Ei kirjoitettu sana mihinkään katoa

Ita lex scripta est – Niin laki on kirjoitettu

30.05. 2023

Kirjoittaminen ja lukupää ovat takavuosien kuluneita aiheita, joista puhutaan myös tänään. Tosin mukaan on tullut teknologia, tekoäly ja robotiikka. Takavuosina meiltä vaadittiin jo lapsena lukupäätä, nyt sen on viemässä meiltä koneet ja meidän osuutemme ihmissuvun jälkeläisinä on seurata, mitä koneet meille tuottavat.

Jopa miljardöörit ovat huolissaan, miten meidän käy ja olisiko otettava puolen vuoden tauko tekoälyn kehittelyssä. Vai onko tuon pohdinnan aika jo auttamatta myöhässä? Kirjoittaminen, lukeminen ja ajattelu liittyvät yhteen. Kirjoittaminen onkin ennen kaikkea yhteiskunnallinen taito, ja se varmistaa osallisuuden tunteen, kirjoittaa Piia Syrjäaho kolumnissaan Forssan Lehdessä (FL 30.5).

Kirjoittamiseen kun liittyy ymmärtäminen, ymmärretyksi tuleminen ja itseymmärrys. Se liittyy elimellisesti myös yhteisöllisyyteen, yhteiskunnan jäsenyyteen. Yhteiskunnan jäsenyydessä on omat kommervenkkinsa ja Senecaa lainate, siinä jäsenyydessä on viisasta tehdä välttämättömyydestä hyve (Facis de necessitate virtutem). Olen lainannut tätä Senecan lausetta useaan kertaan.

Kirjoittamalla et vain pääse, vaan joudut tutkiskelemaan itseäsi ja ajatuksia suhteessa yhteiskuntaan ja muiden kirjoittamaan. Hyvin kirjoitettu Piialta Forssa Lehdessä. Se on aivan eri asia kuin luetun ymmärtäminen ja kuuleminen, kuvaruudun pinnan katselu ja näkeminen kokemuksenamme, aistihavaintona.

Eivät elokuvat ja kuunnelmat luettua kirjaa ja lehteä korvaa, ei likimainkaan. Saati itse kirjoitettua. Kirjahyllyn katoaminen olohuoneesta vie samalla sivistyksen mukanaan sekä näkyy sukupolvien ketjussa robottien ja tekoälyn hoitaessa myös vallan ja sen käytönkin. Tämä ei tapahdu perinteisen kruunun tai nyrkin oikeudella (Iureiure coronae / Ius manuarum) vaan lukeneiston kadotessa kansakunnan kaapin päältä ja luottamustehtävistämme.

Se on kuin tänään Suomessa koottava hallitus ilman suurta määrää luettavaa ja kirjoitettavaa osana kuullun ja nähdyn jäsentämiseksi. Tämän päivän ylioppilaat ovat toki vielä oman aikamme lukeneistoa ja arvosanat mitataan luetun ja kirjoitetun tekstin kautta, matkaten siitä kohti uusia seikkaluja. Kun yhtenä heistä on tyttäreni tytär Oona, olen seurannut näitä kirjoituksia poikkeuksellisen tarkkaan. Kansallisissa kokeissa palkitaan tehty työ ja harjoitus tekee mestarin Fabricando fit faber.

Siellä heitä odottavat samat paperille dokumentoidut totuudet, kuin mitä aikanaan heidän vanhempiaan, isovanhempiaan ja hallituksemme neuvottelijoitakin. Laudaturit muuttuvat juridiikan tai lääketieteen oppikirjoihin ja kykyyn myös tuottaa tekstiä sekä ymmärtää lukemansa myös poikkitieteisesti. Tämä on oikeamielisyydessä sitkeästi pysyvä juvenalinen oppi: Iustitiae tenax (Juvenalis).

Monitieteinen teksti koukeroineen voi olla toki myös matematiikkaa ja fysiikkaa, mutta ei se lukematta ja ymmärtämättä, kirjoittamatta synny. Kieliä ja kulttuureja kysytään niitäkin ja ne avutuvat vain lukemalla ja kirjoittamalla nekin. Aiemmin tehty työ palkitaan – silloin suloisia ovat kestetyt vaivat: Iucundi acti labores.

