Poliittinen järjestelmämme uuden ajan alussa
29.04. 2023
Vapun läheisyys vei pohdinnan aiemmin juuri kevään juhlaan ja samalla vaaliemme jälkeiseen aikaan, sekä tuolloin kirjoittamiini blogeihin, artikkeleihin tai kommentteihin oman aikamme sosiaalisen median kirjoittajille. Vappu on näitä kirjoituksiamme lukien poikkeuksellisen kirjavan tuotteliasta aikaa.
Moni varmaan nolostuu lukiessaan vapun ajan hengenlentoaan. Se on turhaa. Ihminen on yhteiskunnallinen eläin (”Animal sociale”) ja juuri kevät sekä vappu uudistaa rohkeutemme. Tätä Vergilius aikanaan jopa kehotti ja rohkaisi kansakuntaansa (”Animos revocate”).
Senecan mukaan on kuitenkin tärkeämpää, kenen kanssa syöt ja juot, kuin se, mitä syöt ja juot. ”Ante circumspiciendum est, cum quibus edas et bibas, quam quid edas et bibas.” Tämä viisaus on syytä opetella ulkoa ja toistella sopivin väliajoin osoituksena juominkien hyvälaatuisesta niin juomasta kuin seurastakin.
Näin porvarihallituksen mahdollisesti toteutuessa, laskettuamme enin leikkiä, tutkiskelkaamme sen jälkeen vakavia asioita. ”Amoto quaeramus seria ludo”.
Käsite porvarihallituksesta vie tämän päivän medioittemme kirjoitukset hämärään historiaamme. Enää ei puhuta sosialisteista ja ei-sosialisteista vaan porvareista ja oikeistosta.
Poliittisessa historiassamme porvaripuolueilla tarkoitettiin Kansallista Kokoomusta, Maalaisliittoa eli nykyistä Keskustaa, Kansallista Edistyspuoluetta ja Ruotsalaista Kansanpuoluetta. Toki matkan varrella näitä puolueita on ollut paljon muitakin. Nytkin taitaa olla parikymmentä.
Porvarihallitus on kuitenkin edellyttänyt Kokoomuksen läsnäoloa. Syynä tähän ovat lukuisat poliittiset liikkeemme ja etenkin Suomen Sosiaalidemokraattinen puolue. Niinpä ne puolueistamme, jotka pyrkivät yhteistyöhön demareiden kanssa porvareina, alkoivat leimautua ”keskustapuolueiksi”, kuten nyt vanha Maalaisliitto, Edistyspuolue ja RKP. Aivan riippumatta siitä, ketkä heitä lopulta äänestivät.
Jo hyvin varhain politikassa kaivattiin medianlukutaitoakin. Toimittajat ja puoluelehdistömme ovat aivan oma lukunsa. Käsite ”yhteiskunnallinen eläin” ei ole medioittemme tuotetta, vaan Aristoteles tätä alkoi ensimmäisenä viljellä. ”Animal sociale”.
Nämä poliittisen keskustaan hakeutuneet puolueet medioineen hallitsivat Suomea liki koko 1920-luvun ja vasta 1930-luvulla käytäntöön tulivat yleisporvarilliset hallitukset. Ilmiö muistuttaa juuri nyt vuonna 2023 koottavaa hallitusta, jossa edustettuna olivat porvarillinen keskustahallitus täydennettynä Kokoomuksella.
Helsingin Sanomat (28.04. 2023) kuvaa ”Orpon nelikkoa” harvinaisen oikeistolaisena ja vertaa tätä kokoonpanoa (Kokoomus, Perussuomalaiset, Rkp ja Kd.) Kokoomuksen P.E. Svinhufvudin johtamaan, heinäluussa 1930 työnsä aloittaneeseen hallitukseen. Kyseessä olisi siten sotien jälkisen historiamme oikeistolaisin hallitus.
Tämän näyttävät lehden mukaan allekirjoittavan myös Turun yliopiston poliittisen historian professori Vesa Vares sekä Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä. ”Näin etenkin, jos arvio perustetaan perinteiselle talouspoliittiselle linjalle”, Jokisipilä toteaa.
Toki sadan vuoden aikana on tapahtunut runsaasti sellaista, jossa niin äänestäjien kuin ehdokkaiden maailmankuvat ja poliittinen luokitus ovat olleet kovin erilaisia. Jopa sanasto, jota käytämme ja jolla ajattelemme, puolueitamme luokittelemme, on muuttunut matkalla kovin mittavalla tavalla.
Tutkija törmää tähän yhtenään lukeissaan vaikkapa maantiedon oppikirjoja. Melkoinen osa sanastosta on syntynyt kovin myöhään kuvaamaan vaikkapa jääkauden jälkeisen maamme syntyä. Moni kun ei jääkaudesta mitään tiennyt, saati sen mukanaan tuomasta sanastosta. Kuten vaikkapa harju tai moreeni jne.
Muita historiastamme tunnettuja porvaripuolueita ovat olleet Isänmaallinen Kansanliike, joka edusti Kokoomuksesta eronnutta radikaalimpaa oikeistoa, sekä Edistyspuolueen kahtia hajoamisesta syntyneet Suomen Kansanpuolue ja Vapaamielisten liitto, joiden liittymisestä syntyi myöhemmin Liberaalinen kansanpuolue. Liberalismi 1900-luvun alussa oli hieman eri asia kuin mitä 2000-luvun alussa. Talousoikeisto ja -vasemmisto olivat nekin hieman eri tavalla ymmärrettyjä sata vuotta takaperin Suomea kulkien.
Jos porvaripuolueen kriteerinä pidetään ei-sosialistisuutta, myös muista historiallisista hallituspuolueistamme Suomen Maaseudun Puoluekin (SMP) kuuluu porvareihin. Muita porvaripuolueita maassamme ovat olleet vanhoista puolueistamme eronneet Perustuslaillinen Oikeistopuolue ja Nuorsuomalainen puolue. Nämä eivät menestyneet koskaan hallitukseen saakka yltäen.
Uusimpia porvaripuolueita ja oikeistoa edustavia ovat Kristillisdemokraatit ja Perussuomalaiset. Jälkimmäinen on kilpailemassa jopa maan suurimman puolueen paikasta ja edellinen hallitustaival päättyi puolueen hajoamiseen. Toki näin kävi myös SMP:n kohdalla. Uusista puoleistamme Vihreä liito on vaikeimmin poliittiselle kartalle sijoitettava. Vihreät aatteet ja arvot ovat vaikea asia selitettäväksi 1900-luvun alun poliitikolle ja hänen äänestäjilleen. Väkistenkin siinä ajatukset karkaavat ja teksti muuttuu lähelle ironiaa ja satiiria, ellei peräti sarkasmia. Joskus on todellakin vaikeaa olla kirjoittamatta satiiria. Tämä koskee etenkin politiikkaa. ”Difficile est satiram non scribere.”
Maassa on ollut kaikkiaan 15 hallitusta, joissa edustettuna ovat vain porvarillisiksi katsotut puolueemme. Siinä ei ole siten mitään erityisen poikkeavaa. Viimeisimmät neljä Ahon, Vanhasen, Kiviniemen ja Sipilän hallitukset. Näin pääministerinä on ollut pääsääntöisesti Keskustapuolueen puheenjohtaja. Tässä vaikuttasi olevan nyt tapahtumassa raju poliittiseen maantieteen liitettävä muutos.
Se koskee etenkin juuri Keskustapuolueen nimeä kantavaa ja EU:ssa liberaalina esiintyvää suomalaista perikonservatiivista puoluettamme. Politiikan makuasioista ei voi kuitenkaan kiistellä. ”De gustibus non est disputandum”. Etenkin jos kyseinen puolue edustaa sitä maakuntaa, jossa majailee yliopistosi ja sen johto tutkijoineen.
Tällä kertaa näin ei olisi, Keskusta ei olisikaan johtava pääministeripuolue, vaan pääministeri tulisi Kokoomuksesta eikä Keskusta (Maalaisliitto) olisi mukana lainkaan. Se oli jäänyt vasemmiston ja sosialistien mukana oppositioon.
Niinpä samalla kun vihreitten väri alkaa sekin olla yhä selvemmin punainen ja sosialistinen, Keskustan kohdalla EU:n sisällä puolue on sitoutunut liberaaliryhmään ja nyt Suomessa sekä edellisessä hallituksessa ja nyt oppositiossa sosialistiseen ja samalla lähelle vihreitä, myös punavihreiksi kuvattuja värejämme. Syntyy vaikutelma puolueista, joissa käydään ”kaikkien sotaa kaikkia vastaan.” ”Bellum omnium contra omnes.”
Kun suuntaus on ollut näin jo edellisessä hallituksessa ja jatkoa seuraa oppositiossa, se ei voi olla vaikuttamatta ikivanhan kansanliikkeen poliittiseen leimautumiseen liberaalivasemmistolaisena liikkeenämme EU:n tapaan siellä profiloituenkin. Suomessa vastaavat liikkeet eivät ole oikein menestyneen talousoikealla.
Kari Suomalainen piirsi näistä nerokkaita kuviaan avaten ongelmaa lukijoilleen. Maalasiliiton tapa käyttää valtaa talousoikeistolaisiin liberaaleihin puolueisiin oli Karin piirroksissa tapana kuvata lihavan maalaisisännän karjahduksina fasisteille tarkoittaen näitä liberaaleja pienpuolueitamme. Olemme varoneet liberaalia oikeistoa ja siirtyneet liberaaleina mieluummin talousvasemmalle.
Vastaavasti olemme varoneet konservatiiveina leimautumista samalla vasemmalle. Näin poliittinen kenttämme on päässyt mediayhteiskunnassa ja sen tuotteena polarisoitumaan Konservatiiveina talousoikealle ja liberaaleina talousvasemmalle. Muu olisi ollut turhaa riskinottoa puolueiltamme ja niiden äänestäjiltä. Olemme pragmaattisia ja samalla helpotamme ajatteluamme, teemme siitä kaksinapaista.
Tuleva hallitus syntyessään on poikkeuksellisen oikeistohenkinen, toteaa professori Vares Helsingin Sanomien artikkelissa. Koko historiamme oikeistolaisin se ei kuitenkaan ole, hän kuitenkin oikaisee lausuntoaan. Se on varmaan tarpeen. Lapuan liikkeen aikainen hallituksemme meni toki oikealta ohi.
Tuleva hallitus olisi kuitenkin poikkeuksellinen. Sillä on äänestäjien selvän enemmistön tuki ja samalla aiemmin johtavat keskustaan sekä vasemmistoon liittyvät puolueet ovat yhteisessä oppositiossa. Keskustan ajautuminen talousvasemmalle, ja vielä liberaalina ryhmänä EU:n sisällä, ei ole oikein sen traditiolle uskollinen suunta.
Jokisipilän mukaan perussuomalaiset ovat Suomen poliittisessa historiassa siinä mielessä erikoinen puolue, että sitä äänestävät taustoiltaan hyvin erilaiset ihmiset. Se on siis ikään kuin poikkileikkaus meistä suomalaisista. Sellainen on rankka paikka pitää kasassa ja hoitaa tyylikkäästi. Eivät ole kunnon sosialisteja eivätkä porvareita. Timo Soini paikansikin puoluetta keskemmälle ja Veikko Vennamo puhui todellisesta keskustasta, jolla oli lupa haukkua myös omia sosialistejamme.
Hän, Veikko Vennamo, puhui asialinjasta. Se oli hyvin pragmaattista puhetta suomalaisen korvaan puhuttuna. Niinpä kysyttiinkin, kuinka kauan maallamme on varaa vain kahteen poliitikkoon, Kekkoseen ja Vennamoon.
Raja kulki likipitäen Neuvostoliiton rajana ja nyt tuo raja avautuu samalla Naton rajana. On hyvinkin mahdollista, että niin eduskuntaa ja rakenteita tutkivat, kuin valtiotieteilijätkin, joutuvat palaamaan hybridiyhteiskunnan kouristeluun kirjanani sekä samalla pohtimaan, mitä tarkoittaa kyberturvallisuus sekä digiajan tieteitämme ravistelleet paradigmaiset muutokset niin aika- kun paikkatieteissämme.
Siis ensin erikseen historiassa ja sen tulkinnassa sekä myöhemmin maantieteessä ja sen menneen ajan muisteloissa, venäläisen Putinin tapaan tsaarin aikoja kohtuuttomasti muistellen ja niillä elämöiden. Tällä käytännöllämme ovat omat ikävät muistommekin. Muutaman niistä voisi palauttaa mieliin alkaen 1920-luvulta.
Koko 1920-luvun Suomen hallitukset olivat periaatteessa porvarihallituksia. Hallituksessa olivat Maalaisliitto, Kansallinen Edistyspuolue sekä joskus myös Ruotsalainen Kansanpuolue. Näitä vähemmistöhallituksia kutsuttiin ”keskustahallituksiksi” ja nämä muistot elävät monen keskustalaisen mielissä vielä tänäänkin. Näitä hallituksia tuki SDP oppositiosta käsin.
Kokoomus puolestaan pääsääntöisesti vastusti näitä hallituksiamme. Oma mediamme on taas sekin oma lukunsa. Kun makuasioista ei voinut kiistellä, syntyi ilmiönä suomettuminen. Kaikkien sota kaikkia vastaan ja sosiaalisen median sivuille sen tuoden. Kekkosen aikana tällainen sota ei ollut luvallista. Vaivaa vaati voitto. ”Amat victoria curam”.
Vuosikymmenen vaihtuessa maahan alettiin vaatia SDP:hen nojaavien ”keskushallitusten” sijaan porvarihallituksia. Puhuttiin rämettyneestä parlamentarismista. Mukana olivat Kansallinen Kokoomus, Maalaisliitto, Edistyspuolue ja RKP. Myös erilaiset järjestöt olivat ajaneet yleisporvarillista hallitusta. Kuten Karjalan kansallisliitto, Gustaf Mannerheim, Svinhufvud ja Suomen Suojelusliitto. ”Kuultakoon myös toista puolta” huomauteltiin. ”Audiatur et altera pars.”
Itsenäisen Suomen puolueet, Kansallinen Kokoomuspuolue, Maalaisliitto (nykyinen Suomen Keskusta), Kansallinen Edistyspuolue, Ruotsalainen Kansanpuolue ovat etenkin ”keskustapuolueina” pyrkineet yhteistyöhön myös vasemmiston ja siis Suomen Sosiaalidemokraattien kanssa. Se on vaatinut vaivaa ja yhteisen hyvän ymmärrystä. ”Amat victoria cuam”.
Muita historiallisia porvaripuolueita ovat olleet Isänmaallinen Kansanliike (IKL) radikaalina oikeistona, Edistyspuolueen jaosta syntyneet Suomen Kansanpuolue ja Vapaamielisten liitto, joiden jälleenyhdistymisestä syntyi Liberaalinen Kansanpuolue. Näin on päästy toteuttamaan myös globaaleja tuulia hakevia poliittisia uudistajiakin. ”De visu; de auditu; de olfactu”.
Toki myös Suomen Maaseudun Puolue (SMP) kuului porvareihin asialinjansa kanssa eläen. Uusimpia nykyaikaisia porvaripuolueitamme edustavat Kristillisdemokraatit ja Perussuomalaiset SMP:n perintöä jatkaen. Vihreän liiton paikka puoluekartassamme on vaikeammin tulkittava. Vaalien tulos todisti, mistä on kyse. ”Argumentum baculinum”. ”Keppi sen todisti”.
Tein nuorena opiskelijana ensimmäisen tutkimustyöni SMP:n menestyksestä vuoden 1970 vaaleissa. Se liittyi poliittiseen maantieteeseen ja tein sen professorin pyynnöstä Kuopion vaalipiiristä.
Tietokone oli tuolloin jo käytössä ja tulkinta äänestysalueittain paljasti, kuinka puolueen ja Veikko Vennamon äänet Kuopion vaalipiirissä, hänen kotivaalipiirissään, tulivat valtaosin korpikommunistisilta alueiltamme.
Samalla äärivasemmisto koki siellä suurimmat tappionsa. Toki mukana oli myös maalaisliittolaisia ääniä, mutta paljon vähemmän. Ne tulivat etenkin Karjalan evakoiltamme. Vennamo kun hoiti aikanaan heidän asutustoiminnastaankin. Poliittisena liikkeenä ja osana demokratiaa ja sen uudistumista SMP ja nykyinen Perussuomalainen puolue on tutkijalle mielenkiintoisin kohde poliittisen maantieteen kartalla ja ajankuvanakin. Oppi (tieto) tuo samalla vaikeudet, tieto lisää tuskaa. ”Difficultatem facit doctrina”.
Kevään 1937 presidentinvaaleissa yleisporvarillisuus suomalaisessa politiikassa jäi lopullisesti historiaan. Presidentinvaaleissa onnistuttiin saamaan kokoon vielä IKL:n, Kokoomuksen ja osasta RKP:n edustajista laaja oikeistorintama Svinhufvudin taakse vastaehdokkaina Ståhlberg, Kallio ja Tanner. Lopulta toisella kierroksella Sosiaalidemokraatit, Maalaisliitto ja Edistyspuolue nostivat Kallion presidentiksi.
Tämä lopetti täysin yleisporvarillisen suuntauksen ja käynnisti ns. punamultapolitiikan ajan. Syntyi Maalaisliiton ja SDP:n punamultahallitus, jossa Edistyspuolueen A.K. Cajanderilla oli pääministerin paikka.
Itsenäisessä Suomessa porvaripuolueilla tarkoitetaan Kansallista Kokoomuspuoluetta, Maalaisliittoa eli nykyistä Keskustapuoluetta, Ruotsalaista Kansanpuoluetta, kuihtunutta Kansallista Edistyspuoluetta (liberaalit).
Sotien jälkeistä aikamme voidaan pitää usein vasemmistolaisten ja punamultahallitusten aikana, jossa Kokoomus oli paitsiossa. Toki yleisporvarillinen suunta oli rakoillut jo paljon aiemminkin. Keppi sen todisti – Argumentum baculinum.
Oli syntynyt keskustahallitusten aika. Samalla kun vasemmiston valta kasvoi, kokoomuksen heikkeni. Toki Urho Kekkosen aika oli muutenkin suomettumisineen poikkeuksellista. Kekkosta lainaten, jos jommankumman on oltava rempallaan, sisä- tai ulkopolitiikan, olkoon se sitten sisäpolitiikka. Ja se oli myös sitä.
Etenkin koko 1960–1970-luku oli Kekkosen (Maalaisliitto-Keskustan) ja SDP:n valtahegemoniaa, kansanrintasuuntausta ja porvarien paitsion vuosikymmeniä. Nimet Sukselainen, Paasio, Karjalainen, Fagerholm, Miettunen jne. tulivat tutuksi oman nuoruuteni poliittisten hallitusten pääministereinä. Myöhemmin Sorsa, Lipponen sekä SDP:n ja punamullan edustajamme. Muistamme nuo ajat presidenteistämme, Kekkosesta, Koivistosta ja muista demaripresidenteistämme, pääministerimme ovat unohtuneet. Olkoonkin että presidentin valtaoikeuksia kavennettiin rajusti.
Porvareista Kokoomus jäi historiansa pisimpään paitsioon ja pääsi hallitukseen vasta 1987, jolloin muodostettiin Harri Holkerin sinipunahallitus. Ennen tätä muistamme porvareiden hallituksena vain Miettusen III hallituksen syksystä 1976 kevääseen 1977. Vasta vuonna 1991 syntyi Keskustan ”veret seisauttavan” vaalivoiton jälkeen Esko Ahon hallitus. Nimen vaaleille antoi Seppo Kääriäinen, naapurini ja koulukaverini Iisalmesta ja Iisalmen lyseosta. Samalla käynnistyi syvän laman aika sekä matkamme EU:n jäseneksi vuoden 1994 kansanäänestyksen tuloksena.
Uusi vuosituhat tuo mieleen Kiviniemen, Kataisen ja Sipilän hallitukset sekä nimityksen ”sateenkaari” kuvaten hallituksen poliittista kirjoamme. Sipilän hallituksessa vasemmisto ei ollut edustettuna. Sen sijaan perussuomalaiset olivat ja välillä puolueen nimi hallituksessa vaihtuenkin. Vastaavaa virhettä puolue tuskin enää kohtaa nyt jo kokeneitten poliittisten johtajiensa käsissä. Vaivaa vaatii voitto mutta myös voiton käyttäminen. ”Amat victoria curam”.
Puolue kun jakautui kahtia puoluekokouksessaan ja on nyt jälleen voimissaan sekä valmis kantamaan vastuuta liki maan suurimpana puolueena yhdessä Kokoomuksen, RKP:n ja SKP:n kanssa. Keskusta on vuorostaan oppositiossa vasemmiston kanssa. Politiikka on iloinen asia. Siinä voitto vaatii vaivaa, väsynyt hakee riitaa ja ketään ei voi velvoittaa mahdottomaan. ”Amat victoria curam” – ”A lasso rixa quaeritur” – ”Ad impossibilia nemo tenetur.”