08.05.2023
Toimittaja Marko Junkkari käyttää käsitettä ”trauma” kuvatessaan Perussuomalaisen puolueen osallistumista hallitusneuvotteluihin (HS. 7.5.2023). Perussuomalaisille jäi trauma Sipilän hallitusneuvotteluissa vuonna 2015, kirjoittaa Junkkari ja käy sen jälkeen yksityiskohtaisesti läpi vuoden 2015 ja nyt vuoden 2023 perussuomalaiset edustajat vastaavassa tehtävässä neuvottelijoinamme. Markoa vuosia lukeneena hänen kirjoituksensa on otettava aina vakavasti ja luettava huolella.
Junkkari tekee jälleen kerran kadehdittavan perusteellista työtä henkilö henkilöltä eikä jätä viimeistäkään kiveä kääntämättä todistaakseen, kuinka ainoastaan Juho Eerola ja Sakari Puisto olivat hallitusneuvotteluissa sekä vuonna 2015 että 2023. Muutoshan on uskomaton Perussuomalaisen puolueen kohdalla, jonka kannatus hipoo kaiken aikaa kansakunnan suurinta puoluetta äänestäjiä laskien.
Aivan heittämällä sellaista ei voi sivuuttaa edes Helsingin Sanomien palkitut toimittajamme. Kysehän on demokratiasta ja puoluelaitoksesta, ei sellaisesta kansakunnasta kuin kiinalaiset tai venäläiset, jenkit. Ne voi sivuuttaa olan kohautuksella.
Stereotypiat ovat medioitten harrastamaa tiedottamista. Henkilöitä ei oikein sovi loukata, mutta kansakunnat ovat eri asia. Samoin puoluelaitos ja vaalit, suurin puolue. Mitä pienempi puolue tai kansakunta, heimo, sitä lähempänä on sopimaton loukkaus. Koulukiusattu ymmärtää, kuinka pienempää ja heikompaa ei saa kiusata. Timantit ovat nekin ikuisia. Seuraten brittien elämää ja kuninkaan vihkimistä, omat puitteemme ovat kovin vaatimattomia.
Mitä sitten tapahtui välillä, muutaman vuoden aikana, suomalaiselle demokratialle ja yhdelle sen suurimmista puolueistamme? Miksi se hajosi useampaan kertaan ja ketkä siinä olivat hakemassa itselleen oikeutusta loukata demokratiaamme ilman perustuslakituomioistuinta ja sen näkemystä, alkaen Urho Kekkosen valinnasta ilman vaaleja, ja jatkuen oman aikamme puoluehajaannuksiin?
Perussuomalainen puolue hajosi Jyväskylän puoluekokouksessa vuonna 2017 Suomen täyttäessä samana vuonna sata vuotta. Kirjoitin tästä vuosisataisesta kirjasta sankarille tarkoitetun kirjan, joka oli samalla sadas kirjanikin ”Finland’s big year 2017 – Suomi 100”. Kokosin kirjan aiemmista kirjoistani, ja kerroin sen myös toisin kuin Jörn Donner omalla kohdallaan muistelmissaan.
Itseään saa lainata, kertoi Donner, jättäen lainauksensa merkitsemättä. Se on virheellinen tapa. Myös itseään lainaavan on syytä kertoa, mistä lainaus on otettu ja tehdä se lähdekirjaluettelossakin. Mediat ovat oma lukunsa. Toimittaja ei ole koko ajan pohtimassa, onko lainaus varmasti oikea, ja alkuperäinen teksti samalla varmistettu kenen tahansa tarkistettavaksi. Robotiikka ja tekoäly pelaa toisin säännöin ja on lähempänä shakkipelin armoitettua voittajaa. Sen avaaminen vaatisi pidemmän tekstin ja lisää lainauksia. Robotiikan siinä auttaessa.
Olin mukana Jyväskylän kokouksessa vuonna 2017 rouvani kanssa kahdestaan ja tarkoituksena lahjoittaa kirjani merkittävän poliittisen uran suorittaneelle, ja puheenjohtajan tehtävät jättävälle Timo Soinille. Omistuskirjoitus oli valmiina korulausein ennen kirjan nimilehteä, tyhjällä arkilla.
Soini kun oli alkujaan Veikko Vennamon kasvattama poliitikko ja Vennamo taas mukana tutkimuksissani, jotka liittyivät Karjalan evakkoihin. Hän oli jopa avainhenkilö heitä asutettaessa. Etenkin käsite spatiaalisesta identiteetistä liittyi juuri tällaisiin evakkoretkiin. Jotkut joutuivat Lapissa suorittamaan evakkoretkensä useampaan kertaan ja välillä aseella uhaten tai altaan alle hukuttaen. Sellaisista aiheista ja aineistoista on tehtävä väitöskirjakin suomalaisille luettavaksi.
Kirjoitin eilen kuinka suomalainen elokuva ”Sisu” menestyy Yhdysvalloissa. Sisun taustalla oli jatkuva uhka ja pelko tulla Lapissa joko ammutuksi tai hukutetuksi. Tällaisen kokeneet ihmiset ovat niin poliitikkoina kuin äänestäjinä syytä tuntea paremmin kuin hyvin. Jyväskylän kokouksessa ja puoluehajaannuksessa ei ollut mitään uutta ja ihmeellistä, päinvastoin. Siihen oli jo varauduttukin. Suomalainen poliitikko joutuu kulkemaan sanoista ruoskaan. ”A verbis ad verbera”.
Jyväskylän kokous oli Suomen poliittisen historian yksi omituisimpia, mutta ei toki ainutlaatuinen ja odottamaton. Se toi mieleeni lapsuuteni ja SMP:n perustajat kokoontumassa Veikko Vennamon johdolla jo Pieksämäellä vuonna 1959. Olivat pientalonpoikia ja Karjalan evakkoja. Minä isäni mukana lausumassa runoja. Olin täyttämässä juuri kahdeksan vuotta.
Lapsi seuraa aikuisia tarkalla silmällä ja muistaen myöhemminkin. Kuten niin usein tupailloissa Savossa, joita järjestivät joko maalaisliittolaiset tai korpikommunistit. Toki osa oli myös seurakunnan nimissä tapahtuvia tai nuorisoseuratoiminnan hoitamia. Usein myös kilpailuja samalla. Oli opittava esittämään aikuisen väsäämä runo ”syvältä sydämestä”. ”Ad imo pectore”.
Kilpailuhenki leijaili ilmassa nyt myös vuonna 2017 Jussi Halla-ahon voittaessa SMP:n perillisen, Perussuomalaisen puolueen, puheenjohtajan paikan. Samalla Timo Soini poistui kokouspaikalta ja jatkoi ministereineen omaa kokoustaan ravintolassa. Senecan mukaan siinä väsynyt haki riitaa. ”A lasso rixa quaeritur”.
Puolue oli, taas kerran, jakautunut kahtia, ja se oli toki tuttua minulle suomalaisen maaseudun ja yhteisötutkijan elämässä. Kirjani, Soinille lahjaksi tarkoitettu, Suomen historiasta kertova, kiikutettiin lennossa rouvani toimesta operoitavaksi keittiössä.
Timo Soinin nimellä varustettu lehti poistettiin ja kirja osoitettiin uudelle puheenjohtajalle, Jussi Halla-aholle. Ei kutenkaan työmieheksi kutsutulle Matti Putkoselle tai takavuosien tapaan Pohjois-Karjalasta mopollaan kokouksiin tulleelle Eino Poutiaiselle. Siinä hetkessä ”koottiin kasapäin monia ajatuksia”. ”Acervatim multa frequentana” (Cicero).
Marko Junkkari tuntee hyvin suomalaisten traumat ja korpikommunistien tavan vastata maalaisliittolaisille tai tarvittaessa myös kokoomuslaisille virkamiehilleen. Ilmiö kun on hyvin vanha, osa sosiaalista pääomaamme ja toistuu tuon tuosta, jolloin hallitusneuvottelijan rooliin ei kuulu teurastaa lypsävää lehmää. Ei edes lypsää viimeistäkin pisaraa. Se kun loukkaa suomalaista pragmaattista älyä ja sen käyttöä. Petroniusta lainaten: ”Abiit ad plures” – ”Hän liittyi enemmistöön”. Vasta kun näytelmä on päättynyt, saa taputtaa. ”Acta est fabula, nunc plaudite!” (Augustus).
Kun Juha Sipilän hallitus käynnisti työnsä, perussuomalaisten kannatus romahti. Tänään vuonna 2023 Perussuomalaisten nykyisessä suuressa, Soinin jytkyä suuremmassa eduskuntaryhmässä, on vain neljä (4) jo vuonna 2011 eduskuntaan valittua. Heistä Juha Sipilän hallitusneuvotteluissa 2015 oli mukana vain Juho Eerola. Arja Juvosta, Ville Vähämäkeä ja Ritva Elomaata Soini ei huolinut mukaan. Ei varmaan minuakaan edes joulukortin saajaksi. ”Suloisia ovat kestetyt vaivat” – ”Acti labores iucundi”.
Kun presidenttimme puoliso väitteli tohtoriksi puolueitamme tutkien, vierailimme väitöstilaisuudessa ja jätimme lahjaksi molemmat väitöskirjanikin. Suomessa kun ei riitä, että väittelet vain luonnontieteissä (natural science). On väiteltävä myös ihmistieteissämme (human science). Tässä järjestyksessä.
Timo Soini ei ole Jussi Halla-aho tai Riitta Purra. Ei myöskään Riikka Slunga-Poutsalo tai Matti Putkonen, Antti Valpas, jonka nimikin kertoo, missä mennään. Timo Soini kun oli Veikko Vennamon kasvatti ja Vennamon puolue SMP tarkoitti Sirkkaa, minua (Veikko) ja Pekkaa. Se oli perheyritys ja Soini yksi tuon yrityksen ottopojistamme Urpo Leppäsen tapaan. Vergiliusta lainaten ”Acies Vulcania” – ”Tulirintama”.
Lapsi runojen lausujana näkee, mistä tuulee ja kenelle lausut runosi. Runojen kirjoittaja on siinä usein heikoimmilla jäillä. Sama pätee puheen kirjoittajaa ja sen pitäjää, näyttelijää ja kirjailijaa. Taidekauppiaana itse taiteilija, töitään kaupitellen, on koominen yhdistelmä. Taiteilijahan on kuin ”manalan varjosta”, omaa työtään avaten. ”Ab umbris infernis” (Vergilius).
Hallitusneuvotteluissa kyse on yhteisöllisestä ponnistelusta, jota oman aikamme media pyrkii hajottamaan. ”Oma aikamme” ei tarkoita aina vain sosiaalista mediaa syntipukiksi leimaten. Toki tätä tekee myös oppositio. Se on heidän ja heidän mediansa työtä. Siitä ei pidä mieltään pahoittaa. Perustuslakia varten tulee olla oma instituutionsa, tuomioistuinkin. Ettei synny rötöksiä herrojen tekemänä. Vennamo muistetaan juristina rötösherra jahdista. ”Kyllä kansa tietää”.
Insinööri Juha Sipilä poliitikkona ja pääministerinä, puoluejohtajana ja hallituksen kokoajana, oli omituinen valinta aikanaan Oulun laestadiolaisesta yhteisöstämme. Pääministerin tehtävät edellyttävät valtiomiestaitojakin. Kuningashuoneissa nämä virat täytetään, kuten hetki sitten Isossa Britanniassa, Imperiumissa. ”Ad usum Delphini”. Kruununperillisen käytettäväksi.
Hallituskumppaneille on varmasti kiusallista, jos joku mukana olevista yhteisen perheen jäsenistä, puolueistamme, hajoaa kesken koskenlaskun ja hukkuu matkalla. Samalla kaatuisi koko hallitus, ellei mukana ole välineitä, jotka ovat luvattomia, moraalittomia, ja johtavat uuden puolueen perustamiseen ministereille ilman minkään maailman kannatusta. Yksikään perussuomalaisesta puolueesta eronneista ei tullut valittu sen jälkeen eduskuntaan. Millä valtuuksin hallitus toimi?
Koska meiltä puuttuu perustuslakituomioistuin, kiistakysymystä ei voitu viedä tuomarin päätettäväksi. Horatius olisi näin menetellyt: ”Adhuc sub iudice lis est”. Nyt mediamme voi sillä toimittajineen viisastella. Viisastelu ei ole juridiikkaa, kun kyseessä on perustuslakimme.
Sama päti aikanaan SMP:n hajotuksen yhteydessä, jolloin Kekkosen uudelleenvalinta vaati puolueen hajottamista, ja tätä varten hankittiin ”seteliselkärankaisia” ja puolueen hajottamiseen tarkoitettuja varoja silloinkin. Taaskaan asia ei mennyt perustuslakituomioistuimeen. Sitä kun ei Suomessa ole. Tätä vaatineet ovat laulaneet kuuroille korville. ”Ad surdas aures cenere” (Vergilius).
Taustalla on Suomen historia alusmaana. Liitytään siis Natoon. Nato hoitakoon. Suomettumisen vuodet ovat ohi. Toisinaan on suloista hullutella. ”Aliquando insanire iucundum est”. Yhdysvaltain presidentti kertoi, kuinka suomalaiset yrittivät suomettaa Naton. Kävi päinvastoin.
Hallituspuolueille on ongelma, jos toinen pääpuolueista hajoaa kesken kauden. Kirjoittaa Marko Junkkari. ”Silloin kaatuisi samalla koko hallitus”, hän jatkaa synteesiään. Synteesi on väärä. Teesin jälkeen tulee antiteesi. Vasta sen jälkeen synteesi. Venäjällä teesiä vastaa mytomania, antiteesiä eskapismi ja synteesiä putinismi. Tämä löytyy tuoreen kirjani nimestäkin.
Kokemuksen mukaan puolueen hajottaminen on jopa päämäärä, jolla varmistetaan, paitsi presidentinvaalit, myös hallituksen jatkaminen sekä tulos, jossa kilpailijasta on päästy eroon. Ainakin toistaiseksi. Ludvig XIV rakensi tämän ”Kruununperillisen käytettäväksi” – ”Ad usum Delphini”.
Ei kahta ilman kolmatta. Kun tämän pohdinnan jättää kolumnissaan auki, säännön ilman poikkeuksia, koko rakennelma teorioineen hajoaa. Petteri Orpon taktinen linjaus ei perustu perussuomalaisen puoleen menestymiseen ja koossapitämiseen. Tarkoitus on ainoastaan antaa mielikuva perusteellisesta ja huolella tehdystä. Aristoteleen mukaan poliitikko on yhteiskunnallinen eläin: ”Animal sociale”.
Toki kaikki puolueet tietävät, mihin ovat lähdössä, mihin ovat sitoutuneet, eivätkä tule tarkoituksella hajotetuksi matkalla myös hajoten. Se on puolueen itsensä tehtävä, ei pääministerin. Traumat eivät poistu lukien Helsingin Sanomia ja sen toimittajia. Moneen kertaan koetut pettymykset ja puoluehajaannus ovat päämääriä, joihin puolueissa myös pyritään. Pirstaleinen poliittinen järjestelmämme ja sen kriisit ovat tämän kulttuurin tuotetta. ”Tietäisitpä, poikani, miten vähällä järjellä maailmaa hallitaan.”- ”An nescis mi fili quantilla prudentia mundus regatur” (Axel Oxenstierna).
Pilapiirtäjä Kari Suomalaisen tapa kuvata Kokoomus puolueena, tekee siitä uskottavamman, kuin niistä puolueistamme, joita kuvataan populistisiksi tai yhden asian liikkeiksi. Kilpailu Perussuomalaisen puolueen kanssa, liki samoilla arvoilla, on haastava tehtävä Petteri Orpon hoidettavana. Talousoikeistolainen, konservatiivinen arvomaailma, vastassa talousvasemmistolainen ja liberaali arvomaailma, ovat kaksinapaisen yhteiskunnan tuotetta.
Vai onko joku kuullut talousvasemmistolaisesta, ja samalla konservatiivisesta puolueesta, tai talousoikeistolaisesta, mutta samalla liberaalista puolueesta Suomessa? Liberaalit suomalaiset oikeistopuolueet ovat kadonneet aikapäiviä.
Konservatiivi sosialisti ja vihreä olisi omituinen näky sekin. Vihreä kun määritellään (sosialismin tapaan) juuri liberaalina, mieluiten vielä radikaalinakin. Näin mediamme Suomessa poliittiset arvot ja mieltymykset määrittelee. Media on taas sama kuin oikea, oikeassa oleva, käsitteet määrittelevä, ja etenkin vapaa sanomaan, myös puuta heinää. Käärme ruohikossa. ”Anguis in herba”.
Elämme mediayhteiskunnassa. Se määrittelee, eivät muut. Se on ainut, joka on ”vapaa”. Tiedettä sitovat ankarat rajat. Toisin kuin mediaa ja mediayhteiskuntaa.
Ainut perussuomalaisia uhkaava ilmiö olisi poiketa tältä akselilta. Eivät he poikkea. Jussi Halla-ahoa konservatiivisempaa älykköä ei Suomesta löydy. Miten sellaisen hajotat, kun johtajana ei ole enää Timo Soini ja rakastuminen ulkoministerin salkkuun? Yhteiskunnallinen eläin pragmaattisessa kulttuurissa. ”Animal sociale”.