Digikieli ja sähköiset välineet ovat vain askel syvempään osaamiseen, ja kilpailu siellä kohti tekoälyä on samaa kilvoittelua.

Siinä mennään kivikoiden kautta sopimuspapereita lukien kohti uutta hallitusta ja paperimäärä pöydillä kasvaa. Ennen juhannusta meillä kuuluisi olla uusi hallitus ja kumpaa uskomme, kirjoitettua sanaako vai kuultua ja nähtyä ”totuutta”. Kun hallitusohjelmaa avataan kansalle, linjapaperit ovat varmasti aivan aidolla tavalla kirjoitettuja papereitamme niin nyt kun tulevaisuudessakin. Siinä ei vain vakuutella opettajan sanoja vaan toimitaan ”kruunun oikeudella”. Iurare in verba magister – Iureiure coronae.

Valtiotieteiden tohtori, vuona 1977 syntynyt Helsingin ja Turun yliopistojen kasvatti Jenni Haukio väitteli tohtoriksi suomalaisten puolueitten vaalikampanjoinnista vuonna 2023. Hän on toiminut myös kymmenen vuotta kirjailijamessujen ohjelmajohtajana. Toki myös politiikassa Kokoomuksen toiminnanjohtajana ja viestintäpäällikkönä Satakunnassa. Julkaissut kolme runokokoelmaa. Soittanut haitaria ja toiminut urheiluohjaajanakin. Jumalan auttaessa, työ itsessään ilahduttaa: Iuvante Deo – Iuvat ipset labor (Martialis).

Tärkein tehtävä on kuitenkin toimia presidentin puolisona ja samalla äitinä.

Helsingin Sanomat (30.05) julkaisee näyttävästi presidentti Sauli Niinistön puolison kirjoittaman kirjan, jossa hän muistelee pian kaksitoista vuotta kestänyttä aikaansa presidentin puolisona. Muistelmiaan kohtaamistaan ihmisistä, työstään ja roolistaan presidentin linnassa ja matkoilla maailmalla maatamme edustaen. Vergiliusta lainaten, kaiken voittaa peräänantamaton uurastus: Labor omnia vicit improbus.

Tuota tekstiä sai lukea kolmeen sanaan lyhennettynä liki vuosikymmenen Iisalmen lukion sisäänkäynnin komeitten ovien yläpuolelta. En maininnut sanallakaan muistelmissani. Tuhannen pojan koulu oli traumaattinen kokemus 1960-luvulta ja suurten ikäluokkien sodanjälkeisinä vuosinamme. Työpäivät pitkiä aamukuudesta iltaviiteen ja alkaen kymmenvuotiaana supistetusta kansakoulusta sinne pyrkineenä.

Kansa lukee muistelmia. Poikkeuksellisenkin pidetyn presidentin puolison muistelmat kiinnostavat eritoten. Epäilemättä hän on ollut ikään kuin velvoitettukin kirjoittamaan niistä arvoista ja periaatteista, joiden pohjalta kirja syntyi. Varmaan hän on tuon urakan valmistumisesta myös huojentunutkin. Kun hän jätti siviilityönsä kirjamessuilla, seuraava työ oli komea väitöskirja. Onnittelimme olemalla mukana tuossa tilaisuudessa. Tosin toimien syntyisi liki majesteettirikos – Laesa maiestas.

Presidentin puoliso menettää vääjäämättä sellaisia sosiaalisia suhteita, joita meillä muilla on, mutta vastaavasti saa kokea sellaista, josta me muut vain uneksimme. On hyvä, että tätä puolta myös avataan kirjoittamalla ja tuottamalla tekstiä. On hyvä, että tämän kirjoittaa lahjakas sanankäyttäjä, runoilija, mutta samaan aikaan myös väitellyt tohtori, viestintäpäällikkö. Hänellä kynä ei lipsahda eikä kieli kompastele – Lapsus calami – Lapsus linguae.

Ei ole epäilystä, etteikö Jenni Haukio ole valmistautunut omiin tehtäviinsä huolella ja tarvitsematta muiden apua. Hän on luonut itse oman tyylinsä. Eurooppalaiset kontaktit ovat olleet tiiviitä. Hektinen elämä vie valtaapitävien illallispöytiin ja sen näkyvimmälle paikallekin. Päiväkirjat estävät muistin virheet ja tehtävän edellyttämä maaginen lyhty – Lapsus memoriae – Laterna magica.

Ajan myötä muodollisesta tulee välittömämpää. Samalla kunniatehtävä on varmaan hoidettu poikkeuksellisella taidolla ja sydämellä. Tapaamisista on myös saatu sellaista pääomaa, toisin kuin mitä ehkä osaamme omasta arkielämästämme kuvitella. Kehotan lukemaan – Lege quaeso!

Mäntyniemi on varmaan tullut samalla jo ympäristöpsykologin silmin pohtien kovin läheiseksi. Ympäristöbiologi ajattelisi jotain muuta, mutta yhtä kaikki, elämä presidentin puolisona on jotain muuta kuin mitä vaikkapa yliopisto Turussa olisi voinut tarjota vaikkapa professorina. Paluu arkeen tuskin aiheuttaa sen kummempia ongelmia, kuin vaikkapa professorin jäädessä virastaan emerituksen tehtäviin. Hänestä kun tulee menneiden aikojen ylistäjä – Laudator temporis acti (Horatius).

Muistelmien ohella voi kirjoittaa paljon muutakin ja opettajan sekä edustajan tehtävistä, hallinnosta ja rahan hausta, voi siirtyä kuluttajaksi ja vaikkapa kuvataiteilijaksi ja kirjailijaksi. Eikä kukaan kiellä tutkimuksen pysähtymistä ensimmäiseen väitöskirjaan. Menneen ajan ylistäjäksi – Laudator temporis acti.

Suurten juhlien järjestäminen on ehkä jäämässä vähäisempiin, mutta ne on helppo korvata syventämällä niiden sisältöä, ja viemällä yhden asian liike useamman, poikki- ja monitieteisen elämän rakenteita näin laajentaenkin. Sieltä eivät tehtävät lopu ja rajat ahdista. Kunhan muistaa Vergiliuksen sanat: Heinikossa lymyilee käärme – Latet anguis in herba.

Kaikki risteilee ja sekoittuu toisiinsa poikki- ja monitieteisessä elämässämme, eikä presidentillä ole yksityisoikeutta moneenkaan sellaiseen, johon kansalainen Suomessa ei ole oikeutettu.  Äidit ovat samalla tavalla lapsiaan kasvattamassa ja samat kokemukset odottivat myös Matti ja Taneli Kekkosta, kuin muitakin poikaviikareita aikuiseksi kasvaessaan. Miten Urho Kekkonen, torpparin poika Ylä-Savosta onnistui isänä, jää muitten pohdittavaksi. Vierivät kivet eivät sammaloidu – Lapides revolventes.

Urho Kekkosen muistelmat ovat kuitenkin luetummat kuin poikien. Näin ainakin oletan Suomessa asuen ja muistaen, kuinka Suomen kuninkaaksi aikonut käännytettiin aikanaan takaisin kotiinsa, ja päädyimme hieman harmaaksi tasavallaksi, toisin kuin naapurimme idässä ja lännessä. Heidän historiastansa ei värejä puutu. Leijonat kun eivät kiusaa perhosia – Leones non sunt papilionibus molesti (Martialis).

Näin jälkeenpäin ajatellen, viisas valinta, pohtien kansakuntaa ja sen onnea, maailman onnellisinta maata Suomea.

Maailman onnellisin maa on tätä kirjoittaessani saamassa oikeistohallituksen kokoomuksen, perussuomalaisten, Rkp:n ja kristillisdemokraattien pohjalle. Säätytalon neuvotteluista etukäteen vaikeimpana pidettiin kysymyksiä maahanmuutosta ja ilmastomuutoksesta, sekä Rkp:n asenteista ja arvoista suhteessa perussuomalaisiin äänestäjiimme. Mukana on sekä aitoa erimielisyyttä että tyypillistä poliittista mielikuvapeliä. Se on kuin kirjoittamaton laki – Lex non scripta.

Kiintoisia ovat medioittemme käyttämät termit, niiden mukana ”stressitesti”, jolla puolueet ja niiden edustajat mukamas mittaavat toistensa kipukohtia jo etukäteen ja hyvissä ajoin ennen varsinaista neuvottelua. Kas kun ei koston laki – Lex talionis.

Niinpä nyt kun hallitus alkaa olla jo kasassa, päämedioistamme Helsingin Sanomat kuvaa sitä hyvinkin oikeistolaiseksi. Kyse on siis taloudesta, ei siitä, onko hallitus samalla liberaali tai konservatiivi tai jotain siltä väliltä. Tosin liberaali oikeisto vaikuttaisi nykymedioillemme vaikeammalta käsitteeltä kuin liberaali ja punavihreä vasemmisto. Neuvotteluissa tärkeintä on nyt kärsivällisyys. Kärsivällisyys tekee kevyemmäksi sen, mitä ei saa muuttaa – Levius fit patentia, quidquid corrigere est nefas.

Vielä vuonna 2017, Suomen täyttäessä 100 vuotta, ja kirjoittaessani mm. kirjani ”Finland’s big year 2017 – Suomi 100”, jossa käydään läpi myös tuhatvuotista historiaamme, pääministeri Orpo puhui ”ihmiskäsityksestä” tarkoittaen perussuomalaisia ja näiden kokoustamista aiemmin, sen henkilövalintoja, sekä myöhempää puoluehajaannusta. Kokouksessa puhuttiin pelkkää ns. Rahvaanlatinaa – Lingua Romana rustica. (Licentia poetica – Runollinen vapaus). Kieli kun on huonon orjan huonoin osa – Lingua mali pars pessima servi).

Kun luen presidenttimme puolison sekä väitöskirjaa, että nyt uusinta julkaisua, en näe siellä tuota käsitettä lainkaan. Oletan että kyse on pikemminkin, jälleen kerran, eräänlaisesta poliitikkojen ja median ”mielikuvapelistä”, josta tiede ja sen tutkimukset ovat kaukana, tai vain vieraantuneet poliittisen kielenkäytön slangista. Siis joko kielen ruoskaniskut tai tuomarin alla oleva juttu – Linguae verbera – Lis sub iudice (Horatius)

Vastaavaa tapaa myös urheilussa ja sen ”slangissa”, jonka ymmärtäminen edellyttää mielikuvien avaamista käyttäen apuna järjen rinnalla myös tunteita ja emotionaalisen elämän mukanaan kuljettamaa tunnesanojemme sisältöä. Juuri tässä uusi tieteemme ja sen tuotteena syntynyt rationaalinen teknologia, robotiikka tekoälynä, eroavat eniten toisistaan. Robotiikan kirjaimet eivät punastele ja kirjoitettu kirjain pysyy – Litterae non erubescunt – Littera scripta manet.   

Shakki pelinä alkaa olla jo robotin pelaamana ylivertainen, ja sen hämääminen keinoilla, jossa siirtojen taustalla on mielikuvapolitiikan välineet ja emotionaaliset tunteet, on koneen kohdalla turhaa ajanhaaskausta. Se vie mielikuvapelaajan auttamatta shakin kautta kahden siirron mattiin. Leikkimisen aika on ohi – Ludendi tempus.

Kokoomuksen kohdalla haetaan läpi hankkeita, jotka eivät sovi Erkki Tuomiojan kaltaiselle shakin pelaajalle ja työmarkkinoillemme. Lisäksi, koska kukaan ei oikein luota pitkäikäiseen hallitukseen, tärkeimmät uudistukset on ajoitettava heti alkuunsa. Siinä leikitään pyhillä asioilla – Ludere cum sacris.

Mediayhteiskunnan mielipideilmasto on polarisoitunut eikä poliittisessa keskustassa ole nyt tungosta. Odotettavissa on myrskyisiä aikoja sen jälkeen, kun takana ovat niin globaali pandemia, sota Euroopassa ja Ukrainassa ei vie kaikkea huomiotamme.

Palaamme ikään kuin vanhoihin hyviin aikoihinkin. Kirjoitustyössä tämä tarkoitta juvenaalista maailmankuvaa: Difficile est saturam non scribere (Juvenalis). On vaikeaa olla kirjoittamatta satiiria.   

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts