A verbis ad verbera – Ab asurdo – Ab imo pectore
Sanoista ruoskaan – Järjettömästä – Syvältä sydämestä
Vuosi 2011 oli alkuna kirjalleni ”Arctic Babylon 2011” ja myöhemmin kirjasarjalle. Mitä tapahtui vuonna 2011 sellaista, joka sai minut kirjoittamaan tuosta vuodesta jo vuosikymmeniä aikaisemmin? Tai Mayakansa oman aikansa sivistyskansana kirjoittaen sekin juuri tästä samasta vuodesta samalla huikeita kaupunkeja ja pyramideja rakentaen.
Palataan siis vuoteen 2011 ja käytäköön sitä läpi muistaen samalla, mitä meille on tapahtunut sen jälkeen. Unohtamatta, mitä tapahtui Saharan pohjoispuoleisissa valtioissa aina Niilin laaksoa ja Egyptiä myöten. Mehän saimme sieltä valtavat joukot pakolaisia, eikä tuo tulva tahdo pysähtyä tänäänkään.
Mistä me suomalaiset puhuimme silloin, kun nämä suuret mullitukset käynnistyivät ja nykyiset perussuomalaiset muistavat huomauttaa, kuinka vaikeita aikoja Euroopassa on eletty tuon Mayakansan ennusteen jälkeen?
Samana vuonna Japani koki tsunaminsa ja modernin teknologian haavoittuvuuden. Saksa jopa lopetti kokonaan ydinvoiman tuotantonsa. Miksi ihmeessä?
Ja mitä tapahtui Norjassa? Toki nuoret surmasivat kouluissa toisiaan hekin. Mitä tarkoitti Angry Birds ja Rovio Mobilen kehittämä videopeli? Mitä tarkoitettiin vihapuheella ja Gonzo journalismillamme? Entä peliteorialla? Konflikteilla ja kilpailulla? Mikä oli Cristianan unelma ja Venäjän tandem? Nehän olivat kirjoitettu luettavaksi, kahtena päivänä perätysten. Ciceron tapaan kooten kasapäin monia ajatuksia: ”Acervatim multa frequentans”. Jo Tacitus huomautti kuinka lähimpien vihat ovat kiivaimpia. ”Acerrima proximorum odia suni.”
Angry Birds on suomalaisen Rovio Mobilen kehittämä videopeli. Valmistuttuaan vuonna 2009 se levisi Applen laitteille ja sitä myytiin hetkessä yli 6 miljoona kopiota.
Peli levisi useille alustoille ja hetkessä sitä on myyty jo liki puoli miljardia. Sen saattoi ladata maksullisesti myös nettiversiona Googlen Chromella.
Se oli maailman myydyin mobiilipeli liki sadassa maassa. Voimme olla siitä ylpeitä. Se kun on samalla oman kulttuurimme tuote, siinä missä mikä tahansa kuvataide tai kirjallisuus, musiikki.
Jos joku ei tiedä mikä on “Angry Birds”, se kertoo hänen paikkansa suurkulttuurien kuluttajana ja osana globaalia maailmaa ja sen markkinoita. Hän on niistä täysin ulkona ja osaton; yrittäjänä, johtajana, kouluttajana ja tutkijana vahingoksi yhteisölleen. Pieni kansakunta kun synnyttää harvoin tällaista globaalia ilmiötä.
Ja sitten tuli ”Sisu” ja levisi Yhdysvalloissa elokuvana kuin häkä päähän. Sellainen oli suomalaisittain kuvaten mahdotonta toimintaleffana. Kun olet tuon teoksen nähnyt, ymmärrät varmasti, miksi tuote tarjoaa toimintaleffan ystävälle elämyksen. Siinä on sarjakuvamaista uskottavuutta ja räiskettä alusta loppuun.
Ja sitten tulee todellinen isku palleaan. Varmaan monen palleillekin. Lappia kiertäen ja talo talolta moneen kertaan syvä haastatellen, nuo kuvaukset Lapin sodasta ja poltosta sekä peräänantamattomuudesta ovat totta. Lappi on ihmeitä täynnä. Elämyksiä, jotka varmasti koskettavat. Ihmisiä, joita on ilo palvella.
Pelkistettyä peliteoriaa
Angry Birds perustuu sekin ideana sosiologian pelkistettyyn peliteoriaan, jossa mukana on jotain arvokasta, josta taistella, ja jonka saavuttamiseksi panoksia ja tuottoja on pohdittava ritsa kädessä. Vihreät siat ovat pahiksia ja näiden on varastettava lintujen pesissä odottavia munia. Vihreät siat eivät muni.
Pelaaja panostaa erilaisiin lintuihin, kloonautuu ja kasvattaa vauhtiaan, räjäyttelee ja hävittää sikojen jäisiä, puisia ja kivisiä linnoituksia. Kultaiset munat ovat palkinto päästä uuteen vaativampaan kenttään kohoten kuin urahierarkiassa tai optioita hankkien. Mikä ihana kouluttaja tuleville neroille, uuden ajan poliitikoille.
Erikoisversioissa lapsia kasvatetaan juhlapyhien ja vuodenaikojen teemoilla. Se on hyvin suomalainen tapa nähdä ympäristö ja sen suuret vuodenaikaiset vaihtelut. Animaatioelokuvissa on lisäksi kansallisia teemoja ja Nokialla luonnollisesti Suomi-teemansa.
Suomen elokuvasäätiö on myöntänyt peliyhtiölle kehittämistukea pitkää animaatioelokuvaa varten. Tämä yhtiö ei ole varaton ja sen elokuvia ei tehdä kuten Mannerheimin filmatisointia. Siinä kohtaa kaksi maailmaa toisensa. Kumpi vei lasten sydämen ja sielun?
Angry Birds kansakunta
Suomalainen ministeri Alexander Stubb puuttui kansalliseen tapaamme esiintyä aggressiivisesti maailman turuilla ja toreilla. Yhtäällä hän ymmärsi sen johtuvan kansanluonteestamme, rehellisestä ja jaloon pyrkivästä, kaikilta vastaavaa tasapuolisuutta EU:ssa odottaen.
Ministeri epäili kuitenkin muilla kansakunnilla olevan vastaavia taipumuksia, mutta pitävät ne visusti sisällään ja hakevan konsensusta, ovat viisaasti diplomaattisia. Ministeri arveli suomalaisten muistuttavan “Angry Birds” lintuja, jotka hävittävät pelissään omaa mahdollisuuttaan menestyä, tuhoamalla kohtuuttomasti vihreiden sikojen linnoituksia. Miksi nämä siat ovat vihreitä? Miten mahtavat menestyä vaaleissa vuonna 2023?
Vielä yksi tai kaksi tasoa voidaan antaa anteeksi, mutta kolmas voi olla jo liikkaa. On edetty liian korkealle tasolle pienenä kansakuntana. Vastus kovenee, jokainen taso on etistä vaativampi ja pudotus on julma. Peliteorioissa vauhti ei tapa vaan äkkipysähdys. Mihin katosi Mayakansa ja sen pelaajat?
Konfliktit ja kilpailu
Peliteoreetikko on ihminen, joka kokee maailmansa konfliktien ja kilpailun kautta. Noin vajaa viidennes ihmisistä on tällaisia ja poliitikoista kaikki. Peliteoreetikon maailmassa kaikesta on puutetta, rahasta, varallisuudesta, arvonannosta, maineesta ja kunniasta, hyväksynnästä ja rakkaudesta. Kaikesta on käytävä armotonta kilpailua. Ja kun yksi kilpailu on ohi alkaa heti seuraava ja samojen muurien sisällä.
Pelaaja asettaa panoksensa oman peliteoriansa kautta ja sulkee pelinsä ulkopuolelle sellaiset, jotka eivät pelaa hänen säännöillään. Peliä jatketaan projektiluontoisesti, ja kun edellinen on päättynyt, uusi on jo odottamassa vuoroaan. Se on lohdutonta elämää, jossa universumi kulkee ohi ja oikea elämä jää kokematta. Syntyy sydämetön peluri, joka itse ohjaa peliään ja sulkee muut sen ulkopuolelle.
Olen tästä kirjoittanut paljon ja pelaaja esiintyy myös vaikkapa toisen väitöskirjani sivuilla yhtenä kuluttajatyyppinä, mutta myös yrittäjänä. Angry Birds on vain siellä paljon mutkikkaampi kuin pelikonsolilla.
Niinpä vaikkapa avioliiton helvetissä, sen peliteoreetikon hallitsemassa maailmassa, pelaaja eroaa perheestään kertoen, kuinka kaikki on aikuisten ihmisten sopimaa, eikä siitä tulisi myöhemmin jäädä kaunoja.
On kypsytty vain erilleen, aloitettu uudet suhteet ja uusi lohduton peli. Työympäristössä peliteoreetikko on hankala etenkin täysin vailla moraalia olevana tunnevammaisena ihmisenä, kultaisten munien saalistajana. Vihreä sika ei muni omia munia. Mutta on koko ajan mukamas huolissaan maailman kohtalosta.
Angry Birds ja vihapuheet
Suomalainen vihapuhe ja Angry Birds rantautuivat samaan aikaan ja molemmat ovat osa yhteistä sosiaalisen median keinoa ruokkia tietyntyyppistä maailmankuvaa ja siinä elävää kuluttajajoukkoa.
Kaikki eivät sitä ymmärrä eivätkä ole kiinnostuneita lainkaan. On myös muita kuluttajatyyppejä, ja heille on myytävä kokonaan erilaista maailmaa, jossa kuluttaa joutoaikaansa. Mahtoiko joku lukea väitöskirjani? Entä toisen ekologisesta klusterista ja innovaatiopolitiikastamme? Oppiko jotain lukemastaan?
Olen siirtänyt kotisivuni kuvasivuille postereita, jotka esittelevät muutamia liki tuhat sivuisia julkaisuja yhdelle vaatimattomalle posterille, yhdelle kuvasivulle siirrettynä.
Ne ovat ikään kuin tieteen taidetta kyetä esittelemään mutkikkaita teorioita ja niiden malleja kiireisen ihmisen luettavaksi. Käytänkin niistä nimitystä “Science Poster art” erotuksena perinteisestä posteritaiteesta, sekä erikseen vielä niiden klusteriluonteen vuoksi käsitettä “Cluster art economy”. Ne kun liittyvät pääsääntöisesti yhteiskunnan sosiaalisiin ja taloudellisiin toimintarakenteisiin sekä klustereihin. Postereissa on esitelty myös klustereita. Jos et osaa tai ymmärrä, robotiikka ja tekoäly osaa varmasti.
Turistina posteriviidakossa
Useimmat noista postereista ovat olleet esillä konferensseissa, jossa tiedemiesten ja tutkijoiden sekä yrittäjien ja konsernijohtajien, rahoittajien ja pankinjohtajien, hallintoihmisten ja poliitikkojen, opettajien ja kouluttajien maailmat kohtaavat samaan aikaan ja samassa sosiaalisessa tilassa, maailmankonferenssissa.
Kun posterikokoelmia on rinnakkain runsaasti konferenssivieraat tutustuvat postereihin hieman samaan tapaan kuin vaeltava katutason flaneeraaja, turisti, katukuvan näkymiin ja muistuttaa siinä koomikko Jacques Tatin elämää. Tämä keskiluokan modernin kaupungin turisti on sosiaalisista luokista suurin ja komiikan keinon tutuin ja kuvatuin keskiluokan ihminen. Posterit on tarkoitettu juuri heille.
Monsieur Hulot’n hyväntahtoinen, avulias ja kömpelö ilmestyminen postereiden tutkailijaksi tuo mukanaan lähestyvän katastrofin. Liki kaikki suuret humoristit ovat käyttäneet tätä tyyppiä hyväkseen alkaen Charles Chaplinista. Tekniikka oli vain kovin kömpelöä.
Mr Bean, Rown Atkinson, on oman aikamme ehkä onnistunein Monsieur Hulot. Playtime oli taas kunnianhimoisin tapa kuvata flaneeraajan tai turistin modernin kaupungin syntyä jatkona elokuvalle “Enoni on toista maata”. Monsieur Hulot oli siellä koko ajan eksyksissä, modernin ajan kliinisessä elämässä. Edes tuon työn tekijät eivät tunteneet, ymmärtäneet, mitä tarkoittaa robotiikka ja tekoälymme.
Playtime ja uudet visiot
Maailma muuttuu ja internet sekä sosiaalinen media raivaa koko ajan tieltään uuden mediayhteiskunnan onnettomia tunareita. Sen elämän kuvaaminen kliinisenä elämänä, koko ajan uuden mediayhteiskunnan tieltä työnnettävänä, sinne sopimattomana mukavassa kulissiympäristössään, on vielä tekemättä koomisena elokuvana. Siinä kun ei ole enää mitään koomista.
Sen sijaan Playtime on filmihullujen aarre. Pääosa flaneeraajista ei sitä ymmärrä lainkaan ja kolmetuntinen kokonaan juonettomalta vaikuttavaa elokuvaa on rankka kokemus ja vei Tatin konkurssiin, talon myyntiin ja miehestä tuli katkera vanhus.
Kulkuri on globaalin maailman kasvavin ihmisryhmä ja koditon kaikkialla. Charles Chaplin pyrki hakemaan tätä ihmistyyppiä, mutta eli vielä väärässä ajassa ja koomisuus syntyi toista kautta, harmittomana Tatin kaltaisena anarkiana.
Törmäily intrenet -ympäristössä on vaikeasti kuvattava eikä ehkä vielä oikein riittävän koominen. Pahimmat törmäilijät eivät edes tiedä, mistä on kysymys ja Mr Hulot jää vaille huomiota uuden sosiaalisen median viidakossa törmäilevänä ja robotteja tervehtivänä huopahattuisena herrana ja rouvana.
Oman aikamme kulkuri elää kotonaan kaikkialla, mutta pelkää sitoutumista ja varoo identiteettinsä puolesta, jossa juurettomuus on tavoite sinänsä. Kulkurista on vaikea tehdä koomista Suomessa, jossa ilmiöön liittyi agraarin ajan ahdistus, irtolaisuus sekä rikollisuus ja siirtolaisuus. Suomessa kulkurin elämä, irtolaisuus, oli aikanaan rikos. No tänään se ei sitä ole vaan haettu elämäntapa.
Kulkurin valssi
Kulkuri on suomalaisessa kerronnassa romanttinen hahmo, tukkilaisromantiikan ja renkipojan maailmaa, ja vielä tänäänkin peliteoreetikon vihapuheet kohdistuvat juuri muukalaisuuteen, vieraaseen ja pelkoon, irtolaisuuteen.
Globaalin maailman kasvava sosiaalinen suurtyyppi ei oikein istu suomalaiseen maisemaan ja maailmankuvaan, jossa suuret metropolit puuttuvat ja monikulttuurisuus koetaan vieraana, jopa uhkana sekin.
Pelko, uhka ja ahdistus ovat suomalaisia muotisanoja kuvata liki mitä tahansa aikamme uutta ilmiötä, jopa perinteistä metsää ja korpea, soista maatamme. Kaikkeen on ratkaisuna yhteisö. Sellainen ratkaisu 8000 miljoonalle ihmiselle on mallina mahdoton. Ja Suomi on Nokian ja Angry Birds -kulttuurin kotimaa.
Maaseudun yhteisöllisyys kuvataan usein vastakohtana metropolikulttuurin kuvaukselle ja sen kulkurin mittoihin rakennettavalle tulevaisuudelle. Juurettomuus ja pelko sitoutumisesta on hyvin suomalainen tapa kokea uusi kulkurin tuoma sosiaalinen rakenne ja juuri monikulttuurisena ilmiönä.
Jos ymmärrämme monitieteisyyden, me ymmärrämme kyllä moni- ja poikkikulttuurisenkin. Ne kun ovat samoja asioita yhdessä poikkitaiteellisen elämän kanssa.
Virtuaalihahmot ja telecity nuoret
Neljäs suurtyyppi on tietokoneajan muokkaama ja muistuttaa koomisena hahmona nörttiä, jonka paikka oli vielä 1990-luvulla pilkattavien joukossa. Vasta internetin ja sosiaalisen median myötä tästä tyypistä tuli hallitseva, ja nykyisin se on epäilemättä paitsi kasvava, myös eniten valtaa käyttävä teknistyneen yhteiskunnan perushahmoja.
Virtuaalista maailmaa hallitsee kuvaruudun pinta, joka on ikkuna kaikkeen, ja samalla täysin neutraali, fiktiivinen mielikuvitusmaailma, sekä asettaa vaatimukset tätä kautta korkealle.
Ajattoman ja paikattoman maailman kulkuri on tässä prosessissa lähin ymmärtäjä, mutta komiikassa kumpaakaan tyyppiä ei voi enää lähestyä tekemättä itsestään naurettavaa Monsieur Hulot’n tapaan ja turvautumalla huopahattuun, piippuun, puhumattomuuteen ja ranskalaisen keskiluokan ivaamiseen.
Karikatyyrien ongelmat
Karikatyyrien piirtämien oli takavuosina helppoa etenkin poliittisista suurpuolueistamme maalaisliitosta, kokoomuksesta, demareista ja kommunisteista. Kari Suomalaisen vakiinnuttamat hahmot eivät kuitenkaan istu oikein enää tähän aikaan, jolloin niiden muisto tuo mukanaan jo koomista nostalgiaa.
Perussuomalaisten äänestäjäjoukko on tutkimusten mukaan taas kaikkein heterogeenisin, jolloin karikatyyrin on synnyttävä muuta kautta kuin hakien äänestäjistä jotain yhteistä, muuten kuin vihaisina miehinä ja vastapoolina vihreitten punertaville naisille.
Molempia kuitenkin äänestävät runsaasti opiskelijat ja vähemmän eläkeläiset, perussuomalaisia oman aikamme duunarit, mutta myös kokoomuksen tapaan varakkain osa keskiluokkaamme. Yhteinen hallitus on hyvinkin toimiva.
Perussuomalainen mies ja perusvihreä nainen eivät oikein sovi samaan hallitukseen. Sama toki oli havaittavissa myös vaikkapa maaseudun perussuomalaisen miesyrittäjän ekologisissa tuotteissa ja niiden helsinkiläisissä vihreissä keski-ikäisissä akateemisissa naiskuluttajissa. Ne eivät oikein löytäneet toisiaan ekologisen klusterin tutkimuksissani ja luontoyrittäjiä auttaessani.
Kun vähäpuheinen Monsieur Hulot pyrkii huopahattuineen ja piippuineen asioimaan Playtimen modernissa kliinisessä metropolissa paikallisten naisten kanssa, syntyy koomisia tilanteita, joista hyväntahtoinen Hulot ei ole vastuussa. Ranskalainen Monsieur Hulot on suomalainen Herra Hakkarainen.
Helppoja ratkaisuja
Yleisin tapa perinteisissä medioissa on käyttää perussuomalaisista Timo Soinin kuvaa. Sama pätee usein myös muihin puolueisiin, joka taas kuvaa ongelmaa tyypittää yhteiskuntaamme, sitä edustavia puolueinstituutioita, ja hakea näkökulmaa vaativamman analyysin kautta arvojen maailmasta. Mikään ei ole niin pinnallista kuin henkilöidä puolue ja sen miljoonat äänestäjät stereotyyppinä medioissamme.
Medioitten kehnous ei ole toki yhteiskunnan ja sen kehityksen, murroksen ja sen synnyn syytä.
Sen sijaan nyt on jo oikeus ja kohtuus syyttää peiliä, jossa medioitten kyky kertoa yhteiskunnasta on vääristynyt ja virheellinen kuvattaessa sosiaalisen median taloutta, strategiaa ja jopa sellaista ilmiötä kuin Angry Birds. Väärinkäyttö kun ei ole käyttöä vaan turmelemista. ”Absus non est usus sed corruptela.
sunnuntai 25. syyskuuta 2011
“Järvi oli kuin suunnaton valkea marmorilevy, jonka päälle oli asetettu sadoittain hevosenpäitä. Ne näyttivät leikkautuneen pyövelikirveen terävästä iskusta. Vain päät pistivät esiin jääkuoresta. Ne kaikki olivat kääntyneet rantaan päin. Ammottavista silmistä paloi vielä kauhun valkea tuli.” Se oli kuin leffasta ”Sisu” ja sen sanomasta. Eihän tuollainen voi olla edes mahdollista.
Lainaus on sunnuntain (25.9. 2011) Helsingin Sanomista, Jari Paavonheimon kirjoituksesta italialaisesta Curzio Malaparten raportista Suomesta sodan aikana, Laatokan rannalta katsottuna. Tosi siirtäen sen keväälle 2023 ja Ukrainan sotaan, ”Sisuun” suomalaisena leffanamme.
Malaparte oli gonzojournalisti, pienten asioiden havainnoija ja sivuraiteitten kulkija, Italian armeijan upseeri, diplomaatti, journalisti ja kirjailija.
Romaaneista “Kaputt” kohosi aikanaan kulttimaineeseen ja tyypillisen gonzon kerronnan tavalle, kukaan ei voi olla varma asioiden todenperäisyydestä, absurdista maailmasta ja sen komiikasta myös lehtijuttujen yhteydessä. Malaparten teoksista on Kaputtin ohella suomennettu “Edessä palaa Leningrad”, “La pelle 1949” ja “Iho“.
Christianian unelma
Samassa lehdessä John Raven, kuvanveistäjä, kertoo toimittajalle, mahdollisesti gonzojournalistille, kuinka he ovat edelleen täällä, Christianian ite-arkkitehtuurin omaleimaisessa maisemassa, yhdyskunnassa, jota kutsutaan myös vaikkapa vapaakaupungiksi, tai paremmin se ehkä tunnetaan sodan jälkeisen hippiyhteisön kannabiksesta, talonvaltaajien konsensusdemokratiasta, anarkistien unelmasta, jossa poliisi ottaa yhteen huumediilereiden kanssa. Se, että kuvanveistäjä Raven on edelleen elossa, on ihme, ei toki muu kertomuksessa.
Oscar Rossin pieni tarina on uskottava ja hyvin kirjoitettu kertomuksena gonzona. Sellainen kiinnostava tarina on tosi, ei huonosti kirjoitettu mutta oikea, todellisen elämän ja tapahtumien kuvaus. Tässä kertomuksessa vanhan polven kaipaama idealismi ei täysin katoa.
Christianian henki elää siinä, missä Laatokan teurastettujen hevosten päät, tuijottaen kohti rantaviivaa kauhun valkaisemilla sokeilla silmillään jatkosodan päättyessä. Sellaista näkyä ei oikeasti ole muualla kuin Salvador Dalin maalauksissa, surrealistisissa kuvissa. Usein gonzo on surrealistista kerrontaa.
Tänään keväällä 2023 entinen näyttelijä, nykyinen Ukrainan presidentti, vierailee Helsingissä. Ilmiö muistuttaa surrealismia tai gozo journalistin tapaa ymmärtää taustalla koettavaa julmuutta. Sama pätee suomalaisten tapaa koota hallitustaan.
Kooten kasapäin monia ajatuksia, Ciceroa lainaten – ”Acervatim multa frecuentans”
Karjalan surrealistisia näkyjä
sunnuntain (25.9. 2011) Helsingin Sanomat on idän, Karjalan ja Venäjän numero. Se kertoo, kuinka jatkosodan takavuosien tantereilla taistellaan nyt venäläisten turistien rahoista. Bisnes on mittakaavaltaan miljardiluokkaa ja rakennetut hotellit ja asuinalueet kaikkea muuta kuin köyhälle kansalle tarkoitettuja. Tänään keväällä 2023 on toisin. Raja railona aukeaa.
Pietarin vaikutusalueen laajuus ulottuu kuitenkin kauas sisämaahan aina köyhään Etelä-Savoon saakka ja pääkaupunkiseutu saa siitä toki osansa siinä missä Turun talousalue ja kaikki satamakaupunkimme. Pietari ja sen miljoonat varakkaat tuovat mukanaan muutakin kuin turistivirtoja. Koska tuo aika palaa, Pietarin vaikutusalue kukkeimmillaan?
Sen kuvaamiseen gonzo ei ole kuitenkaan journalismina mahdollista ja kertomuksesta tulee tylsää luettavaa. Jääköön se talousmaantieteilijöitten ja alan tutkijoitten, ekonomistien ja rajaviranomaisten tehtäväksi, poliisin arjeksi.
Gonzon siirtyminen historian lehdille on kuitenkin välttämätön paha kuvattaessa aikamme journalismia ja sen parhaita kertomuksiamme 2000-luvun alusta ja sen ensimmäisistä vuosikymmenistämme. Uusi mediayhteiskuntamme on surrealistinen ja etenkin sen kansalaisjournalismin suunnalla ja epärationaalisessa elämänkuvauksessa. Suomalaisessa sisussa se leffaksi muuttaen. ”Sanoista ruoskaan” ja ”Järjettömästä käsin”. ”A verbis ad verbera” – ”Ab absurdo”.
Visitkarelia.fi
Pohjois-Karjala oli panostanut lehteen valtaisan ilmoituksen, jonka mitta oli liki kymmenen sivua. Tuon kertomuksen laadinnassa kuntapäättäjät ja yrittäjät, elinkeinoista vastaavat ja matkailusta huolehtivat, olivat kokoontuneet Joensuussa kymmeniä kertoja kinastellen, kuka saa esitellä ja mitä, mikä on kertomuksen punainen lanka. Löytyykö ilon rinnalle myös oikeaa sisua.
Kun itse vielä asuin tutkijana, kuntayhteistyötä järjestellen Karjalassa, brändi oli 1980-luvun puolella “Ilo elää Karjalassa”. Nyt se näyttäisi kiteytyvän sodankyläläisen malmikuumeen tapaan rajaseudun investointeihin, mökkien ja myymälöiden rakentamiseen rajan pintaan. Miten sellainen mahtaisi menestyä keväällä 2023? Mistä löytyisi teema, joka on ”syvältä sydämestä”. ”Ab imo pectore”.
Siinä on oltava samaa henkeä kuin 1990-luvun alun vapaakauppa-alueiden rakentamisessa, jossa vilisee käsitteet “maailman suurin Prisma”, “St Peterburg West”, “Easyholiday -lomakeskus”, kymmenet uudet kylpylä- ja kauppakeskukset. Lapland -market on tarkoitettu todella vain venäläisille asiakkaille ja nämä marketit alkavat Kouvolasta, Kotkasta, Vainikkalasta ja Nuijamaalta, Lappeenrannasta sekä jatkuvat Imatralle, Mikkeliin, Savitaipaleelle, Punkaharjulle, Savonlinnaan, Rantasalmelle ja Savonrantaan. Mahtavatko verkostot ja klusterit toimia keväällä 2023. Muistakaa, miten Kotkasta tehtiin puutarhakaupunki. Miten agropolis levisi strategiana globaalin maailman käyttöön Hämeestä, ”Agropolis strategy”.
Uusi työ – uusi elämä
Uusi työ, uusi elämä on visitkarelia.fi ja kertoo, miten koko Karjala on muuttumassa, se on jo toki muuttunutkin, karjalaisesta on tullut taas kerran karjalainen, ei pelkkä “laukkuryssä” takavuosien tapaan.
Osaamiselle on nyt kysyntää, ei vain Joensuussa vaan myös Kiteellä, Tohmajärvellä, Suomen komeimmat koulukiinteistöt myydään Keski-Karjalassa. Jatkossa komein kunnantalo on myynnissä Rääkkylässä.
Se muistuttaa sisämaahan rantautunutta Saimaan risteilijää, Ruotsin laivan takakannen siluettia sen lipuessa pois johonkin tuntemattomaan, gonzojournalismille tyypilliseen usvaiseen ja hieman anarkistiseen tulevaan, surrealistiseen maailmaan. Peijonniemen ja Ruppovaaran koulut ovat kuin Raaseporin kartanoita ja kertovat mistä on kyse, kun kunta menettää lapsensa ja muuttuu vanhusten saattokodiksi.
Venäjän tandem
Visitkarelia ei ole vitsi vaan vakavasti otettava. Sen taustajutuksi sopii juuri Etelä-Karjalan muuttuva talouden rakenne ja kertomus Venäjän tandemhallinnosta, jossa Putin jatkaa nyt presidenttinä mahdollisesti 12 seuraavaa vuotta ja Dimitri Medvedev siirtyy hänen aisaparinaan pääministeriksi. Sota Ukrainassa on osoitus tällaisen kulttuurin globaalista järkytyksestä. Ehkä me jopa vältämme tällä kauhulla lopullisen maailmanpalon.
Suomen pragmaattiseen reaalitalouteen ja karjalaisten elämänuskoon tällainen kahden lautasen politiikka sopii parhaiten. Putinilla on edelleen kansansa luottamus ja gonzojournalsimin tuoma karsima. Jatkuuko se yli vuosia kestävän sodankin?
Oikeammin hän ei olekaan enää kaikkivoipa tsaari, vaan taitavasti tasapainoileva poliitikko, jolle suuren maan ja globaalin maailman voimaryhmittymät ovat osa elämää. Strategiasta kaksi päämiestä ovat yksimielisiä ja kemiat pelaavat yhteen toisin, kuin Venäjän perinteiset kovemman linjan kommunistien tarjoamat ehdokkaat. Yhtenäisen Venäjän puoluekokous oli ulospäin yksituumainen. Laskelmat Ukrainan kohdalla olivat kuitenkin virheellisiä. Sodasta voi ehkä oppiakin?
Maisterisjätkän haaste heitetty
Lehden pääuutinen kertoi, kuinka Suomi valitsee presidenttinsä toisin kuin Venäjä ja että Timo Soini on mukana pelissä, jossa on talvella niin vauhtia kuin vaaratilanteitakin. Vuoden 2023 keväällä Soinin vaaratilanteet olivat jo vanhentuneet eikä uusia ole sieltä enää leivottavissa. Uudet luudat lakaisevat perussuomalaisessa politiikassakin. On osattava uusiutua ja elettävä ajassa.
Otsikko oli valittu korostaen perussuomalaisiin kohdistuneita hyökkäyksiä ja gonzo kulki kertomuksessa, jossa mukana on ehdokkaan aiemmat kokemukset vaaleissa sekä sairastumiset, kunnon vastuksen antaminen, jossa presidenttiys on nyt myös oikea tavoite, ei vain keino pitää puolue kurissa ja johtajansa käsissä keskityttäessä syksyn kuntavaaleihin.
Nyt nämä vaiheet on eletty ja uudet vaalit odottavat. Perussuomalainen puolue on tehnyt omat valintansa ja kilpaili keväällä 2023 pääministerin salkusta. Uudet johtajat ovat tehneet puolueesta uskottavan porvarihallituksen runkona.
Soini oli aikanaan ehdokkaista poliittisesti jopa ehkä kokenein, lukien lehden pohdintaa, sekä kykyä aistia koko laajan äänestäjäjoukon tuntoja, tehdä asiansa selväksi ja yksiselitteiseksi, olla äänestäjänsä näköinen ja mittainen mies, jolle puku ei ole oikea työhaalari. Sellainen mies on äänestäjiensä oloinen ja näköinen, brändi kulkee mukana. Mutta mitä oli politiikka ja sen sisältö kuplan takana?
Kertomus Soinista, “maisterisjätkästä”, on hyvää journalismia ja varoo loukkaamasta lisää lehden lukijoita, joiden sympatiat tulevat yli puoluerajojen kiistellylle Timo Soinille, vuoden jytkyn järjestäjälle ja maamme tunnetuimmalle poliitikolle, lehteä suoraan siteeraten.
Se ei ole vähän se poliittisen historiamme kentässä tulevina vuosina, oli Soinin paikka siinä mikä tahansa presidentin ja pääministerin väliltä. Nyt hänet on otettava vakavasti, ei kuoleman vakavasti. Se pilaisi brändin katolisesta ja hyväntuulisesta, joviaalista miehestä, luotettavasta asiansa osaajasta. Pohja uusille johtajille oli valmis.
Nainen paholaisena
Lehden omituisin valinta on sunnuntain erikoisteemana nainen paholaisena, pahana ihmisenä. Siihen on uhrattu yli kaksi sivua kallista ilmoitustilaa ja päivitelty kuinka myytti hyvästä äidistä ja madonnasta on niin vahva, ettei gonzo journalistina uskalla siihen puuttua edes silloin, kun kyseessä on lehden esittelemiä naisia paloittelusurmaajina, uhoavina gladiaattoreina, kuljettaen ruumiita paloiteltuina säkkeihin. Sisu elokuvana on eri asia kuin arjen elämä.
Mukana ovat myös ampumaratasurmaaja hiljaisena nörttinä teurastamassa miehet ympäriltään tai lähihoitajana ja sarjamurhaajana piikittäen vanhuksia hengiltä. Anneli Auer on tuorein tapaus, jossa naisten pahuutta ja henkirikoksia käsitellään pahuuden teemalla. Gonzo journalismina meni historiaan Veikko Ennalan ja Hymy lehden myötä. Vai menikö sittenkään?
Naisen pimeyttä ja pahuutta ei oikein uskota, siinä missä miesten vastaavaa synkkää ilmiötä, pohtii toimittaja. Naisessa on vaikeampi nähdä pahuutta, kertoo dekkarikirjoittaja Leena Lehtolainen. Erityisesti tämä koskee arkipäivän elämää, sadismia kodeissa ja kouluissa, työpaikkojen henkistä kiusaamista osana naisten työympäristöä ja miesten savustamista ulos näistä yhteisöistä.
Pahiten äitimyytin rikkoo kuitenkin lasten seksuaalinen hyväksikäyttö. Kun teko menee yli ymmärryksen, tausta alkaa vinoutua, kuulijan tai lukijan ahdistus muutetaan muuksi kuin naisen psyykkiseksi häiriöksi, ja lehti puhuukin absoluuttisen pahuuden ja hyvyyden poissulkevasta maailmankuvasta käyttäen oikeuspsykiatrian ammattilaisen Hanna Putkosen mielipiteitä. Paha nainen on pahan miehen tuote.
Mukaan tulevat rikollisten sepittämät tarinat, jolloin narratiivinen kertomus alkaa elää ja muotoutuu yhteiskunnan normien ja arvojen, odotusten kautta. Naisten syyllisyydentunteet ovat vähäisempiä, kuin miesten kohdalla vastaavien rikosten peittelyssä, kertoo oikeuspsykologian dosentti Ghitta Weismann-Henelius.
Lehden kertomus korostaa naisen julmuutta miehen rinnalla myös selvänä, ilman päihteitä rikoksia tehden, ja naisten pohtiessa näennäisen järkevinä ja tasapainoisina rikollisia tekojaan. Miehen julmuus ei tähän riitä, ellei hän ole samalla psykopaatti.
Kasvot pahuuden puolustukselle
Suomessa pahuuden puolustus sai kasvot asianajaja Aarno Arvelalta. Arvelan nekrologissa kerrotaan, kuinka pahinkin ihminen ansaitsee avun. Arvelan hankkima julkisuu ei ollut hienointa mahdollista, ja sen sietäminen on ollut varmaan raskasta myös hänen perheelleen.
Arvela kun ajoi pääosin normaaleja riitajuttuja ja oli samalla erityisen arvostettu asianajaja, kunniatohtoriksi promovoitu, ja etenkin ansioistaan asianajotyön käytännön linjaajana sekä ulkopuolella oikeussalin tekemänsä mittavan uran.
Vihassa ja väkivallassa ei ole koskaan muita kuin onnettomia osapuolia ja kodin vastuu lapsista on suuri, saarnasi rauhallinen ja Irlannissa mökillään lomaileva Arvela. Pelkkä sisu ja Gonzo journalismina ei tee siitä enää suomalaista yhteiskunnallista tuotettamme. Viihde on eri asia kuin arjen elämä. Ruotsin kokemuksia ei pidä kopioida Suomeen.
Jostakin syystä Irlanti on vienyt monen suomalaisen sydämen, niin Arvelan kuin Soininkin ohella vihreään ja sumuiseen saareen rakastuu muutenkin kuin vain Samuel Beckettiä tai James Joycea lukien yhdessä Guinness-pullojen kokoelman kanssa niitä punniten. Yhteisissä tutkimusohjelmissamme britit saarineen ja historiansa vankina ovat sittenkin vuonna 2023 vain osa suurta näytelmäämme. ”Uskollinen ystävä seulotaan vastoinkäymisissä” – ”Amicus cerius in re inceria cernitur”.
Gonzo eksyy joskus sellaiseen sivujuonteeseen, jonka ainakin lyhyestä nekrologista voisi jättää mainitsematta. Irlannissa viihtyvät ovat aina oluen ystäviä ja rakastavat myös sellaista pubia, joka on suomalaisittain meluinen paikka huudettaessa kilpaa pauhaavan meren kanssa viskibassoisella äänellä, usein juuri naisen hieman korkeamman poltetun diskantin ultraäänen ylittäessä miesten mölinän. Sitä ei ole syytä erikseen nekrologissa mainita. Ystävät ovat kokonaan toinen asia, seulotaan vastoinkäymisissä ja ovat kuin toinen minä. – ”Amicus certus in re inceria cernitus” – ”Amicus est temquam alter ego”.