Mitä tarkoittaa käsite ”Arctic Babylon”.

Vapaus – veljeys – tasa-arvo

Kirjoitin tuotetietoja kirjoistani Arctic Babylon I (2011) Arctic Babylon II (2015) sekä viimeisintä Arctic Babylon III (2022). Kun samaan aikaan luin Helsingin Sanomia (HS 4.1. 2023) sekä katselin sivusilmällä television näyttämää elokuvaa 1940-luvulta ja myöhemmin 1970-luvun Juice Leskisen ikimuistoisia levytyksiä. Hannu Lemisen ohjaama elokuva oli tarkoitettu katsottavaksi 1920-luvulla tai hieman myöhemmin syntyneille sekä Leskisen levytykset 1940-luvulla syntyneille tai ehkä myös heidän lapsilleen nostalgisena kokemuksena tuon ajan viihteestämme.

Myöhemmin katsottavaa, työpäivän jälkeen näytettävää ”Suomi on eurooppalainen” voi katsoa sama sukupolvi, joka seuraa myös tätä seuraavaa, iltauutisten jälkeen seuraavaa dokumenttia ”Itse asiasta kuultuna: Jukka Virtanen”. Se kertoo vuodelta 2012 tehtyä ”suomalaisten sanataitureitten viihdemaailman suurista”, joista vuorossa on liki mykän miehen maineen aikanaan hankkinut Jukka Virtanen. Sitaatit ovat suoraan Helsingin Sanomista. En itse harrasta ylisanoja. Enkä kiroilua.

Tekstin sisältö ilman niitä on suomalaisittain tylsää luettavaa. Käsite ”vittu” voi tarkoittaa kymmeniä eri merkityksiä riippuen sanojasta ja sanojen painotuksista, kertoi aikanaan runoilija Tommy Tabermann. Hän oli oikeassa ja teki aiheesta myös kirjan. Se oli luettu ja myydyimpiä teoksia tuona jouluajan tuotteenamme.

Yhdessä kirjailija, pakinoitsija ja monilahjakas historioitsija ja televisiopersoona Jari Tervon parina hän oli tuon ajan ylivertaisin verbaalinen lahjakkuutemme. Olemme tunnetusti pieni ja syrjäinen, sivussa maailman melskeistä, ja samalla monella tapaa vaikeneva maailman onnellisin kansa. Neroutemme näkyy muussa kuin perinteisissä lajeissa. Jalkapallon sijaan vaikkapa pesäpallossa.     

Illan päättää uutislähetys ja viihteenä ensimmäinen osa kuusiosaisesta ”Lupausten linnake” sarjasta. Nyt siirrymme sarjassa vuoden 1928 Berliiniin, jossa nuori Vicky hakee itselleen parempaa elämää ja kuinka ollakaan, löytääkin rakkauden ja uusia mahdollisuuksia. Tämä on jotenkin turvallista ja ennen koettua, odotettua ja juuri siksi niin kiehtovaakin. Se sopii meille suomalaisille, oli heimo sitten idätä tai lännestä, pohjoisesta tai etelästä. Toki pienellä varauksella myös kielellisesti meistä ja ruotsalaisista poikkeavat saamelaiset. Heissä on jotain sellaista, joka meiltä maahanmuuttajilta puuttuu.

Vapaus, veljeys ja tasa-arvo ovat ilmiöitä, joista ei pidä mesoa ja mellastaa ranskalaiseen tapaan turuilla ja toreilla toitottaen. Demokratia toteutuu vain yhteisen kielen ja hengen tukemana. Arvot on muuten ansaittava aina uudelleen ja mukana on myös byrokratiaa, hyvää hallintoakin. Yhteiset säännöt ja lait sitovat meitä, niitä ei saa tietoisesti tai edes tietämättään rikkoa. Laki ennen mua syntynyt myös jälkeheni jää.

Televisioillan päättää ykköskanavallamme ompelijatar Martta Koskinen, joka on yksi kymmenistä tuhansista suomalaisista, joita Suomen salainen poliisi tarkkaili 1920- ja 1930-luvuilla. Tähän pääkanavamme ohjelma-anti päättyy uutisantien ohella kello 0.40 seuraavan vuorokauden puolella.

Toki olet silloin onneksi jo nukahtanut katsellen kanavia, joita maailma tarjoaa ja mukana on 2020-luvun leffojakin joukossa. Jos ne nyt sattuvat kiinnostamaan muun viihteen ja houkuttavien leffojemme seurassa Steven Spielbergin 1971 ”Kauhun kilometrien” (Ylen Teema) tai Yle kakkosen tarjoamaa MacLeodin tyttäriä, Jukka Lindströmiä tai Gordon Ramsayn ”Hyppyä tuntemattomaan”, seksikästä ja särmikästä ”Seurapeliä” jatkuen ”Pintaa syvemmältä” lapsuusmaisemista siirrettynä yli kolmen tunnin urakkana.

Et sinä jaksa tätä kaikkea sairastumatta. Mieluummin vastailet vaikkapa kännykkääsi, jossa sinulle kaupitellaan aina ne samat suomalaiset mediamme, mutta nyt paperiversioinakin. Ja onhan siellä mainosten lomassa änkyröitä, joille vastailla. Työkaluksi kännykkä on aivan liian vaatimaton etkä sinä luota muutenkaan suomalaisena viesteihin, jotka ovat väärästä kulttuuristakin. Kielikin on muuta kuin omasi.

Olet siinä iässä, jossa sinua pidetään imbesillinä ja alat seurata televisioistasi Subin tarjoamaa ruotsalaista ”Beck – Döden i Samara”. Ensin seuraten neljä sarjaa Simsoneita ja Frendejä Modernin perheen jälkeen virkistyen. Yhteensä kello yhdestä illalla ja päättäen istunto kello 2.25 aamulla ja edelleen Simpsoneita seuraten. Jos selviät tästä hengissä, olet poikkeuksellisen vahva ja olisit menestynyt keskitysleirin oloissakin.

Kyllä tällainen kansa todellakin tietää ja Suomi kriisiytyi hitaasti, lainaten edellisen päivän Hesarin pääkirjoitusta. Tänään samainen media kertoo kuinka ”EU:lta odotetaan tänään päätöstä koronatesteistä” tai muuten Suomi alkaa toimia itse, ministeri Krista Kiurua lainaten. Se onkin sitten itsenäisen kansakunnan hurjistunutta menoa ja maailmaa järisyttävää tietoa.

Gallupit lupaavat Suomelle sinipunaa, kertoo Juha Akkanen Hesarissa, tarkoittaen kokoomuksen ja demareitten hallitusta, josta varmimmin on pudotettu vasemmisto ja luonnollisesti vennamolaiset tai perussuomalaiset Akkasen muistikuvia peilaten. Hänkin on seurannut televisiomme TV antia alkaen kymmenvuotiaasta ja seuraa niitä edelleenkin. Mikään ei ole niissä muuttunut paitsi kanavien määrä. Sama pätee tapaamme muodostaa hallitusta.

Se on Akkasta lainaten vaikeaa, ellei kaksi suurinta puoluetta saa enemmistöä eduskunnan istumapaikoistamme.  Eikä SDP:n ja Kokoomuksen yhteiset hallitukset ole nekään olleet aivan kitkattomia muistellen Jyrki Kataisen (kok) sixpack-hallitusta, jonka alku oli pihtisynnytystä ja loppu pelkkää kaaosta. Nykyistä hallitusta on pitänyt yllä poikkeusolot ja -lait sekä sota Euroopassa, Nato jäsenyyttä odotellen.

Presidenttimme puheet ja niiden isällinen sekä isänmaallinen, 1939 talvisodan hengestä muistuttavat kielikuvat, ovat sinulle tarkoitettuja. Tietokoneella puheet tehden neljän faktorin ratkaisuina. Kone osasi tämän jo 1970-luvun puolella.

Viides faktori olisi Suomessa hyppy tuntemattomaan. Kun varot tuntematonta, olet lujalla jäällä tai et jäällä lainkaan. Pelaat pesäpalloa ja varoen laittomia, puhut oikeilla käsitteillä ja olet joukon jatkona, jos et vallan räpylöinesi porukan eliittiä. Jalkapallo ei sellaista asemaa antanut Suomeen syntyneenä.

Suurin jännitys kohdistuukin nyt kokoomuslaisen edustajan loikkaan perussuomalaisiin ja Helsingin vaalipiirin ääniä vaaliyönä laskien. Lisäksi vihreä siirtymä voi tuoda myös rahaa, lukien Hesarin tämän päivän (HS 4.1.2023) pääkirjoituksena. Fossiilivapaan teräksen tuotanto ja sen uutisointi on vasta alkumetreillä ja loppu on sekin aikanaan hyvin suomalainen.

Siitä on parempi nyt vaieta. Puhua vain kahdesta ensimmäisestä faktorista, vihreästä siirtymästä ja rahasta, samaan aikaan ne mainitenkin. Kun vihreät oppivat tämän osan, he ovat hallituksessa yhdessä vaalivoittajien kanssakin. Vasta kaksi seuraavaa faktoria tulevat mukaan hallitusneuvottelujen jälkeen. Viides ei ole suomalainen eikä sen vastinparina kuudes faktori. Sen Eurooppa ja naapurimme ymmärtävät.

Tästä juuri syntyy maailman onnellisin valtio ja kansakunta. Puhumme suomalaisesta arvoista ja tiedosta, joka on EU ja jotain meille suurempaa kuin mihin kielemme yltää. Siinä vedotaan eurooppalaisiin arvoihinkin. Mitä ne sitten ovatkin lukuisine sotineen ja oikeusvaltioineen. Vapaus, veljeys ja tasa-arvo on osa ranskalaista vallankumousta ja se riittää meille.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts