielet ja tuota monikulttuurista aineistoa. Älä jämähdä paikallesi saati jää juhlimaan voittoa. Heti kun sellaiseen erehdyt, olet jo hävinnyt.
Helsingin Sanomien Brysselin kirjeenvaihtajan Annamari Sipilän mukaan EU-myllytyksessä belgialaispoliitikolta mikään ei tunnu enää miltään. EU -poliitikon puheesta ei saa mitään irti tai siellä toistuvat aina samat, avoimen Euroopan henkeä kuvaavat Barroson rohkaisevat lausunnot tai oman talouskomissaarimme Olli Rehnin pohdinnat “älyllisesti mielenkiintoisista tehtävistä” hänen vastatessa eurobondeja koskevaan kysymykseen.
Pahinta ovat kiksit, jotka jäävät EU-presidentin van Romptyn, 63-vuotta, saavuttamattomiin. Hän ei juuri soita kenellekään vain saadakseen tuntea itsensä tärkeäksi soittamalla tärkeille ihmisille. Moni odottaa van Romptyn puhelua, suotta.
Hänen iässään ei haeta enää kiksejä.
Euroopan ytimessä media saa juuri sen mitä se tilaa, vaitonaisia vastauksia, joissa monisanaisuus ei tarkoita rikasta asiasisältöä. Siitä ytimen juuri tunnistaa. Hölösuiset lausunnot ovat ulkopuolelle jääneiden katkeria puheita, taitamattomien diplomatiaa. Wikipedian paljastukset tekevät niistä merkittäviä, muuten ne olisivat merkityksettömiä.
Kurkien tanssin ensiaskeleet otettu
Kurkien tanssi on alkamassa ennen vaaleja. Ensimmäiset heitot ovat tuttuja. Ne liittyvät laajaan yhteiskuntasopimukseen, jossa osapuolina olisivat kolmikanta. Se on tuttu avaus shakin pelaajille ja tuttu on myös puheenvuoro, jossa armeijan puolustusmäärärahat otetaan äärivasemmalta esille.
Tuttua on myös se, ettei niihin kukaan vastaa. Kurkien tanssi ei ala lähtemällä kaatamaan itsestäänselvyyksiä tai vastailemaan sellaiseen provosointiin, joka ei ole muuta kuin suutariksi jäävä heitto vanhoihin tyhjiin poteroihin.
Ruokaan liittyvät jutut puuttuvat nykyisin vaalikeskusteluista liki kokonaan. Takavuosina ne käynnistivät tuponeuvottelut. MTK linjasi talopojan saaman hinnan maidolle, leivälle ja lihalle, sen päälle valvottiin yötä myöten miettien onko linja prosenttilinja vaiko pennilinja.
Vanhat puolueet olivat äänestäjiensä näköisiä, puheenjohtajat pönäköitä miehiä, ja linjasta poikenneet saivat lakkokenraalin maineen. Joskus tällainen häirikkö haettiin kotoa poliisin toimesta ja kaadettiin kumolleen kotinurmikolle, vietiin köytettynä putkaan selviämään. Toveria ei tämänkään jälkeen jätetty ja pahimmasta häiriköstä kasvoi valtakunnansovittelija. Samaa käytäntöä voisi suositella myös Paperiliiton Jouko Ahoselle.
Oli niitäkin, jotka haistattivat puoluekokouksessa kuulijoilleen ja perustivat oman puolueen. Lihoivat ja laihtuivat vuorotellen, juoksivat maratoneja, olivat ääripään ihmisiä ja saivat aikaan yhteiskunnallista levottomuutta medioissamme, ei juurikaan muualla. Nyt se levottomuus purkautuu vihaisiin murahduksiin sosiaalisissa medioissamme, ei toki muualla.
Tutkijan ruokakori
Mikäli ruoka olisi vielä vaaliaseeksi sopiva, se jakautuisi neljään lajityypilliseen ja studiossa esitettävään teemaan. Ensimmäisenä juontaja käsittelisi ruuan monet kiistellyt terveysjournalismiin liittyvät aiheet.
Tämän aiheen faktat ja mielikuvat kumpuavat tieteestä ja tutkimuksesta. Funktionaaliset elintarvikkeet ja terveysterrorismi saisivat puolueet jakautumaan tavalla, jossa tutkimus- ja hoitomenetelmät kiinnostaisivat nuoria naisia ja vihreitä äänestäjiä, miesvaltainen perussuomalaisten joukko pysyisi vielä vaitonaisena. Suurille yleispuolueille tämä teema olisi kiusallinen.
Tiedeusko olisi jonkun äärivasemmistolaisenkin ominta osaamista, mutta niin keskusta kuin demarit, kokoomus, olisivat varovaisia pohdittaessa tauteja ja niiden syntyä osana ylensyöntiä tai -juontia.
Kun pääosa puolueen imagosta syntyy äänestäjäkunnan jakaumasta eri sosiaaliluokkiin, suurimmat puolueet eivät ota kantaa silloin, kun kyse on perusruuasta ja sen saatavuudesta. Se ei ole tieteellinen kysymys eikä filosofisen pohdinnan aihe, tutkimus on tärkeää mutta ei elintärkeää.
Ääripäitä on varottava silloin, kun kosiskellaan suuren keskiluokan äänestäjiä. Tieteen ja tutkimuksen kanssa pohdinta etäännyttää suuresta keskiluokasta, jota ei kiinnosta tutkijan esittelemät toisaalta ja toisaalta pohdinnat, saati tieteen mukanaan tuoma omituinen slangi. Tieteen käyttämää kieltä käännetään parhaillaan arkikielellemme.
Geenimuunneltu ruoka herättää vain pelkoja eikä kukaan oikeasti halua tietää mistä ruoka lopulta on lähtöisin, saati kulkemaan läpi sen ketjun pellosta pöytään, jossa välillä on ahtaita kanaloita, teurastamoita, makkaratehtaita ja mummon luomukanalakin muistuttaa ihan muuta kuin mihin haluaisi uskoa.
Maatalouspoliitikon kori
Toisen korin kohdalla siirrytään tieteestä ja tutkimuksesta ruuan eettisiin kysymyksiin, ympäristöön ja talouteen. Tähän koriin kuuluu myös kevyt arvokeskustelu ja poliitikkojen puheissa alkaa olla mukana paatosta.
Terveysjournalismin pelon ja toivon saarnasta siirrytään vähin erin tutumpaan hallintoon, alan yrityksiin ja ruokaketjun kaupalliseen osaan. Suomessa se merkitsee tukipolitiikkaa ja sen sanaston hallintaa. Jos sitä ei hallitse voi puhua maaseudusta ja yhteisöistä, viedä teemaa kohti kuntataloutta tai aluepolitiikkaa.
Jokaisella on mielipide maaseudusta ja sen asukkaista. Kovin vanhoja stereotyyppejä on syytä nyt näissä vaaleissa kuitenkin varoa. Maalla kun asuu niin erilaisia suomalaisia ja määrä on suuri, kesällä yli kaksinkertaistuva.
Tämän korin kohdalla kaikki ovat äänessä ja erot ovat lopulta pieniä. Nyt oleellista on puhujan suuntautuminen ja osaaminen sekä kyky retorisiin yleistyksiin. “Syö talonpoika päivässä” huudahdukset ovat 1970-luvulta eivätkä toimi tänään. Samoin vikaan meni SAK:n mainos, jossa ruualla mässäiltiin ylensyöneen näyttelijän toimesta. Oiva Lohtander jäi historiaan Suomen viimeisenä tuon roolin taitajana.
Varottava vaikeita sanoja
Kari Suomalaisen vanhat karikatyyrit puolueillemme ovat muuttuneet ja uusia haetaan. Puolueohjelma on kaukana puolueimagosta, äänestäjäjoukon läpivalaisusta.
Jo ideologiasta puhuminenkin voi leimata väärin ja käsitetään lukkoon lyödyksi ja vanhakantaiseksi. Ei pidä puhua ideologioista ja jopa käsite sosiaalinen voi olla meille liian moniulotteinen ja -mielinen.
Sosiaalinen media on syytä korvata yhteisömedialla tai kansalaismedialla. Nuoria ei pidä loukata vaikka nettiä vihaisikin. Muutama alan uusi käsite on syytä opiskella, vaikka ei nettiä käyttäisikään muuhun kuin laskujen maksuun.
Ruoka on politiikan aiheena arka, eikä sillä pidä leikkiä. Ruuan hinta ja sillä laskeskelu ei ole sekään oikein relevantti ja ääniä antava, ellei ole aivan varma kenelle viestinsä osoittaa. Suuret puolueet eivät haluaisi kumartaa yhteen suuntaan pyllistäen samalla toisaalle.
Ruoka ei saisi aiheuttaa ylen määrin kustannuksia yhteiskunnalle, mutta kotimaisuudestakaan ei saisi tinkiä. Luomu ei voi olla kaikkien valinta ja veisi liikaa työpaikkoja. Se on lisäksi monelle arka ideologinen valinta ja tekisi tuotannosta käytännössä monelle mahdottoman. Globaalin maailman nälkä vaatii tehotuotantoa kun niin peltomaa kuin kelvollinen vesi ovat hiipuvia luonnonvarojamme.
Ikävä kolmas kori
Pelkät vihreä arvot ja yhteisön korostaminen, maaseutuidyllillä ja maisemilla ratsastaminen, ei tuo nyt ääniä sieltä, missä kuntatalous on kuralla tai taustajutut vievät aina EU:n vihamielisimmille alueille.
Turvallista on puhua byrokratiasta ja ympäristöstäkin, puhtaasta suomalaisesta luonnonvarasta, yöttömän yön tuotteesta, bioenergiasta sekä uusista mahdollisuuksista, joista yrittäjyys on aina muodikas teema. Varmat äänestäjät on syytä kerätä tästä korista.
Ruoka globaalina aiheena vie köyhyyteen ja eettisiin kysymyksiin. Ruokakriisit eivät kiinnosta alkuunkaan kaikkia ja moni kokee ylimääräisten kustannusten syntyvän muualla kuin Suomessa.
Globaali vastuu syyllistää ja ruuan valmistamiseen liittyvä hiilijalanjälki on ikävän suuri Suomessa esiteltäväksi. Ruokaa heitetään roskiin puolen miljardin edestä ja samaan aikaan osa seisoo ruokajonoissamme. Ääniä saalistava ei syyllistä ketään ja tämä aihe on unohdettava monen muun rinnalla.
Luonnonvarojen globaali kierto on etenkin ruuan kohdalla tyypillistä, eikä tuote synny ilman suuria pääomakustannuksia. Maatalouspolitiikka sellaisenaan ei kiinnosta, ja tuotannon monet taloudelliset kysymykset ovat biologisten rinnalla jo vieraita.
Harva poliitikko käyttää aikaansa sellaiseen, joka on vieras äänestäjällekin, ja silloin siitä on vaiettava jo liian vaikeana asiana. Näin tärkeimmät kohdat politiikan teon arjesta Arkadianmäellä tai EU -ohjelmien yhteydessä jäävät vieraiksi. Ruoka osana ekotaloutta ja omaa talouttamme, sen monet sosiaaliset ja kulttuuriset kysymykset, jäävät vaalien kohdalla nytkin käsittelemättä.
Ruoka viihteenä
Neljänteen koriin studioyleisö saisi ruuan osana elämäntapavalintoja. Ruoka ja juomat ovat kulttuurien syntysijoilla pyhä asia ja suurta osaamista. Meillä tämä liittyy kansallisruokiimme ja samalla matkailuun.
Matkailu on taas osa sellaisia brändejämme, joihin kaikki voivat osallistua ja ideoida uutta pelkäämättä koko ajan äänestäjien reaktioita. Ääripäässä ovat vanhat tapakulttuurit ja kokonaan uutta luovat osaajat.
Sosiaaliset mediat tulvivat ruokaa ja ruuan kanssa viihtyvät myös lapset ja perheet. Suuret ikäluokat ja vanhukset on lupa hetkesi jopa unohtaa. Terveysväittämät käsiteltiin jo aiemmin. Reseptejä ja lukuja, yrttikasvien nimiä, suomalaiset sen sijaan rakastavat. Ne ovat vaaratonta materiaalia ja niillä saa helposti irtoääniä.
Uudet maailmanluokan kokit ja ravintolat ovat osa sellaista elämää, johon voi ainakin virtuaalisesti samaistua kuka tahansa. Tässä viihteellisessä neljännessä korissa viihtyvät juuri nuoret, joille tärkein media on internet.
Ikävät asiat voi unohtaa ja irrotella hakien parasta ehdokasta ja puoluetta ääripäässä perinteisemmät kotiruuat, tai ehkä sittenkin roskaruoaksi luonnehditut pikaruokalamme, ja toisessa ne harvinaisuudet, joihin on varaa vain niillä, joilla on joko omaa hankittua taitoa tai kyky löytää turistina, oman aikamme kulkurina, nomadina, uuden ruokakulttuurin lähteet, jonne Jaakko Selinkään ei matkoillaan eksy.