Taide paradigmaisena ilmiönä
30.10.2022
Kesäaika päätyy mutta samaan aikaan keskiaika jatkuu. Keskiaika muistetaan usein pimeänä ajanjaksona ja omaa aikaamme voidaan pitää tuon ajan paluuna. Se on mahdollista havaita tavassamme käyttäytyä ja markkinoida toisillemme tietoja, jotka ovat kuin keskiajalta tähän aikaan kopioituja.
Aika on ihmisen keksinnöistä se kehnoin. Olemme sellaisen ilmiön vankeja, jota ei ole olemassakaan. Toki me ikäännymme ja toki maapallo kiertää akselinsa ympäri ja samalla myös auringon ympäri. Mutta kuka pani meidät mittaamaan tuon kierron antaen sille kellon rattaat ja vangiten ajaksi? Miksi elämme näin ikivanhan ilmiön vankina?
Luonnontieteen ja biotieteitten prosessit ovat toki monella tapaa kiertäviä, sukupolvet vaihtuvia, mutta kuka otti ja haki sitä varten ajan ja eikö vielä kertonut kuinka se on vielä rahaakin. Me jopa myymme aikaamme ja pidämme sitä täysipäisenä ilmiönä. Koska silmämme avautuvat?
Luemme medioistamme stereotyyppisiä otsikkoja, kuinka Ruotsi ei enää kerää suomalaisten pääkalloja ja palauttaa jo keräämänsäkin. Tai kuinka Suomi on juostu maailman kartalle ja Markkanen on tekemässä sitä koripallossa. Missä ihmeen koripallossa? Kuka ihmeen Markkanen ja missä ihmeen joukkueessa ja vielä Yhdysvalloissa? Eikös se ole mustien miesten peli slummeissa? Kertoo stereotypia ja Suomi on tulvillaan juuri stereotyyppistä ajattelua ja informaatiota. Kirjoitan siitä tänään Forssa Lehdessä (30.10.2022). Paheksun sitä.
Ja sitten joku keksi kuinka aika voi olla kesäaikaa ja talviaikaa vain viisareita veivaten tunnin verran suuntaan, jos toiseenkin. Ihmisen tyhmyys on mittaamaton luonnonvara.
Aika kulkee eteen ja taaksepäin, se hidastuu ja pysähtyykin. Kun kuljemme valon nopeudella emme vanhene lainkaan. Valon nopeus taas ei kerro mitään ajasta vaan matkasta. Me käytämme sitä matkojen mittaamiseen. Kuinka monta valovuotta matka linnunradalta toiselle veisi aikaa, kertoo matkasta.
Valovuodella mitataan siis ajan sijaan matkoja. Ruotsalaiset puhuvat talvikaduista (vintergatan) ja niiden välisistä matkoista, suomalaiset linnunradoista. Revontulista tarkoittaen kettuja huiskimassa hännillään tunturien kuvetta. Kipinöitähän siitä lentelee silmiemme iloksi revontulina.
Japanilaiset ryntäävät kohta Forssaan ja Humppilaan kaupunginjohtajamme vierailtua siellä heitä tervehtimässä. Kertoo tämän päivän Forssan Lehti. Hesarin hengenlento vie aikaa enemmän viikonlopun numerona. Toimittajien tapa tehdä avantgardistista tiedettä ja taidetta samaan aikaan on oman aikamme huikea elämysmatka etenkin viikonlopun medioita seuraten.
Itsensä aikaan sitoneet ihmiset ovat budjetoineet samalla oman elämänsä orjan elämään ja eikös sillä ole hintansakin. Kuinka kalliita ovat tuntimme, joista me laskutamme tehdessämme työtä, duunia, oli se sitten mitä tahansa.
En laskuta sinua siitä, että luet tätä tekstiä, hankit kirjani netistä. En laskuta sinua siitä, että käytät kallista aikaasi sellaiseen, jossa pyrin kertomaan tieteestä tai taiteesta osana omaa kulttuuriani, usein läntistä mutta myös idästä hankittua tietoa ja tapaani yhdistää niitä sekä ikivanhaan luonnontieteeseen (natural science) että nuorempaan ihmistieteeseen (human science).
Miten käsite ”cluster art” sitten tulisi kuvata tai ”art of clusters” määritellä? Kun kirjoitin siitä manifestini varoin, etten mene rajaamaan tiedettä ja taidetta yhdistävää ilmiötä millään tavalla se vangiten omaan maailmankuvaani.
Brittiläinen tiedemies on filosofina pyrkinyt tähän mutta hyvin varoen hänkin ja tyyliin ”onko klusteritaide taidetta” ja päätynyt useiden sivujen mittaiseen pohdintaan. En ota kantaa mitä hän löysi, mutta taiteen määritelmän hän uskoi käsitteen varmasti täyttävän. Klusteri taiteena ja taiteiden klusterit ovat ihan eri asia. Etenkin suurkulttuurien rajoja globaalissa maailmassa ylitellen.
Suomalaiset ovat pragmaatikkoja, kuulee väitettävän. Tämän voi määritelläkin. Joskus etenkin poliitikkojen kohdalla pragmatismin rinnalle tunkeutuu opportunismiakin. Mitä niillä tarkoitetaan?
Ismo Leikolalta tätä voi kysyä, jahka mies ehtii Yhdysvalloista taas Suomeen ja kielemme saa uutta sisältöä Ismo Leikolan ja Paula Vesalan rakkaudesta sanoihimme.
Sama pätee käsitteisiin ”Cluster art” tai ”Cluster economy”, ”Cluster analyse”. Näistä juuri tuo klusteri analyysinä tuli minulle nuorena opiskelijana ensimmäisenä tutuksi ja käytän sitä edelleen.
Sen matematiikka löytyy kyllä Googlaten ja se ei ole ihan helppoa. Etenkin nyt kun menetelmät on liitetty robotiikkaan ja faktoripisteiden ja akseleiden kierrätykseen etkä tarvitse työlästä käsityötä, insinöörien työvälineitä piirustuspöytineen, kuten minä vielä 1970-luvun puolella samalla uutta löytäenkin.
Klusteri tuli siten minulle tutuksi juuri tieteen ja analytiikan kautta. Toki myös osana matematiikkaa ja fysiikkaa, ei vain humanistien tai sosiologien tapaan sanoilla leikkien. Kielitiede on sekin oma lajinsa. Eikä ihan vähäinen olekaan.
Mutta mitä tarkoitetaan pragmatismilla filosofiassa ja yhteiskuntatieteissämme? Pragmatismiin ja sen filosofeihin voi tutustua filosofian aatehistoriasta se käynnistäen tai yhtä hyvin yhteiskuntatieteistä. Tässä esimerkkejä:
Pragmatismi filosofiassa ja yhteiskuntatieteissä
Teos esittelee kotimaisten asiantuntijoiden voimin alun perin Yhdysvalloissa 1800-luvun loppupuolella syntynyttä mutta sittemmin myös Euroopassa keskeiseksi filosofiseksi suuntaukseksi noussutta pragmatismin perinnettä. Sen suuria klassikkohahmoja olivat Charles S. Peirce, William James, John Dewey ja Georg Herbert Mead.
Pragmatismin merkittävimpiin nykyedustajiin lukeutuvat muiden muassa Hilary Putnam ja Richard Rorty. Pragmatistinen filosofia painottaa inhimillisten käytäntöjen ja toiminnan roolia merkityksen muodostumisessa ja tiedon hankinnassa. Teos valottaa pragmatistisen filosofian keskeisiä ajatuksia. Lisäksi siinä tarkastellaan erityisesti pragmatismin merkitystä yhteiskuntatieteissä, käyttäytymistieteissä ja kasvatuksen tutkimuksessa.
Pragmatismi filosofiassa ja yhteiskuntatieteissä on saatavilla e-kirjana. Tämä on tärkeää. Sinun ei ole syytä hankkia kirjaa, mennä kirjastoon tai edes omistaa kirjahylly rumilusta kotonasi.
Yhteiskunta ja politiikka/Filosofia ja aatehistoria/Pragmatismi filosofiassa ja yhteiskuntatieteissä. Tästä kaikki tämä alkaa ja avautuu, ole hyvä.
Pragmatismia ei voi määritellä parilla sanalla tai kertoen, kuinka kiinalaiset ovat stereotyyppejä käyttäen tietynlaisia ja amerikkalaiset toisenlaisia sekä liittää tämä tieto kirjan kanteen tyyliin ”Mies kuin Amerikka itse” tarkoittaen Donald Trumpia.
Siinä kun on yhden henkilön kautta määritelty kahden toimittajan, toimittajaparin, kirjaamana sekä entinen presidentti että Amerikka. Näin helppoa se on, kun sen osaa ja on toimittaja. Usein myös viihdekirjoja suoltava kirjailija.
Yleisradion toimittaja Eeva Hannula pyrki määrittämään klusteritaidetta käyttäen käsitettä ”yhteisöllinen taide” kohta vuosikymmeniä takaperin käyden puutarhassani ja katsellen töitäni sekä minua samalla haastatellen. Lainaan hänen tekstiään marraskuulta 2014. Määrittely ei ole omani ja vaikutelmat ovat Eeva Hannulan. Aivan samaan tapaan kuin brittiläisen tiedemiehen filosofina.
Hannulan teksti poikkeaa melkoisesti toimittajan tekemästä henkilökuvauksestani täyttäessäni 70 vuotta vuosikymmen myöhemmin. Toimittaja ei käynyt kotonani, ei tavannut minua mutta valokuvaaja kävi puutarhassani.
Medioitten tapa viljellä etenkin jo kuolleitten ihmisten nekrologeja ovat osa oman aikamme kirjallisuutta nekin. Todella pienessä tilassa on ihmisen elinkaari. Samaan aikaan joku tekee kirjan yhden vuorokauden tapahtumista. Media taas kykenee määrittelemään presidenttimme yhdellä sanalla tai enintään kahdella tyyliin; ”Urho Kekkonen – suuri suunnittelija, Risto Ryti, uhrasi itsensä, ihailtu Ståhlberg, epävarma Relander jne”.
Eeva Hannulan kuvaus poikkeaa melkoisesti vuosikymmen myöhemmin tehdystä henkilöhaastattelusta puhelinta käyttäen. Näin Hannula:
Yhteisöllinen taide leviää netin välityksellä kuin kulovalkea
Forssalainen Matti Luostarinen on klusteritaide-käsitteen isä. Kymmenen vuotta sitten Luostarinen ei olisi osannut kuvitella, että klusteritaiteesta tulee maailmalla sellainen menestys kuin tuli. Taide leviää Luostarisen mukaan sosiaalisessa mediassa kuin häkä, sitä tehdään eri puolilla maailmaa ja kollektiivisuus saa aikaan sen, että somessa taide muuntuu jatkuvasti ja erittäin nopeasti – ja lopputulokset ovat upeita.
Kun lähtee etsimään sosiaalisesta mediasta tiedemies-taiteilija Matti Luostarisen klusteritaidetta, niin ruudulle tulee useimmiten kultaisia, kauniita, valossa kylpeviä ihmisfiguureita – ja paljon. Sama runsaus elää Luostarisen kotonakin. Kullan läpivalaisemaa taidetta on joka huoneessa. Somessa tiedemiehen ja taiteentekijän taide näyttää aivan samanlaiselta kuin tämän kotona.
Taide syntyy ja kehittyy sosiaalisessa mediassa hyvin nopeasti. Se leviää kuin kulovalkea, ja taiteen tekemiseen osallistuvia ihmisiä erottaa vain aika.
– Pystytään hyvin nopeasti jäljittämään se, millaisia asioita uusi tuote, esimerkiksi taideteos, avaa ihmisten elämässä tai tuo siihen jotain uutta, sanoo Matti Luostarinen.
Taiteilijat voivat nykyään tehdä taidettaan netin välityksellä, kollektiivisesti mutta vapaasti, sekä suoremmin ja nopeammin kuin koskaan ennen. Vaikutteet ja yhteistyömahdollisuudet leviävät ja syntyvät globaalisti.
– Sosiaalisessa mediassa, esimerkiksi juuri Facebookissa on suuria taiteilijoita, jotka tekevät todella suurta taidetta. Kun täällä Suomessa jotain näperretään, ja kun sitten katsotaan, miten se siirtyy vaikka Shanghaihin ja mitä siellä tehdään, niin yllättyy. Siellä kun on 70 miljoonaa ihmistä operoimassa, niin hetkessä syntyy jotain sellaista, etten voinut millään odottaa! Syntyvä taide on jo fyysisesti valtavan suurta.
Luostarisen mukaan klusteriin tutustuvia ihmisiä on tänä päivänä valtavasti.
– Pelkästään omien kotisivujeni kautta tulee miljoona vierasta. Olen myös viime vuosina kirjoittanut toistakymmentä kirjaa ja julkaisua, vuosittain yli tuhat sivua kuvineen, ja niitä lukevat ihmiset paljon.
Aboriginaalitaiteen juurilla Bill Gatesin kanssa
Yksi klusteritaiteen piirre on se, että eri tekijät levittävät ja jatkavat taideteoksia. Kuten Luostarinen itse sanoo: mihin yksi lopettaa, siitä muut jatkavat. Kun Luostarinen, siis yksi suomalainen mies, alkoi kerätä hämäläistä taidelasia, niin lasitaide poiki Aasiassa ”käsittämättömiä juttuja”.
Kussakin maanosassa klusteritaiteeseen tietenkin tarttuu niiden omia piirteitä.
– Australiassa kävimme tutustumassa teknologia-tiedepuiston maailmankongressin kautta aboriginaalien taiteeseen. Mukana oli myös Bill Gates. Tavoite oli, kuinka ja miten löydetään sellainen kieli ja väline, joka on syntynyt jo silloin, kun ei puhekieltä ollut vielä olemassakaan.
– Ja edelleen, miten välinettä pystytään esimerkiksi Afrikassa käyttämään niin, että sellainen lapsi, joka ei pysty nopeasti oppimaan länsimaisia taitoja, niin miten hänelle pystytään digikielen kautta välittämään taidetta, tiedettä, mitä tahansa. Tutustuimme siis siihen, mitä australialainen taide tuotti silloin, kun kieltä vielä ei ollut olemassakaan.
Matti Luostarisen mukaan symboliikka ja kieli ovat muuttuneet.
– Meillä ei enää ole kymmenjärjestelmää kuten aikaisemmin, vaan digikieli, jossa on vaan kaksi asiaa eli on ja off. / lisää Matti Luostarisen kotisivut www.clusterart.org
Näin siis Eeva Hannulan kokemana, jonka jälkeen niin puutarha kuin kotini sisutus laboratorionani on rajusti muuttunut. Luonto muuttaa ja myös kirjoja on tullut kymmenittäin lisää. Tämä edustaa yhtä niistä artikkeleista, joita kirjani sisältävät.
On hyvä tietää mitä ulkopuolinen näkee pikaiselle käynnillä toimittajana siinä ympäristössä, jossa joudut viettämään ajastasi, tuosta kehnosta keksinnöstämme, melkoisen osan.
Ikääntyminen kun varmasti muuttaa myös omia töitäni mutta cluster art, cluster economy, cluster policy, cluster aticles tai cluster analysis jatkavat matkaansa ja samalla osana myös omaa poikkitieteistä tai -taiteista tapaa kertoa käynnistäni Telluksella. Ei sen kummallisempaa.
Sen sijaan Bill Gates ja hänen näkemisensä ei ole vaikuttanut työhöni rahtuakaan. Oleellista onkin, kuinka hänellä on mahdollisuus vaikuttaa rahoineen tieteen ja taiteen käyttöön uskomattomalla tavalla. Samoin presidentit viroissaan. Media julkaisuissaan. Kyse on klustereista ja luovuudesta, innovaatioista ja niiden leviämisestä. Se on yhteinen sosiaalinen ja kulttuurinen prosessi ja nykyisin reaaliaikainenkin. Kyse on paradigmasta, maailmankuvasta ja sen muutoksesta.
Oleellista ovat henkilöt ja heidän paikkansa innovaatioiden leviämisympäristössä. Presidentti tai maailman rikkain mies ovat eri asemassa kuin tutkija tai taiteilija.
Avainhenkilö nyt oli yhdessä sellaisessa konferenssissa mukana, joita oman elämäni varrelle mahtuu satoja ja siellä tavattuja henkilöitä tuhansittain. Yhdysvalloissa järjestettynä tai heidän hoitamansa AURP:n ohjelmissa tapaa runsaasti myös amerikkalaisia, kun taas vaikkapa IASP:n vastaavissa eniten etenkin eurooppalaisia.
Aasialaisia tapaan varmasti kaikkialla. Viikonloppu voi jäädä aikaa tutustua jopa kongressikeskuksen metropolin taiteilijoitten kaupunginosaakin. Se on paras hetki ikinä. Kun avaat heidän töitään moni alkaa itkeä. Umpiossa eläminen on piinallista.
Ko. järjestöt (AURP, IASP) ovat tiedepuistojen ja teknologiakeskusten kattojärjestöjä ja ne ovat vain pieni osa tutkijan työtä, jossa erikoistieteiden kongressit ovat sitten erikseen ja tutkijan matkat tiedettään tehden erikseen, usein samalla lentokentillä töitään jatkaen sekä vihaten putkessa istumista odottaen koska olet matkalla viimein kotiin.
Pariisissa välilento kertoi jo, kuinka olet kohta Seutulassa ja suomalaiset metsät avautuvat alapuolella, auto odottaa paikoitusalueella ja olet kotonasi. Home sweet home.
Tutkija ja jopa yliopiston opettaja joutuu viettämään melkoisen osan ajastaan istuen lentokentillä ja matkalla jonnekin, hotelleissa vanheten. Aikuisiästään ehkä liki kolmanneksen. Etenkin jos tutkimustyösikin edellyttää liikkumista, ihmisten tapaamista maailmalla ja jopa heidän haastatteluitansakin, havaintojen tekoa ja osallistumista kongressien järjestelyihinkin.
Suomalaiset ovat pidettyjä yhteistyökumppaneita maailmalla. Poikkitieteiselle kongressijyrälle tarjotaan aina töitä, olit millä mantereella tahansa. Sinulla on oltava myös luonnetta osata kieltäytyäkin. Kiireistä kertominen ei auta. Sellaisia kun ovat kaikki tiedettä tekevät ja poikkitieteisesti siitä kirjoittavatkin.
Tällöin käsitteet klusteritalous, klusteripolitiikka, klusterianalyysi jne. ovat vain työvälineitä alan tieteen ja taiteen rinnalla ja taide on se, joka muuttaa maailmaa.
Klusteritaide ja taiteitten klusterit omalla kohdallani niitä viljellen. Ne kun ovat samalla tiedettä parhaimmillaan. Manifesti kirjana oli vain tapa käynnistää tämä prosessi. Paradigmaisesti se vain levisi samaan aikaan ympäri globaalia maailmaa. Epäilemättä oma poikkitieteinen taustani saattoi auttaa ilmiön hoidossa.