1.5. 2026 vapunpäivänä
Cluster art and Art of Clusters 70 years
Muistalmakieja III : Botrus Art – Arte Clusters
Tämä kirjoitus on syntynyt tavalla, jossa tavoite on avata usempia samaan käsitteeseen liittyviä kirjojani lukijalle helpottaen samalla myös syventämään halutessaan tietojaan joko suoraan sähköisesti kotisivultani (www.clusterart.org) tai hankkien alkuperäisteokset kustantajaltani. BoD on laajentanut toimintaansa matkan varrella Saksassa ja painotalo on nykyisi Hampurissa. Kyse on oman alansa Euroopan suurimmasta yrittäjästä, jonka matkaa olen saanut seurata aivan alusta alkaen. Kohtalon voimat kuljettavat halukasta, vastahakoista ne vetävät väkisten. ”Ducunt volentem fata, nolentem trahunt” (Seneca).
Psosessi käynnistyi jo 1980-luvun puolella. Tuolloin oli mahdollista jo ennakoida, miten teknologia etenee ja kuinka yhdistää sähköiseen muotoon, mutta myös perinteisesti kustannettuja kirjojamme tavalla, joka mahdollistaa niiden samanaikaisen käytön. Tänään tämä kaikki on toteutunut ja kirjat ovat käytössämme olettaen, että kirjailija ja hänen tuotantonsa on rakennettu palvelemaan samaan aikaan moini- ja poikkitieteistä käyttäjää ja tämän tarpeitakin. Heitä kun on aina vain enemmän ja lähdekirjat löytyvät helposti sähköisinä vaikkapa kotisivuni avaten www.clusterart.org. Eikä maksa mitään.
Kirja ei kuitenkaan ole todella oikea kirja, ellei sitä kykene myös käsittelemään perinteisen kirjan tapaan. Tätä tapaamme lukea ja oppia lukemastamme on toki testattu ja erot ovat suuria. Etenkin kun kyseessä on tekstinä viihteestä poikkeava ja vaikkapa opituksi tarkoitettu sekä lisäksi vaikeammin omaksuttava poikkitieteinen teksti kuvineen. Jossa myös kuvat palvelevat tekstin avaamista ja etenkin sen muistamista. Kirjailija voi halutessaan olla monena ja rakentaa sanomansa pohtien lukijan tarpeita ja avata ovia sekä ikkunoita uuden teknologiamme keinoin.
Aihetta on tutkittu runsaasti ja oppimistarkoitukseen hankittava kirjallisuus on edelleen perinteistä ja sähköisesti luettu pikemminkin viihteksi sopivaa kuin vaativampaan oppimiseen edellyttämää etenkin kun kyseessä on vielä vaativa poikki- ja monitieteinen ja lukijalta uuden oppimista sekä muistamista vaativaa ponnisteluakin. Se mihin sähköiset välineemme sopivat ovat lopulta kaukana niistä kirjoista, joista lapsemme oppivat varhaisiän lukukokemuksensa ja samalla myös muistaen myöhemmin lukemansa. Sähköiset välineet on syytä kouluissamme jättää lasten koulutunneilta myöhempään käyttöön. Olkoonkin että kokematonta sotakin viehättää. – ”Dulce bellum inexpertis”
Tämä ei tee poikkeusta ikäihmistenkään kohdalla, päinvastoin, etenkin vanhusten on jopa lapsia vaikeampaa palauttaa mieleensä sähköisten kirjojen vähänkin vaativampaa sisältöä perinteiseen kirjaan sitä tutkimuksissa vertailtaessa. Tiedän tämän omana kokemuksenakin. Televisiosta nähtyä on turha lähteä myöhemmin tenttaamaan toisin kuin kirjasta luettua. Tämäkin teksti siirtyy myös aikanaan kirjan sivuille ja kirjahyllyyni. Vielä nyt voi hupsutella. Suloista on sopivalla hetkellä hullutella. – ”Dulce est desipere in loco” (Horatius).
Niinpä omat kirjani ovat molemmissa muodoissa ja sähköisinä myös ilmaiseksi avautuvia kotisivultani. Sen sijaan kirjani hankkineet ja niitä hyllyillään pitävät ovat kokonaan toisenlaisessa asemassa kuin sähköisen kirjan lukijat. He voivat tänään avata muistamansa tekstin ja yhdistää sen heti tiivistelmänä alkuperäiseen kirjaan ja myös muistaa lukemansa sekä jatkaa seuraavan polven samaa aihepiiriä käsittelevään kirjaan vain hyllyltään sen hakien. Se on eri asia kuin loikkia sähköisestä tekstistä seuraavaan. Omassa kirjastossani on yli kymmenen metriä omia kirjojani. Se on eri asia kuin sähköiset liki 10 000 kirjoittamaani sosiaalisen median tekstiä. En minä niitä omikseni muista. Eikä niitä mistään enää löytäisikään. Sama päti aiemmin vanhaan sanomalehteenkin. Miksei sitten miljardeihin sähköisiin viesteihimmekin?
Sähköisten kirjojen kohdalla tämä jäljittäminen on käytännössä mahdotonta. Lisäykset kun on tehty edelleen kirjoihin, joiden käyttö on mahdollista vain perinteisinä kirjoina sekä muistaen, kuinka kirja ja sen jatko on olemassa, toisin kuin sähköinen kirja on jo kadonnut, eikä siihen ole fyysistä kosketusta toisin kuin hyllyltä löytyvään fyysiseen kirjaamme. Jo kannen näkeminen tuo mieleeni missä mennään ja kuinka kirja syntyi ja kuvitettiinkin. Siinä nähtii myös vaivaa.
Omalla kohdalla työskentely ilman omia kirjojani hyllyilläni, yli kymmenen metriä, olisi täysin mahdotonta operoiden kuvitteellisten sähköisten tekstien kanssa tai robotiikan, jonka muisti ei ulotu edes eilisen päivän tekstiin. Tämä on yksi niistä monista, lukemattomista ongelmista, jotka liittyvät myös oppimistapahtumiin ja lasten tapaan hankkia edes välttävä lukutaitokin. Kirjoitin tästä runsaasti vaiheessa, jossa algorimit nähtiin vallankumouksellisena tapana sivuuttaa perinteiset tekstimme ja varmaan myös taulut seiniltämmekin. Hirveä virhe ja vääryys lapsia kohtaan.
Tänään on toisin, ja jos et omista kirjojani, näiden tekstien lukeminen ja lisääminen jo opittuun ja hankittun on sähköisten kirjojeni kautta mahdollista, mutta paljon vaivalloisempaa kuin silloin, kun kirja on hyllyläsi ja jopa tunnistat tulevan tekstin ja sen paikan. Tuskin sieltä löytyy yli kymmentä metriä minun julkaistuja kirjojani, kuten oman työhuoneeni kohdalla. Ilman niitä tämä nykyinen työskentelytapani olisi minullekin luonnollisesti mahdotonta. Nyt minulla on ollut jo kauan sellainen etumatka, jota kukaan ei ota omana aikanani kiinni.
Ei kirjailijakaan muista kaikkia satoja kirjojaan tai tuhansia artikkeleitaan, joita hän on tuottanut ilman niiden fyysistä läsnäoloa kirjahyllyllä, josta näkömuisti palauttaa sen sisällönkin toisin kuin sähköisen kirjan kohdalla, josta ei ole hajuakaan. Ja mistä se löytyisi vuosikymmenten takaa? Ei mistään. Ja kuka meistä alkaisi kirjoja poltella? Sähköisistä ei ole väliä..
Tämä prologi on liki suoraa lainausta kijastani, joka käsittelee muistelmakirjaani numero II. Jos sinulla ei ole tuota kirjaa, nyt lukemasi on sinulle täysin uutta ja ihmeellistä. Jos sinulla on hankittuna nuo kirjani: muistelmat I, II, ja III teksti palautuu mieleesi nähtyäsi ko. kirjan hyllylläsi. Poimimalla se käsiisi muistaisit samalla, mistä on kysymys ja mihin tämän esipuheen teksti viitaa kirjassasi. Jos taas kirja on sähköisenä, se voi vaivalloisesti etsien löytyä, jos kirjailija on sen sinne säilönyt kotisivulleen. Kun se sieltä lopulta löytyisi alkaa pohdinta, kuka kirjailija ja mikä julkaisu? Miksi hän piilottelee näiden lukisten kirjojensa taustalle ja sähköisenä? Tuon liki tuhatsivuisen tekstin tunnistaminen ei onnistu ollenkaan. Unohda koko asia. Ilmiön luonne paljastuu kyllä aikanaan jatkaessasi lukemista ja ChatGPT:n sekä algoritmien myöhemmin tekemiä havaintoja.
Prologi on kirjan teksti tai alkusisältö, jossa kirjailija tai joku muu sen nimeävä henkilö kirjoittaa siitä, mitä kirjassa on tarkoitus löytää, tämän tavoitteista tai tarkoituksesta ajatuksella avata lukijalle ennen sen lukemista. Lukemisen jälkeen sähköinen kirja unohtuu varmasti, mutta kirjahylly säilyttää huonomuistisenkin lukijan kirjan kiusaten siellä omistajaansa. Kun näin kirjoitan en tee norsua kärpäsestä – ”Elephantem ex musca facis”.
Kirjoittaja kirjoittaa yleensä esipuheen ajatuksella selventää ja selittää, mitä lukija löytää kirjasta. Monta kertaa kyseessä on toinen henkilö, joka antaa objektiivisena koetun näkemyksensä teoksesta ja siitä, mitä teksti avaa ja valaisee sitä lukevalle käyttäjälle. Monet uudet kirjoittajat odottavat tunnettujen ja vaikutusvaltaisten ihmisten kirjoittavan esipuheensa itse. Kun kirjailija on jo hyvämaineinen, nimeä itselleen hankkinut, ja jolla on jonkin verran kokemusta, hän yleensä vastaa omasta esipuheestaan, oletetaan. Tänään tekoäly ja robotiikka on kuitenkin käytetyin ja sopiva esipuheen rakentelija. Vaikkei se ole kirjaan ikinä tutustunutkaan.
Epäilemättä se on yksi kirjan merkittävimmistä näkökohdista, koska siinä selvennetään yleensä monia termejä ja käsitteitä sen lisäksi, että syvennetään kaikkeen, mitä kirjailija haluaa korostaa.
Näin alkavat ohjeet prologin eli esipuheen kirjoittajalle. Jos sitä vertailee vaikkapa vastaavaan tieteellisen tutkimuksen esipuheeseen, erot ovat todella suuria. Väitöskirjan tavoite ei ole avata kirjoittajansa egoa tai narsistisia tarpeita tai toimia kaupallisena koukuttajana.
Kun olet kirjoittanut jo tuhansia artikkeleita, kääntänyt niitä useammalle kielelle, joudut pohtimaan prologin merkitystä muutenkin kuin lukijan näkökulmasta. Tiedettä ja taidetta tekevät eivät julkaisujaan kirjoittaessa ole niinkään kiinnostuneita koukuttamaan lukijoita kuin selkiyttämään tekstinsä kapean tiedeyhteisön käyttöön. Ammattinsa osaava kirjailija muistuttaa hyvää poliitikkoa joka tuntee ja tietää, mitä häntä äänestävät odottavat kuulevansa tai samalla myös näkevänsä.Poikkitieteinen tutkija professorina ei ole poliittinen hahmo saati oman egonsa markkinoija. Hän ei ole perinteinen kirjailija. Asioissa on kohtuus – ”Est modus in rebus”.
Toisaalta yksin uurastavat erakot tutkijoina tai tutkimusryhmässä toimivat myös hyvin eri tavalla kuin kirjailijat, joiden verkostot ovat vähäisempiä kuin poikkitieteisissä tiedeyhteisöissä. Verkottunut yhteisö etenee hieman hitaammin mutta jaksaa pidemmälle. Vastaavasti yksittäiset toimijat kirjailijoina etenevät ehkä nopeammin mutta myös väsyvät matkalla. Syntyy erilainen epilogi, liki sairaskertomusta muistuttava. Monen kirjailijan ura onkin päättynyt lähinnä mieltä hoitaviin laitoksiin. Aleksis Kivi on tyyppiesimerkki tällaisesta henkilöön kohdistuvaan kirjalliseen historiaamme ja sen kyktentään henkilöihin sekä näiden agoa esittelevään kulttuuriin. Toki vastaavaa tapaa myös vaikkapa kuvataiteissakin. Tekoälyn ja samalla algoritmien yhteydessä tästä irtautuminen on helpottumassa. Sekä nyt että aina – ”Et nunc et semper”.
Viihteellisen kirjan valmistuminen viihdekirjana hakee asiakkaitaan ja esipuhe kosiskelee sekin koukuttaen lukijaansa. Sen sijaan tieteen tekijä ei ole kiinnostunut niinkään lukijoistaan, kuin itse ongelmasta ja sen ratkaisusta sekä rahoittajistaan. Epilogi syntyy ikään kuin ulkopuolella sen viitekehyksen, jossa halutaan herätellä lukijoiksi myös ulkopuolisia ja asiaan vihkiytymättömiä. Näin kirjan hankintaa liityy aina riski ja siksi se on hyvä lukea sähköisenä. Täysin ilmainen sähköinen versio ei ketään kaupallisesti kiinnosta. Sama pätee lahjaksi saatua kirjaakin. Arvokkaimmat kirjat jäävät keräilijöiden käyttöön. Sen havaitsee kirjan hinnassakin. Se ei laske vaan nousee vuosien myötä. Sekä nyt että aina – ”Et nunc et semper”. Tätä on syytä myös toistaa.
Tämä näkyy myös käsitteissä ja sanastossa, symboliikassa. Niinpä kun perinteinen kirjailija hakee yksinkertaisia sanoja, tärkeää on löytää kohtuuhintainen ja helppokäyttöinen kieli. Kirjan käyttäjän on myös tarkoitus ymmärtää, mitä kirjasta löytyy. Siksi on välttämätöntä välttää liian monimutkaisia tai keinotekoisia sanoja, jotka eivät lisää mitään ja jotka saattavat vaikeuttaa ymmärtämistä.Tieteessä vaikeitten käsitteiden välttely on mahdotonta. Luonnontieteitten kieli on valtaosalle meistä täysin vierasta. Populistinen sanankäyttö on sallittua vain tekoälylle. Ja kaikissa asioissa kokemus on opettaja – ”Est rerum omnium magister usus (Julius Caesar).
Olen lukenut Einsteinin ensimmäisen ja viimeisen version suhteellisuusteoriasta kymmenine sivuineen tarkoitettuna luettavaksi tiedeyhteisön toimittajalle. Jos olisin itse sen lähettänyt, olisin avannut sitä alaviitteillä jopa sosiologiaa harrastavan ymmärrettäväksi. Tällöin myös Einstein itse olisi oivaltanut, mitä oli keksinyt. Kaavan rakentaa ydinvoimala tai pommi. Kun sen kertoo, julkaisu saa heti suuremman lukijajoukonkin. Alamme pohtia, tai toimittaja puolestamme pohtii, mistä mahtaisi olla kysymys. Sosiaalinen media alkaisi puida sitä sille tyypilliseen tapaansa. Vakavammin otettava media ei sitä olisi tuolloin vielä ottanut ohjelmaansa lainkaan. Ensimmäiset kuvat Japaniin pudotetuista pommeista ovat luonnollisesti parkuvista lapsista. Viaton lapsi uhrina vetoaa tunteisiimme. Ja sinun henkesi kanssa – ”Et cum spiritu tuo”.
Toisaalta tiedeyhteisössä työskentelevän on kyettävä koukuttamaan mukaan myös oma perinteinen lukijakuntansa ja tässä tapauksessa sadoilla sekä aiemmin vielä tuhansilla artikkeleilla, jotka ovat palvelleet pääosin juuri tiedeyhteisöä. Väitöskirjoja ei niitäkään laadita pohtien lukijakunnan kiinnostusta ja koukuttamista perinteistä viihdekirjailijaa muistuttaen. Ei myöskään tuosta kirjasta lyhyen tiivistelmän päivälehteen kirjoittavan toimittajan kieltä omaan väitöskirjaansa sen siirtäen. Se kun ei varmaan edistäisi hänen työnsä käsittelyä tiedeyhteisössä. Kirjan jokainen osa kertoo ketä se palvelee ja missä tarkoituksessa. Tämä kirja on poikkeus – olkoon ikuinen – ”Esto perpetuum”.
Kovin populaari kieli voisi jopa johtaa työn hylkäämiseen epätarkkuuksineen väitöstilaisuudessa tai ennakkotarkastuksissa. Näin myös Einsteinin tekstikin sai odottaa ”parempia aikoja” ja ikävä kyllä toista maailmansotaa. Japanissa teksti avautui lopulta hyvinkin konkreettisesti. Tänään kyse on pelotteesta ja valtaan liittyvästä uhasta sekä voimasta. Asioissa on kuitenkin kohtuus – ”Est modus in rebus”. Ja kuitenkin huonosti suunniteltu onnistuu ja viisas harkinta erehtyy. – ”Et male consultis pretium est, prudentia fallit (Manilius).
Tutkija ja tieteen tekijä voi toki lisätä kokeneena kirjoittajana mukaan sellaista myös vaikeampaa käsitteistöä, joka antaa konkreettisia, jo aiemmin tuntemiamme elementtejä muuten vaikean tieteellisen tekstin avaamiseen. Näin etenkin silloin, kun kirjallisen tekstin rinnalle tuodaan poikkitieteistä aineistoa ja ylittäen perinteisiä jopa verbaalisen kielen ja kuvataiteittemme pyhiä rajojamme. Kun kirjoitat samaan aikaan tekoälyn kanssa taiteillen, algoritmeilla ei ole mitään hävittävää. Se näkyy tekstissäkin. Algoritmit voivat paljastaa myös sellaista, jonka kirjailija on halunnut salata tai pitää enintään kiusallisena esiteltävänä. Usein kyseessä on hänen oma egonsa ja peroonansa, henkilöön kohdistuva kiinnostus. Tiedemies ei ole myöskään poliitikko.
Nyt tämä riski on otettu ja ylitetty tieteen keinoin, teknoälyn ja robotiikan avulla verbaalinen latinankielinen ilmaisu, mahdollisimman tiiviiksi puristettu, sananlaskuksi tarkoitettu käyttäen apuna algoritmejamme. Siis kansaomaisesti ilmaisten on käytetty robotiikkaa avaamaan muuten vaikeaa tekstiä oman aikamme kuvataiteita käyttäen. Valiten kuvatekstit mahdollisimman pitkän sosiaalisen pääoman ja kulttuurien välisen muurin ylittäneistä hyvin lyhyistä, mieluiten vielä latinankielisistä sanalaskuistamme.
Näiden globaalien elämänviisauksien kohdalla toteutuu sellaista, joka ylittää kulttuuriemme rajoja. Miksi ne eivät voisi samalla yhdistää myös algoritmien avustamana niitä rajoja, jotka ovat syntyneet poikkeuksellisen vaikeina usein pidettävien abstraktien kuvataiteitten ismien ja kulttuuriemme rajoja keinotekoisen älyn, robotiikan avustamana? Niissähän vaikuttaisi olevan nyt myös selvää logiikkaakin.
Tässä tapauksessa kyse ei ole enää pelkästä juonesta kertomusta näin kooten, lukijaa saatellen matkalle koukuttaen häntä verbaalisilla unilla, tunnesanoillamme kuvineen. Sanat kun ovat paljon rajallisempi tiedon avaaja kuin ikivanhat kuvataiteet ja näiden nerokkaat käyttäjät algoritmeina tekstejämme taideteoksina tulkiten. Tätä oman aikamme kirjallisuuden on syytä pohtia. Poikkitieteinen teksti ei synnytä tarkoituksellisia tunnekuohuja saati hae huomiota koukuttaen lukijaa tiedon sijaan propagandistisella tai tunteisiin vetoavilla sanoilla ja rakenteilla.
Tunteet ovat toki ikivanha keino, mutta vasta tänään mahdollinen käytettäväksi myös tiedettä sillä avaten. Se on lisäksi paljon vanhempi ”kielemme” kuin verbaaliset sanamme tai matemaattiset symbolimme. Opimme sen jo luolissa asuen ja omalla kohdallani seuraten mm. Australian aboriginaalien maalauksia ja sen tekniikkaa. Olen tästä kirjoittanut runsaasti. Se että mukana on miljardööri, ei muuta koettua miksikään. Se että kirjoja alkaa syntyä runsaasti on syytä havaita ajoissa. Kirjoittajan sidos tieteen tekijänä tutkimuskohteeseen on aina myös tunnelatautunut.
Prologiassa kirjailija menee usein liian pitkälle. Tieteen tekijä luottaa kollegoihinsa eikä hemmottele lukijaansa koukuttavilla, mutta samalla viihteellisillä narraatioillaan. Ne ovat kuitenkin vain harmitonta viihdettä. Me kaipaamme enemmän ja algoritmien sekä niitä hallitsevien on tätä tiedettä myös avattava keinoilla, jotka ovat robotiikan tarkoituskin. Etenkin nyt Eurooppaa kahlitsevassa ahdistuksessa, sotien paaluttaessa tajuntaamme sekä raakalaismaisessa polarisaatiossa.Se miten kirjailija käsittelee näitä, vaikeita emotionaalisia ilmiöitä, on lopulta hänen ammttitaidostaan ja motiiveistaan syntyvä ilmiö. Tämän seuraus on yleensä kaikkien seurausten äiti ja siten tyhmien oppimestari. – ”Eventus stultorum magister” (Livius).
Esipuhe ei voi olla pidempi kuin kirja tai sen johdanto. Poikkitieteinen on aiheena monitieteistä avaavana hirvittävän vaikea aihe kirjallisuudessa. Nyt mukaan on tullut ratkaiseva käänne ja mahdollisuus, jossa minun ei ole enää tarvis edes jatkaa tätä prologiani pitemmälle esipuheena. Lähdekirjallisuuteni paljastaa kirjoittajan taustan. Se ei ketään kiinnostanut takavuosinamme. Nyt on toisin. Lukijat ovat valveutuneita ja kaipaavat myös sellaista sisältöä, jonka taustat ovat avattavissa myös lähdekirjallisuuden kautta. Se avaa samalla myös kirjoittajan taustan. Lukijan on tunnistettava kuka kirjoittaa ja miten. Prologi avaa lähdekirjoineen varmasti tämän.
Se mikä voi todellakin kiinnostaa, on kirjailijan oletettu oman elämän kytkeytyminen tähän samaan valankumoukselliseen sanomaan ja mahdollisuuteen. Mahdollisuuteen kuvittaa oman elämänsä tarina käyttäen apuna nyt esiteltävää menetelmää. Se on kenen tahansa saavutettavissa. Tämän konkreettisemmin sitä ei enää voi lukijalleen esitellä ja saatella hänet matkalle uuteen uljaaseen robotiikan ja algoritmien ihanaan maailmaan. Biljoona sanaa hallitseva on vahvoilla hakiessaan selitystä sellaiseen, jossa oma sanavarastomme jää koneen käyttämästä prosentin osiin.
Gaudeamus igitur, iuvenes dum sumus? Iloitkaamme siis niin kauan kuin olemme nuoria. Ingenium munus, discere gaudium! Nerous on lahja, oppiminen ilo. Dum spiro, spero. Niin kauan kuin hengitän, toivon. De visu, De auditu, De olfactu. Näkemänsä, kuulemansa, haistamansa. Kyllä, nämä kaikki sanat löytyvät myös kirjojeni nimistäkin.