28.02.2011 – 28.02.2023
Harvinaisten sairauksien päivä maailmalla
Tämä päivä on Kalevalan päivä ja suomalaisuuden juhlaa, Lönnrotin päivä ja samalla Timon päivä. Onnea sankareille. En kirjoita nyt Lönnrotista enkä Kalevalasta, olen sen tehnyt jo useamman kerran aiemmin ja riskinä on tulla liitetyksi Timo samalla Soiniin ja perussuomalaisten ohjelmaan, jossa kalevalainen perinne ja suomalaisuus ovat erityisen vahvasti esillä. Se näyttää ärsyttävän niitä suomalasia, jotka eivät ole suomalaisia muuten kuin viran puolesta ja puolueen määräyksestä, takavuosien tavasta tehdä kalevalaista mytologiaa osana omaa narsismia. Sellaisessa menossa Kalevala ei avaudu.
Oikeammin perussuomalaisuus ei periydy Timosta vaan Veikosta ja Forssassa Vennamon perheen ottopojaksi kutsutusta lahjakkaasta maisterista Urposta, Urpo Leppäsestä. Tunsin hyvin kaikki kolme ja Leppäsen myös forssalaisena, en vain SMP:n ministerinä poistamassa työttömyyttämme kuudessa kuukaudessa.
Kalevalaisuus ja suomalaiset puolueet muistuttavat useitakin lainankielisiä sananlaskujamme. ”Accusando fieri infectum non potest”– ”Syyttelemällä ei tehtyä saa tekemättömäksi” on suomalainen poliittinen perisynti ja ”A lasso rixa quaeritur” – ”Väsynyt hakee riitaa” kuvaa suomalaisen politiikan mennyttä ja menetettyä vuosikymmentä. Toki se kuvaa myös Eurooppaa ja siellä käytävää sotaakin. ”Audiatur et altera pars” – ”Kuultakoon myös toista osapuolta” ei toteudu nyt vähään aikaan. ”Bellum omnium contra omnes” – ”Kaikkien sota kaikkia vastaan” on usein tulos, josta voi olla jo etukäteen varma. Tästä syntyy tuttu viisaus ”Divide et impera” – ”Hajota ja hallitse.”
Suomalaiset kansantaudit
Tämä päivä on myös harvinaisten sairauksien ja vammojen päivä. Tällaisen päivän vietto aloitettiin neljä vuotta takaperin ja kaikkiaan 25 valtiota viettää siis omaa Kalevalan päiväämme harvinaisten tautien päivänä. Huomaamatta kuinka juuri suomalaiset tunnetaan omalaatuisista sairauksistaan, kuten kuningassuvutkin ja keisarit Venäjällä. Tässä Putin ei oikein edusta puhdasta linjaa tsaarina.
Kun puhutaan suomalaisista kansantaudeista, mainitaan verisuonitautimme, tapamme masentua ja juopottelumme. Huonon pään takia koko ruumis kärsii, totesi vanha kansa. Lisäksi tyypillistä on mainita heikko itsetuntomme, synkkämielisyys ja uutena ovat tulleet havainnot kateudestamme ja vieraan ihmisen vieroksunnasta, joka liittyy vähän kaikkeen uuteen ja ihmeelliseen, paitsi tietysti kännykkään ja innovaatioon, joka on tuttu ja turvallinen, Nokian tuottama.
Talo elää tavallaan, sopeudu siihen tai muuta muualle. Syrjäinen maa on sosiaalisesti eristäytynyt ja internet sekä sosiaaliset mediat sotkivat sen rauhaa siinä missä arabi-islamilaisten maiden menoa Saharan pohjoispuolella Afrikassa. Se mitä tapahtuu nyt Ukrainassa, oli odotettua ja vain ajan kysymys. Väsyneet hakevat riitaa ja nyt arpa oli heitetty Ukrainan kohdalla. Alea iacta est.
Moni ei ollut vielä vuonna 2011 sosiaalista mediaansa Suomessa avannut, mutta aikoi elää edelleen vuosikymmeniä sen seuraavan aallon, useiden aaltojen, saapuessa. Kun kulkee maaseudulla, näkee tarkka silmä tuhansia vuosia vanhoja ihmisten tekemiä jälkiä rinnan muutaman sadan vuoden ikäisten ja viimeisimpien tämän vuosituhannen tuotteiden kanssa. Ne vain elävät rinnakkain ja hyvä niin, ikivanha ja tulevaisuuteen luotaava.
Maaseutumaisema on sellaisena rikas ja monitasoinen kuin ihmisen mieli. Nuutajärvi lasinpuhaltajineen on tyypillinen suomalainen esimerkki pitkä ajan polveilevasta historian kulusta ja kulttuurista vuosisatojen takaa alkaen vuodesta 1793 ja Jacob Wilhelm de Pontin ratkaisusta ostaa Henrik Agricolalta Nuutajärven säteritila yhdessä läheisen Valajärven tilan kanssa. De Pont oli Somerolla Lahden kartanossa syntyneenä perehtynyt lasinvalmistukseen Åvikin lasitehtaassa, avaa Seppo Pirhonen forssalaisten silmiä Forssan Lehdessä kirjoitetussa kolumnissaan (27.02.2023).
Vuonna 1997 toimitimme yhdessä Anja Yliviikarin kanssa kirjan ”Maaseudun kulttuurimaisemat. Rural Landscape in Finland” ja kirja palkittiinkin syksyn kuluessa. Suomessa maaseudun kulttuuri ja sen ikivanhat kerrostumat ovat saaneet peittyä uudemman kulttuurin alle ja se on ilmiönä juuri hyvin suomalainen. Siinä missä monenkirjava tautiperintömmekin.
Sosiaalinen sairaus
Kiusaaminen tuli osana tuttujen tautiemme joukkoon ja siitä tehtiin myös rikoslakiin oma pykälänsä sen jälkeen, kun muu maailma havaitsi sen turmiollisuuden niin kouluissa kuin työpaikoilla, huomautti siitä suomalaisia. Sitä ei siis voi juhlia enää harvinaisten kansantautiemme päivänä. Ei myöskään korruptiosta vapaata maata tai demokratiassaan erityisen edistyksellistä.
Se että naiset saivat äänioikeuden samaan aikaan miesten kanssa, ja maailman ensimmäisten joukossa, ei oikein riitä poistamaan sellaista tautia, joka on ollut sukupuolten tasavertaisuuden esteenä. Naisen euro on ollut 80 senttiä koko emun synnyn ja euron olemassaoloajan. Se että puolueittemme johdossa alkaa olla ministereinä pelkästään naisia, johtuu heidän koulutuksestaan ja taidoista.
Jos olisin ehdolla vaaleissa, lupaisin tuota eroa pienentää. Samalla joutuisin puuttumaan tuhanteen muuhun siihen liittyvään epäkohtaan. Naiset sentään hiihtivät tätä kirjoittaessani Oslon MM-kisoissa itsetuntomme hetkessä pilviin. Vaikein kansantautimme on pitää pää kylmänä petoksen ja sankaruuden nuorallatanssissa.
Suomalainen ihmiskauppa
Wikileaks nosti esille Helsingin Sanomienkin (28.2. 2011) aikanaan näkyvästi keväällä 2003 esittelemän suomalaisen ihmiskaupan. Ajatus, että Suomessa olisi ihmiskauppaa ja että puolueemme eivät ole nuhteettomia, korruptiotakin esiintyy, kiusaajat ovat yleinen ilmiö, saa meidät paheksumaan Wikileaksin tuomia löydöksiä Yhdysvaltain viranomaisten ja ulkoministeriön muistioista.
Ihmiskaupan saralla Suomi esitellään jopa Kreikan jälkeen Euroopan synkimmäksi maaksi ja asiaa ovat joutuneet oikomaan niin hämäläinen ministeri Johannes Koskinen kuin ulkoministeri Erkki Tuomioja (HS 28.2. 2011). Itse kirjoitin kirjan Arctic Babylon 2011 jo 1970-luvun puolella. En tiennyt silloin että myöhemmin tulevat myös kirjat Arctic Babylon 2015 ja Arctic Babylon 2022 ( I,II,III).
Ei auttanut ministereittemme vakuuttelut ja niin suomalaiset saivat Yhdysvalloista apua ja myös koulutusta ihmiskaupan tunnistamisessa ja hoidossa Lapissa ja toki myös muualla maassaan. Saamelaisten oikeuksien hoito on sen sijaan edelleen kesken ja on sitä vielä vuonna 2023. Se on surullista Lapin tutkimuksia sarjaa hoitaneelle tutkijalle. Ei riitä, että tekee mielestään parhaansa. Parempaan on pystyttävä.
Kouluttajamme tulivat Yhdysvalloista ja mediamme olivat siitä hiljaa. Samalla vuonna 2005 saatiin aikaan toimenpideohjelma ihmiskaupan torjumiseksi, uhrien hoitamiseksi ja edellisenä vuonna Suomen rikoslakiin lisättiin uusi kansantautimme, joka ei ollutkaan edes harvinainen vaan pahaksi päässyt epidemia.
Malka omassa silmässä
Tauti on mahdollista tunnistaa vasta, kun sen oireet on havaittu, ja tautia aletaan pitää myös hoidettavana. Lappia vuosikymmenet kolunneena ja Karjalan itärajaa kiertäneenä, Venäjän puolella matkaten, tutkijana suomalaisen ihmiskaupan liitti kansantauteihimme, jossa etäinen ja syrjäinen rajan takana elävä, Lapissa tai Itä-Karjalassa ilmenevä, antoi oikeuden toimia rikollisella tavalla. Koko ilmiö suljettiin ulkopuolelle, sitä ei haluttu edes nähdä silloinkaan, kun se kohdistui lapsiin.
Siitä syytettiin vieraita voimia Pietarissa, mafiaa ja maailman pahuutta, ei oikein omaa kansantautia. Syrjäinen maa ja sen syrjäiset kolkat antoivat mahdollisuuden toimia ikään kuin maassa ja maan tavalla, mutta ilman sen rikokseen viittaavia tunnusmerkkejä. Se vaati ulkopuolisten puuttumista ongelmiimme, joista surullisimpia olivat heti rajamme takana koetut painajaiset 1990-luvulla.
Suomessa rajavartiolaitos puuttui tähän ensimmäisten joukossa ja myös Yhdysvalloissa havaittiin nämä henkilöt, jota uhmaten omaa uraansa ja virkaansa, esimiehiään, rohkenivat torjumaan tätä surullista lukua maamme historiassa. Noin kolmen vuoden aikana nämä ongelmat alkoivat poistua ja sen myös Yhdysvaltain viranomaiset ovat lausunnoissaan tunnustaneet ja huomanneet.
Neuroosien jäljet linjajohdossa
Kirjoitin aiemmin niistä persoonallisuustyypeistä, jossa tietokone löytää meistä samat piirteet vuodesta toiseen, vaikka kuinka pyrkisimme ponnistelemaan tunne-elämämme valoisilla tai pimeillä alueilla niitä tasapainottaen. Osa meistä on ulospäin suuntautuvia, avoimia ja sovinnollisia, osa tunnollisia, aikansa ohella suoritteita myyviä ihmisiä.
Rinnalla kulkevat kuitenkin aina tunne-elämän tasapainottomuutta aiheuttavat neuroosit, jotka häiritsevät tavassamme ajatella, tuntea ja käyttäytyä. Kun nämä ovat esimiestehtävissä ikivanhoissa linjaorganisaatioissa, syntyy laajoja yhteisön sairastuttavia vaikutuksia koko työyhteisöön. Niitä kutsutaan psykososiaalisiksi ongelmiksi ja lakaistaan maton alle.
Avoin, ennakkoluuloton ja älyllisesti utelias ihminen on vaikeasti sidottavissa ulkopuolelle fiktiivisen maailman, jota tukee tunteellisuus ja mielikuvituksen arvostaminen.
Jos tällainen ihminen on samaan aikaan itsevarma, aktiivinen ja seurallinen, hänellä on taipumusta tuntea positiivista iloa silloinkin, kun ympäristö olisi sairastunut ja operoisi synkissä vesissä ihmiskaupan ja kiusaamisen hetteikössä. ”E pluribus unum” – ”Monesta yksi.” Yhdysvaltain motto.
Neuroosit eivät poistu
Positiivinen asenne muihin ihmisiin ei poista neurooseja, psykoottisesti käyttäytyvää ympäristöä, mutta tekee mahdolliseksi epäitsekkään ja mutkattoman ihmisten lähestymisen myös vaikeissa tilanteissa. Rasitteena on etenkin nuorempana herkkätunteisuus ja herkkäuskoisuus, jolloin näkyväkin tauti jää nuorelta ihmiseltä havaitsematta.
Pahimmassa tapauksessa nämä muuttuvat osaksi kokemaansa ympäristöä ja ovat sisäministeriön virkamiehinä osa ongelmaa. Jos et ole ratkaisu ongelmalle, olet osa ongelmaa. Mutta niin kauan kuin hengitän, toivon. ”Dum spiro, spero.”
Näin kävi nuorille rajamiehillemme vuosien ajan, kunnes mukaan tuli varttunut majuri Ilkka Herranen ja puuttui konkreettisesti suomalaiseen ihmiskauppaan. Yhdysvaltain ulkoministeriön Wikileaksin paljastamat lausunnot Suomesta kertovat sankarihahmosta, joka uhmasi jopa omaa uraansa ja sen jatkumista puuttuessaan suomalaiseen tautiin ja sen hoitoon. Se oli rohkea teko, joka myös Yhdysvalloissa havaittiin.
Vanhenevan ihmisen persoonallisuuteen kuuluu toki luonteva tapa kohdata vaikeita asioita, kyky lähestyä niitä pelkäämättä uraansa ja vastuuntuntoisesti silloinkin, kun tauti oli jo edennyt koko raja-alueen mittaiseksi ja Lapin prostituutio oli pahinta Euroopassa. Kun näitä vaikeita ongelmia ratkotaan, yleensä tunnollisen ihmisen kohdalla taustalla on kunnianhimo, mutta iäkkäämpänä pikemminkin jo opittu käytäntö, järjestelmällisyys ja päättäväisyys. Kun kerran toimitaan, pantakoon sitten myös kerralla kuntoon. ”Illico perfectum.” Viestikoulun tunnuslause.
Helposti tunnistettava ilmapiiri
Se mihin Suomessa törmää omien kansantautiemme kohdalla, ovat usein juuri tunnistettavissa niin nuorten kuin aikuisten yhteisöissä ahdistuneesta ilmapiiristä, impulsiivisesta toiminnasta, jossa vuosikymmenien työ heitetään hukkaan yhden häiriintyneen ihmisen oikkujen seurauksena ja oireilusta valitetaan poissaoloina työpaikalta.
Johtajakoulutus on Suomessa kehnoa ja käyttäytymistieteissä koulutusta saavat lopulta vain opettajamme ja hoitotyötä tekevät. Sekin on niin määrältään kuin laadultaan kirjavaa ja monen työpaikka on ahdistava helvetti.
Kun tähän ei alistuta, seuraa neuroottisten ihmisten aggressioita, vihamielisyyttä, joka kääntyy myöhemmin alakuloiseen masennukseen ja voimattomaan taantumaan, haavoittuvaan Kalevalan usein kuvaamaan liki herooiseen sankarihahmoon ja tämän kärsimyksiin.
Vanhemmiten nämä kansalliset piirteemme muuttuvat sosiaalisesti helpommiksi ja niitä voi hallita, tuntea jopa myönteisiä kokemuksia siellä, missä aiemmin joskus ehdollistetut traumat ja refleksit aiheuttivat neuroottista kovin perisuomalaista käyttäytymistä.
Jokainen meistä voi toimia tässä keittiöpsykologeina, Virpi Salmen (HS 28.2. 2011) tapaan “puhehomeopaatteina” helpottaen joko muiden tai omaa olemassaoloa. Päätelmät omasta käyttäytymisestä ja muiden reaktioista ovat kuitenkin aina opittuina kirjoista uskottavampia kuin eläen ne yrityksen ja erehdyksen kautta ja ilman ammattiauttajien apua.
Miltä maailma näyttää lähiympäristössä ja omat analyysit ovat etenkin miljoonien ihmisten verkostoissa ja sosiaalisissa medioissa kovin erityyppisiä kuin lähiympäristöstä opitut, eikä niitä pidä rinnastaa toisiinsa.
