Arktinen Babylon sai jatkoa

Arctic Babylon III

Kirjasarjani Arctic Babylon sai jatkoa ja kolmannen osan vuodesta 2022. Edelliset vuodet olivat 2011 ja 2015. Mitä silloin tapahtui? Koko arabi-islaminen maailma kiehui Välimeren rannikolla ja Saharan pohjoispuolella aina Egyptiä myöten. Tsunami jopa oli unohtua Japanissa ja verilöyly Norjassa.

Jatkoa seurasi vuonna 2015 ja jopa Forssa herätettiin yöllä valtuustoineen vastaanottamaan pakolaisia. Valtaosa kiersi Tornion kautta maahamme. Pääministerinä oli ensimmäinen insinööri laestadiolaiselta alueelta Pohjanmaalta, miljonääri Oulun talousalueelta. Nyt hänen puolueensa on syöksykierteessä ennen vaaleja.

Oululainen insinööri tarjosi taloaan tulijoille ja heitti lopulta tunkkinsa järveen sotasopan kiehuessa yli eikä tämä ollut tuolle sopalle vielä kuin vuosikymmenistä alkua. Vuosi 2022 kun oli vasta rantautumassa aluevaaleineen ja keskellä korona pandemiaa sekä Venäjän käynnistäessä siinä rinnalla erityisoperaatioksi kutsumansa sodan Ukrainassa.

Pidä tunkkisi 2022!

Näin otsikoi Laura Friman oman kolumninsa Helsingin Sanomissa joulunpyhien jälkeen 29.12.2022. Minulla ei ole tuohon muuta lisättävääkään kuin kolme kirjaani tuosta omalaatuisesta arktisen Babylonin kolmannesta vuodestamme ja kolme kirjaa samana vuonna kirjoittaenkin artikkeleineen, sähköisine julkaisuineen. Tällaista hetkeä ei pidä kirjailijan ja tutkijan hukata. Sellaista ei saisi ikinä anteeksi itseltäänkään.

Ei tämä ollut kuitenkaan yli 70-vuotisen elämäni suurin ankeuttaja. Kyllä toisen maailmansodan jäljet ja niiden korjaaminen oli vielä surkeampaa, olkoonkin etten vielä tuolloin kyennyt panemaan kaikkea tuota kokemaamme paperille ja sähköiseen mediaamme.  Mutta painajaiset muistan ja ymmärrän minua 40-vuotiaan Lauran pahanolon tunteenkin ja osoittaen sormellaan Vladimir Putinia ja Ronaldoa Messeineen potkimassa palloa massahautausmaalla, jossa siirtotyöläisten ruumiit eivät ole vielä kylmenneet.

Koronan jälkeen infektiovelka todellakin peitti alleen ilmastokriisinkin ja perään iski inflaatio, ettei peräti kurjuusindeksi, energiakriisi ja Vesku Loirikin luovutti ja jätti meidät yksin murheinemme.  

Isäänsä, minun ikäistäni ja keski-ikäisiä Elon Muskin kaltaisia miehiä teilatessaan, Kanye Westin lapsia muistaen sekä ”mukavia ja asiallisen oloisia miehiä” vaimonsa surmanneita muistellen, Laura kuitenkin myöntää hiven myös liioittelevansa.

Kun seurasi kirkon polttajaa ja polttajaksi epäillyn miehen taustoja, itsensäkin polttanutta koteineen, kuvaus arktisesta Babyloniasta ja sen kolmannesta osasta on varmaan perusteltua? Oli syytä kirjoittaa siitä erikseen kevään, kesän ja syystalven kirjatkin erikseen. Pohjustaa niitä aiemmilla kirjoillani. Eikö vaan? Sähköisillä ja reaaliaikaisilla samalla. Tämä hetki tuli käyttää oikein.

Jäädä pois aiemmasta professorin, tutkijan ja tieteilijän virastani, byrokraattina maailmaa kiertäen, piipahtaen hetkeksi politiikan sisällekin, Enää ei voinut hukata aikaansa rahaa tutkijoille keräten, kouluttaen nuorempiaan, vaan keskittyen juuri nyt oleelliseen, tämän oman aikamme kuvaamiseen, analysointiin päätoimisesti. Ei enää odottaen palstatilaa suomalaisilta medioiltamme tai hakien apurahoja poliitikoiltamme. Sellaiseen ei ollut enää aikaa. Paradigmainen muutos on reaaliaikainen vuonna 2023. Vanhat rituaalit oli syytä heittää romukoppaan.

”Venäjästä tuli hylkiö, Suomi haki Natoon ja EU ryhdistäytyi, käynnistää saman päivän Hesarin päätoimittaja oman tilityksensä kissan kokoisin kirjaimin ja otsikkona artikkelille, jossa hylkiövaltio Venäjä aloitti suurhyökkäyksen Ukrainaan. Se jatkuu edelleen vuonna 2023 siinä missä korona tappaa Kiinassa. Samalla Venäjä rikkoi kylmän sodan jälkeisen Euroopan turvallisuusjärjestyksen. EU:n ja Venäjän suhde, energiayhteydet ja kaupankäynti katkesi kuin seinään. Ukraina jatkaa taisteluaan ja tämä painajainen voi jatkua pitkäänkin, eskaloitua arvaamattomaan suuntaankin.

Suomi ja Ruotsi myönsivät kylmät tosiasiat ja hakivat Naton jäseniksi käsi kedessä. Ikävä kyllä Venäjä määritti Pohjolan suunnan ja Suomen politiikan. Jälleen kerran. Suomi ei ollut ajopuu. Muita vaihtoehtoja ei ollut. Joku pahoittaa siitä mielensä mutta minkä teet. Mieluummin kauhea loppu kuin loputon kauhu.

Turkin presidentti toi esille myös meille suomalaisille Naton sisäiset ongelmat ja jäimme porstuaan, narikkaan, paetessamme karhun syleilyä. Pörssikin oli siirtynyt härän vuodesta karhun aikaan sekin. Recep Tayyip Erdoganin vaaliaseet tulivat tutuiksi myös suomalaisille poliitikoille ja myös heidän valmistautuessaan kevään 2023 vaaleihinsa. Vaikka odottelu Naton narikassa jatkuukin, Suomella ei ole hätää kiitos Suomen tärkeimpien liitolaisten tuesta. Arktinen Babylon on heille välttämätön paha. Elleivät halua hukkua mataline rantoineen ja saarineen, metropoleineen hyiseen helvettiin, Jäämeren sulavien jäiden vesiin.

Globaali suurvaltakamppailu tiivisti Yhdysvaltain ja Euroopan suhdetta. Kiina ei tuomitse Venäjää, mutta uhittelu ydinaseilla on sillekin liikaa. Venäjällä on 14 rajanaapuria ja Keski-Aasia levotonta aluetta. Kun Venäjältä haetaan turvapaikkaa, venäläiset nuoret miehet hakevat, suuntana on Kazakstan.

Kansanväliset instituutiot ovat olleet nekin kovien paineiden alla ja Intian, Brasilian sekä Etelä-Afrikan kaltaiset valtiot vahvistuvat. Euroopan energiakriisi, inflaatio ja pelko globaalista ruokakriisistä kasautuivat kaikki samalle vuodelle nekin. Venäjän saarto nostin samalla Persianlahden maiden asemaa. Ikävä kyllä nekin ovat autoritaarisia fossiilivaltioita kuten naapurimme Venäjäkin.

Jatkossa Kiinan asema kasvaa ja Tyynen valtameren vaikutus näkyy Euroopassa. Kiina voi jopa vain tarkkailla Venäjän selviytymistä lännen haastajana ja syntyi vaikutelma, jossa Taiwan pienenä saarena, mutta samaan aikaan puolijohdeteollisuuden maailman keskuksena, olisi este Yhdysvaltain ja Kiinan lähestymiselle. Niinpä globaali halaus koski myös Suomea ja Pohjolaa, Jäämeren aluetta ja kykyämme luottaa sen merkitykseen yhteisenä Itämeren alueenamme samalla. Huoli Tyynen Valtameren alueesta ja Kiinan riskeistä on osa suomalaistakin aktiviteettia juuri Kiinassa. Ja mitä Venäjä on ilman Pietaria? Aiotaanko sekin uhrata?

Tämä on suunta, joka on hyvä muistaa Jäämeren alueen ja arktisen osaajan kohdalla ilmastomuutosta samalla tarkkaillen. Vuosi 2023 voi olla meille suomalaisille myös etsikkoaikaa, joka on osattava käyttää oikea-aikaisella osaamisellamme sellaiseksi vahvuudeksi, jota arvostetaan ja jolla on vahva sidos myös eurooppalaiseen osaamiseemme. Mökkihöperöksi ei nyt pidä nyt käpertyä paradigmaisen muutoksen koskettaessa reaaliaikaisesti koko globaalia maailmaa. Joukkueena pelaava kansakunta on sitä myös pallopeleissämme ja se kyllä sujuu meiltäkin erinomaisella tasolla. Siitä mennyt vuosikin on antanut useita näyttöjä. Pienet kansakunnat menestyvät joukkuepeleissä suurempia jopa paremmin.  

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts