Arctic Babylon I, II ja III

Tuotetiedot

Arctic Babylon I (2011) Arctic Babylon II (2015) Arctic Babylon III (2023)

Arctic Babylon 2011 I – tuotetiedot

Jäämereltä tulviva vesi oli saatava pois kolmen kerroksen väen asuttavaksi. Nooa on uhkaamassa lakolla ja taivaan tulvavahingot pahenevat. Da Vinci ja muut taivaan tekniset tukevat Nooan vaatimuksia. Jumalten tulkitsemana geeneiltään paranneltu ihminen ei kuulunut mukaan sopimukseen, jolla ihmiset olivat kapuamassa kohti pyhien kansojen miehittämää paratiisia, hindujen neljättä porrasta. Paholainen oli miehittänyt kansojen mielen ja sitä ohjaili transgeenisten ihmisten rakentama maanpäällinen mafia, preussinpunainen fasistinen liitto.

Natsijuuriaan hakevat tiedemiehet, konkisdatorien jälkeläiset, ihmisen perimän korjaajat kohtaavat jesuiittojen mustan paavin sekä ihmisen ikimuistoisen, valaiden laulua kuiskivan altruistisen jumaluuden, eurooppalainen tiede ja luovuus valheineen globaalin imperiumin ja todellisten taitajien kovan ytimen… Valheelle ja petokselle perustettu maailma saa kokea uudenlaisen Jouluaaton hävitetyn Mayakansan lahjana vuonna 2011.

Jäämeri on auki uuden Jumalan rekrytoinnille…

Kertomus Euroopan verisestä historiasta ja sen avainhahmoista alkaa tutkijan kammiosta ja jatkuu Pikku Prinsessan seurassa maanosamme instituutioiden ja kipsikuvien, silkkitien ja kadonneiden kulttuurien, salaperäisesti hävinneiden sivilisaatioiden matkassa, seurustellen vuoroin Darwinin ja Freudin väittelyä seuraten, vieraillen matemaatikon ja pyhimyksen tähdellä, byrokraatin ja filosofin asteroidilla, paavin virkaa hoitaen.

Kaikki kytkeytyy kuitenkin salaperäisesti Rene Descartesin deduktiivisen tieteen ihanteeseen, koodien koodiin. Elämä ei olekaan sitä, millaiseksi tutkija on sen kuvitellut, eikä historia aina toista itseään. Aika kulkee moneen suuntaan, hidastuu ja pysähtyy, paikka on neliulotteinen elääksemme jopa tuhatvuotiselle Metusalemille. Sanojensa vankina elävälle, valehtelevalle ihmiselle ekokatastrofit ja muuntogeeniset painajaiset tulevatkin odottamattomalta suunnalta.

Arctic Babylon 2015 II – tuotetiedot

Tuotetiedot

Mediayhteiskunnan sisällissota on hajottanut yhtenäiskulttuurin ja luottamus myös muihin instituutioihin horjuu. Samalla päätöksenteko on muuttunut entistä vaikeammaksi. Sosiaalisen median palauteryöpyt koskevat etenkin vanhaa mediaa, verkkoyhteisöt kommentoivat ja kampanjoivat omassa asiassaan.

Professori, luonnontieteitten ja yhteiskuntatieteitten tohtori Matti Luostarisen viimeisin kirja kokoaa yhteen lähes sadan monografian ja tuhansien artikkeleiden kirjoittajan kokemuksella vaalivuosien 2014 ja 2015 tapahtumia julkaisusarjansa yhdentenätoista kuvitettuna kirjana. On yhdestoista hetki.

Eletään vaihetta, jolloin Kataisen hallituksesta siirrytään kohti Sipilän hallitusta. Taloudellinen taantuma on jäänyt pysyväksi ja samalla Eurooppaa ravistelevat vuoden 2011 aiheuttamat arabi-islamilaisen vuoden jälkijäristykset. Ukrainan kriisi ja Kreikan talous jäävät taka-alalle. Lähi-Idän sodat ja levottomuudet vievät sotien jälkeisen maailman vaikeampaan pakolaisvirtaan. Vanha Babylon on muuttumassa Luostarisen jo vuona 2005 kirjoittamalla tavalla Arktiseksi Babyloniaksi (Arctic Babylon).

Vaaleja ravistelevat käsitteet monikulttuurisuus, maahanmuutto, lama ja työttömyys, sukupuolten tasa-arvo, ilmastomuutos, kehitysapu, Venäjä sekä perussuomalaisen puolueen menestyminen ja hallitusvastuu, siirtyminen populismista valtionhoitajaksi.

Luostarinen on itse mukana Hämeessä tapahtumien kulkua seuraten itse vaaleihin osallistuen Perussuomalaisen puolueen kansanedustajaehdokkaana huhtikuussa 2015.

Arctic Babylon 2022 III – tuotetiedot

Kolmas ”Arctic Babylon” ajoittui hetkeen, jolloin pandemia oli jo levinnyt globaaliksi ja Venäjä käynnistänyt sotansa Ukrainassa. Kolme edellistä kirjaani olivat jo tähän aiheeseen liittyviä ja julkaistiin kolmena eri laitoksena vuonna 2022. Neljäs niistä, nyt käsillä oleva ”Arctic Babylon III – Karhun turkissa ja Naton narikassa” ajoittuu hetkeen, joka oli mahdollista ennakoida jo hyvin varhain ensimmäistä ko. sarjan kirjaa laatiessani 1970-luvun aikana ja tutustuen niin Euroopan, Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain sekä Afrikan ja Etelä-Amerikan tapahtumiin maantieteilijänä, myöhemmin poikkitieteisemmin myös yhdistäen luonnontieteisen valtiotieteisiin sekä luonnonvaroistamme syntyviin puhtaasti biologisiin ilmiöihin.

Käsite ”Arktic Babylon” kuvaa parhaiten sitä vuosikymmenistä ketjua, joka etenee vääjäämättä kohti sellaista paradigmaisesti maailmankuvamme muuttanutta lukuisten ilmiöiden rinnakkaista ketjua, jonka kuvaaminen on perinteisin monitieteisten tai tieteiden välisten tapaamisten kautta mahdotonta kongresseineen.

Näillä käsitteillä ei tarkoiteta yleensä saman tutkijan tekemää ns. poikkitieteistä tulkintaa, joka on meillä äärimmäisen poikkeuksellista ja harvinaista tiedekuntarajoja ylitellen. Kun sellaista ei tunneta, tai välillä on suuri tieteitten sotakin (Big Science War) rajan ylittäjää uhkaa edelleenkin ankara tuomio.

Ilman perheeni tukea ja osallistumista tähän työhöni tyttäreni Outi Huhtalan ja poikani Veli-Matti Luostarisen avustamana yksikään kirja ei olisi syntynyt. Heidän kauttaan hallinnollinen työ keveni samalla tavalla, jollaista laitosympäristössä ei voi edes syntyä. Moni perheellinen, laitosympäristössä elantonsa hankkinut, ymmärtää mitä minä tarkoitan.

Kolmas kiitettävä on se ympäristö, jossa vuosikymmenistä työtä toteutetaan odottamatta siitä näkyvää taloudellista korvausta tai hakematta sitä itse kirjojeni ja artikkeleiden lukijoiltani. Innovaatio ja sen leviäminen, diffuusio, pelkkä uuden oppiminen, ei ole tänään kirjoja lukien ja siitä jopa maksaen mahdollista. Viihteelliseksi tarkoitetut kirjatkin on luettava valmiiksi kuultaviksi samaan aikaan pölynimuria käyttäen. Tiede tai sen popularisointi ei sovi siihen ympäristöön, josta kirjahyllykin on pölyn kerääjänä poistettukin.

Olemme siirtyneet vaiheeseen, jossa kilpailu mediayhteiskunnan huomiosta ei ole tiedeyhteisön tehtävänä mahdollista ilman yhteiskunnan tukea. Lukijaa ei palkita siitä, että hän oppii jotain uutta, vaan siitä, että hän toteuttaa jo kerran oppimaansa.

Näin käsite ”Arctic Babylon III” on tulosta juuri tästä ilmiöstämme, sen kolmannesta vaiheesta. Se etenee muuten vääjäämättä kohti samaa kohtaloa kuin Titanic omalla onnettomalla matkallaan. Tuon matkan kartoittaminen ja sen kertominen ei ole palkan arvoista, eikä sitä pidä myöskään odottaa. Varoittaa siitä voi ja pilata näin matkan viihteellinen merkityskin. Etenkin jos onnettomuus onnistuttiin näin välttämäänkin. Tästä meitä ei kiitellä – eikä kuulukaan. Tehtävämme ei ole vain varoitella vaan myös estää onnettomuudet ja huolehtia maailman onnellisimman kansakunnan säilyttävän tämä asemansa myös tulevaisuudessa.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts