25.11. 2022
Suomi siirtyi yhden vuosisadan aikana liki keräilytaloudesta agraarin vaiheen jälkeen teolliseen ja jälkiteolliseen vaiheeseen, informaatioyhteiskuntaan ja globaaliin hybridiin korporaatioitaan valtiona samalla kehittäen. Kaiken tämän kuvaaminen on mahdollista vain rakentamalla se esseistin tapaan keräten vuosikymmenien saatossa syntyneistä artikkeleista, kirjoista ja blogeista palapeli, tieteestä ja taiteesta, lukijalle tarkoitettu oman aikamme pelien maailman tuote myös netissä sitä päivittäin täydentäen ja seuraten.
Näin lukijaani on saateltu matkaan käyttäen nyt sataa monografista kirjaani, osa väitöskirjoiksi saatettuja, osa monografisia faktan ja fiktion yhdistelmiä ja valtaosa omille medioillemme tarkoitettuja, popularisoituja artikkeleita, alkujaan poikkitieteisiä alkulähteiltään. Samalla kun kiitän lukijoitani menneiden vuosikymmenien yhteisestä taipaleesta, toivon hyvää matkaa tälle uudelle kansakuntamme itsenäisyyden mittaiselle retkellemme.
Näillä sanoilla käynnistin Suomen juhlavuoden 2017 kirjani. Ne löytyvät kirjan takasivulta. Kokosin kuvitettuun kirjaan artikkelit tai esseet, kuinka vaan, sadasta julkaisustani sekä sen alkuun kuvauksen kaikista maatamme tavalla tai toisella hallinneesta ruotsalaisesta kuninkaastamme, venäläisestä keisarista ja lopuksi suomalaisista presidenteistämme.
Olin varovainen kirjan rakenteen siirtymisestä liiaksi suuntaan, joka painottaa maantieteilijän tai biologin koulutuksen saaneen tylsänä pitämääni tapaa joko kertoa maista ja kansoista tai soista ja metsistä, oma aikamme biosfääreistä sekä niiden muuttumisesta ajan funktiona. Mukana vain taustalla koristeena kuninkaitten ja keisareitten kuvia sekä matkailua palvelevia maisemia, kooten niitä ympäristöään tutkivan geotieteilijän tai aluesuunnittelijan silmällä, sekä lisäten loppuun myös GIS dynamiikkaa ja oman aikamme tietotekniikan avulla tehtyä taidetta. Näitähän meille tyrkytetään joka suunnalta ja markkinoidaan mainosten välissä.
Kun taustani on useamman tiedekunnan kautta hankittu, syntyy myös riski kirjoittaa sosiologin tapaan ja samalla agronomien kanssa aikaa viettäen LUKEn (MTT) laboratorioissa tai lehmihaassa, oman aikamme kulttuurimaisemassa rinnan lehmisavujen ja kaskenpolttajien nokisten naamojen kanssa, jätin kuvien valinnan ja tekstien hankinnan tietokoneelle. Tällaisen maisemakirjan olen jo kerran koonnutkin ja se jopa palkittiinkin.
Ohjelma, jota käytin, oli juuri klusteritaidetta varten rakenneltu eikä tyrkyttänyt yliopiston opettajan tai lukion lehtorin tapaan omia mieltymyksiään kirjaan, joka ei ollut oppikirjaksi tarkoitettu.
Seuraavaa kirjaa tehdessäni minulla oli jo käytettävissäni maantieteilijöitten aikakauskirja vuodelta 2018 ja sen ansiokas professori Kalevi Rikkisen ja hänen vaimonsa Hannele Rikkisen haastattelu Rikkisen täyttäessä 80-vuotta. Siinä kerrotaan helsinkiläisen yliopiston ja sen maantieteen laitoksen historiaa ja tieteenalan kriisejä vaiheessa, jolloin itse käynnistin omat opintoni biologian ja maantieteen opinnoissa 1970-luvun alussa Oulussa. Siellä helsinkiläisten kriisit tunnetiin. Professori Uuno Varjo piti siitä huolen.
Se kriisi näkyi tavassamme valita pääaineemme. Olin ainut, joka valitsi maantieteen ja suoritti siellä tutkinnon jopa luonnon- ja kulttuurimaantieteessä ja opetti maantiedettä aluesuunnittelussa ja suunnittelumaantieteessä. Näitä oppilaita meillä oli runsaasti eikä yksikään heistä opiskellun biotieteitämme tukiaineina.
Se oli merkittävä sysäys vahvistaa omia yhteiskunta- ja valtiotieteisiin liittyviä opintojani ja myös väitellä siellä toistamiseen, mutta ei toki Oulussa eikä Helsingissä vaan Turrun yliopistossa. Näin siksi että olin saanut palautetta Helsingin yliopiston ja Turun yliopiston tilasta etenkin maantieteen kohdalla kuukausittain laitoksemme esimieheltä professori Uuno Varjolta. Hän kun kertoi mikä tilanne oli Helsingissä ja kuinka maantiede eteni Turussa ja Joensuu nyt oli opettajainvalmistuslaitos hänen kokemanaan. Kieltämättä tuon ajan Oulu oli edistyksellinen monessakin mielessä.
Omat kokemukseni syntyivät myös teknisen tiedekunnan kautta Oulun teknopoliksen ja rehtoriemme toimesta sekä pitäen viikoittain yhteyttä tiedepuistojen kattojärjestöjen ohella korkeakouluneuvostoomme. Edelliset (IASP, AURP) edustivat valtaosaa teknisiä innovaatioitamme ja niiden käyttöä ja kehitystä tiedeyhteisöjen rinnalla innovaatioita hakien ja yrityksissä (tiedepuistoissa) niitä käyttäen. Korkeakouluneuvosto oli puolestaan kulloisenkin maamme hallituksen tapa määrätä henkilöitä yliopistoistamme omaksi työrukkasekseen.
Siitä kunniasta ei voinut kieltäytyä ja epäilemättä rehtorimme oli suositellut hänelle sopivinta henkilöä tuohon tehtävään. Se merkitsi minulle aina aamuherätystä kello kuuden lennolle. Hän ei insinöörinä varmaankaan ajatellut niinkään taustaani luonnontieteellisen tiedekunnan edustajana kuin omaa tiedekuntaansa ja toista suurta tiedekuntaa, lääkäreitämme ja luonnontieteitä rinnan alue- ja yhdyskuntasuunnittelun tulevien tehtäviemme kanssa suunnittelumaantieteen tehtävänä.
Tieteitten painopisteet ja käyttö olivat rajussa liikkeessä ja niiden merkitys näkyi Suomessa Nokian nousuna rinnan teknopoliksemme kanssa sekä oman koulutuksemme tilaa koskien seuraavaa vuosituhatta ja sen futurologista näkemystä maakuntinamme, aluetalouden hoidossa ja globaalin koulutuksen ja markkinoinnin näkökulmasta karttoja katsellen. Miesten koulutukseen oli panostettu siinä missä tekniseen kasvatukseen, tulevaisuus oli kuitenkin naisten ja laajemman koulutusohjelman myös tutkimuksellisesti.
Näin myös tapahtui, jolloin suurten ikäluokkien tullessa eläkeikään meitä odotti yhteiskunta, jonka kyky hoitaa tehtävänsä oli kyettävä hajauttamaan ja hallitsemaan korkealle koulutetun myös naistyövoiman toimesta, sekä ymmärtäen hybridiyhteiskunnan tuleva kouristelukin ja tieteen paradigmainen vaihe, maailmankuvat muuttava ilmiö. Tällä nimellä kirjoitettu kirjani odotti vuoroaan ja oli tarkoituksella ajoitettu Saksassa julkaistavaksi ja Yhdysvalloissa luettavaksi. Samoin kuin käsite ”Agropolis strategy” ja ”Social media economy and strategy”, luetuimmat kirjani tuohon aikaan.
Mutta ei nyt Suomessa ja odottaen innovaatioaallon lähtevän liikkeelle juuri kansallisena ohjelmanamme. Suuret ikäluokat kun eivät kirjoittaneet ylioppilaskirjoituksissaan muuta kuin neljä kieltä (suomi, ruotsi, englanti ja saksa) sekä pitkän tai lyhyen matematiikan ja reaaliaineiksi luetut kaikki muut aineemme yhtenä ainoana suorituksena (fysiikka, kemia, historia, biologia, maantiede, kirkkohistoria, psykologia, kuvataiteet jne. jne.).
Vastasin ylioppilaskokeessa reaaliaineiden kymmeneen kysymykseen mukana myös psykologia, jota en lukenut lainkaan. Apuna oli etenkin kirkkohistoria ja historia sekä vapaaehtoinen kuvaamataide, jonka opettajamme, loistava kuvataiteilija Osmo Monto, luennoi meille myös käsitteistä, jotka olivat, ja ovat edelleenkin, oman aikamme kuvataiteitten ja filosofian avaintermejä.
Vastaavasti luokanvalvojamme ja urheilusta sekä liikunnasta vastaava tuleva lukuisten olympiamitaleiden leipoja hiihtäjiemme valmentajana, Immo Kuutsa, huolehti mielenterveydestämme ja siis käytännön psykologiasta. Tämän tasoisten opettajien jäljiltä ei voi olla kirjoittamatta maksimispisteitä. Niitä tarvittiin jatkossa myös pääsykokeissa Oulun yliopistoonkin. Toki biologian ja maantieteen lehtorin oli oltava hänenkin pätevän ammatissaan. Se kun oli koko ajan kehittyvä ja yhteiskunnallisesti haastava vihreine arvoineenkin.
Se että yliopisto-opintojen ensimmäiset vuodet olivat vain kehnoa kertausta lukion opeistamme, ei ollut heidän vikansa. Oikeammin taannuttiin jopa keskikoulun oppeihin, kunnes korjaus syntyi opettajien vaihtuessa ja kyvyssämme valita heidät yliopistoja ja tutkimuslaitoksia valikoidenkin. Kukaan kun ei estänyt liikkumasta ja hankkimasta oppeja uuden teknologian käyttäjänä, algoritmien lukijana. Maailma oli ja on avoin ja tiedon hankkimien on tehty liiankin helpoksi ja vaivattomaksi. Sitähän suorastaan tyrkytetään meille.
Oheinen teksti on toisen väitöskirjani ja sen Googlaten löytämäni lyhyt esite liki kolmesataa sivua käsittävään monografiseen vuosien työhön:
Ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka:
Innovaatio ymmärretään usein teknisenä tuotteena, uutuutena tai ideana. Laajemmin innovaatiot ja niiden tuotanto ja kulutus liitetään ihmisten ja yhteisöjen, organisaatioiden toimintamalleihin, mutta myös alueiden tai valtiokoneiston tapaan toimia. Harppaus tietotekniseen vallankumoukseen toi mukanaan kansalliset ja kansainväliset innovaatiojärjestelmät ja -politiikan sekä laajensi käsitteen kaikki yhteiskuntasuunnittelun lohkot käsittäväksi.
Klusteritaloudella puolestaan kuvataan usein alueen tai kansakunnan kilpailukyvyn ydintä. Klusterilla tarkoitetaan verkostorakennelmaa, jonka osaaminen, voimavarat ja yhteistyösuhteet nostavat verkoston tietyn liiketoiminnan merkittävään asemaan kansallisilla ja etenkin kansainvälisillä markkinoilla.
Ekologinen klusteri on puolestaan osa modernisaatiota, kestävää kehitystä ja sen rakennemuutosta yhteiskuntapolitiikan kaikilla lohkoilla, mutta etenkin ympäristöpolitiikassa ja osana innovaatiopolitiikkaa.
Ekologisen innovaatiopolitiikan ja yrittäjyyden klusteritutkimus selvittää
1) innovaatioprosessien ja -roolien syntytapaa, omaksujatyyppejä sekä eri instituutioiden osuutta innovaatiopolitiikassa. Erityisesti on paneuduttu uuden tiedon luomiseen kansallisena, alueellisena ja maaseudun ekoyrittäjyyttä koskevana prosessina.
2) Toisena tehtävänä on selvittää ekologisen tuotteen ja kulutuksen segmentit ja trendit, joilla on merkitystä maaseudulla sijaiseville ekoyrittäjille ja näiden toiminnan verkostoille.
3) Kolmas tehtävä on hakea ekologisen yrittäjyyden innovatiiviset roolikartat. Tehtävänä on löytää innovaatiotoiminnalle parhaiten soveltuvat roolimallit vastaamaan kulutukseen ja kansainvälisen innovaatiotutkimuksen suosituksiin klusterirakenteissa.
Tiedonhankintamallit ja uuden tuottaminen ovat sidoksissa yksittäisiin tiedon tuottajiin, verkostoihin ja klusterirakenteisiin. Konventiot ovat yleisiä vastaanottoperiaatteitamme ja samalla uuden innovaation toimintamekanismeja; niiden syvempi kieli.
Uuden löytäminen ja vastaanottaminen on aina ristiriidassa vallalla olevan konvention kanssa. Innovaattori on siten ristiriidassa vallalla olevaan konventioon ja ajattelussaan divergoiva, maaseudulla usein tulkittu radikaali toisinajattelija.
Maaseudulla innovaatioprosessi on ollut pääsääntöisesti innovaation diffuusiota regionaalisessa ympäristössä. Kyse on ollut uuden tiedon leviämisnopeudesta ja kyvystä vastaanottaa ja soveltaa sitä. Sekä alueet että omaksujat on ollut mahdollista tyypitellä sekä tuotannossa että kulutuksessa.
Leviävät innovaatiosyklonit (diffuusioaallot) ovat muodostaneet tunnistettavan sosiokulttuurisen ajallisen jatkumon. Samoin näiden oletettu etenemissuunta keskusalueilta vaikutusalueilleen. Innovointia on hidastanut etenkin imitaatioon kuuluvat lukuisat isolaatiomekanismit.
Moderni verkostoyhteiskunta ja sen klusterirakenteet muuttivat innovaatiopolitiikan aktiiviseksi toiminnaksi. Tässä ekologinen klusteri edustaa maaseudun kehittämisen ja modernisaation viimeisintä vaihetta. Sen yhteydessä on otettu käyttöön käsite luova talous ja se sivuaa läheisesti evolutionaarista taloustiedettä.
Tutkimuksessa faktoripisteiden ryhmittelyssä kuluttajat on mahdollista jakaa kymmeneen homogeeniseen ryhmään, joista viisi on mahdollista nimetä pääryhmiksi käyttäen sosiologian ja antropologian postmodernin ihmisen elämänstrategian kuvauksia (kuljeskelija (flaneeraaja), turisti, kulkuri, peluri ja telecity ihminen).
Näillä kaikilla on oma erityinen asemansa yrittäjäklusterin rakennetta toteutettaessa. Suomalaisesta ekologisen klusterin yrittäjäryhmästä on mahdollista löytää faktoripisteitä ryhmitellen seitsemän avainroolia ja näiden toimenkuvat.
Näistä konventionaaliset ryhmät paikantuvat nelikentässä lähelle organisoivaa järjestelmää (Organisers). Usein yritysryhmistä tai verkostoista ei muita löydy ja kyse on tuotteiden tekijöistä (Concluder producer). Toisen ryhmän muodostavat monialayrittäjät kokemusvälittäjinä (tuotechampionit). Usein kyseessä ovat maataloudesta juuri irtautuneet yrittäjät ja lukuisten tuotteiden kanssa aloittelevat matkailun monialaosaajat ja myös kiihkeät organisoijat (Thruster organiser).
Visionäärit (intrapreneurit) kuuluvat eräänlaiseen sisäisen yrittäjyyden ryhmään ja ovat osa klusterin arvioivaa kehittämisjärjestelmää tai tiedonhankkijoita (Advisers, Reporter advisers). Näiden kyky operoida innovaatioryhmien kanssa on muita parempi, ja he ovat korvaamaton klusterin toiminnan integraatiossa (Explorers ryhmät).
Vapaamatkustajat ovat suurehko ekologista imagoa hyödyntävä ryhmä. Passiivisuudestaan huolimatta ryhmä on tärkeä monissa portinvartija (gateway) tehtävissä (=teknologian siirto ja markkinointi). Itselliset yrittäjät (entrepreneur) ovat lähellä konventionaalista ryhmää ja toimivat lähinnä promoottorijärjestelmässä (Explorer promoter).
Varsinaiseen innovaattoriryhmään (Creator Innovators) kuuluu noin 10 %:n osuus oppositioasemaan usein ajautuneita maaseudun yrittäjiä. Heidän tuekseen kaivataan klusterissa teknologian ja markkinoiden portinvartijoita, joiden tehtävä on lähinnä palkitsevien järjestelmien ylläpito (Upholder maintainer), mutta samalla myös koko klusterin kontrollointi (Controllers) rinnan organisoivien ryhmien kanssa (konventionaaliset yrittäjät).
Ekologisen klusterin verkostorakenteissa korostuvat joko huipputeollisen kasvu-uran valinneet mallit tai humanistisekologiset rakenteet. Molemmissa verkostorakenteissa avoimuus on ainoa mahdollisuus ottaa vastaan ja lähettää sosiaalisen pääoman edellyttämiä globaaleja innovaatioita.
Tällöin korostuvat pikemminkin monikansalliset klusterit ja näiden kyky innovoida kuin puhtaasti alueelliset tai kansalliset klusterit. Tämä koskee sekä tiedon tuottajia (tutkimus), hallintoa, rahoittajia, koulutusorganisaatioita että pienyrittäjien sisäistä kykyä verkostoitua ja vastaanottaa oikealta tasolta tulevaa informaatiota innovaatiopolitiikkansa hoidossa.
Oheinen tiivistelmä on luonnollisesti kovin kapea osa laajasta ja useita vuosi (vuosikymmeniä) vaatineesta tutkimustyöstä hyvin erilaisissa ympäristöissä ja hoitaen tehtäviä, joista vain osa on liittynyt yrittäjiin ja heidän ympäristöönsä, kuluttajiin ja heidän luokitteluunsa.
Sama päti aikanaan ensimmäisen väitöskirjani yhteydessä, joka oli tiivistelmä yhdestä tutkimustehtävästä ja se käynnisti samalla liki kokonaan oman tieteenalansa pohdittaessa spatiaalista identiteettiä ja mm. maantieteen paikkaa tässä poikkitieteisessä kokonaan uudessa paradigmaisessa tutkimusympäristössä.
Edellinen artikkelini sivusi tätä väitöskirjaa ja sen yhteydessä esille nousseita ja etenkin maantieteelle tärkeitä tutkimusteemoja myös nyt vuonna 2022. Hybridiyhteiskunnan ja sen ”kouristelun” myötä siitä on tullut geopoliittisesti myös oma laajempi paradigmainen tutkimus- ja koulutusohjelma.