Timo Soini saavutti ensimmäisen suuren päämääränsä. Hän on jatkossa televisoin vaalitenteissä neljän pääministeriehdokkaan joukossa. Hänet otetaan nyt vakavasti siinä loppuvaiheen puristuksessa, jossa kurkien tanssi on kiivaimmillaan. Varpuset ovat kadonneet loitommas ja seuraavat suurta keväistä näytelmää. Päätös oli journalistisesti välttämätön, eikä Soini sitä paheksunut, vaan otti kutsun vastaan. Kaikkea ei pidä hänenkään moittia.
Hypoteettinen pohdinta
Kun pienten puolueitten äänestäjät jätetään ulkopuolelle maailmankuvineen, ja mukaan otetaan vain ne, jotka nyt päättävät, kuka maata hallitsee seuraavat neljä vuotta, jaettavissa on keskustan ja kokoomuksen noin 19 % ja demareiden sekä perussuomalaisten galluppien lupaamat 17 %. Mukaan olisi otettava lisäksi liki 30 % liikkuvia tai epävarmoja ääniä, joista pääosa nukkuu yli vaalien. Gallupeissa kuitenkin mukana on 100 %, jolloin tätä osuutta ei voi nyt arvioida.
Seuraava pohdinta on puhtaasti subjektiivinen. Tutkija tekee sellaista usein silloin, kun on rajattava tutkimuskohdetta ja haettava hypoteeseja. Myöhemmin ne mitataan, ja mittaajana on vaalin kaltainen tapahtuma. Lisäksi hypoteeseja tehtäessä käytetään aiempaa tutkimusta ja tiedettä. Siinä pohditaan testattavuutta, yksinkertaisuutta, hedelmällisyyttä ja sopivuutta tutkimuksen kohteeksi. Käsite tulee muinaiskreikasta ja tarkoittaa suomeksi likimäärin samaa kuin hypo=“alla” ja teesis= “sijainti”, siis oletus, ehdotus tai olettamus. Sitä lähellä ovat käsitteet ajatuskoe, oppiminen, tapatutkimus, teoria, tieteellinen menetelmä ja tieteen sosiologia eli hypoteettis-deduktiivinen tieteenkäsitys.
Descartes deduktion isä
Hypoteesi ei ole pelkkä valistunut arvaus. Joskus kuitenkin tuollainen arvaus on johtanut hyvään lopputulokseen. Toki tiede tuntee myös pelkkiä “vahinkoja”, jossa lopputulos on ollut unenomainen kokemus, kuten vaikkapa läntisen tieteen deduktion isän Descartesin uni kolmekymmenvuotisessa sodassa. Enkeli ilmoitti hänelle, kuinka tieteen tärkein hypoteettinen deduktio tutkimusmenetelmineen syntyy. Uskokoon ken voi. Ihmiset uskovat usein kertomusta, joka on mutkikkain ja uskomattomin, epätodennäköisin keksittäväksi. Descartesin kertomus oli omassa ajassaan uskottava ja hyvin looginen, eikä kaivannut lisäselittelyjä katolisen kirkon hallitsemassa maailmassa ja maailmankuvassa.
Hypoteesissa valinnat neljästä pääministeriehdokkaasta suorittavat näiden puolueiden gallupkannattajat ja lisäksi vielä tuolloin epävarmat äänestäjät. Eivät niinkään pieniin “sirpalepuolueisiin” lukeutuvat, sinne jo ankkuroituneet noin 25 % äänestäjistä. Näin heidän arvomaailmansa ja maailmankuva ei vaikuta mitenkään kurkien tanssiin. Näitä ovat vaikkapa erilaiset vihreät arvomaailmat, kristilliset arvot politiikassa, ruotsin kieli ja sen mukanaan tuoma arvomaailma ja sen puolustaminen sekä äärivasemmiston aatteet ja arvot, kommunismi ja sosialismi. Niillä on oma puolueensa, ja se ei auta nyt mukaan tähän kurkien tanssiin. Nyt pelataan suurilla äänimäärillä ja keskiverto suomalaisten demokratian toimivuudella. Siinä pienten puolueitten marginaaliset ääri-ilmiöt katoavat ja varpuset seuraavat sivusta kurkien temmellystä. Toki nytkin mukana on vihreitä arvoja, uskonnollisuutta ja kirkkokansaa, mutta ne eivät nyt ratkaise pääministerin vaalia, vaan se on useamman asian suurempi yhtälö. Nyt on kyse siitä, kuka neljästä ehdokkaasta esittää yhtälön oikein ja uskottavasti, saa suurten massojen ja keskiluokan äänet.
Veljenpoikien huoltaja haussa
Neljästä suuresta pääministeriehdokkaasta kaksi on naisia ja kaksi miehiä. Edellisissä vaaleissa suuria oli vain kolme ja kaikki olivat miehiä; Matti Vanhanen, Eero Heinäluoma ja Jyrki Katainen. Tupu, Hupu ja Lupu, kuten nyt mukaan noussut Timo Soini heitä luonnehti ja nousi nyt mukaan, mutta mihin rooliin tässä Ankkalinnassa?
Kaikki edellisen vaalin ehdokkaat olivat kovaksi keitettyjä ammattipoliitikkoja, uskottavia ja asiansa osaavia, mutta välille jääneitä lähinnä vaalitappioiden seurauksena kokoomuksen Jyrki Kataista lukuunottamatta. Hypoteesin rakentelussa Vanhasen ja Heinäluoman ”perinnöllä” ei kuitenkaan ole suurta vaikutusta, kun uusi pääministeri valitaan. Uusien kandidaattien on tultava toimeen kurkien tanssissa lopulta omin eväin.
Heinäluoman (sdp) korvaa nyt Jutta Urpilainen, kasvatustieteen maisteri ja luokanopettaja, entisen kansanedustaja Kari Urpilaisen tytär. Kokkolan kaupunginvaltuustossa Urpilainen on toiminut vuodesta 2002 ja on siis Pohjanmaalta Antti Chydeniuksen kaupungista lähtöisin.
Kokkolastako Ankkalinnaan?
Kokkola on pieni kaupunki matkalla Vaasasta Ouluun. Olen siellä usein vieraillut ja johtanut Oulun yliopistosta neliosaisen kaupunkitutkimuksen valmistumista sen pohjoispuolella sijaitsevaan Raaheen, Rautaruukin elämää samalla tutkaillen. Pohjois-Pohjanmaa on keskustan ydianaluetta ja menettämässä kannatustaan rajusti perussuomalaisille.
Nyt suomalainen aluepolitiikka ei ole esillä vaaleissa samalla tavalla kuin takavuosina. Jopa Nokian lasiset palatsit alkavat tyhjetä insinööreistään ja osake romahti surullisella tavalla miesten hyppiessä palavalta lautaltaan Windowsin hyytävään syliin. Taas uusi rakennemuutos ja sen selittelyä nyt myös Mauri Pekkarisen omassa kotikaupungissa Jyväskylässä; ei vain Oulussa, Tampereella, Salossa, Espoossa. Se oli suomalaisen innovaatioselkärangan ikävä taipuminen ja takaisku, jonka merkitystä emme vielä oikein tajua.
Urpilainen voitti puheenjohtajakisassa Erkki Tuomiojan ja Tuomioja on käyttänyt Urpilaisen kampanjoinnista nimitystä “unelmahöttöä” ja kritisoinut myös puolueen ajautumista lähelle keskustapuoluetta. Urpilainen taas kärsi kuntavaaleissa kirvelevän tappion ja puolueen kannatus on ollut jyrkässä laskussa. Vaalit ovat hänelle viimeiset, ellei näkyvää menestystä synny. Näkyvä menestys edellyttäisi käytännössä juuri pääministerin paikan hankkimista. Se on hypoteettinen, mutta mahdollinen, otettava huomioon laskelmissa.
Kokovartalopääministerikö?
Mari Kiviniemi tuli pääministeriksi yllättäen Matti Vanhasen eron jälkeen ja puolueen puheenjohtajaksi ohi konkaripoliitikkojen Paavo Väyrysen ja Mauri Pekkarisen. Valtiotieteen maisteri Kiviniemi on hänkin Pohjanmaalta, Jalasjärveltä, maanviljelysneuvos Antti Kiviniemen tytär. Äiti on yliagronomi Kaija Kiviniemi ja vaaliorganisaatiota vetää turkistuottajien viestintäjohtaja, kertoo Wikipedia. Tässä laskelmassa sillä ei ole merkitystä. Vihreät on jätetty jo ulkopuolelle noin 10 %:n kannatuksen turvin. Wikipediassa on kaksi sivua pääministeristä ja kymmenen valtiovarainministeristä, Urpilainen ja Soini on liki unohdettu. Soinista on kuitenkin pitkä Hikipedia.
Kiviniemellä on ministerikokemusta ja häntä luonnehditaan kielitaitoiseksi, esiintymiskykyiseksi ja tarkan protokollan taitajaksi. Tietty värittömyys kuitenkin rasittaa, kun seuraa medioitten arvioita lyhyestä pääministerin urasta. Muuta keinoa meillä ei ole, kuin seurata medioitten antamaa mielikuvaa. Näkyvin väri tuli Keskon mainoksena kokovartalopääministerinä.
Saksan kielitaito ei auta, kun vaalitentissä käytetään vain suomenkieltä, ja joskus liika älyllisyys on joillekin rasite, etenkin Erkki Tuomiojalle omassa puolueessaan. Se että keskusta on gallupeissa kääntynyt hienoiseen nousuun, on epäilemättä juuri Kiviniemen persoonan ansiota kiitos Keskon pääjohtajan. Tuomiojan “älyllisyys” alkaa olla sekin jo sarkastisena havaintona huono vitsi siinä missä “so what“ -Lipposen todettu kielitaito.
Kataisen hankala salkku
Jyrki Kataisesta Wikipediassa on komeat kymmenen sivua. Harva suomalainen on päässyt tällaiseen lukumäärään. Kauas jäävät niin Paasikivi, Kekkonen, Mannerheim ja muut vähäisemmät poliitikot. Siilinjärvellä Kuopion kupeessa syntynyt yhteiskuntatieteitten maisteri on toiminut jo kauan sellaisissa tehtävissä, jossa kasvot alkavat kulua. Wikipediassa kerrotaan, kuinka hän oli hetken Euroopan johtava valtiovarainministeri, mutta putosi sitten laman myötä kuin Nokia pörssissä.
Valtiovarainministerin ja kokoomuksen puheenjohtajan tehtävät koulivat siinä missä kansainväliset kontaktit, lämpimät suhteet eduskunnan puhemieheen. Kataisen isä Yrjö on lentomekaanikko ja äiti Mari kunnanjohdon sihteerinä. Vaimo on ollut SM -tason jalkapalloilija, Suomen nuorisovaltuustojen liiton ensimmäinen puheenjohtaja ja perheessä on kaksi tytärtä. Mikä tuo nuorisovaltuustojen liitto on, jää askarruttamaan hieman samalla tavalla, kuin suomalaista nuorta paratiisin oskaria, euroviisukarsintavoittajaamme, ylimääräisen voittopokaalin jako ennen päävoittoa.
Toivottavasti voittaja ei häkelly itse kisassa, kuinka satojen miljoonien edessä puitteet ovat muuta kuin karaokeillassa. Kun vanhat konkaritkin kertoivat, kuinka tilaisuus saa aikaan ikuisen trauman, nuorena vitsa on väännettävä myös pääministeriksi aikovan. Pääministerillä ei ole kuitenkaan kaiken aikaa taluttajaa mukana orkesterinjohtaja Ossi Runteen isällisenä hahmona.
Kaikki neljä pääministeriehdokastamme ovat pitäneet perheensä sivussa poliitikon urastaan, ja se on hyvin suomalainen ilmiö. Kataisen perhe kuitenkin asuu Espoossa siinä missä pääkaupunkiseutu on myös naisehdokkaittemme kotipaikkakunta. Nämä vaalit ratkaistaan ruuhkasuomen ydinalueilla, ei maaseudulla. Kun kyse on marginaaleista, mutta myös suurista äänimääristä, suuret vaalipiirit ovat avainasemassa.
Maaseutu marginaalissa
Tämä on maaseututukijalle, ja haja-alueistamme huolta kantaville, syvä pettymyksen paikka. Takavuosina metsien miehet ja aitovarsien kansa oli mukana, eikä heitä syrjäytetty, kuten nyt näyttäisi tapahtuvan. Pohjois-Karjalassa ja Lapissa kymmenen prosenttia äänistä ei anna vielä ensimmäistäkään paikkaa suomalaisena kansanedustajana. Tämä on huutava vääryys maassa, joka on Euroopan maaseutumaisin, harvaanasuttua ja poikkeaa valtavasti asuinalueena. Se mikä toimii metropolialueen liepeillä, ei toimi enää syrjäisen maaseudun kunnissa ja kylissä.
Vuonna 2007 Katainen johti puolueensa vaalivoittoon. Hän korostaa aineellisten ongelmien rinnalla usein henkisiä arvoja. Politiikka on muutakin kuin rahan jakoa Kataisen puheissa, ja se on paljon valtiovarainministeriltä, joka jakaa rahaa Kreikkaan ja Irlantiin, puolustaa näitä virkansa puolesta ja kantaa huolta valtion velkaantumisesta.
Katainen puhuu “exit-strategiasta”, tavasta selvitä Euroopassa elvytyksen purkamisessa. Se on kaukana Soinin käyttämästä kielestä, jossa eurojen lapiointi oliivilehtoon ei ole täysijärkisen suomalaisen työtä. Ja sellainen menee kuin häkä päähän työttömäksi jääneen insinöörin ja tai hoitajan perheessä, eläkeläisen ymmärryksessä, Nokiaan varansa sijottaneen suunnitelmissa, pätkätyöläisen tai syrjäytyneen arjessa. Kataisen puheessa maahanmuutto on välttämätön asia, ja kansainvälisesti on pyrittävä vaikuttamaan istumalla itse niissä pöydissä, joissa päätetään. Tarkoittaako tämä myös Natoa, kuten Wikileaks väittää paljastuksessaan? Kieroilu ja salailu kiusaa suomalaista sosiaalisen median avointa käyttäjää. Eikö edes Lipposen kokoinen äksy mies uskalla puhua totta?
Finns Party ja dominoilmiö
Timo Soini löytyy Wikipedista ensin englanninkielisenä versiona ja sitten Hikipedian kuvauksena. Googlen valinnat ovat sattumia ja Soini sallisi varmaan molempien käytön naurun remakalla. Niin yllättävää kuin se onkin, Soini alkaa olla perussuomalaisten (Finns Party) meppinä kansainvälisesti tunnetuin neljästä pääministeriehdokkaastamme. Tosin se ei nyt paljon vaadi. Vaalejamme seurataan juuri Soinin vuoksi toisella mielenkiinnolla kuin takavuosina. Voisiko tämä ilmiö jatkua meiltä kuten domino islamilaisissa arabimaissa Tunisiasta alkaen?
Maisterisjätkäksi itseään nimittävä lääkärivaimon mies, soinismeistaan tuttu poliittinen viihdyttäjä, on kotoisin Raumalta ja tunnetaan populistisena SMP:n tien jatkajana ja Veikko Vennamon tapaisena loistavana puhujana. Pitkä politiikan tekijän arki ja kenttätyö sekä valtakunnallisen organisaation pyörittäminen on karaissut Soinista kaiken kokeneen poliittisen toimijan. Hän kertoo sen avoimesti ja mitään peittelemättä. Vain uskoon tulo Irlannissa on mysteeri, nunnan tapaaminen luostarissa nuoerna miehenä. Siitä hän vaikenee vaimolleenkin, ja uskon sen kokemuksen syvyyteen ja merkitykseen, kuin Descartes näkyynsä ja deduktion tuloon tieteeseemme.
Puolueen ehdokaslistoilla on ehdokkaita kaikista kansankerroksista ja perussuomalaisten rakettimainen nousu poliittiselle taivaallemme on liki kokonaan Soinin oman persoonan tuotetta. “Finns party” on kohta jokaisen kielillä Euroopassa. Siinä on jotain samaa kuin legendaarisessa viisuvoitossamme, ja sitä on kyettävä myös kansainvälisesti hyödyntämään, etsittävä oikean kokoista lippalakkia. Ne poliittiset johtajamme, joilla juuri nyt ohimosuonet pullistuvat, eivät ole oikean kokoisen lakin kantajia demokratisoituvassa ja avoimessa sosiaalisten medioittemme maailmassa.
Suomalainen Lord Rock
Soinin karismaa on mahdoton ohittaa sellaisessa hypoteettisessa pohdinnassa, jossa vastassa on häntä kokemattomampia tai vähemmän karismaattisia vastaehdokkaita. Heistä vain yhdestä leivotaan Suomen tuleva pääministeri ja erot ovat nyt marginaalisia ennen kurkien tanssia. Tätä tanssia ei voiteta vanhoilla meriiteillä, ei puolueohjelmilla, vaan vaali-iltojen muutamilla onnistuneilla esiintymisillä. Puolueohjelmat ovat aivan liian samankaltaisia ja niiden pitäminen piilossa on todennäköistä, kuten kuntavaalien kohdalla.
Näin kukaan ei odota Soiniltakaan mitään erityisen konkreettista. Oleellista on pitkä työ Lordin tapaan ja peräänantamattomuus, usko omiin kykyihin. Hyvin suomalainen tarina, jossa on leivän maku, ei viisuksi väännetty biisi, tekopelillä tehty pääministeri, mainostoimiston tuote.
Vaikeita asioita ei voi esitellä ja kilpalaulu positiivisista arvoista vie liian lähelle pehmomössöä. Ne argumentit, joilla pääministerin paikka voitetaan, ovat muutaman teesin varassa ja pitkässä työrupeamassa. Televisiokameran edessä pelkät ilmeet paljastavat, ja uskottavuus syntyy pienin elein. Soinilla on taito keventää ja torjua pitkät selittelyt kevyellä huumorilla. Lisäksi hän on yksin vallannut paikan oppositiossa vastaan koko muu “vanhojen puolueiden” pitkä syntilista, josta politiikan vastaisuus kumpuaa.
Dualistisen maailman “Finns party”
Kun valittavana on “joko tahi”, maailma on dualistinen, ja uurnaan pudotettavia ääniäkin vain yksi, valinta tehdään silloin juuri kovin monen kohdalla, Soini vastaan muut. Tällainen etu on luonnollisesti korvaamaton, kun noin 20 % äänistä riittää nyt pääministerin paikkaan. Nämä lisä-äänet tulevat nyt epävarmoilta, muuten vaalit väliin jättäviltä ja politiikasta vieraantuneilta. Nämä äänet suosivat nyt Soinia, siinä missä vanhan puolueensa jo galluppien mukaan jättäneet, joista Soinin ei enää tarvitse kilpailla. “Hard rock” ja “Finns party” ovat yksi ja sama asia.
Useimmat politiikan tutkijat ja toimittajat hyväksynevät juurit tämän hypoteettisen tilanteen. Tällöin pienet “sirpalepuolueet”, heidän äänestäjänsä, on jätetty jo ulos ja he saavat neljänneksen äänistä. Sellainen vähentää turhaa spekulointia. Jos joku pienistä on menettämässä ääniä, niistäkin valtaosa tulee kyllä Soinille. Tai ainakin enemmän kuin 25 %. Ja se kyllä nyt riittää.
Naisilta tasaisempi kilpa
Jos vaalit ratkaisi pelkästään naiset, näiden tapa valita kahden naisehdokkaan ja miesten välillä olisi melkoisen helppo hypoteettisesti, sulkemalla pienet puolueet ensin ulkopuolelle. Maalla naisten valinta ei suosi nyt näkyvästi sen enempää Urpilaista kuin Kiviniemeä ohi miesehdokkaiden. Sen sijaan kaupungeissa, etenkin suurkaupunkien lähiöissä, Soini on naisten keskuudessa suositumpi kuin Urpilainen ja Katainen ohittaa ilman muuta samoilla alueilla mennen tullen Kiviniemen. Nyt siis mukana ei ole spekulointi vihreitten naisten äänistä, kristillisdemokraatteja tai äärivasemmistoa äänestävistä, rkp:n äänistä.
Oletus, että Katainen ja Soini saavat yhdessä enemmän naisten ääniä, kun pois jätetään pienpuolueet, voisi olla hypoteesina varsin uskottava. Kumpi taas kahdesta miehestä on naisten keskuudessa enemmän ääniä haravoiva, Soini vai Katainen, on lopulta marginaalinen kysymys. Ero ei tule olemaa ratkaisevan suuri kummankaan hyväksi, kun kyse on vain vajaasta 10 %:n äänimäärästä.
Soini vie miesten äänet
Miesten kohdalla tilanne on jo kokonaan toinen. Miesten äänistä maaseudulla kumpikaan naisista ei tule saamaan likimainkaan miesten keräämää määrää. Täällä Urpilainen voi saada vain peruskannattajien äänet ja Kiviniemi kärsii niin ikään koko keskustan tappion juuri sen vahvoilla äänestysalueilla miesten vaihtaessa puoluetta. Näistä suomalaisista Kataista äänestää vain murto-osa verrattuna Soinin saamaan äänivyöryyn. Jälleen kerran hypoteesin rakentelussa ei ole mukana muut kuin neljä puoluetta. Muut saaavat valtakunnallisesta äänimäärästä mukisematta neljänneksen.
Katainen ei toki saa aikaan suurta äänivyöryä maaseudulla. Hän ei ole Finns party ja Lord rock. Se että syrjäkyliltä, kuihtuneilta kuntapalveluiden alueilta ja itsenäisyyden menettäneiltä riitaisilta seuduilta vaivaudutaan vielä äänestämään, on Soinin ansioita.
Suurten taajamien kohdalla demarit saavat, nyt gallupeissa näkyvistä luvuista, ehkä jopa kaikki, mutta Kiviniemi hieman enemmän kuin mitä keskustalle kuuluisi miesten ääniä. Muutos on kuitenkin marginaalinen verrattuna siihen miesten äänimäärään, jonka niin kokoomuksen Katainen kuin etenkin Soini keräävät vihaisilta miehiltämme suur-Helsingin, Tampereen ja Turun telakoilta, Nokian kohta entisiltä insinööreiltä ja koskialueittemme sellunkeittäjiltä. Tässä Hard rock ja Finns party ovat kylmää kyytiä.
Kumpi sitten kerää enemmän, Soiniko vai Katainen näitä miesten ääniä? Tässä ero ei ole enää niin marginaalinen kuin naisten kohdalla. Jos Soini onnistuu vaalitenteissä, ja saa yhdenkin nukkuvan liikkeelle, tämä ääni tulee hänelle. Jos äänestysprosentti alkaa lähestyä 75-80 %:a Soini voittaa vaalit suurella erolla kilpailijoihinsa. Jos se pysyy noin 70 %:n kohdalla, erot ovat pieniä ja Soinin ministerin salkku voi vaihtua kevyempään, mutta ei toki mihin tahansa ja yksin hallituksessa puuhastellen tai Urpo Leppäsen kanssa takavuosien tapaan ja kiittäen Koivistoa ja Sorsaa unohdetun kansan puolesta Vennamon perheessä. Tuo aika on nyt syytä unohtaa. Finns party on vallan muuta kuin SMP.