Omia neuroottisia piirteitä ei pidä hävetä, saati syyllistää niistä itseään ja vertailla muihin, joskus jopa oman psykoanalyysinsä läpikäyneisiin ja vaikeita elämänvaiheita kokeneisiin kanssaihmisiimme. Tuntemattoman sotilaan Vänrikki Koskelainen kouluttajana ja Kalevalan mytologia eivät ole Freudin kirjoittamia oppikirjoja, ja alan kirjallisuudessa on nykyisin muutenkin kirjavuutta.
Olmeekkikulttuurin korkea veisu ja Kalevala
24.06.2012 – 28.02. 2023
“Jos te tosiaan haluatte kuulla siitä, niin ensin te varmaan haluatte tietää, missä minä synnyin ja millainen surkea lapsuus minulla oli ja mitä vanhempani tekivät ennen kuin saivat minut, ynnä muuta sontaa tyyliin Dickensin David Copperfield, mutta totta puhuen minua ei huvita ruveta kaivelemaan niitä juttuja.”
Edellinen on romaanin “Sieppari Ruispellossa” saatesanoista J.D. Salingerin kirjoittamana ja Arto Schroderuksen kääntämänä vuodelta 2004.
Pentti Saarikoski käänsi saman helpohkon virkkeen vuonna 1961 näin.
“Jos teitä tosiaan huvittaa kuulla niin ensimmäinen juttu minkä te varmaan haluatte tietää on, että missä mä synnyin ja millanen oli mun surullinen lapsuuteni, ja mitä mun vanhempani teki ja sillailla ennen, kun mä synnyin, ja muuta paskaa ala David Copperfield, mutta siihen mä en ihan totta rupee.”
Ja jatko menee näin, ensin Schroderuksen käännöksenä:
“Ensinnäkin sellainen on minusta tylsää ja toiseksi vanhempani saisivat varmaan kaksi slaagia per nuppi, jos kertoisin niistä jotain henkilökohtaisempaa. Ne ovat melko herkkänahkaisia kaikelle sellaiselle, varsinkin isä.”
Ja sama helppo käännös, Saarikosken näytteenä:
“Ensinnäkin noi jutut musta ne ei ole erityisemmin hauskoja, ja toiseksi, mun vanhemmat saisi ainakin kaks kappaletta halvausta kumpikin, jos mä kertoisin niistä jotain henkilökohtaisempaa. Ne on aika herkkiä kaikesta semmoisesta, isä varsinkin.”
Kun teksti muuttuu myöhemmin vaikeammaksi, erot alkavat olla suurempia. Luet ikään kuin kahta eri teosta, jossa toisen kohdalla otetaan enemmän vapauksia ja tekstiä siirretään kielelle, joka on 1960-luvun alun nuorison käyttämää. Toki sitä hakee myös Salinger itse, mutta käyttäen slangia, jonka kääntäminen on ammattinsa osaavan runoilijan työtä.
Oleellista on, että jokainen kulttuuri poimii helpostakin asiasta itselleen sopivamman ja ratkaisevaa on imitoivan kulttuurin kyky muuttaa tekstiä itselleen sopivimpaan muotoon.
Alkuperäistä parempi on taidetta
Saarikoski oli aikansa nero kielen käyttäjänä ja kääntäjänä. Hänen käännöksensä Sallingerin tekstistä on alkuperäistä parempi. Ei J.D. Sallinger noin hyvään tekstiin kyennyt kuin mihin Saarikosken käännös johdattelee suomalaisen lukijan. On ollut siis syytäkin kääntää se uudelleen.
Tässä tapauksessa väite siitä, että viina olisi tuoksunut tekstin läpi, on pelkkää panettelua.
Pentti Saarikoski syntyi Impilahdelle vuonna 1937 ja kuoli Joensuussa vuonna 1983. Sallingerin tekstiä kääntäessään hän oli tuskin 23 vuotta vanhempi. Ei hän toki vielä silloin ollut alkoholisti. Sellainen hänestä tuli vasta vuosikymmen myöhemmin. Jos hän olisi ollut nainen, muutama vuosi olisi riittänyt.
Wahren keskus
Tein kävelylenkin hiljaisessa Forssassa Loimijokilaaksoa noin viiden kilometrin matkan ja torialuetta kiertäen aina Wahrenin puistoon saakka. Juhannuksen jälkeen kaupunki on aina hiljainen. On alkanut hiljainen toipuminen. Puisto on siisti, juhlinta on tapahtunut muualla. Hukkuneita naarataan nyt sama määrä kuin aina ennenkin.
Pysähdyin Wahrenin patsaalle. Hänen rintakuvansa tuo mieleen vanhuksen, ehkä noin 70–80-vuotiaan väsyneen miehen. Takana on taistelut Jokioisissa tehtaan paikasta, kokonaan uuden rakentaminen Tammelan kunnan puolelle, korpeen. Tuhansien työpaikkojen järjestelyt ja uuden yhdyskuntarakenteen luominen tyhjästä. Joen patoaminen on yli 3000 vuotta vanhaa osaamista. Suomeen se saapui paljon myöhemmin.
Kun kuntien rajat syntyvät näin, pihtisynnytyksellä, niitä ei hevin muutella. Niiden tausta on vuosituhansien kehityksessä, jossa uuden herääminen vaatii oikean ympäristönsä ja joskus hyvin kaukana alkuperäisestä ydinalueestaan.
Tämä ohella Wahrenin kerrotaan osallistuneen miltei kaikkeen mahdolliseen maan ja taivaan välitä alkaen pankkimaailmasta ja edeten sosiaalipolitiikan saralle, terveydenhuoltoon ja matkoihin maailmalle aikana, jolloin lentokonetta ei ollut ja laivat seilasivat pääosin tuulen kuljettamina. Matkoillaan hän törmäsi jade -veistoksiin museoissa ja oppi uuden tavan ikivanhasta kulttuurista kuljettaa kiviä pitkiäkin matkoja.
Maatalous sai sekin uutta potkua Etelä-Hämeessä ja punatiilen ohella maalejakin alkoi löytyä harmaan maiseman virikkeiksi. Naiset alkoivat tehdä värjäystyötä samalla kun kutoivat ja kehräsivät. Kallis jade muuttui lasiksi ja opit haettiin Pietarista. Hämäläinen lasimestari hakee juuriaan vielä tänä päivä.
Vuonna 2023 Nuutajärven lasikylä viettää juhlavuottaan. Seppo Pirhonen esittelee sen 230 vuotta vanhaa historiaa kolumnissaan Forssan lehdessä (27.02.2023). Omistajavaihdoksia ja maakauppoja on tehty runsaasti ja mukana on ollut myös Wärtsilä. Viimeisin omistaja siirsi tuotannon Iittalaan mutta lasikylä säilyi.
Lehden pääkirjoitus kertoo kuinka tutkimukseen ja kehittämiseen pitää panostaa. Pitkäjänteinen T&K-rahoituslaki ja verokannustimet kunnianhimoisine tavoitteineen ovat hyvä alku, mutta jatkossa niiden todellinen konkretia joutuu reaalitalouden puntariin ja päättäjien valinkauhaan tulevan vaalikauden aikana.
Tiet olivat hevospelillä liikuttavia ja maailma kovin vaatimaton valuuttakeinottelulle, euron tai markan kelluttamisella. Mitään ei ollut valmiina, ammattinsa osaavia ihmisiä ei koulutettu ammattioppilaitoksissa. Kaikki oli vielä kovin alussa 1800-luvun Suomessa ja Etelä-Hämeessä. Kestävästä kehityksestä ei puhuttu ja työväenliike saapui sekin vasta hieman myöhemmin Forssan kokoukseen, vihreä liike vielä myöhemmin.
Kolmen vuosikymmenen ihme?
Teollisuuspatruuna syntyi vuonna 1814 ja kuoli vuonna 1885. Forssassa vietetyt vuodet olivat kuitenkin tästä paljon rajallisemmat ja loppuaika oli myös jo sairaalloisen miehen elämää. Muistomerkin mukaan niitä kertyi kuitenkin runsas kolmekymmentä.
Kolmen vuosikymmenen aikana ei luonnollisesti yksi mies kaupunkia perusta, ellei sellaiseksi lasketa kuninkaallisia, joiden kohdalla metropolin perustaminen on yhden käynnin yhteydessä suoritettu juhlallinen julistus. Wahren ei ollut kuningas.
Kulttuuriimme kuuluu omalaatuinen tapa siirtää historiaa ja merkittäviä tapahtumia henkilöiden ne ja hakien tätä kautta niille myös omassa ajassamme kiusallista ja usein monella tavalla vinksahtanutta individualistista harhaa.
Kun tämä menee palvonnaksi, syntyy narsistisia tautejamme, joista nämä illuusiot kaupunkien rakentajista tai sotiemme johtajista kertovat. Viinan himo tuo narsistiset taudit lähemmäs jokaista kansalaista ihmeiden tekijän neroutena. Moni nero onkin oikeastaan vain alkoholistina tunnettu. Suomessa kun nerous ja luovuus liitettiin jo varhain päihteisiin ja sen myrkytystiloihin, hulluuteen.
Syntyi 180 asteen virhe. Päihteillä kuului karkottaa hulluutta tehtävään valittujen hengenmiesten toimesta, eikä päinvastoin.
Mannerheimin retket
Kun Mannerheim aikanaan palasi Pietarista Suomeen, jo eläkeiän saavuttaneena, hänen valintansa valkoiseksi kenraaliksi ja talvisodan Marskiksi oli monen mutkan takana, eikä hän ollut toki itsestään selvä valinta.
Sotamme olisi toki käyty myös ilman häntäkin ja merkittävin vaikutus hänellä oli ehkä sittenkin vuonna 1944, jolloin juuri hänen taustansa tsaarin ajan kenraalina vaikutti välirauhaan ja vetäytymiseen sodasta. Jos valinta olisi osunut hyvin suomalaiseen kenraaliin, tämä vaihe olisi ehkä ollut meille toiseen lopputulokseen johtava. Luojan kiitos meillä oli Marski. Sen muistona meillä on Mannerheimintie ja sen täydellinen remontti Helsingissä vuonna 2023.
Kun jalkapalloilijat juoksevat maanosansa mestaruudesta 31 pelin verran, mukana on aina henkilöitä, jotka ovat enemmän kuin muut pelaajat yhteensä. Kun jäljellä on enää mitalipelit, nämä näkyvimmät sankarit ovat vielä löytämättä.
Nyt heidät on etsittävä joko euromenestyksestään kansakuntina synkän maineen saaneista välimereisistä kulttuureista tai vaihtoehtoisesti luottaen vielä Saksan esittelevän meille jotain poikkeuksellista. Jotain poikkeuksellista odotetaan heiltä myös vuonna 2023. Panokset Ukrainaan ovat odottaneet eurooppalaisten ohella kiinalaisten siirtoja ja Euroopassa etenkin Venäjän tukemista peläten.
Jalkapallossa brittien voittokaan ei tuo meille eurokansalaisille nyt oikein uskottavaa herooista sankarikulttia. Espanja ja Portugali pelaavat liian hyvin, jotta ne voitaisiin sivuuttaa lahjattomina ja laiskoina. Stereotyypit eivät nyt toimi ja meidän on ehkä hyväksyttävä taas yksi Alonso lisää sankareittemme joukkoon. Suomalainen jalkapallo ja sen kulttuuri alkaa muistuttaa historialtaan nuutajärveläistä lasikylän kertomusta ja jäljellä on enää vain ”kuumaksi” kutsuttu nimi.
Tuhatvuotinen kultti ja kulttuuri
Sankarikultilla on oltava jotain yhteistä siihen taustaan, jossa jalkapallo aikanaan syntyi ja jonka tyypillisiä piirteitä olivat valtavat monumentaaliset ihmishahmot ja etenkin niiden päät, liki negroidista rotua esittelevät teokset. Tämän ohella kulttuuriin kuului jade -veistokset ja luonnollisesti kumi, kyky pelata jalkapallon tapaista peliämme sekä tähän tarkoitukseen rakennetut kultti- tai uhripaikat.
Wahren ei ymmärtänyt niiden merkitystä tuoda ne Forssaan ennen muuta Suomea. Tuskin niitä olisi täällä edes otettu vastaan, kumipalloa ja typerää maalia. Koripallo ja pesäpallo tulivat paljon myöhemmin. Toinen oli liian vieras ja toinen liian sisäsiittoinen, jotta maine olisi kiirinyt sankareistamme maailmalle. Siis vääriä valintoja molemmat.
Olmeekit oli ensimmäinen kansa, joka loi merkittävän korkeakulttuurin Keski-Amerikassa. Tolteekit, mayat ja asteekit saivat heiltä vaikutteita siinä missä myöhemmin koko läntinen maailmamme. Imitoivalla alusmaalle kirjoittaminen, maalaaminen ja veistäminen on oltava kuin salarakkaan esittelyä. Väärän puun takaa ja salaa, huomaamatta, kierolla tavalla vanhaan keitokseen lisäten.
Sen sijaan uuden organisaation ja kokonaisen kulttuurin, pallopelin, tuominen on jo kokonaan toinen asia ja vaatii vuosikymmenisen uurastuksen. Olmeekit osasivat tämän muita kulttuureja paremmin. He eivät kadonneet minnekään vaan muuttivat muotoaan kuten liskot aikanaan linnuiksi.
Tällaiset kulttuurit eivät katoa ikinä vaan muuttuvat vain toisikseen, uusiutuvat jossain muualla puhjeten täyteen loistoonsa. Aina uudelleen ja uudelleen. Joskus leväten kuin koteloituneet virukset.
Virustartunnan tapainen ilmiö
Parhaiten me tunnemme heidät juuri valtavista kivipääveistoksista, jotka esittävät heidän päälliköitään. Heillä oli esitellä meille päällikkökulttuuri, valtiomainen hallinto, keskitetty johto, arkkitehtuurin jättimäisyys, markkinat ja pallopelit, matematiikka ja kalenteri, kastelukanavat ja vesijohtoverkostot, jadeveistokset ja naisjaguaarijumalat. Kaikki tämä kukoisti jo 1500–2000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Oikeasti jo paljon tätä ennen. Silloin se vain saavutti huippunsa.
Olmeekkien seremoniakeskukset eivät juurikaan poikkea oman aikamme jalkapallostadioneista. Kun pelin kulkua ja sen viisautta kuvataan, se muistuttaa monella tavalla olmeekkien pyhää rituaalia. Kulttuuri siirtyi liki suoraan zapoteekkien ja mayakansan korkeakulttuureihin. Tästä lähti liikkeelle kirjani ”Arctic Bablyon 2011.” Sellaisen kirjan oli vaikea löytää kustantaja Savosta tai Hämeestä.
Joskus pelit olivat rajuja ja niiden yhteydessä hävitettiin olmeekkien taidokkaita veistoksia ja monumentaalitaidetta. Tarvittiin melkoinen määrä miehiä ja aseita pitämään hullaantunut kansa aisoissa. Lontoon kisat vaativat nekin melkoisia järjestelyjä, ettei Münchenin olympialaisten verilöyly uusiudu. Olmeekkien kulttuuri levisi etenkin sotaretkien, siirtolaisuuden ja olmeekkitaiteilijoiden mukana. Toki myös tuon ajan palvotut urheilijat ja päälliköt levittivät etenkin pallopelejään jo vuosituhansia takaperin myös merten takaisille saarille ja mantereille.
Kumista puutetta
Kaikkialla kumin saaminen ei ollut mahdollista ja niinpä pallon muotokin saattoi muuttua. Mukana oli aina myös uskonnollista lähetystyötä, olmeekkityylin imitointia muualla ja luonnollisesti kauppaa.
Meni vuosituhansia, ennen kuin jade ja oksidiaani levisi Suomeen yhdessä pyöreän kumista tehdyn pallon kanssa. Sen sijaan matematiikka ja kirjoitustaito levisivät nopeammin ja erityisen nopeasti maatalous, etenkin kaskiviljely Savossa sekä vesien patoaminen, kykymme polttaa viljasta jumalallista juomaa aluksi päälliköiden ja rituaalimenojamme johtaneiden hengenmiesten juomaksi.
Myöhemmin pahojen henkien karkottamiseksi tarkoitetut juomat ja nuotiotulet, monenkirjavat taikuudet, erkaantuivat alkuperäisestä tehtävästään ja pallopelin osaaminekin jäi latino kulttuurin omimmaksi olmeekkikulttuurin ihmisen jalostamaksi jumalalliseksi ihmeeksi monine seremoniamenoineen. Alusmaana Suomeen jäi oikeastaan vain taikajuoma ilma sen suurempaa taikuutta.
Age si quid agis – Kun teet jotain, tee se.
Amat victoria curam – Vaivaa vaatii voitto